Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat ja tekijät => Aiheen aloitti: Ami - 26.04.2008 klo 21:04:52
-
Hyvä kokoelma pieniä tapauksia feministipunkkarin elämästä. Eniten koskettivat Kuvaamataidosta yhdeksän -kasvutarina, feminisitnen manifesti Ei tarvitse sietää ja syrjäytymisestä kertova Kolmas kohtaaminen kadulla.
Piirrosjälki on hienoa. Nyt oli poikkeuksellisen paljon paksua viivaa. Tarinoiden rakenteita on myös mietitty tarkkaan, Tiitulla on rytmi hallussa.
Huvittavaa muuten, että Helsingin Akateemisessa tuo lasketaan, saamani kuitin perusteella, lasten ja nuorten kirjoihin. :(
EDIT: Otsikko korjattu
-
Ostin tämän ja Tukiaisen Rusinan eilen, kun oli jostain tullut palkkoja. Molemmat itketti ja nauratti. Harvinaisen koskettavia kirjoja molemmat!
-
Jää on tyylikäs teos kaikilta osin. Suurella mielenkiinnolla odotan, mitä Tiitu tekee 10 vuoden päästä, kun elämänkokemusta tulee lisää.
-
Kävin kuuntelemassa Tiitu Takalon haastattelua Tampere Kuplii -festivaaleilla. Olin lukenut hänen sarjakuviaan jo jonkin verran aikaisemminkin ja ajatellut hankkia uutuusalbumin käsiini viimeistään kirjaston kautta, mutta jutustelun aikana esille tullut Hervanta-elementti herätti sattuneesta syystä sen verran kiinnostusta, että päätin hankkia sarjakuvan myös omaan hyllyyni - ja hyvä niin. "Jää" on nimittäin erinomainen sarjakuva.
Takalon kädenjälki on aivan huippuluokkaa, ja albumin lyhyet tarinat onnistuivat liikuttamaan, hymyilyttämään, tuntemaan kipua rinnassa ja niin edespäin. Fiksuja huomioita maailmanmenosta, kauniita tuokiokuvia, humoristisia hetkiä, katkeransuloista ihmissuhdepohdiskelua... En ole monta kertaa törmännyt sarjakuvaan, jossa omaelämäkerrallisia elementtejä tuotaisiin esille yhtä hyvin ja kiinnostavasti tarinankerronnan aineksina. Jos yksi tarina olisi pakko nostaa ylitse muiden, niin valintani päätyisi kai "Prinsessaan".
Ja tosiaan, vein työpaikalle festivaaleilla jaetun postikortin, joka herätti aika tavalla hilpeyttä sekin - meidän iloiseen joukkoomme kun kuuluu niin hervantalaisia kuin pispalalaisiakin.
"No, se kertoo aika paljon ihmisestä, missä se asuu."
"Mitä sinusta kertoo se, että ajattelet noin? Asut varmaan Pispalassa.
"Mistä tiesit?"
-
Sain oman "Jää"-kipaleeni viime keskiviikkona avustajapalkkiona Hra. Kurpitsalta ja luin sen illan rauhassa ihastellen. Kiittelin aamusella kustantajaa seuraavasti:
Tiitun "Jää" on niin hyvä, että taas kalpenivat tietyt muotopuoliset sarjakuvan arvokeskustelut hyttyisten ininäksi.
Erityisen paljon pidän tyylillisestä joustovarasta, joka antaa poikkeuksellista eläytymisen vaihtelua ja hienosäätöä suhtautua eri episodeihin eri tavoin myös idean ja tekstin tasolla. Tietoisuus tästä itse asiassa kirkastaa tyylillisesti eheämmän "Kehänkin" hienoutta. Tai Aamulehden "nuorisosarjan" avomielistä viehätystä.
Lisään tähän vielä, että minusta poikkeuksellisen hyvää kertojan vaistoa osoittaa se, kuinka vastaanottavaisia Tiitun tarinat ovat myös aivan erilaista elämää elävälle ja toisenlaisia kokemuksia keränneelle ihmiselle. Kuvauksissa on aatteiden ja aktivisminkin tasolla tervettä itsetuntoa, eikä mitään itsetarkoituksellista ja lyhytjänteistä uhoa tai provokaatiota. Hämmentyneen isän, sovinististen tolvanoiden tai muiden vastaantulijoiden hahmotus ei ole lainkaan stereotyyppistä, vaikka heidän repliikkinsä ja reaktionsa olisivatkin.
Menipä hartaan retoriseksi. Osaisinpa kommunikoida piirtämällä, kuten Norpatti, jonka blogissa lukukokemusta on kuvattu paljon paremmin: http://norpatti.vuodatus.net/blog/1264419
-
Menipä hartaan retoriseksi.
Puhuit niin kauniisti että ainakin minä herkistyin. En tykänny Jäästä ehkä ihan niin paljon kuin Tyhmästä tytöstä tai Kehästä mut onha tää silti vuoden parhaita albumeja. Eikä oo Tiitu huonossa seurassa laisinkaan kun ajattelee miten hienoja teoksia on jo ilmestynyt. Komein sarjakuvavuosi ehkä koskaan?
-
Tiitun haastattelu Hesarissa tänään 24.5.
Ei ole ainakaan vielä netissä.
-
On ilahduttavaa että se ottaa tuossa haastattelussa vertailukohdiksi Kajaanin ja Fingerporin (ei esimerkiksi Aku Ankkaa ja Karvista). Suomalaisilla sarjakuvatekijöillä on muista taiteilijoista poiketen terve itsetunto, meillä tehdään maailman parasta suomalaista sarjakuvaa.
-
meillä tehdään maailman parasta suomalaista sarjakuvaa.
Miksi tämä on tai olisi tärkeää?
Edit: huom, en ota kantaa siihen, onko se totta. ;)
-
Miksi tämä on tai olisi tärkeää?
Siksi, että olishan se jättedålig homma, jos esim. Ruotsissa tehtäisiin "maailman parasta suomalaista sarjakuvaa". Saati Virossa tai Kiinassa.
Go Tiitu Go! Jää on hauska ja lohduttava albumi.
-
Jää osoitti taas, että Tiitu osaa tehdä erinomaisia sarjakuvia! Etenkin ensimmäinen tarina isän ja tyttären välisestä suhteesta sekä viimeinen Prinsessa-juttu olivat minun mieleeni. Hienoa tarinankerrontaa.
Ainoastaan yksi juttu pisti silmään. Kun Tiitu kävi läpi miesten ja naisten välisiä eroja, niin sinne oli jäänyt yksi raskauttava asiavirhe. Tarinassa väitettiin, etteivät humalaiset naiset lähentele nuorempia miehiä, mutta omakohtaisten kokemusten perusteella voin sanoa, että tuossa asiassa naiset ovat lähes yhtä pahoja kuin miehet. Muut erot pitivät kyllä paikkansa.
-
Tiitun haastattelu Hesarissa tänään 24.5.
Ei ole ainakaan vielä netissä.
Ja Jään arvostelu perjantaina 30.5. Löytyy myös hesarin sivuilta (http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ihmisist%C3%A4+ihmisille/HS20080530SI1KU03l5x).
Kuulostaa hyvältä, ostan taatusti heti kun pystyn.
-
Siksi, että olishan se jättedålig homma, jos esim. Ruotsissa tehtäisiin "maailman parasta suomalaista sarjakuvaa". Saati Virossa tai Kiinassa.
.. Onneksi ruåtsissa osataan julkaista [vaikka käännettynä] "maailman parasta .."
Tiitua on kuuleman mukaan julkaistu "Galago"-ssa .. ei vaan oo se osunut eteeni. Ja syksyllä voi tulla jatkoa pohjoismaat kattavaan "Allt för Konsten" antologiaan .. saattaa se jo sisältää suomi-sarjaakin.
Ja Tukiaisen töitä on muuten näytillä ihan Tukkiholmassa .. nyt.
-- j --
-
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1070
Jäästä arvio etusivulla. Mun pitää varmaan lopettaa näiden arvioiden kirjoittaminen kun kehtasin taas laittaa myös negatiivisia mielipiteitä. ;)
-
Mun pitää varmaan lopettaa näiden arvioiden kirjoittaminen kun kehtasin taas laittaa myös negatiivisia mielipiteitä.
Päinvastoin. Nyt taisi tosin olla hieman rimakauhua Sydänäänien jäljiltä, päätellen lauseesta "vika voi kyllä olla yhtä lailla arvostelijassa kuin tekijässäkin". Ellei harrastajakunnan sisältä nouse kritiikkiä, ei sitä osata ottaa vastaan sen ulkopuoleltakaan.
-
Hyi. Miten se taas kehtaa haukkua suomalaista sarjakuvaa. Kyllä suomen sarjakuvaseuran tai vähintään kehittyvien sarjakuvantekijöiden liiton pitäisi nyt maksaa kriitikko hiljaiseksi. Huonoa mainosta tämä tämmöinen on jo viennin ja suomen maineenkin kannalta...
Ei vaan kaikin puolin pätevä arvostelu oli tämä.
-
Kritiikki on harvinaista herkkua.
Itse en aivan allekirjoita kaikkea arvostelusta mutta liityn pääsisältöön:vaikka Jää on selvästi tasokas kotimainen sarjakuva, joka pärjää vertailussa koska vaan ulkomaisille sarjakuvateoksille, se ironista kyllä, jätti kylmäksi.
Vika on hyvin mahdollisesti lukijassa.
Tällä kertaa ei ollut joko samasta tai eri katsantokannasta johtuvaa oivallusta, miltä tuntuu nähdä maailma toisen silmin.
Faktoilta ja tunteilta uupui odotettu kosketussyvyys mutta ilman sellaista kliinistä kylmää joka etäännyttäisi aidosti ja pakottaisi käsittelemään tietoisesti ajatuksen tasolla.
Tiitu Takalo on ensiluokkainen taiteilija ja toisin kuin monella muulla, kuvat tukevat ja lisäävät muuta kerrontaa, eivät "vain" kuvita.
Isoin vika on varmastikin oletusarvossa, kun rima on asetettu korkealle odottaa enemmän.
Sitten ensi kerralla.
-
Miksi tämä on tai olisi tärkeää?
En tiedä onko se tärkeää mutta olin ollut jalkapalloporukassa liikkeellä niin puhuttiin siitä miten Suomi on on scheisse euroviisuissa (eniten nollia ja yksi voitto), kehitysmaa fudiksessa ja ok jääkiekossa (ilmastonmuutoksen takia kuoleva laji joka ei ollut ikinä suosittu missään). Sarjakuvassa me ollaan varmaan väestöpohjaan nähden yhtä hyviä kuin ranskalaiset ja ylivoimaisesti parempia kuin amerikkalaiset. Ruotsalaisista ei kannata edes puhua.
-
Olen hieman eri linjoilla tuon Irenen arvostelun kanssa. Takalon "Jää" sisälsi mielestäni peräänkuulutettua huumoria ja kepeyttä. Jarlamainen anarkismi voi toimia erinomaisesti "Fingerporissa", mutta ei välttämättä tämäntapaisessa sarjakuvassa. Takalon töiden pääpointti on mielestäni kokonaan muualla, ja niinpä en myöskään aivan ymmärrä kohtaa, jossa käsitellään "Takalon dilemmaa" ja "ykköskaartin paikkaa alternative-luokassa". Ei kai voittavaa joukkuetta tarvitse lähteä muuttamaan vain siksi, että saavutettaisiin enemmän lukijoita?
Elämäntuska ja ihmissuhteet voivat olla kuluneita aiheita, mutta toisaalta sellaisia ikuisuusasioita, joiden uskoisi puhuttelevan ihmisiä. Mielestäni hyvin kirjoitetulle ihmissuhdetarinalle on aina tilausta.
Olisi myös mielenkiintoista nähdä kirjallisuusarvostelu, jossa kirjailijaa kehotettaisiin tuomaan uutuusromaaniinsa "katjakalliomaista" tai "artopaasilinnamaista" kepeyttä, jotta se löytäisi paikan "suuren yleisön lukulistoilla".
Ja loppukevennyksenä mainittakoon, ettei kolmikymppisten tamperelaisten elämänpiirissä ei ole mitään vikaa. :)
-
Olisi myös mielenkiintoista nähdä kirjallisuusarvostelu, jossa kirjailijaa kehotettaisiin tuomaan uutuusromaaniinsa "katjakalliomaista" tai "artopaasilinnamaista" kepeyttä, jotta se löytäisi paikan "suuren yleisön lukulistoilla".
Hehe, ehkä jonakin päivänä tämmöisen teenkin. :)
Semmoisia mielleyhtymiä itsellä on päässä liikkunut, että voi jos joskus kerrankin kävisi niin, että kun suomalainen sarjakuvapiirtäjä, joka kypsyttelee mielessään riipaisevaa ja angstista tarinaa epäonnistuneista ihmissuhteistaan, kääntäisi kelkkansa ja tekisi siitä paatoksesta vaikka scifiseikkailun. Tuloksena voisi olla raikas ja omaperäinen pläjäys.
Kvaakin kautta on ollut mahtavaa tutustua näihin vähemmän tunnettuihin sarjakuvantekijöihin - ok, Tiitu Takalokin on julkaissut teoksiaan ihan oikeille kustantamoille eikä vain nitonut kopiopapereita yhteen, mutta ei hän silti tunnettuudessa vielä mikään Karvinen ole. Mutta kyllä täytyy sanoa, että joskus on hemmetin kyllästyttävää, kun ihmiset käyttävät lahjojaan toistuvasti siihen että kuvataan a) maailman pahuutta ja sitä kuinka ahdistavaa elämä on, b) parisuhteiden vaikeutta ja c) sitä, kuinka maailma tuhoutuu ja ymmärtämättömät ihmiset vielä pilkkaavat hyväätarkoittavia ekoihmisiä jotka haluaisivat estää sen.
Mutta mulla onkin aika lailla mainstream-maku, eli siksi vaikka XIII on mukavaa luettavaa, kun siinä ei jäystetä lähiöiden herkkiä ihmissuhteita vaan liidetään reippaasti arkitodellisuuden yläpuolisissa seikkailuissa. Eikä tämä siis tarkoita sitä, että suomalaisten muka _pitäisi_ ryhtyä vääntämään XIII-kopioita. Mutta täytyy sanoa, että odotan mielenkiinnolla esimerkiksi tätä teosta: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9963.msg216580.html#msg216580
Olipa sitten millainen Corto Maltese- tai Korkeajännitys-jäljitelmä tahansa, ainakin aihevalinta on haettu suomalaisen arkitodellisuuden ulkopuolelta.
