Kuinka saada uusia lukijoita sarjakuvalle?

[Antti Vainio]

En edelleenkään ymmärrä tätä populaari(tai minkä vaan termin haluatte tähän)sarjakuvan lukijoiden/tekijöiden suht yleistä ahdistuneisuutta ja huonoa itsetuntoa taidesarjakuvan suhteen: uskoisin että kuka tahansa, joka päätyy "taide"sarjakuvan pariin on aloittanut populaarisarjakuvan parissa (itselläni se oli Asterix ja Muumi) ja toisekseen kyseessä ei ole mikään väkinäinen poseeraus vaan aito, synnynnäinen snobismi ainakin omalla kohdallani. 

Petteri Ojaa lainaten:äidilläsi oli ahdistus kun sua teki. Sinun porttiteoria ei vaan toimi. Olen aloittanut normaaleilla Akuilla ja bedeillä (Tintti, Non Stop jne), siirtynyt sitten taiteellisempaan eurooppalaiseen ja uuteen amerikkalaiseen. Missään vaiheessa en kokenut mitään kääntymystä, hyvä on aina hyvää. Aikuisena tajusin että amerikkalaisen sarjakuvan historiasta löytyy aika mielenkiintoisia juttuja. Saat sarjakuvien lukemisen kuulostamaan joltain scientologialta, siirrytään aina seuraavalle tasolle ja hylätään se entinen. Minulle ei ole käynyt näin, Non Stop on edelleen kova juttu (ymmärrän kyllä niitä jotka aikuisena lukevat lapsuuden supersankarisarjakuvia, niitä ei voi puolustella).

Paras tapa saada lukijoita on lukea omille kakaroille hyviä sarjakuvia mutta tämä ei ole kvartaalitaloudessa kiinnostava idea.

[roju]

Kaikki ihmiset puhuvat omasta puolestaan koska tietävät omista kiinnostuksenkohteistaan eniten. Voimavarat voi hyvin jakaakin niin, ettei kaikkien tarvitse tietää kaikesta tai promota kaikkea. Ensimmäiset puuhaavat tahoillaan Kutia, toiset Tex Willeriä ja kolmannet Alixia.

Tismalleen! Syleillään!

Curtvile, kaikki sanottavani löytyi jo siitä kommentoimastasi viestistäni, luepa se uudelleen. Grezen ymmärsi, sinä et. Mitä voin?

Antti on osoitus porttiteoriani toimivuudesta. Luen mäkin edelleen Asterixia, Barksia ja Muumia, Tex Willeriä ja supersankareita en oo lukenu koskaan kokeilua enempää (kun eivät vaan napanneet mulle, samasta syystä en heviäkään kuuntele enkä harrasta kansantansseja, mut hei! ihan vapaasti) ja suosittelen kirjaa Masters of American Comics. Paska on aina paskaa, mutta se on eri ihmisille eri asia. Toisen paska on toisen aarre ja toisinpäin. Lähinnä ne "valittajat" joihin viittaan tuntuvat olevan tuollaisia ihme itkijöitä, jotka valittavat sen sijaan että tekisivät ja ihmettelevät sitten, miksi toiset (ne tekevät) saa menestystä, vaikka edustavat väärää koulukuntaa. Niinkuin Keijo joskus sanoi, kasa siirtyy vain lapioimalla. Alkakaa julkaista omaa lehteä tms., niin ei tartte foorumeilla itkeskellä, kuinka kukaan ei ymmärrä, vaikka teillä on oikea tietoisuus. Ei kukaan muu VOI eikä osaa tehdä sitä puolestanne! Itselleni ei tulis mieleenikään päivitellä, miksei Akkarissa tai Tex Willerissä promota mun sarjakuvia saati olettaa että se olisi joku lähestulkoon perustuslaillinen oikeus/velvollisuus.

Mä olisin ihan paska Tex Willerin toimittaja kuulkaa. Enkä mä OSAA siilejäkään piirtää. Mä osaan vaan sen mitä mä osaan ja sillä on mentävä. Yleisöä on sit ehkä vaan mun mutsi, mut kyllä se mulle riittää, kun itse tiedän että oon tehny parhaani. Ja sitäpaitsi jos ei riittäisi, niin mitä sitten? Sitten varmaan pitäisi katsoa peiliin ja miettiä alanvalintaa alusta uudelleen.

