Kirjoittaja Aihe: Otavan Hokuto Manga  (Luettu 54299 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #60 : 09.10.2007 klo 17:25:11 »
Täytyy sanoa, että  neljännen sijan ja viidennen sijan työt olivat loistavia, brilliantteja, etc, etc.   Olisivat mielestäni ansainneet parempaa.  kunniamaininnan saaneet olivat loistavia myöskin, niitä oli hyvin viihdyttävä lukea.
  Ja Vol 1:sen korkannut voittajatyö:  Sitä lukiessa tuli sama tunne kuin olisi juuri kuunnellut lempibändiään, lukenut sitten 500-sivuisen elämänkerran heistä ja itkenyt samalla kun kitaristi kuoli, sekä kuunnellut lisää kyseistä bändiä: sanoinkuvaamaton


Puhutaankos me nyt samasta työstä ihan varmasti?
Olihan se hyvä, ei siinä mitään, mutta ei se minusta suinkaan paras työ näistäkään ollut.
Oma epäilykseni on että kyseinen työ voitti koska oli eri osa-alueiltaan tasalaatuisin.
Kirjohan on rikas niistä joissa on upea piirrosjälki mutta tarina on hiukan sinnepäin niihin joissa on kyllä kertomus mutta piirtämistä olisi voinut treenata vielä hyvän tovin.
Se miksi "asiantuntija" sanoo noin ylimalkaisesti on se että samanlaisia tarinoita on tullut luettua kymmeniä, osa mangana osa muuna sarjakuvana.
Tuoreus ei ole itseisarvo mutta kommentointia rajoittaa se että sanoinkuvaamaton ainakin minulla oli se että tämä työ voitti.

Docin lastensarjakuva kommentti on myös hivenen käsittämätön. Enin osa toki on lastenkin ymmärrettävissä mutta sitä tuskin tarkoitit.
Kovinkaan moni ei pohtinut eksistentialistista angstia tai sitä klassista maidon hapantumista ja undergroundin perustunnusmerkit= päihteiden käyttö ja sukupuolisen kanssakäymisen hillittömyys puuttuivat lähes täysin, sen sijaan yritettiin luoda draamallisia kaaria.
Onnistumisprosentista voi olla montaa mieltä mutta yritys on kova.



Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 816
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #61 : 10.10.2007 klo 11:39:57 »
On se niin väärin, kun mangaa luullaan lasten jutuksi, vain koska se on piirrettyä.
Suurin osa suomeksi julkaistusta mangasta on suunnattu lapsille ja varhaisnuorille.

Manga on samoissa lapsenkengissä kuin koko sarjakuvakenttä aikoinaan, eikä asia muutu ennen kuin Suomeksi aletaan julkaista muutakin kuin teinimättöä. Eipä näy julkaisuohjelmissa Hiroshiman pojan kolmatta osaa, ei Tezukan Adolfia tai Budhaa, ei Kawakuchin Eaglea, tai edes Takahashin Maison Ikkokua.

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 011
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #62 : 10.10.2007 klo 14:53:48 »
Jos piirtäjille pitäisi antaa yksi vinkki, niin neuvoisin tarkastelemaan Viivin ja Wagnerin taustoja.

Silmiinpistävin ero alkuperäisen japanilaisen mangan ja Hokuto Mangan välillä on sama kuin Ilyan kokoamassa antologiassa The Mammoth Book Of Best New Manga. Taustat ovat useimmiten puhtoisen tyhjät. Ilmiö esiintyy sinnikkäästi monessa länsityössä Teiniagentti Lunaa myöten.

Kun japanilainen tekijä jättää taustan paljaaksi, hän pitää tarkkaa huolta, että ruudun koko on mahdollisimman pieni. Suomessa ja muissa länsimaissa piirtäjälle ei tuota mitään ongelmaa piirtää hahmonsa ylävartalo suureen lähikuvaan ja raivata ympärille viisi senttiä tyhjää tilaa joka suuntaan. Hahmon ilmeessä ei ole suurta eroa naapuriruutuihin verrattuna. Miksi juuri tässä kohdassa pitäisi kiinnittää hahmoon erityistä huomiota? Lukija odottaisi merkkiä, joka antaisi vihjeen.

Miten tavattomasti ruutu muuttuisikaan, jos alareunassa esitettäisiin muita henkilöitä, jotka kommentoivat sarkastisesti päähahmon ajatuksia ja sanomisia. Taustalle voitaisiin piirtää luonnonmaisema, joka kuvaa päähahmon mielialaa. Maailman huipulla seisovan ylvästelijän taustalla kohoaisi Fuji, syvimmässä murheen alhossa laahustavan taustalla kuplisi suo tai Mariaanien hauta. Ukkosen jyrähdys, jyrkästi alaviistosta kuvatut vihaiset kasvot, tai shojomangan taustojen kukkakimput ja pitsikoristeet ovat vanhastaan tunnettuja keinoja. Jos tarina ei anna mahdollisuutta näin liioittelevaan dramatisoimiseen, silloin voisi ehkä kysyä, onko tarinassa jotakin vinossa. Tällainen ei ole ainoa tapa piirtää sarjakuvaa, mutta ainakin se olisi lähes mangaa.
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #63 : 11.10.2007 klo 16:36:24 »
Nyt on sitten Hokutot luettu. Esille on totisesti putkahtanut monta uutta lupaavaa tekijää (tai, tarkemmin sanottuna tekijöitä joita minä en tuntenut entuudestaan.)  Arastelen antaa opettajamaista palautetta, mutta tekijät yleensä haluavat kuulla mielipiteitä töistään ja jos tästä on hyötyä jollekulle... Jos ei muuta niin saanpahan itse kommentointiharjoitusta. :P Mikäli meinaan kukaan tekijöistä tätä ketjua edes seuraa. Kritiikki saattaa sekin olla jo vanhentunutta sillä onhan siitä jo aikaa kun työt on piirretty.