-
Olipa sitten millainen Corto Maltese- tai Korkeajännitys-jäljitelmä tahansa,
Olen saanut kuulla, että ei ole.
Mielenkiinnolla odotan AapoK:n teosta.
-
Näin nopeasti Wikipediasta, netissä kun ollaan: "Arvostelu tai kritiikki on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikkiä esitetään arvottamalla. Arvottaminen vaatii tavallisesti, että arvostelija tuntee arvioitavan asian tai siihen liittyvän kokonaisuuden perusteellisesti ja pystyy analysoimaan sitä." Taidekritiikin kohdalta löytyy laajemmin.
Jään arvostelu oli mielestäni nollatasoa, ei siksi, että siinä oli negatiivisia asioita, vaan siksi, että ne negatiiviset asiat olivat idioottimaisesti perusteltuja. Syytetään appelsiinia siitä, että se ei ole omena.
Minusta olisi mukava lukea tolkullisia arvosteluja Kvaakistakin. Ei se, että tehdään ilmaiseksi jne. ole mikään puolustus julkaista ties minkätasoista kökköä. Meidän marginaalisempien sarjakuvantekijöidenhän jos keiden sen luulisi tietävän. Tekeleet pysyvät tekijänsä nimissä nimissä maailman tappiin. Siksi kannattaa katsoa mitä käsistään päästää. Kirjoittajankin.
Olisi hienoa, jos arvostelija osaisi suhteuttaa luetun teoksen paikan ja merkityksen oman lajityyppinsä sisällä. Luksusta olisi, jos arvostelija osaisi vielä arvioida sitä suhteessa aikaansa ja mahdollisesti muihin taiteenlajeihin. Kun asialla on asiaatunteva kirjoittaja, se on olennaista ja antoisaa. Näissä tämä arvostelu epäonnistuu. Jää on sarjakuva, mutta se on erilainen sarjakuva kuin Siili tai Fingerpori. Se on eri lajityyppiä. Sen tekijän pyrkimykset ovat olleet lähtökohtaisesti toisenlaisia. Matin vertaus oli onnistunut. Joskaan ei vastineesta/puolusteluista päätellen saavuttanut kotikatsomoa:
Hehe, ehkä jonakin päivänä tämmöisen teenkin. :)
Pitäisikö nyt nauraa? Hymiö hymiö.
Semmoisia mielleyhtymiä itsellä on päässä liikkunut, että voi jos joskus kerrankin kävisi niin, että kun suomalainen sarjakuvapiirtäjä, joka kypsyttelee mielessään riipaisevaa ja angstista tarinaa epäonnistuneista ihmissuhteistaan, kääntäisi kelkkansa ja tekisi siitä paatoksesta vaikka scifiseikkailun. Tuloksena voisi olla raikas ja omaperäinen pläjäys.
Kvaakin kautta on ollut mahtavaa tutustua näihin vähemmän tunnettuihin sarjakuvantekijöihin - ok, Tiitu Takalokin on julkaissut teoksiaan ihan oikeille kustantamoille eikä vain nitonut kopiopapereita yhteen, mutta ei hän silti tunnettuudessa vielä mikään Karvinen ole. Mutta kyllä täytyy sanoa, että joskus on hemmetin kyllästyttävää, kun ihmiset käyttävät lahjojaan toistuvasti siihen että kuvataan a) maailman pahuutta ja sitä kuinka ahdistavaa elämä on, b) parisuhteiden vaikeutta ja c) sitä, kuinka maailma tuhoutuu ja ymmärtämättömät ihmiset vielä pilkkaavat hyväätarkoittavia ekoihmisiä jotka haluaisivat estää sen.
Miten tämä supersankarifanitytön märkä päiväuni liittyy arvosteltavaan teokseen? Miksi arvosteltavaa teosta pitäisi rasittaa tällaisilla ennakkoasenteilla? Miksei arvosteltavaan teokseen voi suhtautua sen omien ehtojen kautta? Teoksella tai sen tekijällä ei ole osaa eikä arpaa Irenen henkilökohtaisiin traumoihin. Irene voisi pitää ne päiväkirjassaan ja keskittyä kulloinkin käsillä olevaan teokseen, sillä se ja sen tekijä ansaitsevat kunnon arvioinnin.
Ei Tiitu kovin marginaalinen ole, kun on jo vuosia julkaissut sarjaansa Aamulehdessä. Silti, voisi olla taiteilijan tietoinen ja oikeutettu valinta pysyä vaikka koko ikänsä omakustanteissa; silloin tuotantoa olisi kaiketi mielekästä tulkita siinä kontekstissa. Sen sijaan että taivastelisi, että on se pölijä, tekis akuankkoja. Akuankka on hyvä, siitä mie tykkään, siispä kaikki tykkää akuankasta. Koska mie oon niin mukava kansanimmeinen, mie se tiiän mitä ihmiset tahtoo (akuankkoja). Newsflash: pieni yleisö on ihan yhtä hyvä kuin suuri yleisö; ainakin sillä on aivan yhtä suuri oikeus siihen kulttuuriinsa, josta se nauttii. Et voi korvata Bachia Popedalla, sori.
Mutta mulla onkin aika lailla mainstream-maku, eli siksi vaikka XIII on mukavaa luettavaa, kun siinä ei jäystetä lähiöiden herkkiä ihmissuhteita vaan liidetään reippaasti arkitodellisuuden yläpuolisissa seikkailuissa. Eikä tämä siis tarkoita sitä, että suomalaisten muka _pitäisi_ ryhtyä vääntämään XIII-kopioita. Mutta täytyy sanoa, että odotan mielenkiinnolla esimerkiksi tätä teosta: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9963.msg216580.html#msg216580
Irene puolustautuu toistuvasti omalla maullaan; jos ei ole alan yleisen tuntemuksen antamia edellytyksiä ottaa arvosteltavaa teokseen ns. etäisyyttä, pitäisiköhän keskittyä arvostelemaan vain niitä opuksia, joita ns. ymmärtää. Ja voiko sellaisia kirjoitelmia oikein kutsua arvosteluiksi, hm.
Se, että tämäntasoisia "arvosteluja" julkaistaan alan tärkeimmällä foorumilla, kertoo masentavan paljon alan arvostuksesta. Tässä tapauksessa alan sisäisestä arvostuksesta. Ulkopuolisetkin tosin lukee kvaakkia. Toivottavasti osaavat suhteuttaa lukemansa.
Periaatteessa pitäisi kannustaa, kun jaksetaan yrittää; vielä pidemmälle pääsisi, jos oma suhteellisuudentaju ja arvostelukyky omiin lahjoihin nähden olisi myös kunnossa. Oiskohan vaikkapa Oriveden opistolla jotain kesäkursseja arvostelujen kirjoittamisen perusteista, voisin osallistua kolehtiin että voidaan lähettää Irene sinne. Tai jos joku kaivaisi edes lukion äikänkirjat esiin ja lähettäisi Lappeenrantaan. Sieltä voisi muistella kirjoitelmatyyppien eroja.
En sanonut mitään Muhosen alpparin arvostelusta, muistaakseni. Tässä senkin edestä.
-
Miten tämä supersankarifanitytön märkä päiväuni liittyy arvosteltavaan teokseen? Miksi arvosteltavaa teosta pitäisi rasittaa tällaisilla ennakkoasenteilla? Miksei arvosteltavaan teokseen voi suhtautua sen omien ehtojen kautta? Teoksella tai sen tekijällä ei ole osaa eikä arpaa Irenen henkilökohtaisiin traumoihin.
Joo, siteeraamasi päiväunipätkä olisi epäasiallinen osana Jään arvostelua, mutta eipä se siitä olekaan, vaan tästä keskusteluketjusta.
En kyllä itsekään oikein innostunut sen arvostelun kaikista kohdista. Ei ehkä pitäisi vaatia tekijää muuttamaan henk koht tyyliään väkisin arvostelijan suosimaan suuntaan, vaan kritisoida sitä miten hyvin on artisti valitsemallaan tyylillä onnistunut.
-
Rojulla on kyllä hyviä pointteja. Mulla kyllä todellakin on semmoinen kova haaste näiden kritiikkien suhteen, että semmoiset sarjikset, joista pidän, tuntuvat hyviltä, ja ne taas, joista en pidä, tuntuvat huonommilta. :) Jolloin niitä perustelujakin hyvyyden/huonouden puolesta löytyy vastaavalla tavalla.
-
Isän ja tyttären suhteesta kertova tarina oli ehdottomasti albumin parasta antia. Tippa tulee linssiin joka kerta, kun sen lukee. Kymmenen pistettä.
Muihin albumin tarinoihin olisin minäkin kaivannut ehkä jotain lisäarvoa. Nyt ei ole alpparia käsillä, joten en muista esimerkkejä, mutta se ehkä kertookin jotain siitä, mitä on jäänyt mieleen ja mitä ei. Ei nyt tarvitsisi olla välttämättä Siiliä tai Fingerporia, mutta jotakin voisi olla lisää. Esimerkiksi Nurin-kokoelman sarjakuvissa oli saavutettu tarkemmin jotain sävyjä ja kipupisteitä, joiden oivaltaminen ja paperille saattaminen teki niistä pari-kolmekymppisten ihmissuhteiluista kiehtovaa luettavaa.
Kyllä mä Tiitun jutuista tykkään kovasti, samoin kuin yleensäkin tämmöisistä realistisista ihmissuhteilusarjiksista. Ja scifistä ja seikkailustakin. Tyyliä ei tarvitse ruveta muuttamaan, eivätkä Tiitulle kovin todennäköisesti scifeilyt tai fingerporeilut sopisikaan, mutta ainahan voi tietysti kokeilla erilaisia juttuja.
Eilen illalla luin pitkästä aikaa Kati Kovácsin parin vuoden takaisen Josef Vimmatun tarinan, ja kylläpä teki taas vaikutuksen. Siinä oli hienosti onnistuttu kertomaan Leevi and the Leavings -tyylinen melankolinen tarina rujoista ihmisistä, ja yhdistämään soppaan niin surrealismia, realismia kuin elämänmyönteistä optimismiakin (ja mitähän ismejä vielä tähän keksisi). Jonkun perinteisestä tarinankerronnasta poikkeavan koukun voisi ujuttaa Tiitunkin sarjiksiin. Mutta toisaalta, olisivatko ne sitten enää niin Tiitua? Kuka tietää.
Innolla kuitenkin odotan aina Tiitun uutta tuotantoa, ja Jäänkin ostin heti tuoreeltaan Tre Kupliista. Eikä tarvinnut pettyä.
-
No höh, mun mielestä tuo arvostelu on edelleen ihan jees.
Maailman sivuhan arvosteluissa on verrattu teoksia toisiin teoksiin, mikä siitä nyt yhtäkkiä tekeekin perustavaa laatua olevaa pahaa? Sekö, että kehdataan mainita kiroileva siili samassa lauseessa Jään kanssa.
Sehän se punainen vaate varmaan on. ;)
Ja sekin menee ohi, että tuossa nyt jotenkin yritettäisiin väkisin saada Tiitua johonkin mystiseen ja pahaan mainstreamiin. Kysehän on vain näkökulmasta - Kolmekymppisten tamperelaisten elämänpiirin kuvaamisessa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta ei kai nyt siinäkään, että esittää ehdotuksen hieman erilaisesta lähestymistavasta?
Jos lajityypit eivät ottaisi vaikutteita toisiltaan/sekoittuisi niin appelsiinit tosiaan olisivat aina niitä appelsiineja ja taiteessahan asia ei onneksi näin ole.
-
Newsflash: pieni yleisö on ihan yhtä hyvä kuin suuri yleisö; ainakin sillä on aivan yhtä suuri oikeus siihen kulttuuriinsa, josta se nauttii. Et voi korvata Bachia Popedalla, sori.
Hyi kun tuli paha olo hetkeksi. Jotenkin minä HALUAN ajatella, että Bachia kuitenkin kuuntelee/on kuunnellut/tulee kuuntelemaan isompi yleisö kuin Popedaa ikinä. Tai jos pointti oli toisin päin (eli Tiitua verrataan Popedaan), maailma on karseampi paikka kuin ikinä luulinkaan.
-
ihan hyvä arvostelu - täällä voitaisiin myös tukea ihmisiä siinä missä he ovat lahjakkaita ja voivat kehittyä loistaviksi. sanon näin vaikka siksi, että minustakin jään avattuani tuntui, että taas tätä samaa hommaa. tiitu on taitava piirtäjä, mutta teemoja voisi olla laajemmalti.
-
Tuosta äikänkirjojen postituksesta tuli mieleen, että mä itse asiassa sain joskus tammikuussa lukion äidinkielen kurssikirjat, abt osat 1-9 postitse kotiin. Kustantaja oli ilmeisesti erehtynyt postituksessa kun olin pyytänyt ihan muuta tavaraa arvostelukappaleeksi, tai mistä minä tiedän vaikka sillä olisi ollut samat motiivit kuin Rojulla. Jäi kyllä lukematta (vaikka äidinkielen osaamiseni onkin rapistunut hirmuisesti lukion jälkeen), kiikutin ne lähellä olevaan lukioon äikänopen käyttöön. :)
-
Ei se, että tehdään ilmaiseksi jne. ole mikään puolustus julkaista ties minkätasoista kökköä.
Pätee valitettavan moneen kovasti Kvaakissakin arvostettuun sarjakuvaan/piirtäjään/kässääjään.
Ihan hyvä arvostelu minusta; ei tartte suitsuttaa jos ei iske ihan kybällä.
Jää oli jo aiemmin ostolistalla, eikä poistu sieltä arvestelun vuoksi.
Katotaan olenko arvostelusta edelleen samaa mieltä kun olen alpparin lukenut.
Kaikkiaan tulee kalikoita ja koiria fiilarit...
-
Jää oli jo aiemmin ostolistalla, eikä poistu sieltä arvestelun vuoksi.
Niin. Piruakos siinä irvistelette suuntaan tai toiseen, ostakaa pois ja jos ei miellytä niin myykää eteenpäin.
Tämmösestä jankkauksesta tulee mieleen se eräskin tutuntuttu, joka ei suostunut katsomaan telkkarista elokuvaa, ellei se ollut saanut Aamulehden arvostelijalta ainakin kolmea tähteä.
-
VesaK puhui vähän mutta peräti asiaa.
Omaa päätä saa ja pitää käyttää tai ei ansaitse olla olemassa.