Tarkennukseksi vielä propsit sinne minne ne kuuluu: mähän en ole mitenkään aktiivinen Kuti-hommeleissa, ne on aivan muut ihmiset. Muistaakseni multa on julkaistu siinä yksi sarjakuva ja toisen olen tekstannut. Jos minä olisin Kutin päätoimittaja, se olisi ihan erilainen lehti. En ole Kutin päätoimittaja enkä minkään muunkaan. Voisin olla, mutten ole, koska pidän elämässä muita asioita tärkeämpinä. Mutta ei tulisi mieleenikään mennä Kutin/Akkarin/Tex Willerin päätoimittajille kertomaan, miten heidän tulisi hommansa hoitaa.

Halusin vain tuoda esiin yhden mahdollisen markkinointipläänin, esitellä testatun idean käytettäväksi ja varastettavaksi. Ja sen sijaan räjäytin jonkun holy motherloadin "taidesarjakuva vs. viihdesarjakuva" TAAS! Mä en tajua miten mä teen sen! Joka ikisessä ketjussa johon osallistun! Mä en edes itse usko siihen erotteluun! I'm starting to see a pattern here. Ja koska voin vaikuttaa vain omaan käytökseeni, ensi kerralla pidän turpani kiinni. Vaikka uskonkin, että keskustelun korkein arvo ei ole päätyä konsensukseen.

[roju]

Pissin vielä nulkkua sen verran, että olen kauttaaltani tässä kirjoituksessa käyttänyt ilmaisua "taidesarjakuva" paremman termin puutteessa. Tästä aiheesta on kirjoitettu suurinpiirtein kirjojakin englannin ja ranskan kielillä. Laajoja artikkeleita ainakin, olen lukenut. Kyse on siis vähän samasta kuin alternative/independent/vähälevikkinen /whatever. Kaikilla niillä on plussansa ja miinuksensa ja ne tarkoittavat vähän eri asiaa tai samaa eri katselukulmasta. Olen äärimmäisen pahoillani, jos tästä on jonkun sielu saanut vamman joku pahastunut ja ottanut sen arvottavana ilmaisuna. Voin vakuuttaa, se ei ollut tarkoitukseni, ja arvotus on lukijan päässä. Voin ilman muuta jatkossa vaihtaa kaikki "taidesarjakuva"-sanojeni "taide"-etuliitteet esimerkiksi "mutteri"-, "paska"- tai "tuohivirsu"-etuliitteisiin heti kun olette päässeet sopivasta termistä yksimielisyyteen. 

Aaltonen, ohjaatkaas keskustelu takaisin TOPICCIIN

[Antti Vainio]

Ja sen sijaan räjäytin jonkun holy motherloadin "taidesarjakuva vs. viihdesarjakuva" TAAS! Mä en tajua miten mä teen sen! Joka ikisessä ketjussa johon osallistun! Mä en edes itse usko siihen erotteluun! I'm starting to see a pattern here. Ja koska voin vaikuttaa vain omaan käytökseeni, ensi kerralla pidän turpani kiinni. Vaikka uskonkin, että keskustelun korkein arvo ei ole päätyä konsensukseen.

Ei se ole sinusta kiinni, jotkut vaan rakastaa bylsiä pilkkua näissä distinktiohommissa. Jos se yhtään lohduttaa niin sarjakuvaihmiset aika maltillisia esim. rokkiporukoihin verrattuna, siellä vasta on mainioita fundamentalisteja jotka on valmiita kunniamurhiin kun kun genrerajoja puolustetaan. Joku voisi kertoa niille että sitä samaa vitun räminää se on kaikki.

Jatka vaan, ehkä me joskus edetään sille tasolle että mietitään että mikä muu tekee sarjakuvasta hyvän kuin se että laitetaanko se tähän kuvitteelliseen taidelokeroon vai johonkin muuhun.

edit. Kun järjestän kirjahyllyni uudestaan siten että laitan taidesarjakuvan vasemmalle puolelle ja viihdesarjakuvan oikealle niin kummalle puolelle pistän Tenavat, Prattit, Buddy Bradleyt, Crumbit, Pikku Nemot ja Alan Mooren? Vinkkejä.

