Jotenkin henkii sellainen marttyyrihenki suomalaisissa sarjakuvakustantamoissa tai omakustantajissa (tekijöissä), että tulkaa "huomatkaa meidät ja tulkaa hakemaan isolla mustalla autolla meidän sarjakuvia".
Tuo on paskamainen kommentti, kun on seitsemän vuotta tehnyt niin paljon markkinointityötä, että vittu on välillä ollut psykoterapian tarpeessa. Se, että markkinointia tekee ja se että siinä menestyy, on kaksi eri asiaa.
Tai, okei, markkinointi jopa hyvin vähillä rahoilla ei ole läheskään niin vaikeaa kuin levittäminen. Suomen kokoisen maanhan pitäisi lähtökohtaisesti olla ihanteellinen paikka pienkustantamoille. Pieni kielialue, rajallinen määrä skenejä ja kauppoja ja nimekkeitä. Mutta mutta. Yksi asia tekee lähtökohtaisesti mahdollisesta asiasta lähtökohtaisesti epätoivoisen - viittaan kirjoitukseeni.
Ei oo marttyyrihenkeä valittaa. Ainakaan, jos samalla TEKEE jotain. Mehän ollaan perustamassa yhdistettyä sarjakuvalevitysfirmaa, pykätään pystyyn uudet nettisivut joka vuosi jos milläkin mahtavalla idealla, ollaan yhteydessä kaikkiin kirjakauppoihin (myön Suomalaisiin) koko ajan, melko turhaan tosin, jne.
Nyky-Suomessa eräs suosituimmista ja arvostetuimmista kiusaamisen muodoista on ilkkua niille, jotka eivät tee rahaa työllään. Se on nimittäin merkki siitä, ettei sillä työllä ole mitään arvoa, eikä sitä kukaan tarvitse.
Vaihtoehtosarjakuvan pienkustantajien tavoitteet markkinoinnissa ja myynnissä ovat aika kunniallisen vaatimattomat, ja töitä tehdään niska limassa.
Vittuilu pois ja pipot pois päästä. Ollaan köyhiä mutta henkisiä miljonäärejä.