Kritiikin anti ei ole aina siinä mitä kriitikko sanoo vaan myös se että osaa suhteuttaa kriitikon sanoman siihen mitä todellisuus on.
Myös kritiikkiä on osattava lukea.
Kuten todettua minulle Jää oli pettymys, mutta koska aiempi tuotanto oli tuttua.
Tämä oli liian tavanomainen ja varmanpäälle.
Itse toivoisin että Tiitu pudottaisi sarjakuvistaan turhan huumorin ja keveyden pois ja keskittyisi menemään pinnan alle, mutta vaikka tätä voi toivoa siihen ei voi vaikuttaa sen enempää kuin arvosteluillakaan.
Mikä on hyvä asia.
-
Itse toivoisin että Tiitu pudottaisi sarjakuvistaan turhan huumorin ja keveyden pois ja keskittyisi menemään pinnan alle
Nyt Curtvile kirjoitat peräti erikoisia. Olisit ehkä neuvonut samaan tapaan Kalervo Palsaa? "Elä elä nyt niin hauskaa siitä "Eläkeläisestä" tee, kuolemassa on vakaviakin puolia..."
Älä Tiitu mene pinnan alle älä, jää jään päälle! Kyllä se kestää jos itse kestät.
-
Nyt Curtvile kirjoitat peräti erikoisia. Olisit ehkä neuvonut samaan tapaan Kalervo Palsaa? "Elä elä nyt niin hauskaa siitä "Eläkeläisestä" tee, kuolemassa on vakaviakin puolia..."
Niin olisinkin.
-
Niin olisinkin.
Olisitkin. "Eläkeläinen muistelee" on ihan liian hauska teos.
-
Olisitkin. "Eläkeläinen muistelee" on ihan liian hauska teos.
Todellinen kuoliaaksi naurattaja.
-
Miten tämä supersankarifanitytön märkä päiväuni liittyy arvosteltavaan teokseen? Miksi arvosteltavaa teosta pitäisi rasittaa tällaisilla ennakkoasenteilla? Miksei arvosteltavaan teokseen voi suhtautua sen omien ehtojen kautta? Teoksella tai sen tekijällä ei ole osaa eikä arpaa Irenen henkilökohtaisiin traumoihin. Irene voisi pitää ne päiväkirjassaan ja keskittyä kulloinkin käsillä olevaan teokseen, sillä se ja sen tekijä ansaitsevat kunnon arvioinnin.
Tuota, yleensä olen sinun kanssa jokseenkin samaa mieltä melkein kaikessa mitä kirjoitat mutta tämä itkuraivokohtaus jättää mut hämmentyneeksi. Supersankarit on tietenkin viihdettä vakavasti aivovammaisille mutta minusta on hienoa jos sellaisista pitävä vaivautuu kirjoittamaan vähän hankalammasta sarjakuvasta artikkelin maakuntalehteen (ihan samalla tavalla kuin olisi mukavaa jos joku joka yleensä lukee Seiskaa ja Cosmopolitania kirjoittaisi maakuntalehteen arvostelun kunnianhimoisesta suomalaisesta esikoisromaanista). En kaipaa suomalaiseen sarjakuvaelämään mitään nomenklatuuraa joka päättää mitä kuuluu sanoa paitsi että itse olen kyllä poikkeuksetta oikeassa. Eikä Irenen juttu sentään noin dorka ole, ihan hyvä tyyppi joka tekee asioita (esim. minuntapaiset vaan puhuu ja suunnittelee).
-
Kiitos, Antti (ja muut jotka ovat palautetta antaneet...). Luin kyllä tuon juttuni tuoreella silmällä uusiksi enkä nyt voi sitä aivan luokattomana ja hirveänä pitää. Siinä on sekä myönteisiä kehuja (perusteltuja) että "kehitysehdotuksia", jotka nyt kai nekin tulevat perustelluksi: samankaltaiset aihevalinnat nyt vaan tahtovat kyllästyttää, luki sitten supersankarien "pelastamme maailman superpahiksilta" tai suomalaisdaideilijoiden "olen herkkä ja väärinymmärretty ja minulla on ongelmia ihmissuhteissa" -tilityksiä.
Juu, parempia arvostelijoita epäilemättä on maailma pullollaan, mutta siksi tämmöiset harrastelijafoorumit ovat kivoja että jokainen pääsee ikään kuin kykyjensä mukaan touhuamaan kiinnostuskohteittensa parissa, oli se sitten piirustuksien lataamista galleriaan näytille tai juttujen kirjoittamista. ;)
-
Kyllä saa arvostella oman maun mukaan.
Ei esim. joku Maskulakaan arvostelisi uutta Van Dammen potkupläjäystä lajityyppinsä sisällä, vaan herkästi peräänkuuluttaisi elokuvaan järjellistä juonta ja sen semmoista epäoleellisuutta. Miksei siis toisinpäinkin? Tehosteet 1 tähti, stuntit 1 tähti jne.
Eipä sillä että olisin arvostelun kanssa samaa mieltä, tai olisi vielä ehtinyt Jäätä lukemaan.
---
edit. Jarla, vaihda jo avataria, tämä häiriöi alitajuntaa.
-
Juu, parempia arvostelijoita epäilemättä on maailma pullollaan, mutta siksi tämmöiset harrastelijafoorumit ovat kivoja että jokainen pääsee ikään kuin kykyjensä mukaan touhuamaan kiinnostuskohteittensa parissa, oli se sitten piirustuksien lataamista galleriaan näytille tai juttujen kirjoittamista. ;)
Peesaan kyllä Rojua (jonka kanssa jaan harvoin mielipiteitä) siinä, että tämä foorumi pyrkii ajoittain näyttäytymään myös asiantuntijafoorumina (esmes Sarjakuva-Finlandiaa käsitellyt keskustelu), joten ehkä tuo ulos päin kaikista asiantuntijoin osuus pitäisi vetää asenteella, jossa on mukana muutakin kuin "mä vaan kirjoittelen"-mentalitettia. Puhtaimman mutuilun ja oman elämänpiirin esittelyn voi säästää vaikkapa blogiinsa, jos sellaista pyörittää.
Ireneä peesaan siinä, että Tiitu kaivaa ja tuunaa liikaa yhtä ja samaa poteroa, mutta kyllä ne pakkomielteet sieltä vielä saadaan purettua ja ilmaisupalettikin laajenee. Pakko tosin alleviivata, että Tiitun aihevalinnat ovat vankasti tämän kolmekymppisen tamperelaisen elämänpiirin ulkopuolelle sijoittuvia.
Oikeasti kyllä pelottaa, että jossain väijyy ihmisiä, jotka oikeasti tekevät taidevalintansa kriitikkojen heittojen perusteella. Absoluuttisen hyvää makua ei ole yhdelläkään kriitikolla, eikä kykyä erotella kaikkia jyviä akanoista.
-
joten ehkä tuo ulos päin kaikista asiantuntijoin osuus pitäisi vetää asenteella, jossa on mukana muutakin kuin "mä vaan kirjoittelen"-mentalitettia. Puhtaimman mutuilun ja oman elämänpiirin esittelyn voi säästää vaikkapa blogiinsa, jos sellaista pyörittää.
Hyvin sanottu. Edelleen, uskon että tuo Jää-arvio on ihan asiallinen ja informatiivinen myös foorumin vierailijoille. Pidätän silti itselläni oikeuden kirjoittaa foorumikeskustelijana aivan yhtä vapautuneesti kuin kuka tahansa muukin täällä olija. :)
-
Luettu on ja pidin kovasti. Ja sain jopa äitini lukemaan avaustarinan, ja hän piti siitä, vaikkei normaalisti kuvasarjaa oikein suosikaan. ;D
-
Hitto mitä intellektuelleja... :P
Kuten jo VesaK:lle tuiterissa kapakasta kerkesin tekstailemaan (sori hehheh...tai sitten en ole yhtään pahoillani) niin pidin ALUKSI Takalon Jäätä yhtä "nerokkaana" (; kyllä, kaikille teille muillekin intellektuellineroille tiedoksi, tämä on subjektiivinen mielipiteeni) kuin esim. Kehää, kuvituksellisesti ja tarinallisestikin. Joo-oh, ois ehkä pitänyt lukea HIUKAN pidemmälle kuin ensimmäinen tarina eli se isä-tytär-juitsu - joka oikeasti oli todella hienosti tehty, positiivisnegatiivinen (nykyinen muotisanani) kokonaisuus - koska kun pääsin siihen "miehet on NIIN sikoja"-tyyppiseen feministijoraukseen niin alkoi nyppiä. Ei nyt ole taas lehdykkää käsillä joten en voi kerätä tähän niitä "nyppineitä" asioita mutta sanotaanko näin että se kokonaisuus oli hiukan sellaista ohjelmanjulistustyyppistä kamaa ja hajotti sinänsä hyvän idean. Puuh, kun osaisi selittää niin ettei tämän(kin) foorumin naiset hyppäisi takajaloilleen. Köh köh.
Kaikkein nerokkainta siinä alpparissa kuitenkin oli - yllättävää kyllä, ottaen huomioon että oli vain 2-sivuinen - etu/takakanteen jaettu Hervanta-sarjakuva! Pahuksen hauska ja osuvasti asian ytimeen osuva pikkusarjis.
Jep. Sellaista mulle herätti aatoksissa tuo alppari. Syteen tai saveen.
PS: Onkos tämä Kvaakki ihan oikeasti vajoamassa hirveään kuppikuntaisuuteen ja tiukkapipoisuuteen vai kuvittelenko vain? Antakkee kaikkien kukkien kakkia...eikun kukkia! Juu ja ihan oikeasti henk.koht. (juu, subjektiivisena) mielipiteenäni sanon vielä että Irene on oikeilla jäljillä: Suomalaisesta sarjakuvasta puuttuu YHÄ se ns. populaarimpi ote tarinaniskennässä ("Mainstream", jos joku nyt muka sellaiseksi haluaa nimittää) eli väsätään ihan pirukseen näitä "omaelämänkerrallisia" sarjakuvia jotka siis ovatkin useasti ihan jees...mutta kun niitä on niin JÄRJETTÖMÄN PALJON! Tsekatkaa vaikkapa jotain Maalaria ja Merirosvoa ja toisaalta esim. suomalaisessa sarjakuvakentässä Petri Hiltusen töitä, varmasti NIIHINKIN on otettu omasta elämästä ideoita mutta ne on osattu mukauttaa täysin ns. kuvitteelliseen tarinaan. Niin ja Hiltusella on hyvin erilaisia aiheita (intiaaneista, suomalaista peikkotarinaa, Conan-variaatiota, strippisarjakuvaa jne.) eli monipuolisuutta teoksissaan, suunnitelmallisuutta. Niin eli, lisätään vielä että onneksi on edes Hiltunen...
Noh. Joku saattaa ehkä tajuta pointtini joku ei. Go figure, kadotinko jo punaisen langan...
Jahas, jos tekisi taas töitä.
-
PS: Onkos tämä Kvaakki ihan oikeasti vajoamassa hirveään kuppikuntaisuuteen ja tiukkapipoisuuteen vai kuvittelenko vain? Antakkee kaikkien kukkien kakkia...eikun kukkia!
?!
Ymmärrän pointtisi, en vain ymmärrä miten tämä kaikki liittyy Tiituun. Tiitunko pitäisi ryhtyä Suomen mainstream-sarjakuvan airueeksi? Kyllä minäkin kaipaan hyvin kirjoitettuja seikkailusarjakuvia, mutta yhtä mielelläni luen Jään tai Kajaanin, joidenka putkeen lukeminen oli parhaita päiviä pitkiin aikoihin.
"Ei tarvitse sietää" oli oma suosikkini Jäästä, koska siinä mainiosti osoitettiin yhteiskunnallinen epäkohta kääntämällä asiat nurinpäin. "Tositarkoituksella" oli toinen suosikkini likipitäin samasta syystä. Hieno koko albumi. Antaisin tälle Finlandian ellen olisi antanut sitä jo viime vuonna Kehälle.
-
Jää hankittu ja luettu.
Tolppis ehtikin tuossa tiivistämään monia tuntemuksia sekä foorumista että alpparista.
Se sisäkansien Pispala/Hervanta sarjakuva on tosiaan piirrokseltaan, väritykseltään (NAM!) ja tarinaltaan ehdotonta (Tiitun) huippua -aivan mahtavaa! Aiemmin tämä tuli nähtyä jossain ilmaisläystäkkeessä ja nyt Jään myötä siitä talteen oteut irtosivut pystyi viskomaan roskiin. Lisää tämmöistä!
Tolppis, sulle taisi jäädä käsitys siitä että nuo kaikki stoorit on suoraan Tiitun elämästä?
Et tainnut lukea alkupuhetta tms?
Hyvä alppu ja enimmäkseen hyvä toteutus, joskin one track mind julistaminen tosiaan muodostuu rasitteeksi etenkin pidemmän päälle. Eipä silti ettei uppoaisi paremmin kohdeyleisöönsä johon tuskin siis kuulun.
Erinomaisen hieno seikka on se että esipuheen mukaan alpparin matsku on syntynyt sangen lyhyessä ajassa eli yhden syksyn/talven aikana. Harvempi sarjakuva"taitelija" saa moista määrää sivuja aikaan edes vuosien saatossa, saati sitten noin hyvin toteutettuja!
Julistushanat vaan hieman pienemmälle niin pelittäää ja myynee myös vielä paremmin.
-
Ainoastaan yksi juttu pisti silmään. Kun Tiitu kävi läpi miesten ja naisten välisiä eroja, niin sinne oli jäänyt yksi raskauttava asiavirhe. Tarinassa väitettiin, etteivät humalaiset naiset lähentele nuorempia miehiä, mutta omakohtaisten kokemusten perusteella voin sanoa, että tuossa asiassa naiset ovat lähes yhtä pahoja kuin miehet.
Minusta siinä pisti eniten silmään se piilevä yhdenmukaisuus vastustettavan asian kanssa. Kaikki vastustettavat aiheet on äärimmäisen kliseisiä, ellei pääsääntöisesti ennakkoluuloihin perustuvia. Taiteilija tekee sarjakuvaa jostain naisten alistamisesta ja seksismistä, mutta jokaikinen nainen sarjassa on sekä kaunis, että hyvävartaloinen, että trendikkäissä vaatteissa. Ja esimerkkimiehet riittävän juntteja ja karikatyyrejä ällöttävästä äijästä. Näennäinen "radikalismi" on juuri sellainen harvinaisen vastenmielinen "nuorten kaupunkilais-aikuisten aktivismi fiilistely", jonka kuvaus kyllä toimii nimenomaan hyvänä huumoripalana välissä, heh, mutta ei todellakaan näytä miltään avarakatseisuuden tai "hyvyyden" (pahaa maailmaa vastaan :'( ) ylistykseltä jos se sitä koittaa olla.
