ohops, jäikin omituisesti huomaamatta että uutta albumia käsiteltiinkin jo pari viestiä. Oli sellainen fiilis vielä lukiessa että viestit koskivat edellistä...
No, siinä missä edellisen albumin kohdalla voi sanoa että homma vähän tökki, voi nyt sanoa että tökki aika rajusti. Sarjakuvan sijaan kyse olisi kuin lukisi jotain jo klassikoiksi muodostuneita ääri-uskonnollisia traktaatteja. Siitä pienestä liuskasta irtoaa yhtä aikaa ihmetystä kuin huvitusta, koska ne menee niin överiksi, ettei lopulta ole tolkun tolkkua. Samoin TV7 tarjonta on todella hulvatonta, mutta ei sitä voi pitää oikeasti jonain taideteoksena.
Tämän albumin lopputuloksen ollessa tarinankerronnan sijaan silkkaa propagandaa. Se että saako tarinasta lopulta mitään irti on suhteellisen kyseenalaista. Vrt. vaikka klassikoksi muodostunut Tales of Holohoax (googlella löytynee). Sarjakuvan anti-semitistinen sanoma saa alan jätkät varmasti nyökyttelemään päätään innoissaan, mutta yleisesti ottaen sarjakuvasta ja sen avulla kerrotuista tarinoista kiinnostunut väki varmasti kokee ko. tarkoitushakuisen saarnauksen suhteellisen vastenmieliseksi. Tai mistä minä tiedän. Oletan.
Tuuli ja myrsky dialogi käy läpi juuri niitä samoja teemoja joita moni Tiitun aikaisempi lyhyt sarjakuva on käsitellyt. Eihän siinä mitään vikaa ole sinänsä, kun monen hyvän taiteilijan tuotanto keskittyy henkilökohtaisiin patoutumiin ja pakkomielteisiin. Esim. Kuje lehden lyhyet kannanotot jotka voi katsoa taiteilijan omiksi julistuksiksi on nyt vain isketty näennäisesti roolihahmon suuhun.
Se muka "monien näkökulmien" esitelly on minusta teennäistä. Dialogi on kuin oppikirjan esimerkkitapausten läpi käyntiä. Miten toimia kun mies haluaa olla mukana naisten kokouksessa. Miten suhtautua niihin perus dilemmoihin onko mies ja nainen keinotekoisia rooleja jne jne. Voisin kuvitella, että joku teini tyttö tästä nyt osaa jotenkin vahvastikin samaistua albumiin ja fiilistellä että "tää on just tätä". Mutta sellaiselle joka on lueskellut läjäpäin feminististä ja anarkistista kirjallisuutta, usein kriittisellä silmällä, sivu toisensa jälkeen paistaa irvokkaat kliseet ja yliampuva propagandan konekivääri.
On joskus jotenkin latistavaa nähdä, että ns. älykkäänä ja oivaltavana pidetty lähestymistapa aiheeseen kuten raiskaus, voi olla juuri tämä. Joku "raiskaus ei vain tapahdu, sillä on tekijänsä" tyylinen muka älykäs sutkautus. Kun melkein kaikessa mitä elämässä tapahtuu, on ihmisillä vastuu toimia tiedostamalla asioita. Minulla on oikeus kävellä ulkona. Mutta en tee sitä junaradalla, kun voi jäädä junan alle. Minulla on oikeus mennä hakaristi rintaan maalattuna johonkin epämääräiseen maahanmuuttajien kansoittamaan lähiöön. Mutta en mene, kun voi tulla äkkiä nyrkkiä nenään. Raiskauksen voi käsitellä esim. mustalla huumorilla väritetyn hauskasti (vrt. vaikka uusin Kundipimu). Sen voi käsitellä vähätellen ja uhria syyllistäen (vrt. esim. vallitsevat mieskulttuurin arvot, heh). Sen voi myös käsitellä juuri mainittu täysin ympäri kääntäen (vrt. tämä albumi). Näiden lisäksi olisi myös ehkä se vähemmän mustavalkoinen ja kenties jopa älykäs tapa käsitellä aihetta, joka olisi ehkä ollut mielenkiintoista nähdä näinkin erinomaisen ja taidokkaan kynänjäljen saattelemana!
Siinä missä JOPA uuden kundipimun härski raiskaus-sarjis onnistuu (ehkä tahattomasti) kiteyttämään teemoja mediakritiikistä kulttuurieroihin ja esineellistämisestä valinnoista muodostuviin seurauksiin, Tuuli ja Myrky onnistuu vain kiteyttämään kaiken sen, mikä "muita" ns. vituttaa "feministeissä". Ja mikä tuntuu em. feministeille pysyvän äärimmäisenä mysteerinä miksi näin voi olla kun kuitenkin
ollaan oikeassa 