Eri mieltä saa olla, saataisiin tähän ketjuun lisää keskustelua Grimmin satujen jatkoksi... Ja pahoittelut piiiiiitkästä viestistä.

Shakkimatti: Tämä oli epäilemättä kilpailun tasapainoisimpia töitä sekä piirrosjäljen että juonen osalta. Luettuani sen ensimmäisen kerran olo oli suunnilleen "Mitä oikeastaan tapahtui?"

Pieni suuri lentäjäpoika: Tarina oli symppis. Mustaa olisi kyllä voinut olla enemmän ja kolme viimeistä sivua olivat hieman ahtaan oloisia.

Tähtilakki: Söpöä, minun makuuni liiankin söpöä... Mustaa ja harmaata on käytetty mukavasti. Tähti oli hahmona toimivin. Ruutujako oli hieman epätasaista mutta selkeää.

Kyuushou - yhdeksän elämää: Perinteisiä kissatyttöjä ei alppareihin näemmä eksynyt mutta kissapoika kylläkin. Jälki oli nättiä vaikkakin vielä hieman jäykkää. Parilla sivulla tekstiä oli hieman liikaa yhdessä pötkössä, sitä olisi voinut jakaa.

Siivet selkään:  Mangakliseet ja japanilaisten sanojen käyttäminen suomenkielisessä sarjakuvassa häiritsivät itseäni ehkä hieman, mutta toimii mikä toimii - jälki oli hyvin tasapainoista ja muutenkin sarjakuvakerronta tuntuu olevan hyvin hanskassa.

Sininen kuin lumikide: Hieman hioutumattomasta jäljestä huolimatta hahmot toimivat ja piirrosjälkeä oli miellyttävä katsoa. Taustoissa oli vedetty mutkia hieman turhankin suoriksi.

Jytäapina: Nättiä, mutta juonesta en meinaa osata sanoa mitään, sen verran hämmentyneeseen olotilaan tämä jätti. :D No, eihän sitä juonta oikeastaan ollut, pieni tunnelmapala ja toimiva sellainen.

Tuhkaa siivissä: Jälleen hieman liian geneeristä mangatyyliä ainakin omaan makuun, mutta hahmot toimivat (taas käytän tätä samaa ilmaisua, mitä se edes tarkoittaa?) ja jutun luki läpi ihan mukavasti. Ruutujako oli vielä suht höttöistä. Mirolla taitavat mennä hermot vielä monta kertaa...

Boh: Sivuista tuli hieman sekava vaikutelma ja pieni teksti vaikeutti hieman lukemista, mutta piirrosjäljessä oli kuitenkin jotain mukavan rentoa. Hahmot olivat eläviä, ruutujen rytmitys toimi ookoo ja piirrosjälkikin oli oikeastaan siistiä, mutta yleinen sekavuus hämäsi.

Joe Coffea: Sannan tiedän ennestään, sattuneesta syystä. ;) Hahmojen elehtiminen oli mahtavaa ja pidin pätkästä, hauska. Fontin olisin kyllä valinnut toisin ja sarjis olisi kaivannut enemmän mustaa.

Kuolemattomuuden jälkeinen elämä: Piirtoteknisesti vielä haparoiva mutta juoneen oli selkeästi panostettu. Persoonattoman näköiseksi hahmoksi Ysistä oli saatu hahmona hyvin elävä, mistä pidin.

Qwick: Jälki oli hyvin siistiä ja animaatiomaista, mutta sarjakuvan yleisilme oli jotenkin hailakka. Parilla sivulla mustaa oli riittävästi mutta parilta sivulta se oli jäänyt... Ehkä kiireen takia, enempi musta olisi lisännyt vielä tunnelmaa.

Oni: Amphiinkin olen törmännyt aiemmin. Piirrosjälki on hienoa, juoneen oli panostettu enemmän kuin Finnmanga 2:sessa julkaistussa mutta käsikirjoituksen tyylissä oli jotain samalla tavalla höttöistä. Tai sitten se on vain minun pääni sisällä. Mutta kaiken kaikkiaan valmiin näköistä jälkeä.

Sisar: Onko tämä ollut alun perin värillinen? Pätkä oli ikään kuin osa suurempaa kokoanisuutta ja jäi nyt hieman tunnelmapalaksi. Hienoa jälkeä kuitenkin. Toisen henkilön ulkonäkö muuttui hassusti jutun lopussa...

Kohdatessaan he nauravat: Olin hieman yllättynyt siitä, että Harjulla on ollut vaikeuksia päästä kouluihin. Hänen piirrosjälkensä on aina ollut mukavan letkeää, juonesta ei tässä tapauksessa osaa sanoa sillä kyse on kuviin nojaavasta tunnelmapätkästä. Hienoa jälkeä.