Tiitu on sikamaisen hyvä piirtäjä. Ei ole mitään valittamista tässä albumissa ja paikoitellen jälki on sellaista, ettei voisi enää parempaa pyytää. Verrattuna kehään, parhaiden juttujen meno ylittää sen mennentullen. Mutta sama asia mikä vaivasi Kehää, vaivaa myös jäätä.
Jutut on paikoitellen hyviä, mutta jatkuva surkeuden toisto on hieman arveluttavaa. Ei se että kerrotaan ihan uskottavia tarinoita tavallisesta elämästä, vaan se että suu mutrussa marttyyrina oleva pimatsu on nostettu johonkin liki palvottavaan asemaan. Parhaiten toimii jutut missä ilmapiiri ei vaadi marttyyriä ja itsetunnon olemattomuuden ylistystä. Eikä alleviivattua "erilaisuutta", joka käytännössä nykyisin tarkoittaa lähinnä mainstream massan käytöstä & asennetta.
-
ja niin, mitäs tuosta arvostelusta? Ei minusta siinä ollut mitään kummallista. Kertoo sarjakuvaa lukevan henkilön mielipiteen joka näytti mielestäni pääsääntöisesti positiiviselta, vai jäikö jotain huomaamatta?
Vaikka jäässä on paljon erityisen hyvää, siinä on kyllä paljon kritisoitavaa jopa oman genrensä sisällä. Ja ei tässä nyt puhuta jostain tähtitieteestä vaan kaikin puolin varsin perinteisestä sarjakuvasta, johon voi kommentoida kuka tahansa melkein mitä tahansa sarjakuvaa lukenut ihminen. Jos sarjakuva vaatii toimiakseen ehdottomasti oman genrensä asiantuntevan lukijan, siitä hyvästäkin voisi vaikka rokottaa pari tähteä arvostelussa. Tässä tapauksessa ei mielestäny vaadi.
-
Näin rauhallisina talviviikonloppuina on mukava palata rauhassa sellaisiin tuotoksiin, jotka on tullut luettua alkujaan kovin pintapuolisesti lävitse.
Jää on näin toiseen kertaan ja kaikessa rauhassa luettuna melkoisesti positiivisempi tapaus kuin mitä sen vastaanotto antaisi ymmärtää. Takalon jälki on kaunista ja ihmiset viehättävät silmää.
Feminismiaiheet eivät juuri kosketa, kuten julistaminen yleensäkään, mutta arkiset tarinat Takalo tuo lähelle. Erikoista tässä on se, kuinka Takalo tavoittaa lukijan tunteet visuaalisin keinoin, ei niinkään sanoin.
Kasvot Takalo kuvittaa toisinaan hyvinkin realistisesti, toisinaan ne ovat kuin se kuuluisa Hangon keksi, mutta sarjakuvailmaisu voi joustaa tekijän tarpeisiin sopivaksi.
Arvostelemisesta ja kritiikistä olen edelleen samaa mieltä kuin aiemmin, sen ei ole tarkoitus myötäillä tai latistua tasapaksuksi keskitien käsittelyksi. Mutta kuinka moni on todella sitä mieltä, että Takalon Jää on vähemmän taidokas kuin Guy Delislen Merkintöjä Burmasta?
-
Mutta kuinka moni on todella sitä mieltä, että Takalon Jää on vähemmän taidokas kuin Guy Delislen Merkintöjä Burmasta?
Varmaan samat henkilöt, joiden mielestä Tampereen puhelinluettelo on vähemmän kattava kuin Pariisin.
-
Jotkut jutut avautu hieman paremmin, kun tuntee tällä hetkellä taas hieman paremmin tunnen tätä Tampereen mentaliteettia, mutta aina mua on vituttanut kaupunkikeskeinen ajattelu, oli se sitten Helsinki, Oulu tai Turku*. (Tosin poikkeuksena Kirjaston kissat, mutta se onkin kehittynyt aika omaksi meiningikseen.)
Vaikka luen itseni enemmänkin sovinistiksi, niin silti joihinkin noihin radikaaleihin ajatuksia ei voi sivuuttaa olemalla vastaan. Toisaaltaan feministinen näkökulma on mielestäni hieman liian...äärimmilleen viety, koska oman maailmankatsomuksen mukaan se tapa, millä media käsittelee ihmisiä objekteina, johtuu ihan yhtä paljon miesten kuin naistenkin vika (ja onkin söpöä huomata, miten järkevät ihmiset, olivatpa he miehiä tai naisia, tuomitsevat tämän yhtä lailla). Mutta niin, erilaisia ovat ihmiset.
Mutta niin, jotta tämä nyt ei menisi täysin morkkaamiseksi, löyty sieltä yksi hyvä suosikkikin joukosta: tuo prinsessa pätkä oli niin graafisesti todella maukas, mutta myös todella suloinen. Ehdottomasti Tiitun Top 3-lyhäreiden joukkoon. :B
*Nimim. "Hyvä puhumaan, kun on käsikirjoittamassa juuri sellaista"
-
Tuli eilen luettua festareilta ostettu Tiitun uusi Tuuli ja myrsky.
Jäin kovasti kaipaamaan värillisyyttä joilla olisi saatu vielä korostettuja tunnetiloja. Etenkin kun stoori taitaa olla kyllä värillisenä tehty, tai ainakin minulle tuli sitä lukiessa niin vahvat vibat siitä erittäin komeasta värillisestä Pispala/Hervanta tarinasta.
Kaksijakoinen fiilis taas tästäkin syntyi.
Piirros pelittää erittäin hyvin mutta kerronnan kanssa mennään jälleen kerran liki taistolaiseen julistavuuteen ja saarnaamiseen joka torppaa tarinan toimivuuden. Epäilisin että tämänkin tärkeän ja vakavan viestin (raiskaus ei ole mukava asia) saa paremmin perille ilman sinne saarnastuoliin nousemista. Nyt meininki meni välillä korniudessaan komiikan puolelle.
-
Piirros pelittää erittäin hyvin mutta kerronnan kanssa mennään jälleen kerran liki taistolaiseen julistavuuteen ja saarnaamiseen joka torppaa tarinan toimivuuden.
Tässä tapauksessa "taistolaisuus" taitaa olla lukijan korvien välissä tai ennakkoluuloissa. Ei kannata samastaa roolihenkilöitä liikaa tekijään.
Tuuli ja myrsky on poikkeuksellinen sarjakuva nimenomaan siinä, että se välittää erittäin monta näkökulmaa asiaan eikä edes nosta niistä yhtä totuutta jalustalle, vaan antaa itse asioiden ottaa aktiivisesti yhteen keskenään sekä korostetun tuohtuneesti että tyynnyttävämmin ja jopa epävarmasti.
Sille tarina perustuu ja mielestäni se toimii.
Mukavan sujuva, viihdyttävä tai yksioikoinen tuo kuvattu tilanne ei tietenkään ole mistään näkökulmasta - raiskauksen tekijä mukaan lukien. Sankari ei ole kukaan.
Mielenkiintoisin seikka on muiden ihmisten taipumus ottaa sivuhenkilöksi jäävän uhrin asia omakseen; selvitelläkseen ja kostaakseen. Ja siihen suhtaudutaan itse teoksen tasolla hyvin realistisesti - ja kriittisesti.
Mitä piirrostapaan tulee, se on mielestäni erittäin suvereeni ja hieno tummuudessaankin.
Pidän erittäin paljon Tiitun hallituista tyylivaihdoksista aiemmissa antologioissa, mutta niin kuin Kehässäkin, ehyt tarina on ilman muuta tehokkain yhtenäisellä piirrostaiteella toteutettuna.
-
Jäin kovasti kaipaamaan värillisyyttä joilla olisi saatu vielä korostettuja tunnetiloja. Etenkin kun stoori taitaa olla kyllä värillisenä tehty,
Tiitu puhui tästä julkkareissa. Kuvat on tehty harmaalle paperille (kartongille?) mustalla, laveeraamalla ja sitten valkoisella korostaen. Eli originaalit eivät ole värillisiä. Hienoa jälkeä joka tapauksessa.
-
Ei ole omaa ketjua Tiitun uudesta albimista (Tuuli ja Myrsky)? Tekisi vähän mieli kritisoida teosta. Todella hyvin piirretty, mutta mutta... ;)
-
Ei ole omaa ketjua Tiitun uudesta albimista (Tuuli ja Myrsky)? Tekisi vähän mieli kritisoida teosta. Todella hyvin piirretty, mutta mutta... ;)
Ei kai kannata samalle tekijälle avata joka teoksesta ketjua?
Monella muullakin taitelijan koko tuotantoa ruotivalla ketjulla on jotensakin kumma nimi esim jonkun tietyn teoksen pohjalta tms.
Tässä tapauksessa "taistolaisuus" taitaa olla lukijan korvien välissä tai ennakkoluuloissa. Ei kannata samastaa roolihenkilöitä liikaa tekijään.
"mennään liki taistolaiseen julistavuuteen ja saarnaamiseen" oli käyttämäni termi.
Korvien välissä on ehkä jotain, mutta ei ainakaan ennakkoluuloja tai samaistuksia (joista jo alpparin alussakin huomautetaan)...
Martti Syrjää noin suurinpiirtein siteeraten, viestin saa paremmin perille kun ei sano että "kytät on sikoja" vaan "on mukavaa pamputtaa kumisella pampulla." Julistaminen on sangen rasittavaa ja näkökulmistaan huolimatta Tuuli ja myrsky -alpussa(kin) julistetaan kyllä enemmän kuin Pohjanmaalla konsanaan!
-
Lienen mielipiteineni jossakin Lönkan ja Askon välimaastoon. En kaipaa värillisyyttä ja pidin kuvituksesta ihan höpönä - mikä ei nyt ole yllätys kun on Tiitusta kyse - mutta kieltämättä pieni hienosäätö olisi voinut tehdä hyvää. Nyt henkilöiden käymä ns. opettavainen dialogi vaikutti aavistuksen verran päälleliimatulta, mikä söi ehkä vähän sarjakuvan uskottavuuspisteitä. Sarjakuva kuitenkin haastaa lukijansa pohtimaan raiskausta ja samalla näitä yhteiskunnan sukupuolirooleja, mistä täytyy nostaa hattua. Nuorille aikuisille tätä tulee varmaan kirjastossa vinkattua.
-
Nyt henkilöiden käymä ns. opettavainen dialogi vaikutti aavistuksen verran päälleliimatulta, mikä söi ehkä vähän sarjakuvan uskottavuuspisteitä.
Lukutapakysymys. Tekstipainotteisella lukutavalla dialogi käy raskaaksi, mutta kuvien kautta tarinaa lähestyessä se on oikein toimivaa. Tiitu osaa puhaltaa hahmoihinsa henkeä, vaikka nämä puhuisivatkin vähän yksioikoisia.
Tiitu sanoi jossain haastattelussa, ettei ole lukenut feminismin teoriaa yhtään. Hyvin on miettinyt asioita, kun ainakin tuossa Tuuli ja myrsky -tarinassa käydään paljon dialogia eri suuntausten välillä. Joissain kohdin se antaa draamallisuudestaan huolimatta jopa oppikirjamaisen vaikutelman, ja toimiikin parhaiten, jos lukija ei tunne feminismin eri suuntauksia.
Itseäni viehätti ennen kaikkea yhteisön kuvaus. Lämminhenkisyys. Ristiriitojen käsittely. Rajojen hakeminen. Draama. Hiton hyvä käsikirjoitus. Loistavat kuvat.
-
ohops, jäikin omituisesti huomaamatta että uutta albumia käsiteltiinkin jo pari viestiä. Oli sellainen fiilis vielä lukiessa että viestit koskivat edellistä...
No, siinä missä edellisen albumin kohdalla voi sanoa että homma vähän tökki, voi nyt sanoa että tökki aika rajusti. Sarjakuvan sijaan kyse olisi kuin lukisi jotain jo klassikoiksi muodostuneita ääri-uskonnollisia traktaatteja. Siitä pienestä liuskasta irtoaa yhtä aikaa ihmetystä kuin huvitusta, koska ne menee niin överiksi, ettei lopulta ole tolkun tolkkua. Samoin TV7 tarjonta on todella hulvatonta, mutta ei sitä voi pitää oikeasti jonain taideteoksena.
Tämän albumin lopputuloksen ollessa tarinankerronnan sijaan silkkaa propagandaa. Se että saako tarinasta lopulta mitään irti on suhteellisen kyseenalaista. Vrt. vaikka klassikoksi muodostunut Tales of Holohoax (googlella löytynee). Sarjakuvan anti-semitistinen sanoma saa alan jätkät varmasti nyökyttelemään päätään innoissaan, mutta yleisesti ottaen sarjakuvasta ja sen avulla kerrotuista tarinoista kiinnostunut väki varmasti kokee ko. tarkoitushakuisen saarnauksen suhteellisen vastenmieliseksi. Tai mistä minä tiedän. Oletan.
Tuuli ja myrsky dialogi käy läpi juuri niitä samoja teemoja joita moni Tiitun aikaisempi lyhyt sarjakuva on käsitellyt. Eihän siinä mitään vikaa ole sinänsä, kun monen hyvän taiteilijan tuotanto keskittyy henkilökohtaisiin patoutumiin ja pakkomielteisiin. Esim. Kuje lehden lyhyet kannanotot jotka voi katsoa taiteilijan omiksi julistuksiksi on nyt vain isketty näennäisesti roolihahmon suuhun.
Se muka "monien näkökulmien" esitelly on minusta teennäistä. Dialogi on kuin oppikirjan esimerkkitapausten läpi käyntiä. Miten toimia kun mies haluaa olla mukana naisten kokouksessa. Miten suhtautua niihin perus dilemmoihin onko mies ja nainen keinotekoisia rooleja jne jne. Voisin kuvitella, että joku teini tyttö tästä nyt osaa jotenkin vahvastikin samaistua albumiin ja fiilistellä että "tää on just tätä". Mutta sellaiselle joka on lueskellut läjäpäin feminististä ja anarkistista kirjallisuutta, usein kriittisellä silmällä, sivu toisensa jälkeen paistaa irvokkaat kliseet ja yliampuva propagandan konekivääri.
