Luin peräjälkeen molemmat uudet, BD-sarjassa ilmestyneet Benjamin Abitanin, Sophie Guerriven ja Olivier Schwartzin Piko ja Fantasio -albumit, Pikon kuoleman ja Muistoja tulevaisuudesta. Täytyy myöntää, että etenkin jälkimmäinen eli Muistoja tulevaisuudesta oli kahdessa ajassa ja osin virtuaalimaailmassa toimivana ehkä sekavin ja vaikeimmin seurattava Piko-tarina, mitä olen lukenut. Lukemista ei helpottanut monilla sivuilla käytetyt tummat värisävyt, jotka saivat kuvat menemään tukkoon. En tiedä kuinka paljon syytä voi laittaa Alex Doucetin väritykselle ja kuinka paljon ulkomailla (Virossa?) tehdyssä edullisessa laserpainatuksessa, jota on ennenkin kritisoitu.

Koska molemmat albumit liittyvät vanhempaan Pienoismallit-albumin tarinaan Kuplamiehet (olen aina ihmetellyt miksi ko. albumi on nimetty toisen tarinansa mukaan eikä selvän ykköstarinansa Kuplamiehet mukaan), luin sen uudelleen, koska en enää vuosien jälkeen muistanut tarinaa kunnolla. Vanha tarina vaikutti merkittävästi selkeämmältä kuin nämä uudet albumit, etenkin jälkimmäiseen verrattuna. Ei tullut Abitanin, Guerriven ja Schwartzin tekemistä albumeista Piko-suosikkejani. Pikon seikkailuille sopii sellainen tietty vanhanaikaisuus ilman modernisointia ja virtuaalimaailmaa.

Suomen 4 ensimmäistä albumia sisältävä integraali (alanimeltään Myötä- ja vastamäessä) julkaistiin jo 2016. Ruotsissa julkaistiin kaikki 20 albumia sisältävät 5 integraalikokoelmaa ja niitä on ollut lainattavissa ainakin Helmet-kirjastojen kautta. Yllättävän helppolukuisia vanhalla lukioruotsin pohjallakin. Eli tämän uuden julkaisun jälkeen BD Westillä olisi vielä 15 suomentamatonta Buddy-albumia julkaistavaksi. Saas nähdä miten pitkälle päästään tällä kertaa, mutta kyllä nämä tulee hommattua varmasti.

Hei,
missä/mitä Buddy Longwayta on julkaistu suomeksi?
Luin uusimman BD West 5 Buddy Longway – Salaisuus, ja se oli sen verran hyvä että kiinostus kyseistä sarjaa kohtaan nousi korkealle...

On tämä.
DC on myös täynnä kauhua ja tämä omaa sen taitavat tekijät kuten Mike Flanaganin.
James Gunn ja Peter Safron tuottavat tämän ja pysyvät aiemmissa kommenteissa miten tämä on osa DCn elokuvaversumia veikkaan että se että tuotantopuolella tuottajan ominaisuudessa on myös Matt Reeves hämää sinua.
Tämä ei ole Matt Reeves Batmanin Clayface vaan sen Brave &Bold Batmanin Clayface.

Hahmosta on moneksi (heh) mutta tässä myös on sävyjä sieltä suomeksikin tulleesta Alan Moore sarjakuvasta.
Itse pidän siitä että DC on ottanut isomman perspektiivin käyttöön.
Marvel elokuvat ovat kehittyneet mutta ovat menestyksen vankeja, pitää olla tiettyä kaavaa ja yhdenmukaistaa jotta saadaan sopimaan samaan universumin.
DC ( ainakin niin kauan kun Gunn & CO on puikoissa [ sopimuksen päättyessä jos Ellisonit ja Paramount haluavat hännystellä Trumpia voi nostaa kytkintä]) taas on kuten oma maailmamme eikä kuten Star Trek/Stargåte = yksi planeetta, yksi kulttuuri ja ilmasto.
Teräsmies on täynnä toivoa, Gothamin sivukujat ei.

Mun mielstä Texin ja Carsonin ylivoima taistelussa oli jälleen kerran puuduttava. En laskenut, mutta arvioisin, että reilusti yli kymmenen vainajaa tehtailivat. Että minulle ei siitä vaaran tuntu välittynyt vaan enemmän ampurata, jossa ammutaan kääntyviin maaleihin. Vastustajia olisi siis saanut olla vähemmän, tai vähintään Carson olisi saanut saada reiän uuteen, 30 dollarin hattuunsa.

Tarkoitin siis vaaran tunnulla sitä piirrostyylillä aikaansaatua. Toki itse taistelu ja sen lopputulos oli sitä takuuvarmaa settiä kuten aina. Toisaalta Texit ovat aina kaavamaisia etenkin taisteluissaan joten näin tässä nimenomaan positiivisena sen käsittelytavan piirroksessa. Rosmopoppoohan oli selkeästi aika kyvytön bunch sinänsä...