Snow samurai: Sokerihumalaista menoa joka tuntui hieman tajunnanvirtamaiselta, ehkä pieni käsikirjoituksen (oliko sitä :)) hiominen olisi tehnyt hyvää. Juttu sai joka tapauksessa hymyilemään, esim repliikki "Juupelin juupeli, tällä kertaa luulin että liekinheitin olisi onnistunut mutta sitten se vain poksahti." Jälki on hieman hiomatonta mutta sujuvaa, muutama kohta olisi kaivannut tasaisemmin mustaa.

Pikkuveli: Pieni ja surullinen. Harmaata oli ihan kivasti mutta se oli painaessa ilmeisesti hieman suttaantunut... Ruutujakoa olisi voinut hieman hioa.

Kappas: Sarjakuva sarjakuvan tekemisestä on aina hieman riski. Jälki oli kuitenkin sympaattista ja sarjis toimi kolmisivuisena pätkänä ihan hyvin. Pieni epätasaisuus vaivasi, viimeinen sivu oli kovin taustaton ja keskeneräisen oloinen. Aikaahan olisi ilmeisesti ollut vielä pari päivää. ;)

Vaahterasiirappisörsseliä: Mewin juttuissa pidän siitä että ne saavat väkisinkin hyvälle tuulelle. Mistä lähinnä naputtaisin on käytetty fontti, joka varsinkin laulukohtauksissa näyttää pliisulta, sekä toisella sivulla oleva Glorian  poseerauskuva jonka kohdalla katse helposti valuu väärään ruutuun. Mewin mainitsemaa kiirettä ei jäljestä huomaa eikä taustattomuus pahemmin häirinnyt. Söpö ja kasassa pysyvä pätkä. :)

Café Inspiration: Hmm... toinen sarjakuva sarjakuvan tekemisestä. Tässä oli kyllä otettu kiitettävästi hieman erilainen lähestymistapa kuin tämänkaltaisissa sarjakuvissa ylensä. Peutan ilme kuudennen sivun viimeisessä ruudussa on aivan mahtava.

Huomisen tukkilaiset: Idea oli ihan hauska. Kerronta mielestäni toimi, mutta taas niitä tapauksia joissa tekee mieli sanoa "lisää mustaa".

Älä riko autoasi pedon kehtoon: Viivatyöskentely on hieman haparoivaa, mutta muuten sarjakuva on tasapainoinen ja toimiva. Ruutujen rytmitys, kuvakulmat ym sujuvat mutta juonelle olisi pieni hiominen ja ehkä tiivistäminen tehnyt vielä hyvää. Hahmot voisivat olla reippaammin eri näköisiä ja vaikutteet pistävät silmään vielä turhan selvästi.

Puu: Pätkässä oli hyvä tunnelma joka oli saatu aikaan mustalla ja harmaalla. Henkilöt ovat turhankin paljon saman näköisiä, se ei liene ollut tarkoitus...  Sekopäänuorisoa arvosteleva hyypiö tuntui kovin irralliselta sillä hahmo esitettiin ikään kuin tärkeänä ja juoneen kuuluvana hahmona, mutta oli tässä kuitenkin vain sivuhahmo...

Ansa: Tubbsiin olen törmännyt aiemminkin ja pidän hänen piirrosjäljestään joka on suunnilleen jo ammattitasoista. Juoni oli yksinkertainen mutta ehjä, toimi minusta ihan hyvin.

Muste: En ole henk koht jäykähkön kiiltokuvatyylin ystävä, mutta sarjakuva on kyllä nätti. Juoni meinasi mennä minulta ohi mutta luulen että vika on minussa. :/

Päämäärä: Mukava tunnelmapätkä. Ruuduissa oli hieman epätaisaisuutta sillä pari oli muuhun sarjakuvaan verrattuna hieman eri tyylisiä.

Yubitsume: Takauma sarjiksen alussa oli ihan ovela Kata piirtää hyvin, mutta hahmosuunnitteluun voisi kiinnittää enemmän huomiota. Kaikki hahmot tuppaavat olemaan saman mallin mukaan tehtyjä nättihahmoja jotka eivät luo minkäänlaista kontrastia. Osa kohdista kaipaisi vielä enemmän mustaa.

Retro Bob: Sarjis oli jotenkin hauskan eläväinen ja hahmot nekin, no, eläväisiä. Selittävät tekstit olisin itse jättänyt pois, jos juoneen kuuluu pari 80-lukupaukkua niin se on toki eri asia.

No, ainakin mä yritin. :P

MJ

  • Jäsen
  • Viestejä: 17
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #64 : 11.10.2007 klo 16:42:30 »
Suurin osa suomeksi julkaistusta mangasta on suunnattu lapsille ja varhaisnuorille.

Manga on samoissa lapsenkengissä kuin koko sarjakuvakenttä aikoinaan, eikä asia muutu ennen kuin Suomeksi aletaan julkaista muutakin kuin teinimättöä.
Mutta onhan meillä Gunmm, tuo mestariteos, jota ei tule lapsen lukea.
Ja tuskinpa varhaisnuorikaan siitä lämpenee.
Suurin osa on melko nuorille, kyllä.  Mutta tässä tulee miettiä kustantajan näkökulma: Lapsille suunnatut mangat myyvät hyvin.  Ja se riittää kustantajille. 

Mutta olkoon mangan maine mikä hyvänsä, ei se minua haittaa.  Mangaa lukemattomathan ovat tässä ne jotka eivät faktoja tiedä, se on heidän mokansa ja vääryytensä ja pieni aukko sivistyksessä.