On joskus jotenkin latistavaa nähdä, että ns. älykkäänä ja oivaltavana pidetty lähestymistapa aiheeseen kuten raiskaus, voi olla juuri tämä. Joku "raiskaus ei vain tapahdu, sillä on tekijänsä" tyylinen muka älykäs sutkautus. Kun melkein kaikessa mitä elämässä tapahtuu, on ihmisillä vastuu toimia tiedostamalla asioita. Minulla on oikeus kävellä ulkona. Mutta en tee sitä junaradalla, kun voi jäädä junan alle. Minulla on oikeus mennä hakaristi rintaan maalattuna johonkin epämääräiseen maahanmuuttajien kansoittamaan lähiöön. Mutta en mene, kun voi tulla äkkiä nyrkkiä nenään. Raiskauksen voi käsitellä esim. mustalla huumorilla väritetyn hauskasti (vrt. vaikka uusin Kundipimu). Sen voi käsitellä vähätellen ja uhria syyllistäen (vrt. esim. vallitsevat mieskulttuurin arvot, heh). Sen voi myös käsitellä juuri mainittu täysin ympäri kääntäen (vrt. tämä albumi). Näiden lisäksi olisi myös ehkä se vähemmän mustavalkoinen ja kenties jopa älykäs tapa käsitellä aihetta, joka olisi ehkä ollut mielenkiintoista nähdä näinkin erinomaisen ja taidokkaan kynänjäljen saattelemana!
Siinä missä JOPA uuden kundipimun härski raiskaus-sarjis onnistuu (ehkä tahattomasti) kiteyttämään teemoja mediakritiikistä kulttuurieroihin ja esineellistämisestä valinnoista muodostuviin seurauksiin, Tuuli ja Myrky onnistuu vain kiteyttämään kaiken sen, mikä "muita" ns. vituttaa "feministeissä". Ja mikä tuntuu em. feministeille pysyvän äärimmäisenä mysteerinä miksi näin voi olla kun kuitenkin ollaan oikeassa :P
-
Tiitu sanoi jossain haastattelussa, ettei ole lukenut feminismin teoriaa yhtään. Hyvin on miettinyt asioita, kun ainakin tuossa Tuuli ja myrsky -tarinassa käydään paljon dialogia eri suuntausten välillä. Joissain kohdin se antaa draamallisuudestaan huolimatta jopa oppikirjamaisen vaikutelman, ja toimiikin parhaiten, jos lukija ei tunne feminismin eri suuntauksia.
Kuinka moni "kristitty" on lukenut raamatun? Kuinka moni "natsi" jaksanut Taisteluni? Kuinka moni vasemmisto suuntautunut nuori jaksanut kahlata Pääomat sun muut? Ei nuo asiat nyt loppupelissä NIIN monimutkaisia ole, etteikö 30v+ ikäinen ihminen ihan perus päivittäisen kommunikaation kautta ymmärrä perusteet, vaikka syvemmät teoriaopiskelut olisi jääneet vähän vähemmälle.
On vaikea nyt sanoa joku toinen suomalainen piirtäjä joka osaisi noi tyylikkäästi piirtää ihmishahmot, säilyttäen niiden ruumiinrakenteen, kasvonpiirteiden yms kuvauksen vaihtuvista ilmeistä ja kuvakulmista huolimatta. Kuvallinen anti todellakin ensiluokkaista, mutta en minä pelkkiä kuvia jaksa katsella, ellei ole vähemmän vaatetusta tai enemmän väkivaltaa. Muussa tapauksessa tarvitaan joku toimiva tarina.
-
Tämän albumin lopputuloksen ollessa tarinankerronnan sijaan silkkaa propagandaa. Se että saako tarinasta lopulta mitään irti on suhteellisen kyseenalaista.
Jos hahmottaa tarinan nyansseja, se ei vaikuta propagandistiselta.
Tuuli ja myrsky dialogi käy läpi juuri niitä samoja teemoja joita moni Tiitun aikaisempi lyhyt sarjakuva on käsitellyt. Eihän siinä mitään vikaa ole sinänsä, kun monen hyvän taiteilijan tuotanto keskittyy henkilökohtaisiin patoutumiin ja pakkomielteisiin.
Tiitu on nimenomaan päässyt tarinoissaan oman elämänsä ulkopuolelle, vaikka kuvaakin asioita itselleen tutussa alakulttuurissa. Vaikka joskus aiheet menevätkin päällekkäin, kokonaisuutena Tiitun tuotannossa on paljon eri sisältöisiä tarinoita. Niiden syvyys vaan jää huomaamatta, jos jää kiinni tuohon alakulttuurinäkökulmaan.
Mutta sellaiselle joka on lueskellut läjäpäin feminististä ja anarkistista kirjallisuutta, usein kriittisellä silmällä, sivu toisensa jälkeen paistaa irvokkaat kliseet ja yliampuva propagandan konekivääri.
Oletan, että Tuuli ja myrsky on tarkoitettu aukeavaksi myös ihmisille, joilla ei ole sen enempää teoreettista kuin käytännöllistäkään kosketusta anarkofeministiseen toimintaan. Sellaisena se onnistuu oikein hyvin. Albumi puuttuu tärkeään asiaan, kun kaikille ei ole vieläkään selvää, että kadut ja koskemattomuus kuuluvat kaikille, vaatetuksesta ja sukupuolesta riippumatta.
Kuvallinen anti todellakin ensiluokkaista, mutta en minä pelkkiä kuvia jaksa katsella, ellei ole vähemmän vaatetusta tai enemmän väkivaltaa. Muussa tapauksessa tarvitaan joku toimiva tarina.
Makunsa kullakin. Tuuli ja myrsky -tarinassa draaman kaari hipoo kuitenkin täydellisyyttä.
-
Lukutapakysymys. Tekstipainotteisella lukutavalla dialogi käy raskaaksi, mutta kuvien kautta tarinaa lähestyessä se on oikein toimivaa. Tiitu osaa puhaltaa hahmoihinsa henkeä, vaikka nämä puhuisivatkin vähän yksioikoisia.
Sarjakuva on kieltämättä minulle tekstipainotteinen kokemus, mutta olen tästä silti eri mieltä: edes ansiokkaat kuvat eivät pystyneet peittämään dialogissa esiintyviä puutteita. Ja täsmennetään vielä, etten tässä yritä lytätä albumia, josta kuitenkin pidin melkoisesti. Tiitun aikaisemmissa teoksissa - eritoten kehässä - homma toimii mielestäni saumattoman hyvin, joten ehkä vertailukin himmentää "Tuulen ja myrskyn" toimivuutta.
Itseäni viehätti ennen kaikkea yhteisön kuvaus. Lämminhenkisyys.
Näistä jutuista minäkin pidin kovasti. Solidaarisuudesta ja sellaisesta hyvien ystävien kesken syntyvästä "Kaveria ei jätetä" -fiilksestä. Ja tietenkin siitä loistavasta kuvituksesta.
Tuuli ja myrsky dialogi käy läpi juuri niitä samoja teemoja joita moni Tiitun aikaisempi lyhyt sarjakuva on käsitellyt. Eihän siinä mitään vikaa ole sinänsä, kun monen hyvän taiteilijan tuotanto keskittyy henkilökohtaisiin patoutumiin ja pakkomielteisiin.
"Patoutumiin ja pakkomielteisiin"? Hmm. Jos sarjakuvissa toistuneet teemat sattuvat käsittelemään sellaista aihetta, joka ei tosiaankaan ole tässä yhteiskunnassa mikään läpikaluttu tai päivänselvä juttu, niin sekö on sitten "pakkomielteistä" ja "patoutunutta"? Käyttäisitkö samoja termejä vaikka Happy Horsen tuotannosta, joissa samat shokeeraamiseen ja huonolla maulla naurattamiseen tähtäävät teemat toistuvat aika usein?
Raiskauksen voi käsitellä esim. mustalla huumorilla väritetyn hauskasti (vrt. vaikka uusin Kundipimu)... Siinä missä JOPA uuden kundipimun härski raiskaus-sarjis onnistuu (ehkä tahattomasti) kiteyttämään teemoja mediakritiikistä kulttuurieroihin ja esineellistämisestä valinnoista muodostuviin seurauksiin
Nuo tuontapaiset ovat minusta enemmänkin keskenkasvuista ja huonoa mustaa huumoria kuin mitään muuta, mutta haluaisin kyllä tuollaisen syväanalyysin jälkeen lukea uuden Kundipimun ja katsoa olenko ihan väärässä.
Tuuli ja Myrky onnistuu vain kiteyttämään kaiken sen, mikä "muita" ns. vituttaa "feministeissä". Ja mikä tuntuu em. feministeille pysyvän äärimmäisenä mysteerinä miksi näin voi olla kun kuitenkin ollaan oikeassa.
"Muita" voisi tässä tapauksessa tarkoittaa kai "sinua". Sarjakuvan keskeisin sukupuoleen liittyvä ajatus oli minusta sivulla 46 lausuttu repliikki "Mun mielestä olisi hyvä, jos sukupuolia ei tarvitsisi aina määritellä". En sitten tiedä, onko se feminismiä vai ei, mutta minä ainakin voin allekirjoittaa sen koska tahansa.
-
"Muita" voisi tässä tapauksessa tarkoittaa kai "sinua". Sarjakuvan keskeisin sukupuoleen liittyvä ajatus oli minusta sivulla 46 lausuttu repliikki "Mun mielestä olisi hyvä, jos sukupuolia ei tarvitsisi aina määritellä". En sitten tiedä, onko se feminismiä vai ei, mutta minä ainakin voin allekirjoittaa sen koska tahansa.
Tuosta tulee mieleen kun Pet Shop Boysin Chris Lowelta kysyttiin hänen seksuaalista suuntautumistaan, ja hän vastasi vain uskovansa että: "People are sexual."
Ei tullut ostettua vielä Tuulta ja jäätä festareilta, mutta pakko se kai on koska:
1) Tämä keskustelu vaikuttaa kiinnostavalta.
2) Olen pitänyt Tiitun aiemmista albumeista.
-
Tuuli ja myrsky dialogi käy läpi juuri niitä samoja teemoja joita moni Tiitun aikaisempi lyhyt sarjakuva on käsitellyt. Eihän siinä mitään vikaa ole sinänsä, kun monen hyvän taiteilijan tuotanto keskittyy henkilökohtaisiin patoutumiin ja pakkomielteisiin.
"Patoutumiin ja pakkomielteisiin"? Hmm. Jos sarjakuvissa toistuneet teemat sattuvat käsittelemään sellaista aihetta, joka ei tosiaankaan ole tässä yhteiskunnassa mikään läpikaluttu tai päivänselvä juttu, niin sekö on sitten "pakkomielteistä" ja "patoutunutta"? Käyttäisitkö samoja termejä vaikka Happy Horsen tuotannosta, joissa samat shokeeraamiseen ja huonolla maulla naurattamiseen tähtäävät teemat toistuvat aika usein?
Kyllä. Happy Horsen moni tuotanto on erinomainen esimerkki patoutumista ja pakkomielteistä. Huom: en tarkoittanut asiaa negatiivisessa mielessä. Kuten yllä sanottu, monen hyvän taiteilijan toiminta on juuri se. Aiheen valinta ei ole vaan joku fiilistely olisko joku juttu siistiä tehdä, vaan että se täytyi tehdä. Ja pitää tehdä nyt uudestaan. Ja sen jälkeen taas uudestaan. Sarjakuvan tiimoilta: Mitä olisi esim. Robert Crumb tuotanto ilman sen yhtä uudestaan toistuvia samoja juttuja?
"Muita" voisi tässä tapauksessa tarkoittaa kai "sinua". Sarjakuvan keskeisin sukupuoleen liittyvä ajatus oli minusta sivulla 46 lausuttu repliikki "Mun mielestä olisi hyvä, jos sukupuolia ei tarvitsisi aina määritellä". En sitten tiedä, onko se feminismiä vai ei, mutta minä ainakin voin allekirjoittaa sen koska tahansa.
Kyllä. Mutta kun liikkuu myös ns. tavallisten ihmisten parissa, huomaa miten kaukaisia ajatuksia joku sukupuolettomuuden pohtiminen on. Tämä tulee albumissakin hyvin ilmi. Siinä missä idealismin nimissä on mahdollista pohtia sukupuolettomuuden hienouksia ja rooleista ja hierarkioista irti pääsyä, todellisuus aika raadollisella tavalla antaa esimerkin että jos ei pilkkuja aleta viilaamaan ja poikkeuksia vahvistavia sääntöjä nostamaan jalustalle, kuitenkin loppupelissä mies on mies ja nainen nainen ja se ei ole pelkkä illuusio.
Mainitsemasi 46 sivulla olleen repliikin edellä ja heti jälkeen nyrkit pystyssä huutavien naisten kiukku on omiaan vastaamaan siihen, kuten albumin koko muu ilmapiiri. Se välissä vilahtava repliikki on minusta yksi merkittävä kohta albumissa, mutta sen itsensä sijaan nimenomaan siihen tulevat reaktiot on huomattavasti enemmän albumista huokuva keskeisin ajatus. Sukupuolista vapaan yhteiskunnan teemaa Tiitu käsitteli esim. pari numeroa sitten Sarjarissa paljon mittavammin ja raflaavammin.
-
"mennään liki taistolaiseen julistavuuteen ja saarnaamiseen" oli käyttämäni termi.
Korvien välissä on ehkä jotain, mutta ei ainakaan ennakkoluuloja tai samaistuksia (joista jo alpparin alussakin huomautetaan)...
Uskon kyllä tämän.
Mutta usko sinä pois vaan, ettei Tiitun tavalla kertoa asioita ole likikään mitään tekemistä sen "taistolaisuuden" eikä varsinkaan näiden aikansa huonosti nukkuneiden porvarien tällä vuosituhannella lanseeraaman lapsellisen stereotypian kanssa.
Tuuli ja myrsky nimenomaan ei julista tai tarjoa yhtä ennakkoluuloista totuutta, vaan käsittelee asiaa harvinaisen monitahoisesti. Minä en löydä sieltä mitään "traktaattia", jonka mukaan pitäsi ajatella tai toimia. Päin vastoin, siinä on kaikista yksipuolisista litanioista poikkeavaa pyrkimystä ja halua kuvata myös toisella tavalla ajattelevia ja toimivia ihmisiä. Albumi kuvaa ja purkaa moniakin pakkomielteitä, mutta ei rakenna tai vahvista niitä.