[Anssi Rauhala]

En tarkoittanutkaan kohinalla mitään iltapäivälehtikohinaa vann sitä että sarjakuvasta puhutaan.

Jaa, no sitten. Mutta eiväthän ihmiset puhu arkisissa kahvipöydissään muutenkaan paljon muusta kuin siitä, mikä on ollut eilisessä iltapäivälehdessä. Jos jonkun työpaikalla jutellaan kerran viikossa edes siitä, onko tullut luettua hyviä kirjoja viime aikoina, ilmoittautukaa (kisasta diskataan heti kustannus- ja kirjastotyöläiset). Silloinkin, kun puhutaan sarjakuvista, on yleisempää käsitellä Millan lävistyksiä tai Tiitun tukkamallia tai Kaisa Lekan buddhalaisuutta, koska näin yleisö kuvittelee näkevänsä sen ihmisen työn takana. "Joo, olen mä nähnyt sitä sarjakuvaakin... mutta se tekijä!" Toivottavasti tähän tulee vielä muutos.

Kuti on käytännön toimi uusien lukijoiden hankkimiseksi. Saatetaan laajahkon (mutta jossain määrin mietityn) kohderyhmän tietoisuuteen näiden tekijöiden olemassaolo...
... Halukas lukija voi siirtyä maksavaksi ostajaksi...
... Kutissa julkaistaan sellaista sarjakuvaa, minkä Kutin toimituskunta katsoo itseään kiinnostavaksi: muu olisi vähintäänkin falskia.

Niinhän se taitaa olla muuallakin kustannuspisniksessä, toimittajan on uskottava tuotteeseen edes jollain tasolla, ei sitä muuten viitsittäisi viedä eteenpäin.

Sattumoisin olin ostamassa piirustuspaperia kaupasta, ja jäin toviksi jaarittelemaan kauppiaan kanssa. Hänpä kertoi siitä semmoisesta sarjakuvataiteilijoiden omasta julkaisusta, joka on tosi iso ja paksu ja vaihteleva ja värikäs, hän on jo useammankin vuoden ostanut niitä lahjaksi sukulaisille ja tuttaville, kun hintakaan ei ole kuin jotain parikymppiä (kauppiaalla on kauppa, joka kannattaa). Arvasin heti, että hänen tarkoittamansa julkaisu on Glömp. Hän ei nimeä muistanut. Mutta hemmolla oli selvä mielikuva muistissaan, mikä ainakin tuotteen alkuvaiheissa (ensimmäiset viisi vuotta) arvatenkin olisi varsin hyvä asia.

... eri ihmisille eri asia. Toisen paska on toisen aarre ja toisinpäin...
... Ja koska voin vaikuttaa vain omaan käytökseeni, ensi kerralla pidän turpani kiinni. Vaikka uskonkin, että keskustelun korkein arvo ei ole päätyä konsensukseen.

No ei olekaan. Ja kukaan muukaan meistä ei ole niin vakuuttava, että toiset uskoisivat heti, kun sanomme: "Toi sun homma on kuule niin syvältä, eikös kannattais vaihtaa nyt halsseja ihan täysin? Lähde vaikka maanrakennusalalle, siellä on näköalaa ja tulevaisuutta."

[pertti jarla]

Haastavampi sarjakuva voi varmasti kasvattaa lukijamääriään, mutta jos halutaan sarjakuvien myyntiluvut roimaan nousuun (useampia nimikkeitä akuankkojen ja Juban tasolle), lienee paremmat tsäänssit suhtkoht helpolla materiaalilla? Tarkoittaen tällä ainoastaan lukemisen helppoutta, helposti luettavan ei tartte olla tyhmää.

[Veli Loponen]

Mietis vähän uudelleen. Asiahan on nimenomaan juuri niin, että Aku Ankan lukijoista hyvin, hyvin pienestä prosentista tulee muunlaisen sarjakuvan lukijoita. Ja suurin osa jättää teini-iässä sen Aku Ankankin. Jos miljoona suomalaista lukee Akua viikoittain, niin kyllä siitä aika marginaalinen prosentti/promille siivilöityy sarjakuvan vakiokuluttajaksi.