Ja puhe takaisin Hokuton mangan voittajaan: Oma henkilökohtainen suosikkini oli ehdottomasti Snow Samurai ja kakkosena suosikeissa tulee Cafe inspiration, mutta Shakkimatti oli hyvin kaunis ja tarinankerronnassaan vastasi todellakin mangaa.
Tunnepuoli olikin se mistä puhuin: Pitkään odotin pääseväni lukemaan tämän.
Shakkimatti oli kuin se ensimmäinen biisi levyllä, starttaa kaiken mitä olet aina halunnutkin.

Joku sanoi, että Vol1 on eheämpi kuin Vol 2.   Saattaa odellakin olla.  Lukiessani vol 1:sen totesin että sen tarinat ovat hieman vakavampia ja ehkä hivenen kertovampia, mystisiä ja enemmän itse tarinaan luottavia,kun taas vol 2:sesta löytyi nämä riemukkaat suosikkini, sekä muita melko rentoja sarjakuvia.  Ja vol 2 on helppo lukea, itse aina skippaan kätevästi oman työni.     En viitsi vilkuilla sitä, mielestäni piirustustyylini oli ihan karsea vuosi sitten kuin tein tuon, ja kuvakulmat tylsiä, juonesta ei hajuakaan.  Aina kun huomaan Otavalta lipsahtaneen virheen, joudun melkein ottamaan nitrot esiin.   

Ja sitten vielä, onhan toki jännä nähdä, pääseekö suomalainen mangavaikutteinen sarjakuva joskus esikuvansa tasolle, eikä jää rämpimään autiot taustat-kompleksiin.

Muistutan vielä, että sinänsä Hokuto manga itse sisältää monta ensikertalaista sarjakuvien piirtämisessä, joten siltä ei kannata odottaa japanilaisen mangan huippu-tasoa.



Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #65 : 11.10.2007 klo 19:47:59 »
En viitsi vilkuilla sitä, mielestäni piirustustyylini oli ihan karsea vuosi sitten kuin tein tuon, ja kuvakulmat tylsiä, juonesta ei hajuakaan.   

Hieman arvelen että monella tekijällä voi olla samanlainen olo katsoessaan kilpailutyötään näin myöhemmin. Mutta sinänsä positiivista, sehän kertoo siitä että on kehittynyt tekijänä...

Lainaus
Ja sitten vielä, onhan toki jännä nähdä, pääseekö suomalainen mangavaikutteinen sarjakuva joskus esikuvansa tasolle, eikä jää rämpimään autiot taustat-kompleksiin.

No, onhan monessa "oikeassakin" mangassa sama ongelma...

Totta taitaa olla ettei Suomesta löydy tällä hetkellä vielä yhtäkään täysin ammattitasoista mangapiirtäjää, mutta moni pääsee jo riittävän lähelle. Vielä viime aikoina olen kuullut väitteen ettei Suomesta löytyisi vielä yhtäkään piirtäjää jolla olisi persoonallinen tyyli, mutta siitä en ole ollenkaan samaa mieltä.

Monella on vielä ongelmana juonen kehittely, yksipuoliset hahmot tai persoonaton piirrosjälki, mutta potentiaalia on näköjään vaikka kuinka. Ehkä tässä piakkoin onkin markkinoilla suomalaista mangaa (pseudoksi en sitä halua kutsua, hemmetti.)

Sitten on vielä se kysymys tehdäänkö sarjakuvaa niin että se näyttää 100% aidolta mangalta (eli tehdään asiat kaavan mukaan kuten moni japanilainen piirtäjä ilmeisesti joutuu) vai otetaanko vaikutteita ja viedään sitä johonkin muuhun suuntaan...

Qrpitza

  • Vieras
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #66 : 12.10.2007 klo 00:22:35 »
Qwick: Jälki oli hyvin siistiä ja animaatiomaista, mutta sarjakuvan yleisilme oli jotenkin hailakka. Parilla sivulla mustaa oli riittävästi mutta parilta sivulta se oli jäänyt... Ehkä kiireen takia, enempi musta olisi lisännyt vielä tunnelmaa.

Kiitos palautesta Aura!

Ja tässä oma kommenti sarjakuvasta mitä tein:

Kyseessä oli minun ensimmäinen sarjakuva, josta olen tyytyväinen, että sain sen valmiiksi. Muuten koko sarjakuva on sieltä mihin auriko ei paistaa. Oikein inhottaa selaila sitä. Syynä oli niinkuin Aura oikein arvasi, kiire. Muutama sivu oli vielä kokonaan piirtämättä deadline päivänä. Tussasin sen viimeisenä iltana, jolloin sen piti viimeistään postita. Tästä syystä jotkut sivut jäivät ilman tussausta.

Sen ainakin opin, että ei kannattaa jättää kaiken viimeisen iltaan. Luulen, että seuraava sarjakuva sujuisi vähän paremmin kuin edellinen.  8]

MJ

  • Jäsen
  • Viestejä: 17
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #67 : 15.10.2007 klo 19:47:19 »

Sitten on vielä se kysymys tehdäänkö sarjakuvaa niin että se näyttää 100% aidolta mangalta (eli tehdään asiat kaavan mukaan kuten moni japanilainen piirtäjä ilmeisesti joutuu) vai otetaanko vaikutteita ja viedään sitä johonkin muuhun suuntaan...