Voi tietysti olla niin, että oma ajattelusi tai suhtautumisesi raiskaukseen (tai albumin kuvaamiin henkilöihin) ei ole saanut haluamaasi sijaa tässä keskustelussa. En voi itsekään sanoa löytäväni selvää vastinetta omalle (mahdolliselle) ajattelulleni. Mutta en myöskään valitse kirjasta sellaista, ainakaan ääripäistä, olenhan yli viiskymppinen äijä, joka on vain aina yhtä yllättynyt Tiitun tavasta saada minut kiinnostumaan asioista, jotka eivät kuulu lähimpään kokemuspiiriini.
Kiteyttäen: Minusta yksisuuntainen "julistaminen" ei ole albumin oleellisin puoli, vaan raiskaustapauksen vastaanotto ja käsittely erilaisten ihmisten erilaisista näkökulmista.
-
Tuosta tulee mieleen kun Pet Shop Boysin Chris Lowelta kysyttiin hänen seksuaalista suuntautumistaan, ja hän vastasi vain uskovansa että: "People are sexual."
Niin on Stieg Larssonin Lisbeth Salanderkin. Eli ei biseksuaali, vaan seksuaali.
-
Olisipa muuten hauska nähdä, kun samanlainen debatti käytäisiin jostain Mel Gibson -elokuvasta, jossa alussa päähenkilön ystävä raiskataan, ja lopussa kaikki kääntyy hyväksi, kun pahista on laitettu kunnolla turpaan. Joskus poliittisuus on ehkä lukijan silmässä?
(hämmästyttää Muuten Mikko A:n kaipaus paljaan pinnan ja väkivallan perään. Minusta tässä oli molempia runsain määrin.)
-
Aika pitkälti Mikko A:n linjoilla olen tämän albumin suhteen. Jos olisin ostanut jostain muualta kuin omasta putiikista vois vähän harmittaa. Vaikka toisaalta mikään yllätys albumin sisältö ei ollut, aiempien perusteella odotin juuri tätä.
-
Tuuli ja myrsky on mielestäni hieno kirja. Ihanaa, että joku kehtaa olla tosissaan ja saarnata, vaikka varmasti aavistaa saavansa tällaisen haukkuryöpyn päälleen. Olihan siinä vähän jäykkyyttä, mutta moni dialoginpätkä on kuitenkin tosi tuttua omasta elämästä ja vastaavanlaisesta alakulttuurista. Kaunis teos, josta haistaa läpi Sorbuksen, metsän ja hien.
-
Haukkuryöppy?
Jos ei sanota että jokin on parasta, hienointa ja ihquinta ikinä vaan kritisoidaan jotain osa-aluetta niin onko se haukkuryöpytystä? Eihän täällä ole millään lailla alettu edes haukkumaan teosta vaan perusteltua kritiikkiä on jaettu. Ei kaikki jutut toimi kaikille.
-
Okei, väärä sanavalinta. Sanotaan vaikka että pelkkä ryöppy.
-
Tuuli ja myrsky on mielestäni hieno kirja. Ihanaa, että joku kehtaa olla tosissaan ja saarnata, vaikka varmasti aavistaa saavansa tällaisen haukkuryöpyn päälleen. Olihan siinä vähän jäykkyyttä, mutta moni dialoginpätkä on kuitenkin tosi tuttua omasta elämästä ja vastaavanlaisesta alakulttuurista. Kaunis teos, josta haistaa läpi Sorbuksen, metsän ja hien.
Minusta taas on aina tuntunut, että palauteryöppy on parasta, mitä sarjakuvantekijä voi teokselleen toivoa.
-
Minusta taas on aina tuntunut, että palauteryöppy on parasta, mitä sarjakuvantekijä voi teokselleen toivoa.
Ja varsinkin ristiriitainen palauteryöppy, ainakin mitä sisältöön tulee.
-
Tuuli ja myrsky on mielestäni hieno kirja. Ihanaa, että joku kehtaa olla tosissaan ja saarnata, vaikka varmasti aavistaa saavansa tällaisen haukkuryöpyn päälleen.
Olen ihan samaa mieltä, kunnon vanhanaikainen opetussarjakuva on kuin raikasta vettä kaiken moninkertaisen läpi-ironisoinnin jälkeen. Enkä näe mitään syytä, miksi tällainen suoraan sanominen olisi mitenkään huonompi asioiden käsittelyn muoto kuin epäsuorempi. Muotikysymyksiä. Olisihan tuossa sarjakuvassa voinut esim. dialogi olla uskottavampaa ja terävämpää, mutta pidin kaikkinensa.
-
Tulin vihdoin lukeneeksi Tuuli ja myrskyn. Pidän todella paljon Takalon piirrostyylistä. Ja ihan kylmän teknisestikin arvioituna sanoisin että kyseessä on tällä hetkellä yksi tämän maan parhaista piirtäjistä. Myös kuvakerronta on sujuvaa ja toimivaa: Rytmi oli ihanan tiivis olematta kuitenkaan tylsä tai raskas. Jokaisen sivun jaksoi vaivatta lukea huolella ja nauttia hahmojen luontevuudesta.
Tarinasta: Tekijä työsti aihetta kyllä vähän tylpällä taltalla. Saarnaavuudessa ei ole mitään vikaa, mutta minunkin mielestäni repliikit ja juoni olivat selvästi heikompaa tasoa kuin kuvallinen anti. Nyt tuli fiilis että kyseessä on lapsille suunnattu valistusopus. Ehkä tämä oli tarkoituksellista?
Minäkin ihailen tekijää siitä että uskaltaa suhtautua niin häpeilemättömän militantisti käsittelemiinsä aiheisiin. Vastakritiikiltä ja leimautumiselta on helpompi suojautua jos asiansa esittää jotenkin "hienostuneen ironian" tai "puolueettoman tarkkailun" keinoin. Takalo on kuitenkin uskaltanut haistattaa tällaiselle paskat ja tunnustaa tarinoissaan avoimesti juuri sitä väriä jota Suomen lukuisat Audi-miehet vihaavat yli kaiken. Tällainen itsensä likoon laittaminen on mielestäni rehellistä taidetta, jossa on muutakin motiivia kuin oman boheemin mutta silti porvarillisesti hyväksytyn taitelijaimagon rakentaminen!
Joka tapauksessa Kehän ja Tuuli ja myrskyn luettuani olen alkanut vähän fanittamaan kunnon härkästen telaketjulesbojen meininkiä.
-
Kauniita kuvia ja hyvin rullasi tarina. Enkä nyt menisi haukkumaan tätä "propagandasarjakuvaksi" vaikka vähän osoitteleva olikin.
Tässä aiemmin mainittiin että sarjakuva oli niin "valistava" että se oli tehty kuin lapsille. Kysyisinkin että kuinka moni Kvaakkilainen on oikeasti ollut jotenkin tekemisessä raiskauksen kanssa? Minulle ainakin aihepiiri oli uusi ja outo ja kun kuvittelin lukijoiksi nuoria "ihmisiä" niin tottakai ne tuosta oppivat vitun paljon enemmän, kuin Dirty Harryn kostosta.
-
Tässä aiemmin mainittiin että sarjakuva oli niin "valistava" että se oli tehty kuin lapsille. Kysyisinkin että kuinka moni Kvaakkilainen on oikeasti ollut jotenkin tekemisessä raiskauksen kanssa? Minulle ainakin aihepiiri oli uusi ja outo ja kun kuvittelin lukijoiksi nuoria "ihmisiä" niin tottakai ne tuosta oppivat vitun paljon enemmän, kuin Dirty Harryn kostosta.
Eivät ne kummastakaan opi.
Nimimerkki "seurustellut kolmen eri naisen kanssa jotka ovat olleet mainitun väkivallanmuodon uhreja ja tutun oli pakko lopettaa siveyspuolella poliisissa kun ei enää henkisesti jaksanut"
plus yksi entinen pomo joka oli pedofilian uhri.
ja ihan kavereita jotka tulleet "väkisinmakaamisen" uhreiksi.
Tuuli ja Myrsky käsittelee tärkeää aihetta ja pyrkii monipuolisuuteen, onnistuen lähes.
Graafisesti ja tarinakuljetukselta onnistunut kuvaus ja ajoin uskaltaa mennä lähelle:voimattomuuteen, kipuun ja tuskaan.
Hyvä sarjakuva. Mutta ei definitiivinen.
Jos auttaa ajattelemaan ja toimimaan, hienoa, mutta tuskin vähentää raiskauksia sen enempää kuin Dirty Harrykään.
Valitettavasti.
-
Oiva opastusteos tämä Tuuli ja myrsky. Noin laajentaen kai tärkeintä on keskustella asioista, ja ottaa toiset vakavasti, vähättelemättä.
Enempi blogissa: Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky (http://poistyopoydalta.blogspot.com/2009/12/tiitu-takalo-tuuli-ja-myrsky.html)
-
Tulipa luettua Tuuli ja myrsky. "Näytä, älä kerro" on ohje, minkä hyvät elokuvaohjaajat osaavat pitää mielessään ja kyllä sitä olisi jonkin verran enemmän tähänkin saatu sovellettua. Sen sijaan, että olisi kuvattu pelkästään Miran ystävien keskusteluja, oltaisiin voitu kuvata raiskauksen välittömiä ja pitkäaikaisempia vaikutuksia uhrin näkökulmasta. Se olisi ainakin omasta mielestäni voinut tehdä sarjiksesta vähemmän julistavan tuntuisen ja tuoda lukijaa lähemmäs tarinaa.
-
Vihdoin multakin arvostelu (http://narttu.net/index.php?option=com_content&task=view&id=379&Itemid=9) Tuuli ja myrsky -albumista.
-
Kohta menee tuosta Tuulesta ja Myrskystä laina-aika umpeen ja uusimiskerrat täyteen :( En ole vieläkään uskaltautunut lukemaan kun selaillessa muistuttaa liiaksi sitä yhtä kotimaista elokuvaa jonka Auli Mantila taannoin väsäsi. Vaikuttaa niin pahuksen vakavalta sarjakuvalta, sellaiselta Minulla On Nyt Asiaa teokselta.
Älkää käsittäkö väärin, lukeudun Takalon sarjakuvien ystäviin mutta jotenkin tämä uusin (?) on saanut minut aivan jumiin. Kaipa se pitää uskaltaa lukea. Eihän se ole ihan kauhean kamalan paatoksellinen eihän ???
-
Eihän se ole ihan kauhean kamalan paatoksellinen eihän
Haluatko totuudellisen vai miellyttävän vastauksen?
-
Kohta menee tuosta Tuulesta ja Myrskystä laina-aika umpeen ja uusimiskerrat täyteen. Kaipa se pitää uskaltaa lukea. Eihän se ole ihan kauhean kamalan paatoksellinen eihän ???
Kyllä se pitää. Kaikkien pitäisi.
Ei ole Neitoperho ei mutta ei mikään päiväperhokaan. Hyvä että hahmojen luonteenpiirteet on tuotu selvästi esiin - muillakin on pahoja ongelmia itsensä kanssa, ei vain sillä ilmeisimmällä syyllisellä, joka puolestaan jää henkilönä varsin ohueksi.
-
Kyllä se pitää. Kaikkien pitäisi.
Ei ole Neitoperho ei mutta ei mikään päiväperhokaan. Hyvä että hahmojen luonteenpiirteet on tuotu selvästi esiin - muillakin on pahoja ongelmia itsensä kanssa, ei vain sillä ilmeisimmällä syyllisellä, joka puolestaan jää henkilönä varsin ohueksi.
Mantilalla viitattaneen Anja Snellman -elokuvaan Pelon maantiede, josta tosiaan sai paljolti samankaltaisia säväreitä, kun puntaroitiin naisten vastaiskun mahdollisuuksia ja toteuttamistapoja.
-
Mantilalla viitattaneen Anja Snellman -elokuvaan Pelon maantiede, josta tosiaan sai paljolti samankaltaisia säväreitä, kun puntaroitiin naisten vastaiskun mahdollisuuksia ja toteuttamistapoja.
Totta tosiaan, Pelon maantiedehän se viitekehys tässä on. Joskaan ei ole helppoa Neitoperhon Eevilläkään. Leea Klemolasta itsestään puhumattakaan, mutta se ei kuulu tähän.
Ahdistelua ja vielä pahempaa kokeneet naiset kehuvat myös laatuohjaaja Michael Winnerin Dirty Weekendiä terapeuttiseksi. http://www.imdb.com/title/tt0106727/plotsummary
-
Ahdistelua ja vielä pahempaa kokeneet naiset kehuvat myös laatuohjaaja Michael Winnerin Dirty Weekendiä terapeuttiseksi. http://www.imdb.com/title/tt0106727/plotsummary
Perustuu Helen Zahavin erinomaiseen dekkariin. Kirjaa suosittelen kyllä lämpimästi! Leffaa en ole nähnyt. Enkä Ms .45:kaan. http://www.imdb.com/title/tt0082776/ (http://www.imdb.com/title/tt0082776/)
-
Ahdistelua ja vielä pahempaa kokeneet naiset kehuvat myös laatuohjaaja Michael Winnerin Dirty Weekendiä terapeuttiseksi. http://www.imdb.com/title/tt0106727/plotsummary
osa jopa hauskaksi vaikkei elokuva sitä ole. enimmäkseen.
on tuo pariin otteeseen nähty, naisseurassa.
Winnerin kutsuminen laatuohjaajaksi säväyttää joka kerta...
Tuulesta ja myrskystä elokuva eroaa kuten Zahavin kirjakin, lähinnä siinä miten reagoidaan.
Tuuli ja Myrsky ON paatoksellinen ja pyrkimyksestään objektiivisuuteen(pääsee aika lähelle) ei sitä ole.
Lukemisen arvoinen ehdottomasti, piti tai ei.
Minusta se on liian ymmärtäväinen ja sovitteleva teos.
-
Taas eilen siihen melkein tartuin mutta menin taas sieltä aidan matalasta päästä ja jatkoin (köh) fantasiakirjan lukemista. Niin paljon lempeämpää, uskoisin, vaikka miekalla tehdäänkin selvää jälkeä. Kyllä minä sen vielä luen, lupaan.
Juu, ja tarkoitin Mantilan Pelon maantiedettä nimenomaan viittauksellani.
Winner on hauska vanha heebo, luin pari kuukautta sitten mielenkiintoisen haastattelun netistä. Miehen leffamakukin on samankaltainen kuin itselläni. Tiedä sitten onko se niin hyvä asia... :P
-
Tiitulla on nyt myös kotisivut:
http://www.tiitutakalo.net/
-
Hyvät sivut!