Vaan siinähän se juuri onkin. Aku Ankalla on niin mieletön lukijakunta, että vaikka prosenttuaalisesti yleisesti sarjakuvan aktiivilukijoiksi päätyy vain pieni osa, niin koko kenttää ajatellen kuitenkin suuri määrä. Eli jos ajattelee vaikka, että Aku Ankan lukijoista tulee 0,1 prosenttia näitä aktiivilukijoita (jotka siis lukevat muutakin kuin Disneytä), niin se tarkoittaa 1000 uutta aktiivilukijaa.
Jos Kvaakia pitää jonkinlaisena esimerkkiä, niin täällä on aika monta Ankka-harrastajaa, jotka ovat laajentaneet myös muuhun sarjakuvaan.
Eli Ankan voima on juuri siinä, että se jyrää massalla. Lukijoita on niin paljon, että porukkaan mahtuu välttämättä melkoinen joukko potenttiaalisia sarjakuvaharrastajia. Tietenkin nämä "isot brandit" ovat sellaisia, että ne houkuttelevat aika fakkiintuneita ja jumittavat Ankkoihin ja Texeihin, mutta ovat silti omalla sarallaan aktiivisia. Tästä päästään jälleen siihen, että mitä niillä "uusilla lukijoilla" tarkoitetaan.

[keijoahlqvist]

Sarjakuvakurssien antologiat ei yleensä ole houkuttelevinta lukemistoa suppean harrastajapiirin ulkopuolella.

Mutta Limingan pari viimeisintä ovat jonkin verran kiinnostanut sarjakuvaa aiemmin harrastamatonta yleisöä. Palautetta (myös nurjaa) on tullut 7 veljestä -sarjakuvasovituksesta ja Draamtausta, joka koostui Raamattu-tulkinnoista ja kiinnosti mm. uskovia tahoja.

Nyt on painossa Maailmanhistoria. Saa nähdä.

[Anssi Rauhala]

Ovat ne vilpittömiä ainakin viidennen tuopin jälkeen.

"Oikeesti... mä oon aina halunnut sanoa, että sä oot tosi hyvä tyyppi..."

"...  mutta sun duunit on ihan hanurista."

Festaripöydän kamuille ei ruveta sönköttämään niiden tekemisistä päin naamaa. Se on sen sortin henkistä laiskuutta, mikä säilyttää pöytäsovun ja pitää oluet läikkymästä lattioille.

Ja julkkikset, ne Suomessa tekee tv. Ei pelkkä julkisuus elätä, mutta jos joku keksisi miten päästä teeveeseen esittelemään omaa sarjakuvaansa säännöllisesti, kyllä se varmaan näkyisi myyntiluvuissa...

Totta varmaan. Mutta säännöllisesti? Sitä ei kyllä nähdä ikinä. Epäsäännöllisesti ovat ruudussa pompanneet näkösälle ainakin Milla Paloniemi, Kaisa Leka, Ville Ranta ja Juba Tuomola (jatkakaa listaa, kekä muistaa). Silloinkin enemmän jossain kulttuurin puheohjelmassa, jolla ei ole katsojia sen enempää kuin sarjakuvalla ostajia.

[Ami]

Markkinoimalla eli tarjoamalla lehtiin arvostelukappaleita. Eli soittamalla toimitussihteerille ja kysymällä kuka tekee esim. kirja ja/tai elokuva-arvosteluja, kertomalla millainen albumi olis tulossa ja kysymällä voiko lähettää arvostelukappaleen. Kysyä voi joko toimitussihteeriltä tai suoraan arvostelijalta itseltään. Sanomalehdissä lähestytään tietysti kulttuuritoimittajia. Pienlehtiäkin kannattaa tarjota, vähän lehdestä ja ajankohdasta riippuu mistä kiinnostuvat tekemään juttua...

[PetriT]

Silloinkin, kun puhutaan sarjakuvista, on yleisempää käsitellä Millan lävistyksiä tai Tiitun tukkamallia tai Kaisa Lekan buddhalaisuutta,

Kohina voi olla myös sitä että media haluaa julkaisusta kertoa jotain. Tuoko se jotain uutta taidemuotoon? Onko aihe ajankohtainen? Ehkä toteutus on vain niin häikäisevä että sitä on pakko käsitellä kritiikeissä. Tapoja on monia.

En suostu olemaan kyyninen ja uskomaan että vain tekijän hiusten värillä on väliä. Olisi nimittäin heikot mahkut kun ei ole hiuksia.