Länsimaalaisten suurin ongelma on siinä että ihan tavallinen sarjakuva vain muutetaan "mangatyyliseksi", ja pituus venytetään.   Lähes kaikki pseudomanga mitä kaupasta löytyy on yritetty saada mangan kaltaiseksi, mutta todella huonoin tuloksin.
Näitä sarjiksia katsellessa tulee sellainen olo että nää on nyt tehty sitä varten että pseudomangaa pitää olla.
Syy miksi luen mangaa on se että se todellakin herättää ajatuksia minussa, ja seisoo omilla jaloillaan, mitä yksikään pseudomanga ei tee.
Ei japanilainenkaan manga ole aina huippuluokkaa, mutta pseudomanga on hengetöntä.
Niin, hengetöntä, veretöntä, muovista, tai omaan nilkkaansa ampuvaa. 
Kaupanhyllyiltä löytyvä pseudomanga on melko plagioivaa materiaaleja, joihin on lainattu hitti-tuotteiden aineksia ilman että on tajuttu, mikä siitä niin hitin on tehnyt.

Aaaargh 

Muuhun suuntaan on oma vastaukseni, koska plagioinissa ei ole mitään hauskaa, kaavamaisuus on pöhöttymistä tai mielikuvituksen puutetta.
Minä en missään nimessä kutsu omia töitäni mangaksi, siihen ei ole mitään syytä.
Pelkkkä sarjakuva ihan hyvä,  mangan maineella ratsastus ei.       

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #68 : 15.10.2007 klo 20:13:13 »
Näitä sarjiksia katsellessa tulee sellainen olo että nää on nyt tehty sitä varten että pseudomangaa pitää olla.     

Mutta ei mangavaikutteisten töiden kutsuminen "mangaksi" ole pelkästään mangan maineella rahastusta... Tuskinpa tämä oli Otavankaan (tai muiden kustantamojen) tarkoitus kun  "mangakilpailu" pistettiin pystyyn.

Olen samaa mieltä siitä, että oma jälki on tärkeintä. Pelkkä mangasilmien kopioiminen ei riitä eikä mangatyylin pidä olla itsetarkoitus. Minä en kutsuisi omianikaan töitä mangaksi, mutta siihen kategoriaan ne vain on niputettu vaikutteiden takia. Mitä kerrontaan tulee, kiireen ja tilan puutteen takia olen usein joutunut jättämään "tunnelmaruutuja" pois silloinkin kun olisin niitä kaivannut. Tuloksena on ollut juuri tätä länsimaalaista mangalta näyttävää tavaraa josa ei ole mitään muuta eroa muuhun länsimaalaiseen sarjakuvaan kuin mangatyyli. 

Seuratessa ihmisten keskustelua pseudomangasta tulee helposti vaikutelma että monelta unohtuu tyystin se ketkä näitä "pseudoja" (että vihaan tuota sanaa...) tekevät. Sarjisten takana on yleensä mangasta innostunut, ehkä vielä harjoitusta vaativa ihminen, jonka ensisijainen motiivi ei suinkaan ole ratsastaa mangan maineella, kuten yleensä syytellään. Tiedän toki että moni nyt markkinoilla oleva pseudo voisi olla parempaa, mutta kritiikki kohdistuu kaikkeen pseudoon. En ole vieläkään varma ovatko minun ja monen tuttuni työt myös mukana haukkumisessa. "En edes tutustu kun se on pseudoa". Justiinpa joo.

No jaa, ehkä suomalaisten tekemä juuri ja juuri hyväksytään, onhan tekijöinä "me" eikä "ne muut joita ei tunneta". Vaikka monella Hokuto-tekijällä on vielä matkaa ammattitasoon, töistä paistaa silti läpi tekemisen ilo. Vaan kuinka käy sitten kun tekijät ovat sillä tasolla että saavat alppareita julki? Haukutaanko ne jo valmiiksi mangafanien suunnalta vai onko tilanne jo muuttunut? (Tilanne ei juuri ole muuttunut kymmeneen vuoteen, joten en jaksa olla kovin optimistinen...)

MJ

  • Jäsen
  • Viestejä: 17
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #69 : 16.10.2007 klo 00:36:36 »
Aura:   kyllä, asiaa.

Ulkomailta tuleva pseudomanga: parantamisen varaa, ja mitä näillä edes ylipäätään on mangan kanssa tekemistä?
Suomalainen pseudomanga:  Kukaan ei ole ammattilainen, kaikki piirtää ajankuluksi eikä elannoksi (paitsi Aura),  parantamisen varaa on.
Ja juuri ne ulkomaalaiset pseudon tekijät pistää silmään kun heidän sarjakuviaan on myynnissä melkein enemmän kuin mangaa.
Ja niiden tyyli vaikuttaa samalta miltä jokaisen How to draw manga-oppaan tyyli:
epäomaperäiseltä länsimaalaiselta tyyliltä, johon on vain lisätty isot silmät. Mistä ihmeestä nämäkin tyypit ovat saaneet päähänpiston alkaa mangan tekijöiksi: mangasta itsestään vai kustantajan pyynnöstä?

Suomalaisesta mangasta on vaikea sanoa mitään vielä, koska koko käsite on sinällään hyvin uusi.  Miten tähän tulisi edes suhtautua.
Hokuton tekijöistä monella näkyi palava innostus mangaan.
Toisillla kenties innostus itse sarjakuvan tekoon enemmänkin.