-
Linkeissä ei Kvaakkia ;) .
-
Ihan kauheasti pakottamattakin on sanottava, että Tiitu osaa kyllä piirtää.
-
Totta tosiaan, Pelon maantiedehän se viitekehys tässä on. Joskaan ei ole helppoa Neitoperhon Eevilläkään. Leea Klemolasta itsestään puhumattakaan, mutta se ei kuulu tähän.
Ahdistelua ja vielä pahempaa kokeneet naiset kehuvat myös laatuohjaaja Michael Winnerin Dirty Weekendiä terapeuttiseksi. http://www.imdb.com/title/tt0106727/plotsummary
Tuota noin onko tämä Takalon Tuuli ja Myrsky joku kostopornoäfääri kuten tuo Dirty Weekend? Olen miettinyt lukevani tuon Tuulen ja Myrskyn mutta olen viime aikoina jokseenkin leipääntynyt aika monella foorumisivustolla ja naamakirjassa kekkuloiviin keskikaljavilosoovien "leikataan niiltä munat pois" silpomis- ja lynkkausjuttuihin enkä nyt ihan haluaisi saman mouhoamisen kanssa olla tekemisissä enempää kuin välttämätöntä.
-
"leikataan niiltä munat pois" silpomis- ja lynkkausjuttuihin enkä nyt ihan haluaisi saman mouhoamisen kanssa olla tekemisissä enempää kuin välttämätöntä.
Tämä on just se toinen ääripää. Puhutaan asioista enemmän kuin leikellään. Elä siis pelkää tarttua Tuuleen ja Myrskyyn.
-
Tämä on just se toinen ääripää. Puhutaan asioista enemmän kuin leikellään. Elä siis pelkää tarttua Tuuleen ja Myrskyyn.
Kiitän, oli vain pakko kysyä suoraan ja vähän tönkösti, täytyy ottaa ja lukea.
-
Hyvät sivut!
Sanotko sä noin kaikille naisille?
-
Tämä on just se toinen ääripää. Puhutaan asioista enemmän kuin leikellään. Elä siis pelkää tarttua Tuuleen ja Myrskyyn.
On siinä silti se ikävä puoli, että albumin maailmankuvassa ainoa hyväksytty miespuolinen hahmo on sellainen joka kieltää miehuutensa.
Mä olen feminiinisen puoleni kanssa erittäinkin sinut, mutta kyllä mulle henkilökohtaisesti tasa-arvoon kuuluu myös se, että mulla on oikeus olla mies olematta miehen stereotypia. Tää on asia joka häiritsee mua enemmän kuin hiukan läpi koko albumin, samalla tavalla kuin mua häiritsee aina kun lahjakas taiteilija antaa taiteensa kokonaan jonkin ideologian, aatteen tai uskonnon käyttöön.
Mulle itselleni Tuuli ja myrsky oli hyvin surullinen lukukokemus jonka jälkeen olin monta päivää synkeissä fiiliksissä.
Kivi
-
Mä pidin tästä Tiitun albumista eniten hänen edellisiin verraten.Etenkin lopun päinnaamaa tilitykset oli vaikuttavia! En jaksa ryhtyä saivarteleen piirroksista, mutta sanon kummiski että voisko harkita muutakin ruutujakoa kuin "näkkileipä/legopalikka kuuteen osaan sivu aina ja kaikialla"?!? Lukijaa vois vähä enempi yllättää, perspektiiveillä tai lähikuvilla ja ruutujaolla; mutta tämähän on vain mun mielipiteeni...
Hahmoissa oli kyllä tunnistettavuutta, mutta lähinnä siihen "piirtäjänkiroukseen" kun eu i oo muita malleja kuin itse-kaikista hahmoista tulee piirtäjännäköisiä, etenkin käsistä ja jaloista, ei niikään naamasta, sehän on helppo muuttaa erinäköseksi (itseäni on moitittu mm. paksuista sormista piirtämilläni naisilla!;)) tilanteen mukaan.
Asennot olivat osin teennäisiä (johtuen kai siitä että poseeraa peilin edessä kävelyä, juoksua tai mitä vaan liikettä, niin se "liike" pysähtyy"! eikä näytä' aidolta vaikka kuinka piirtäis vauhtiviivoja taakse! (Sillagessa oli tää "moga" kauheesti vauhtiviivoja ja ihan turhaan, jos liike näyttää oikealta, ei se tarvitse Cocco Billimäisiä överiviivoja! ;))
Siis hyvä albumi, mulla ei tullu pahoja fiiliksiä,enkä onneksi ole kokenut raiskauksia, mutta ehkä mä en oo niin herkkä runopoika ku Kivi! ;)
-
Hienot sivut! Hyvä ja valaiseva tuo albumin kuvakertomus. Muutenkin kaunista kaikki.
-
Tuli tänään luettua tuo Tuuli ja Myrsky, Takalo on kyllä erittäin lahjakas tarinankertoja. Näen arkkityyppien käytön lähinnä siihen millaista tarinaa kerrotaan ja millaisia tunteita tai ajatuksia sen on tarkoitus herättää liittyvänä.
Yleismaailmallisen aiheen vuoksi ei jätä kylmäksi, eli siis on jokin inhimillinen tarttumapinta oli läsnä myös.
Lukukokemus meni kyllä hieman kulttuuriantropologiseksi tai siis alakulttuuriantropologiseksi, eli koin tarinan siten että vieraan kulttuurin edustaja pohjoisen anarkoheimon jäsen kertoo tarinan heimoansa kohdanneesta kriisistä ja sen miten he sen kohtasivat tapojensa mukaisesti. Siinä mielessä enemmän avartava kokemus.
-
Lukukokemus meni kyllä hieman kulttuuriantropologiseksi tai siis alakulttuuriantropologiseksi, eli koin tarinan siten että vieraan kulttuurin edustaja pohjoisen anarkoheimon jäsen kertoo tarinan heimoansa kohdanneesta kriisistä ja sen miten he sen kohtasivat tapojensa mukaisesti. Siinä mielessä enemmän avartava kokemus.
Paras arvostelu!
-
Tampereen kaupunginkirjasto Metsossa on esillä Tiitu Takalon sarjakuvataidetta 15.- 27. maaliskuuta. Näyttelyn avajaisia vietetään huomenna kello 18:00 kirjaston yläaulassa. Kaikki kynnelle kykenevät vaan paikalle!
-
Takalon edustava lyhyttarina löytyy myös julkaisun Raivoa ja lamaannusta: Kiilan albumi 2010 (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1385) sivuilta.
-
Tampereen kaupunginkirjasto Metsossa on esillä Tiitu Takalon sarjakuvataidetta 15.- 27. maaliskuuta.
Uskomattoman hieno näyttely! Tiitun sarjakuvat ja kuvitukset on hienoja, mutta originaaleihin verrattuna tosi latteita. Tiitu taidemuseoon!
-
Hahmoissa oli kyllä tunnistettavuutta, mutta lähinnä siihen "piirtäjänkiroukseen" kun eu i oo muita malleja kuin itse-kaikista hahmoista tulee piirtäjännäköisiä, etenkin käsistä ja jaloista, ei niikään naamasta, sehän on helppo muuttaa erinäköseksi (itseäni on moitittu mm. paksuista sormista piirtämilläni naisilla!;)) tilanteen mukaan.
Mielenkiintoista... Mä taas ihastelin, kuinka monenlaisia ja -muotoisia naisvartaloita tarinaan oli piirretty. Tuli siis ihan päinvastanen fiilis, sellainen että tekijä ei piirrä omakuvaansa, vaan on sisäistänyt ihmiskehojen moninaisuuden.
Käsiin ja jalkoihin en niin tarkkaan kiinnittänyt huomiota. Muistaakseni minhamekuvissa oli kuitenkin eri paksuiset sääret eri hahmoilla.
-
Hyvä Tiitu!!!
"Sarjakuvataiteilija Tiitu Takalolle vuoden 2010 Naistutkimusteko -palkinto
Vuoden 2010 Naistutkimusteko -palkinnon saajaksi on valittu sarjakuvataiteilija, kuvittaja Tiitu Takalo. Palkinto on suomalaisen naistutkimushistorian kuudes ja se julkistettiin Naistutkimuspäivien yhteydessä Helsingin yliopistossa lauantaina 13.11.2010. Naistutkimuspäivät kokosivat Helsingin yliopistoon 250 osallistujaa eri puolilta maata. Päivien teemana tänä vuonna oli Laki, sukupuoli, seksuaalisuus ja järjestäjinä Helsingin yliopiston sukupuolentutkimus ja Suomen Naistutkimuksen seura ry.
Suomen Naistutkimuksen Seura ry – Sällskapet för Kvinnoforskning i Finland rf myöntää palkinnon teolle tai toiminnalle, joka on edistänyt ja tehnyt tunnetuksi naistutkimusta. Teon valitsemisen tarkoituksena on tehdä näkyväksi esimerkiksi tieteellisiä, taiteellisia, koulutuksellisia tai populaarikulttuurisia tekoja, jotka ovat omalla tahollaan osa suomalaista tasa-arvotoimintaa.
Tiitu Takalo on ansioitunut ja taitava sarjakuvataiteilija, joka tuo tasa-arvoajattelua ja sukupuolikysymyksiä esille foorumeilla, jotka tavoittavat muitakin kuin nais-/sukupuolentutkimuksesta ja feminismistä kiinnostuneita ihmisiä. Takalo kyseenalaistaa ja kritisoi perinteisiä sukupuolirooleja sekä tyttöyteen ja naiseuteen liittyviä odotuksia. Lisäksi Takalo käsittelee sarjakuvissaan homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä kuten homofobiaa.
Takalolta on julkaistu kuusi sarjakuva-albumia, joista viimeisin Slåss som en tjej vuonna 2010. Takalon sarjakuvia on julkaistu useissa lehdissä mm. Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä sekä feministisessä Tulva -aikakausilehdessä. Lisäksi Takalon sarjakuva- ja muita teoksia on esitelty lukuisissa näyttelyissä. Takalo on ollut sarjakuva-Finlandia ehdokkaana vuosina 2007 ja 2008."
-
Hyvä Tiitu!!!
Hyvä!!
-
Lukaisin tänään Kallion ja Takalon Tampere "historiikin" eli Ottopoikia ja tuyöläistyttöjä -alpparin ja kylläpä oli taas hienoa jälkeä!
Tiitu tuntuu edelleen petraavan tasoaan sillä hahmot sekä paikat, koko 900 vuoden jakoslla, ovat kaikki toimivia ja uskottavia. Anatomiassa perspektivissä ei ole huomautamista ja, mikä tärkeintä, kuvitus kuitenkin elää. Minusta myös tuntuu että Tiitu tuntuu tykkäävän piirtää oikein leveästi hymyileviä hahmoja.
Jokainen alpun yhdeksästä tarinasta on vain nelisivuinen, mutta kertoo hyvin pienen tarinan jolla myös ajankuva välittyy. Ja vieläpä ilman tuntumaa infodumppauksesta josta enin osa hoidetaan kutakin tarinaa ennen tulevissa alustuksissa.
Hieno jälkeä siis molemmilta tekijöiltä!
-
Onkos nyt maailmankirjat sekaisin, kun Pirkanmaan maakuntamuseo on kustantanut sarjakuva-albumin, joka kuulunee kuluvan vuoden kotimaiseen parhaimmistoon! Vaikka ei kai Pauli Kallion ja Tiitu Takalon yhteistyöltä sovi muuta odottaakaan.
Opetussarjakuvaahan tämä on: yhdeksän nelisivuista sarjakuvanovellia Tampereen seudun historiasta, alkaen jostain rautakaudelta ja päättyen aivan lähimenneisyyteen. Mutta kuivakkuudesta tai latteudesta ei ole tietoakaan: nämä ovat toimivia, hauskoja ja liikuttaviakin pieniä tarinoita - helvetin komeasti piirrettynä.
Tämä on tietenkin pakollista lukemista kaikille manselaisille, mutta voin kyllä suositella jokaiselle muullekin, jota aihe vähänkin kiinnostaa.
-
Lukaisin tänään Kallion ja Takalon Tampere "historiikin" eli Ottopoikia ja tuyöläistyttöjä -alpparin ja kylläpä oli taas hienoa jälkeä!
Niin oli! Alpparin tarinat ovat kyllä niin lyhkäisiä että enemmän aikaa kului tekstiosioiden lukemiseen kuin sarjakuvan. Mikä ei tosin mua haitannut. Erittäin kiinnostava ja hyvä albumi.
-
Lisätään vielä uutisena, että Ottopoikia ja työläistyttöjä -näyttely on parhaillaan esillä Tampereen Vapriikki-museossa. Paikan päällä sai lukea Kallion käsikirjoitukset, ja esillä oli myös muuta Takalon ja Kallion tuotantoa. Lukaisinkin läpi tuoreimman Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumin ja Josefiina leipoo -vihkon.
Ottopoikia ja työläistyttöjä -tarinoiden ensimmäiset sivut, jotka toimivat itsenäisinä pienoiskertomuksina, olivat esillä myös Tampereen historiaa käsittelevässä pysyvässä näyttelyssä. Lisää tällaista!
Seinäsarjakuvakierroksen täydellisti Plevna-ravintolassa esillä ollut kertomus Fingerpori-oluen historiasta...
-
Arvio Takalon Minä, Mikko ja Annikki -kirjasta on luettavissa Kvaakin etusivulta. (http://kvaak.fi/index.php?articleID=2086)
-
Minä, Mikko ja Annikki Hesarissa: Lätkässä puutalokortteliin Tampereella (http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Lätkässä+puutalokortteliin+Tampereella/a1402194872449)
-
Tuli bussimatkojen ratoksi luettua Minä, Mikko ja Annikki viime viikolla ja nyt myös Kvaakin arvio.
Kokonaisuutena sarjakuva oli varsin koukuttava. Etenkin ihailin tapaa, jolla Takalo oli keksinyt käyttää keskiaikaisia puupiirroksia avukseen kertoessaan muutoin hieman puisevista byrokratiamittelöistä puutalokorttelin puolesta ja vastaan. Kekseliästä.
Ainoa jykevän albumin särö olivat kohtaukset, joissa puhuttiin oman kertakäyttöelämäntapamme huonoista puolista. Tärkeä aihe, joka kuitenkin tässä yhteydessä jätti kylmäksi. Erityisesti kun tekijä tuntui antavan kaikenlaisten asioiden keräilijöille synninpäästön materian hamstraamisesta, vaikka nähdäkseni keräilijä on juuri henkilö pahimmasta päästä tätä kulutusilmiötä. Kvaak-arvio antoi tosin tähän teemaan uutta kulmaa, mikä hieman auttoi ymmärtämään sitä.
