Nyt on sitten elokuvan ensi-ilta ovella. Kyllä, Black Sabbathkin raikaa ääniraidalla, vaikka itsestään Iron Man -kappaleesta kuullaan vain uusiksi sovitettuja riffejä.
Robert Downey Jr. on Tony Starkin roolissa mies paikallaan myös oman henkilöhistoriansa takia.
Tony esitetään egoistisena, viinaanmenevänä nulkkina, joka viihtyy parhaiten koneiden seurassa. Hän jutteleekin mieluummin keinoälylle kuin ihmisille. Myös naiset ovat Starkille kuin koneita, eikä ole niin väliksi vaikka Stark Industries rakentaa ja kauppaa aseita, koska niillähän tietty puolustetaan vain ja ainoastaan hyviä pahoja vastaan. Kuten tiedetään, aseteollisuuden ja pornon kehityksen kautta on saavutettu suuria teknisiä edistysaskelia, tämä on myös Tonyn periaate kunnes se hänelle karvaasti toiseksi todistetaan.
Juonesta, noh, sen ei pitäisi olla näissä ensimmäinen syy mennä katsomaan, mutta kovasti muistuttaa Hulk ykkösen tarinaa. Eipä käy kateeksi käsikirjoittajatiimiä, kun on pitänyt luovia Robocopin ja Transformersien välissä hipomatta kummankaan pääjänniteseinää...
Se, mikä eniten Iron Man -elokuvassa klappaa on sekaantuminen todellisen maailman tapahtumiin - Rautamies Afganistanissa tuntuu yhtä nuljulta kuin Hämähäkkimies itkemässä WTC:n raunioilla.
Viihteenä erinomaista - rautaista - tavaraa lähes koko pituudelta. Dialogissa piisaa hyviä heittoja, ja lentokohtaukset - ylipäänsä koko Rautamies - näyttävät just eikä melkein todellisilta.