Niin, ja Auran tyylihän ei sisällä suuuria silmiä, mutta siltikin ihmiset yhdistävät sen mangaksi.  Tyyli pitää sisällään myös niin paljon muutakin, jonka suuret silmät syrjäyttävät.
Kun luullaan, että pelkästään isot silmät tekevät jostakin sarjakuvasta mangaa,
ollaan eksytty hyvinkin kauas siitä mitä manga todella on.

Itse olen mennyt hieman sekaisin, mikä oli mitäkin ja missä välissä mistä tuli mitäkin, mutta olen jälkeenpäin miettinyt, että pitäisikö minun luopua mangatyylistä ja palata takaisin.  Tässä vaiheessa tosin ei ole enää paluuta, mutta tuleva on muutettavissa.   

PS: Allekirjoittaneella on traumoja siitä kun foorumilla ihQuttajat kuuluittavat piirtävänsä mangaa, vaikka todellisuudessa piirtävät vain isoja silmiä.
Parannettavaa on...

alkimohap

  • Jäsen
  • Viestejä: 37
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #70 : 16.10.2007 klo 01:10:37 »
Hyvää pohdintaa etenkin Auralta ja Sunna-tädiltä viimeksi; mietin samaa. Auralta vielä erityisen hienoa jaksaa kommentoida joka ikistä työtä.

Otavan termi "mangainspiroitunut" kuvaa tosiaan parhaiten kokoelman sisältöä. Osa Hokuton tekijöistä ei erityisemmin pyri tekemään mahdollisimman japanilaismaista sarjakuvaa kaikin tavoin (mitä kaikkea se ikinä pitääkään sisällään ja keiden mielestä), vaan ottaa vaikutteita oman makunsa mukaan. Tietysti vielä pyrkimykset ja lopputulos ovat eri asia, joista jälkimmäinen riippuu tekijän lahjakkuudesta, taidoista ja perehtyneisyydestä. Vaikutteita voi sitten olla piirrostyylissä, kuvakerronnassa, jonkin japanilaisen esikuvan kohderyhmässä, ylipäätään japanilaisessa hengessä (mm. yltiösöpöily tai japanilaissävyinen huumori ja sekoilu), jossain erikoisissa otakujutuissa (kissapojat) tai genressä, kuten poikarakkaus. Tulipahan analysoitua. Siis lyhyesti tässä korostuu minusta enemmän tekijöiden oma maku kuin täydellinen pyrkimys joka suhteessa japanilaisten esikuvien kaltaisuuteen.

Jos ei-japanilainen haluaa tehdä mahdollisimman japanilaismaista sarjakuvaa, niin sen lisäksi, että imee vaikutteita passiivisesti, luonnollisella tavalla eli fanittamalla, pitää tietysti myös opiskella sarjakuvantekemistä, jolloin pystyy paremmin tutkimaan, mitä on se japanilaisuus, johon olisi tarkoitus päästä. Lisäksi on syytä tutustua muiden lännessä sitä pähkäilevien heppujen, kuten tässäkin ketjussa mainitun Scott McCloudin, näkemyksistä asiaan. Tämä kaikki sen kompensoimiseksi, että japanilaiset oppivat luonnostaan, kun sitä "mangaa" tulee nenästä ja korvista joka hetki vaikka ei haluaiskaan. Tietysti länsiotaku voi pyrkiä mallintamaan samaa ilmiötä itsensä kohdalla. ;)

Tässä ajatuksiani yhdestä Hokuto Mangan työstä, lähinnä sen kuvakerronnasta. Minulla on joistain muistakin jotain sanottavaa, mutten kehtaa kaikkea kerralla yhteen viestiin tunkea.

Shakkimatti

Kuvakerronta on omaperäistä, mutta paikoitellen ehkä liian älyllistä intuitiivisuuden kustannuksella. Arvelen, että lahjakas tekijä on sisäistänyt ison kasan mangamaisuuksiaan itsenäisesti, täysin ilman sarjakuvaoppaita, ja se on ilahduttanut tuomaristoa. Tosin tekijä on myös saattanut opiskella sarjakuvan alkeita, kuvaviestintää ja elokuvakerrontaa kuvataidelukiossaan.

Näytän kaksi esimerkkiä vaikealukuisuuden syistä. Haluan ennen kaikkea tuoda tarkempaa näkökulmaa tekijöiden tasosta ja samalla japanilaisuuden toteuttamisesta ja sen analysoimisesta, en vain rääppiä näitä virheitä.

1. Sarjakuvan aloittava hyökkäyskohtaus on erikoinen. Juoksevat kaviot ja kelluva, seuraavaan ruutuun johdattava ääniefekti -> lähestyvä kamera-ajo sotilaasta -> ruutujen päällä kelluva lähikuva -> miekaniskumainen liikerata ja siihen sopiva ääniefekti (itse asetta näyttämättä!) -> lähikuva tuskaisista kasvoista ja vaimea huokaus -> toinen (tosin jotenkin hyvin samannäköinen) sotilas vie miekan huotraan vaimeasti naksahtaen ja taustalla hahmo kaatuu maahan. Tarkoituksena on kuvata, miten ratsumies lähestyy jalkaväen sotilasta niin nopeasti, ettei tämä edes ehdi kääntyä näkemään häntä ennen kuin saa kuolettavan iskun.