-
Onnea Tiitulle Sarjakuva-Finlandiasta. Upea kirja.
-
(http://sarjakuvaseura.fi/images/Puupaa_neuvos/2017/Its_a_wonderful_life_nayte.jpg)
Onnea Puupäähatusta!
Pikku-uutinen etusivulla (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2390).
-
Onnea!
-
Nyt on hattu paikoillaan!
-
Paljon onnea hatun johdosta!
-
Jees. Kyllä oikeaan paikkaan meni hattu! Itse asiassa luulin, että Tiitulla olis jo kotsa ollu. No, nyt on! :)
Timo
-
Myönnän että minunkin ensimmäinen reaktioni oli että "ai, Tiitulla ei sitten ollut vielä tätä". Onnea!
-
Joo oikein paljon onnea Tiitulle...varsinkin kirjasta Mina, Mikko ja Annikki. Oikein hyvää luettavaa.
-
Onnea Tiitulle! Onneksi muutkin ovat tunnustaneet että luulivat Tiitulla jo hatun olleen, niin minäkin luulin.
-
Onneksi olkoon! Olen aina hyvilläni, kun klassisen kauniisti piirtävä saa tunnustusta! Suomessa saa aivan liian moni kehuja pelkästä asenteesta ja yrityksestä, mikä ei mielestäni kehitä tätä taiteenlajia läheskään niin paljon kuin osa kuvittelee...
-
Akavalainen:
Sivistysyhteiskunta 2117, osa 4:
Tiitu Takalon sarjakuvat ovat tärkeää sivistystyötä (https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/sivistysyhteiskunta_2117/tiitu_takalon_sarjakuvat_ovat_tarkeaa_sivistystyota)
"Palkittu sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalo käsittelee teoksissaan sekä suuria historiallisia teemoja että arkoja henkilökohtaisia aiheita. Sivistyksen kartuttamiseen hän suhtautuu tee-se-itse-asenteella."
EDIT (27.11.2019) Akavalainen osasi hävittää yllä olevan jutun jonnekin parin vuoden sisällä. Archive.orgissa vielä arkistoituna. (https://web.archive.org/web/20191017080957/https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/sivistysyhteiskunta_2117/tiitu_takalon_sarjakuvat_ovat_tarkeaa_sivistystyota)
Timo
-
Minä, Mikko ja Annikki käännettiin englanniksi ja Comics Journal pani arvioiden: http://www.tcj.com/reviews/me-mikko-and-annikki/
Tais kriitikolle maistua:
It’s impossible to truly know how a comic might have fared if it was published in the English-speaking world. Takalo is one of the most celebrated creators in a country with a rich and thriving comics scene, and Me, Mikko, and Annikki is one of the greatest works to come out of Finland, or anywhere else, this decade. If it had first appeared in America or the U.K., it likely would have instantly made its presence known on critic’s best and top ten lists. But books of this quality have a way of penetrating circles they weren’t designed to be in, and I hope this proves to be one of them. It’s moving, wholesome, touching, and inspiring in a way that never panders; it’s beautifully presented, using old and new comic art techniques blended seamlessly together; and it’s a work of smart, historically informed agitprop that shows us, at what we are too easily convinced to think of as the end of history, that we have the power to make our lives something other than what is presented to us as the natural state of things. It is exactly the kind of book so many of us need right now, and I hope it finds us.
-
Näemmä Minä, Mikko ja Annikki on on jo ranskaksikin(!) saatavissa...
Mutta asiaan:
Luin Memento Mori:n ja oli kyllä aika pysäyttävä albumi. Ei hauskaa luettavaa, mutta silti sillä tavalla hieno slice of life hyvin vakavasta aiheesta, vakavasti sairastumisesta ja siitä selviämisestä sekä fyysisesti että henkisesti. Tiitun kerronta on aina hyvää ja kuvitus elää. Siinä on aina sellainen lämmin pohjafiilis.
Memento Mori on vakava tarina hyvin kerrottuna. Suosittelen niille, jotka tällaisiin aiheisiin jaksavat paneutua.
-
Memento Mori arvostelussa:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,19036.0.html
-
Sattumia sarjakuvahyllystä #1: Tiitu Takalo – Memento Mori (Ville Pirinen, Kulttuuritoimitus) (https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/sarjakuva/sattumia-sarjakuvahyllysta-1-tiitu-takalo-memento-mori/)
-- Kirjassa isot teemat pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta sotilaallisten konfliktien kautta masennukseen punoutuvat inhimillisiin pikkujuttuihin, kuten Lucky Lukejen lohdullisuuteen, parkkipaikan löytämisen mahdottomuuteen tai tv-viihteen tasaiseen ankeuteen. Elämä on haurasta ja vaihtelevasti hankalaa. Kosmos kippaa väistämättä ärsyttävää paskaa itse kunkin pihatielle kolattavaksi. --
-
Sarjakuvafestivaalien kunniaksi Tähtivaeltajablogissa festaritaiteilija Tiitu Takalon Memento mori -mestariteoksen arvostelu keväällä ilmestyneestä Tähtivaeltajasta
https://tahtivaeltajablogi.com/2020/09/02/sarjakuvat-tiitu-takalo-memento-mori/ (https://tahtivaeltajablogi.com/2020/09/02/sarjakuvat-tiitu-takalo-memento-mori/)
"Memento mori on vaikuttava sarjakuvakertomus, jossa Takalo päästää lukijan todella lähelle omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan."
-
Perjantaina avautuu Tiitun näyttely Sarjakuvakeskuksella.
Kirjaa saa siellä tietty nimmareilla ja uutta kalenteria myös.
https://www.facebook.com/events/304008270881245/
-
Memento morista YLE areenassa
https://areena.yle.fi/1-50538937
-
Mitä se kertoo Kvaakista että tästäkään teoksesta ei saada linkittelyä kummempaa keskustelua aikaiseksi. Itsekin olen esittänyt omia ajatuksiani SarjakuvaTV:n videossa hyvinkin laajasti, joten en taida alkaa tässä avautua. (Sarjisfestarihaastattelu on muuten linkittämättä.) Katsoin kyllä sen ja paljon tästä on puhuttu muualla.
Tai no, jos tuohon omaan videoon liittyen. En tahdo päästä millään yli siitä että Äni Jaatisen vastaava kertomus oli aivan yhtä koskettava, vaikka se oli teknisesti aivan eri levelillä. Lepääkö koko homma siis kuitenkin tekstin varassa ja mitä lisäarvoa Tiitun upea kuvitus siihen tuo - jos mitään? Entä tuoko Flinkkilä & Kellomäen haastattelu sittenkin asian paremmin iholle kuin sarjakuva? Pitänee kuunnella se Areenan pätkä...
-
Tiitu Takalon Memento mori on saanut Vimma-kulttuuripalkinnon.
Pikku-uutinen etusivulla (https://www.kvaak.fi/28395/2020/12/04/vimma-palkinto-tiitu-takalolle/).
-
Tiitu Takalo on laittanut blogiinsa kiitospuheensa.
Etätaiteilija laittaa kampauksen ja saa palkinnon (http://tiitu.sarjakuvablogit.com/2020/12/04/etataiteilija-laittaa-kampauksen-ja-saa-palkinnon/)
-
Näemmä Minä, Mikko ja Annikki on on jo ranskaksikin(!) saatavissa..
Ja nyt on onnittelujen paikka
https://www.sss.fi/2021/01/tiitu-takalon-sarjakuva-albumi-palkittiin-ranskassa/
-
Kvaakin pikku-uutinen palkitsemisesta:
Moi, Mikko et Annikki sai Artémisian Grand Prix -palkinnon (https://www.kvaak.fi/28653/2021/01/09/moi-mikko-et-annikki-sai-artemisian-grand-prix-palkinnon/)
-
Tämä Artémisa-palkinto on hieno uutinen. Aamulehtikin oli kuulemma tänään uutisoinut.
-
Tämä Artémisa-palkinto on hieno uutinen. Aamulehtikin oli kuulemma tänään uutisoinut.
Todellakin on hieno uutinen. Onnittelut Tiitulle! Minä, Mikko ja Annikki oli ensimmäinen Tiitu Takalolta lukemani sarjakuva, ja muistan vieläkin, miten vaikuttava se oli. En tunne Tamperetta kovinkaan hyvin (jokunen satunnainen visiitti on tullut tehtyä) ja Annikin kortteli nyt varsinkin oli aivan uusi tuttavuus. Siitä huolimatta sarjakuva kosketti ja oli ko. vuoden parhaita lukuelämyksiä. Hyvä, että on kolahtanut ranskalaisiinkin. :)
-
Mitä se kertoo Kvaakista että tästäkään teoksesta ei saada linkittelyä kummempaa keskustelua aikaiseksi.
Olikohan siinä ajoitus jo mahdollisimman huono, olihan se vaikuttava, mutta keväällä 2020 ei tuntunut siltä, että sairaskertomus olisi juuri se genre mitä ihan ensimmäisenä olisi kaivannut, pikemminkin pösilö eskapismi on kiinnostanut tavallistakin enemmän.
-
Olikohan siinä ajoitus jo mahdollisimman huono, olihan se vaikuttava, mutta keväällä 2020 ei tuntunut siltä, että sairaskertomus olisi juuri se genre mitä ihan ensimmäisenä olisi kaivannut, pikemminkin pösilö eskapismi on kiinnostanut tavallistakin enemmän.
Hyvä huomio. Korona-aika on tosiaan omalla kohdalla ollut se syy, miksi Takalon uusin kirja on jäänyt lukematta. Varmasti hieno kirja, mutta aiheeltaan liian raskas tähän hetkeen. Samoin Viivi Rintasen Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta, Emmi Niemisen Katkenneita lankoja (käsittelee loppuunpalamista) ja Emilia Laatikaisen Kadonneet edustavat "liikaa realismia" -osastoa, joka ei vaan nappaa juuri nyt. "Tavallisissa" oloissa olisin näistä varmasti ainakin osan tullut jo lukeneeksi. Kunhan koronasta päästään ja olot normalisoituvat, tulee näihin kirjoihin kenties palattua.
-
Olikohan siinä ajoitus jo mahdollisimman huono, olihan se vaikuttava, mutta keväällä 2020 ei tuntunut siltä, että sairaskertomus olisi juuri se genre mitä ihan ensimmäisenä olisi kaivannut, pikemminkin pösilö eskapismi on kiinnostanut tavallistakin enemmän.
Päivää, haluan esittää pösilön eskapismin puolustuspuheenvuoron.
Se on tarpeellinen osa kulttuuria, jota ilman koko kenttä ajautuisi niin vähäpätöiseen marginaaliin ettei se ole enää edes huvittavaa.
Osasto haaveet ja toiveet, koska realismi ei anna syitä jatkaa kärsimystä.
Isommin mielestäni on kyse juuri siitä että on sairaskertomus. Elämme kulttuurissa jossa sairaudet, vammat, vanheneminen ja nimen mukaan kuoleminen ovat valtavia tabuja korona-ajan ulkopuolellakin.
Sairaalassa on käytävä, mutta sanomiset jäävät latteuksiksi kun ei oikein osaa suhtautua toisen tilaan. Saanko olla onnellinen etten se ole minä? Saako toivoa että kivut lakkaisivat, vaikka se tarkoittaa menehtymistä? Entä että toinen eläisi vielä vaikka se tarkoittaa vain lisää tuskaa ja kipua? Mitä voi sanoa kun ei tiedä sitä uutta normaalia.
Tiitu Takalo on piirtäjä ja kirjoittaja joka on selkeästi maailman mittakaavassa ammattilainen. Aihe vaan on monille raskas ja siksi helposti jää käsittelemättä.
Maailmanlaajuinen pandemia tai ei.
Kuolemaa vaan ei pääse pakoon muuten kuin elämällä sitä ennen.
-
Videolla jo muistaakseni mietin sitä, että jos kirjan nimi olisikin ollut "Muista että elät" tms. Itse en nimittäin pitänyt sitä liian raskaana tähän aikaan. Kirjan nimi vetää ajatukset tarpeettomasti synkkyyteen muistutellessaan kuolemasta. Ehkä tosiaan kuitenkin niin että tässä ajassa sitä ei tarvitsisi muistutella taiteessa kun se vaikkapa uutisten ja erinäisten tiedotustilaisuuksien muodossa on kuitenkin tapetilla monta kertaa päivittäin. Näin jälkeen päin sarjakuva vaikuttaa enemmänkin taistelu- tai selviytymiskertomukselta ja rinnastuu siinä mielessa vaikkapa myös eskapistisiin seikkailuihin, joissa myös kuoleman uhka on usein läsnä, kevyemmin vain. No, minä nyt olen muutenkin tykännyt lukea viimeisen vuoden aikana rutosta (Camus) ja kolerasta (Marquez, Mann) niin että kenties ehkä en sitten edusta suurta enemmistöä, joka tuntuu kaipaavan sitä kevyttä/viihdettä oli aika sitten itsessään "kevyt" tai "raskas". :)
-
Kevyt ja viihde ovat ne yleisimmät tavat vähätellä mitään kulttuurin muotoa.
Memento Mori on hyvä motto. Jokainen kuolee, se on varmaa. Hyvin harva elää. Synkkyyttä en teoksesta löydä.
Itselle Tiitu Takalo on niitä harvoja tekijöitä ihan globaalissa kaavassa joiden slice of Life/ omaelämäkerrallinen sarjakuva on kiinnostavaa ja kulutetun ajan väärti.
-
Minä seurasin Memento Moria Tiitun blogista aina heti tuoreeltaan.
Näin terveydenhuoltoalan ammattilaisena luin sairauskertomuksen lisäksi aivan huikean taidokasta kuvausta siitä epävarmuudesta ja hämmennyksestä, missä vakavasti sairastunut ihminen elää. Aspekti, joka jokaisen potilastyötä tekevän pitäisi tiedostaa, mutta johon on todella vaikea päästä käsiksi. Ei se hämmennys, suru yms. näy useinkaan sairaaloissa ja vastaanotoilla, vaan niissä tilanteissa ihminen skarppaa, eikä niiden asioiden sanoiksi pukeminenkaan kunnolla välitä sitä lääkärille tai hoitajalle. Mielestäni Tiitu onnistui näiden teemojen välittämisessä paremmin kuin kukaan muu tähän mennessä.