No nyt pääsi viimeinkin lukemaan kunnolla kyseisen opuksen, eläköön kirjasto.
No... Jotenkin se jäi hirveän pliisuksi. Tietenkin kun kyseessä on ensimmäinen osa, on hahmoihin vaikea syventyä kun juonta pitää kuljettaa ja selittää, mutta se kliseiden määrä, susi-kettu (sen anatomia ei ole kettua nähnytkään) ohuet hahmot ja niitten kohellus, jotenkin tönkkö teksti ja puheet ja hienoinen sekavuus ruutusommittelussa ja taistelukohtauksissa...
(Yleensähän se on kai niin päin että ekasta osasta yritetään tehdä mahdollisimman vetävä ja sitten juoni huononee loppua kohti.)
Olisin ehkä vähän enemmän toivonut tietoa niistä peikoista (ne kun näyttäisivät olevan niitä pääpahiksia, eevil bishoonen) mutta nyt se meni enemmän siihen että "ne on pahoja ja inhoo vartijoita" siinä se. Tietenkin on minulta saattanut jäädä jotain huomaamatta joka aukeaa vasta kunnolla toisen tai neljännen lukukerran jälkeen.
...Ja jostain syystä eniten ärsytti kaupan "ilkeät miehet". Ohutta kamaa, ohutta.
Ja kenties lisään pienenä jonain sen että olisi kiva nähdä kakkososassa kenties hieman suomalaisempaa metsää. Tai pikemminkin metsempää metsää. Ykkösessä kaikki metsät on täynnä suoria lehtipuita ja ruoho on tasaista kuin armeijamiehen siilikampaus. Kuin puistossa pennut kävelisivät. Että enemmän vesakkoa, silmille läpsiviä oksia, kuusipuita, mäntyjä, puolukkaa aluskavillisuutena ja heinää. Ja vähemmän vuoria. Ja Suomessa olisi enemmän tuntureita, ei vuoria.
...Ja jos Seyjan mummi asuu jossain kunnon korvessa jossa on vuoria lähellä, miksi pitää tulla Helsinki-Vantaan lentokentän kautta, eikä esim. Oulun?