Mielestäni tämäntyyppiset montaasit, siis se, mitä esitetään peräkkäin ja miten lukijan olisi tarkoitus koostaa niistä looginen kokonaisuus, ovat aika radikaaleja. Riippumatta siitä, olisiko niihin tottunut japanilaisissa sarjakuvissa, ne ovat minusta vaikeita ymmärtää. Ehkä ne rikkovat jotain sarjakuvan ja elokuvan kerrontasääntöä, jonka joku mestari osaisi selittää kunnolla. Hyväksi koettu perinteinen ratkaisuhan olisi esittää toiminnan kumpikin osapuoli ennen kuin toiminta alkaa, ja itse toiminnasta näyttää se tarpeeksi selvästi: miekan iskusta ei pelkkä viuhahdus, vaan se, että toinen lyö miekalla toista. Tyyli ja dramatiikka ovat silloin tietenkin erilaiset. Sillä ei tietenkään saa kuvattua ainakaan samalla tavalla, jos muutenkaan yhtä hyvin, että toinen hyökkää yllättäen, nopeasti ja tuhoisasti. (Edit: tästä viestistä luettuna selostus kohtauksesta vaikuttaa tietysti itsestään selvältä, mutta sarjakuvaa lukiessa mieli alkaa tulkita kuvia ennen kuin ajatus ehtii mukaan toteamaan: "Ahaa, tällaiset kuvat ja symboli, siispä näin asia varmaankin on.")

Ainakin oikeat japanilaiset (kaupalliset, valtavirran, ei-taiteelliset) sarjakuvat tehdään niin helppolukuisiksi, että tällaisen yhden toimintasivun pystyy tulkitsemaan parin sekunnin silmänpyyhkäisyllä. Ei mitään tuntien keskustelua kuppilassa jälkeenpäin, että miten sinä tulkitsit sen ja sen kohdan. Sellainen voi olla hyvää taidetta, mutta suurelle yleisölle tehdessä voi vaivautua tarjoamaan jotain ymmärrettävää jo ensimmäisellä lukukerralla ilman, että tarvitsee kesken kaiken pysähtyä miettimään tulkintaa. Nopeisiin kuviin pohjautuvassa toimintakohtauksessa ei ole aikaa pysähtyä miettimään kaksoismerkityksiä.

2. Tekijä käyttää sivun leikkausreunojen yli jatkuvia bleed-ruutuja liian yleispätevänä kerronnan tehokeinona. Kirjan sivut 9 ja 13 paljastavat ristiriidan. Sivut alkavat käytännössä samanlaisella ruutuparilla: ensin pysäyttäväksi tai latautuneeksi tarkoitettu bleed-ruutu ja sen rinnalla tavallinen. Ensin mainitulla sivulla on miljöönvaihdos, toisella ei. Siis sivun 9 kaksi ensimmäistä ruutua kytkeytyvät toisiinsa liian voimakkaasti bleed-efektistä huolimatta, minkä takia miljöönvaihdosta ei tajua intuitiivisesti. Perinteisiä ratkaisuja tämän korjaamiseen olisi ollut vaikka paksumpi välipalkki sivun 9 kahdella ensimmäisellä ruudulla, tai ensimmäisen ruudun siirtäminen edellisen sivun loppuun.

Lisäksi haluan vielä nostaa esille tästä työstä yhden huumorikohtauksen, joka on japanilaismainen. Kirjan sivun 13 kaksi ensimmäistä ruutua. Ensimmäisessä ruudussa maagi (?) valmistautuu lyömään toista kaapuhahmoa taikasauvalla, toinen katsoo vähän ahdistuneena, ja toisessa ruudussa hahmo jo makaa maassa kuhmun kera ja lyöjä kävelee tiehensä vihellellen. Tällainen hassuttelu on aika japanilaista minusta. Tekijä on jättänyt varsinaisen iskun kokonaan näyttämättä. Lännessä tehdyltä sarjakuvalta olettaisi, että ruutujen välillä olisi vähintään joku ääniefekti "PAF!" tai toimintasankarimaisesti yksi ruutu väliin itse iskun näyttämiseksi. Sinänsä ei kovin syvällinen tai mullistava kohtaus, mutta rytmiltään huomattavan äkkiväärä kuitenkin. (Vai onko mangakat niin tyhmiä, ettei ne tajua jättävänsä ruutuja pois vääristä paikoista? ;))

Näin siis tästä työstä aluksi. Muista töistä ei ole yhtä pitkiä juttuja eikä yksipuolisesti vain kuvakerrontaa analysoivia.
« Viimeksi muokattu: 16.10.2007 klo 21:10:18 kirjoittanut alkimohap »

Fiilis-mato

  • Jäsen
  • Viestejä: 54
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #71 : 16.10.2007 klo 01:15:46 »
Itse olen mennyt hieman sekaisin, mikä oli mitäkin ja missä välissä mistä tuli mitäkin, mutta olen jälkeenpäin miettinyt, että pitäisikö minun luopua mangatyylistä ja palata takaisin.   
Hengitä syvään. Aineettoman kirjallisuuden klassikkoteoksessa "Zen ja sarjakuvapiirtämisen taito" sanotaan seuraavaa: "Kun piirrät itsellesi kaikkein mieleisintä jälkeä, niin olet oikealla polulla."
« Viimeksi muokattu: 16.10.2007 klo 01:18:10 kirjoittanut Fiilis-mato »

J. Suominen

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 170
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #72 : 16.10.2007 klo 09:42:34 »
Mistä ihmeestä nämäkin tyypit ovat saaneet päähänpiston alkaa mangan tekijöiksi: mangasta itsestään vai kustantajan pyynnöstä?

