Pakkohan tähän keskusteluun on osallistua.
Valokuvia kun olen käyttänyt, vaikkapa mainitulla Tarmokoivistois -tekniikalla, niin minusta rakennuksista yms. tulee helposti aivan perseen näköisiä. Ihmisiä on hankala joskus liki mahdoton saada istumaan (tai seisomaan) samaan kuvaan.
Niinpä mulla on alkanut vakiintua semmoinen puolivillainen mallista (joko foto tai elävä) piirtäminen. Eli että kattoo kuvasta vähän osviittaa ja silmällä sovittaa loput.
Tässä myös huomaa tosi hyvin valokuvattaessa käytettyjen selkeästi erilaisten linssien (polttovälien) vaikutuksen kuvaan. Sama juttu joittenkin 3D ohjelmien kanssa. Ei hyvä, jos pitää lähtee hakemaan siinä piirtämishässäkässä vielä sopivaa linssiä kehiin. Mistä taas päästään sarjakuvassa sangen käytännöllisiin "laajakulmaotoksiin", mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Suuntaisperspektiivi, siis se, että unohtaa pakopisteet ja et viivat pakenee suurin piirtein saman suuntaisina kaikki, on joskus ihan ok.
Sitten mangapiirtäjillä on kans joku sellanen puolihulvaton käytäntö ihan kai melki maan tapana. En nyt muista millä nimellä sitä kutsuttiin. Se kumminkin perustuu siihen, että syvyysvaikutelmaa latistetaan.
Ylipäätään, jos laittaa kuvaan etualan, "keskivaiheen" ja "kaukaisuuden", nii siinäkin on syvyyttä jo riittävästi moneen lähtöön.
Ja totta, tässä tuli nyt taas nippu kepulikonsteja, joilla itseään kunnioittava supersankaripiirtäjä ei tee yhtikäs mittää.