Suomalaisesta mangasta on vaikea sanoa mitään vielä, koska koko käsite on sinällään hyvin uusi.  Miten tähän tulisi edes suhtautua.
Hokuton tekijöistä monella näkyi palava innostus mangaan.
Toisillla kenties innostus itse sarjakuvan tekoon enemmänkin.

Kun luullaan, että pelkästään isot silmät tekevät jostakin sarjakuvasta mangaa,
ollaan eksytty hyvinkin kauas siitä mitä manga todella on.

Näinköhän kukaan ihminen tällä maapallolla alkaa tekemään sarjakuvia rahasta? Joillakin onnekkailla/taidokkailla siitä harrastuksesta tulee ihan ammattikin.

Ihan näppärästi Sunna-täti vastailee suurimpaan osaan omista kysymyksistään. Bambin silmät tekivät mangasta mangaa jos häijysti sanoo, mutta mangan määritteleminen muuten kuin tekijöiden kautta on mission impossible. Jos sarjakuvantekijä on japanilainen, hän tekee väkisinkin mangaa, muut saavat itse valita. Kuluttaja saa sitten itse valita, lukeeko hän mukasarjakuvia, valefumetteja, hämycomicseja...

Manga on tapa tehdä ja kuluttaa sarjakuvia. Sen lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden loputtomaan määrään saivartelua. (Tämä ei ole huono asia, koska onhan se hienoa ja mahtavata, että sarjakuva herättää suuria tunteita ja sanomisen paloa. Ja erityisesti ihan tekemistä; monta loistavaa piirtäjää hioo tällä hetkellä jälkeään kohti lopullisempaa teräänsä.)

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #73 : 16.10.2007 klo 10:16:00 »
Aivan samalla tavalla kuin manga on syntynyt länsimaisista kulttuurilainoista, jotka on sovellettu japanilaiseen traditioon, monet länsimaiset piirtäjät kiittävät ja kumartavat, ottavat vaikutteet takaisin vastaan ja alkavat luoda oman tyylistä sarjakuvaansa. Hienoja esimerkkejä tästä ovat tyttöjen sarjakuvat W.i.t.c.h. ja Neiti Etsivä, jotka mielestäni eivät ole edes pseudomangaa vaan ihan aitoa länsimaista sarjakuvaa johon on saatu mukavaa piristystä idän tyyleistä.

Otavalle kiitos kulttuuriteosta ja suomalaisen sarjakuvan tukemisesta.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Otavan Hokuto Manga
« Vastaus #74 : 16.10.2007 klo 11:17:00 »
Suomalainen pseudomanga:  Kukaan ei ole ammattilainen, kaikki piirtää ajankuluksi eikä elannoksi (paitsi Aura),  parantamisen varaa on.

Paitsi että minäkään en ole ammattilainen enkä piirrä elannokseni. :P Parantamisen varaa on kyllä rutkasti... Teknisesti taitavampia tekijöitä Suomessa riittää.

"Kun piirrät itsellesi kaikkein mieleisintä jälkeä, niin olet oikealla polulla."

Aivan totta. Tällä olen mennyt (Zenistä mitään tietämättä) lukioajoista lähtien, vaikka valehtelisin jos väittäisin ettei minullekin olisi välillä tullut sellainen olo että "Olikohan sittenkään ihan fiksua ottaa vaikutteita mangasta..." Mangavaikutteet ja oma tyyli taitavat vieläkin monen silmissä olla toisensa pois sulkevia käsitteitä.

Hyväksi koettu perinteinen ratkaisuhan olisi esittää toiminnan kumpikin osapuoli ennen kuin toiminta alkaa, ja itse toiminnasta näyttää se tarpeeksi selvästi: miekan iskusta ei pelkkä viuhahdus, vaan se, että toinen lyö miekalla toista.

Vau, onnistuit saamaan aika lailla tekstiä aikaan, itse en ensiksi osanut sanoa mitään...

Nyt tuosta tuli mieleen... Luulen että ongelma tuossa kohdassa ei varsinaisesti ole se, ettei toimintaa näytetä tarpeeksi selvästi, vaan se, ettei tulosta näytetä. Tekijä on kuvannut samassa kuvassa hahmon kasaan lyyhistymisen ja kaatumisen, mikä helposti näyttää siltä että asiat tapahtuisivat yhtä aikaa. (Vanhoissa sarjakuvissa (esim Vihtori ja Klaara) näkyy toisinaan ruutuja joissa esim. hahmon kaatuminen ja lattialla makaaminen on laitettu samaan ruutuun. Sarjakuvakerrontaan tottuneen nykylukijan silmissä ne ovat lievästi hämmentäviä. Tilanne ei ole täysin sama, mutta liippaa.)

Itse toimintaa (eli iskua) ei ole välttämätöntä näyttää, varsinkin jos se tapahtuu yllättäen eikä iskun kohde ehdi tajuta mitä tapahtuu. Hahmo olisi voinut vilkaista vammojaan, missä kohti lukijalle näytetään selvästi mitä oikeastaan tapahtui, hahmon tuupertumiseen voi käyttää pari kolmekin kuvaa.

Eri asia sitten miten haavojen näyttäminen sopii tämän tyyppiseen sarjakuvaan... ;)