Motivaatio hukassa

[Janne Kuusinen]

Oma suosikkini on nousta väkisin aamutuimaan ja puoliunessa kuulostella, mitä holtiton alitajunta lähettää eräänlaisessa m.e.r. -tilassa päähän. Kaheleimmat jutut ovat tulleet juuri aamulla, ja yllättävän suuri osa toimii. Täytyy vain saman tien kirjoittaa ne ylös. Aina, muuten unohtaa.

Mutta aiheeseen vielä liittyen. Vuoden sisällä oli pieni elämänvaiheen muutos, osin sairastelua. En piirtänyt oikeastaan lainkaan, mutta kässäreitä tuli pirunmoinen määrä.

Nyt tilanteen rauhoituttua painiskelen sen kanssa, pitäisikö ne "piirtää ulos". Ongelma on se, että matsku on perkeleen synkkää, ihan silkkaa darksidea, kolmenkympin ketutustakin, eikä välttämättä edes hauskaa/napakkaa millään tasolla, en tiedä: olen tullut näiden kanssa sokeaksi. Mutta koko ajan kaivelevat päässä nuo ainakin toistaiseksi toteutumattomat, maailmantuskaiset ideat.

Onko teille tullut samantyyppistä juttua vastaan? Pitäisikö tehdä tili lähimenneisyyden kanssa ja piirtää nuo tuskallisen kaivelevat jutut paperille omiksi "mustiksi sivuiksi", hauskan jätkän imagon menettämisenkin uhalla, vai siirtyäkö suosiolla tähän hetkeen?

[Curtvile]

Nyt tilanteen rauhoituttua painiskelen sen kanssa, pitäisikö ne "piirtää ulos". Ongelma on se, että matsku on perkeleen synkkää, ihan silkkaa darksidea, kolmenkympin ketutustakin, eikä välttämättä edes hauskaa/napakkaa millään tasolla, en tiedä: olen tullut näiden kanssa sokeaksi. Mutta koko ajan kaivelevat päässä nuo ainakin toistaiseksi toteutumattomat, maailmantuskaiset ideat.

Onko teille tullut samantyyppistä juttua vastaan? Pitäisikö tehdä tili lähimenneisyyden kanssa ja piirtää nuo tuskallisen kaivelevat jutut paperille omiksi "mustiksi sivuiksi", hauskan jätkän imagon menettämisenkin uhalla, vai siirtyäkö suosiolla tähän hetkeen?

Tee ainakin yksi, jos ei muuta niin itsellesi(juu, ainahan ne täytyy tehdä itselle, mutta ei ole pakko näyttää muille).
Maailma on paljon muutakin kuin hyväntuulista höpönassupullamussua.

Koska muuten on vaarana että jollain tasolla ne haittaavat tähän hetkeen siirtymistä.
Niin tai näin, helppoa se varmastikaan ole.

Motivaatio ja blokit on hankalia, blokeista pääsee yli tekemällä. Kaiken tehdyn raakkaaminen kuosiin onkin toinen vaativampi osuus.
Aina ei tule takkia, joskus liivit tai käsineet.
Joskus alkaa tehdä takkia ja huomaa rakentaneensa kaupunginosan.
Eikä takkia vieläkään.

[Ami]

Mulla paras motivaattori on luova leikkimisen, keksimisen ja kokeilemisen ilo. Toinen on tietysti maksullinen deadline, mutta niistä sarjiksista tulee yleensä mielestäni huonompia.

[vauvakolibri]

Itselläni toimii ainoastaan "Pavlovin koira" tapa.
Otan jonkin tietyn päämäärän (esim. yksi kokonaan valmis sivu tai kolme valmista strippiä) ja ostan berliininmunkin. Enkä saa syödä sitä ennen kuin tavoite on valmis.
Ja saan hommat yleensä aika nopeasti tehtyä kun en kestä nähdä yksinäistä mehukasta munkkia jääkaapissa istumassa.
Tietenkin tämä toimii paremmin kun tietokone on ollut rikki jo kuukauden tai kaksi mutta palkkio voi sitten olla nettiä tai pelaamista tai jotain kivaa.

Toisaalta nyt en voi syödä berliininmunkkeja ilman hirveää ahdistusta että pitäisi saada sarjakuvaa piirrettyä.

[Ruttonalle]

Jos Sinulla ei tahdo yksin deadline riittää, kokeile yhteistyötä. Kun tekee jonkun kanssa sarjakuvia yhteistyönä tai vaikka kumpikin yhtaikaa itsenäisesti, ei kehtaa lipsua deadlinestä (vrt. lenkkeilyharrastus ja/tai laihdutus porukalla ).

Äläs sano. Tämä sarjakuvaprojekti, joka nyt on työn alla, on noin kuukauden ollut jäissä ihan vain koska minä olen tällainen lusmuaja. Yhteistyön mukanaan tuoma lojaalius saattaa olla hyvä motivaationlähde, mutta sattumoisin työparini on hyvinkin joustavaa tyyppiä. "Tota, mä en kyllä saa näitä sivuja vielä tällä viikolla..." "Joo, tee sitten ens viikoks".  Vieressä odottaa kasa paperia ja käsikirjoitus ruutujakoineen, mutta internetin ihmemaailma vetää puoleensa jälleen enemmän. Voi kerpele. 

Mutta hyväksi motivaationlähteeksi olen havainnut muiden sarjakuvien lukemisen. Blokkiksen vallatessa keskityn etenkin niiden tekijöiden töihin, jotka eivät niinkään kuulu omiin suosikkeihin. Joidenkin sarjakuvatekijöiden töissä taasen näkyy innostus hommaan niin, että se nappaa minutkin mukaansa ja omaa juttua on pakko päästä jatkamaan.

[GOFbd]

Juu, kiitos wowin ja muiden pikseli hirviöiden, itselläni on ollut motivaatiot kaivon pohjalla ja olen unohtanut todellisen luomisen tuoman tyydytyksen... Mutta jotenkin kaiken tuon elektronisen hömpäm jätettyäni alkaa taas tuntumaan siltä että voisi rustailla ja jatkaa omia "eeppisiä" (välillä liiankin) versumeitaan

Saas nähdä miten tästä ojasta kipuaa ylös...

[Korro]

Niinkuin nimikin kertoo että inspis on ollut vaarallisen kauvan poissa . Voitte kertoa omia kokemuksianne siitä kuinka inspiraatio on ollut poissa ja miten se taas ilmeni takasin jne..

[Doc Lomapäivä]

inspiraatio on ollut poissa ja miten se taas ilmeni takasin

Pakkotyöllä. Ei kun väkisin vääntöä, niin kyllä se palaa; jos ei palaa, niin ala puutarhuriksi.

Jos jonkun tietyn sarjakuvan kanssa ei oo inspistä, niin sitten se on mennyt väärään suuntaan, ja pitää palata siihen kohtaan missä vire vielä oli hyvä, ja alkaa tehdä uudelleen siitä kohti eri suuntaan. Tai sitten tuomitsee tekeleen tunkiksi ja vaihtaa kokonaan uuteen sarjaan.

edit: pidä lomaa, niin inspis palaa!

[Ami]

Onko teille tullut samantyyppistä juttua vastaan? Pitäisikö tehdä tili lähimenneisyyden kanssa ja piirtää nuo tuskallisen kaivelevat jutut paperille omiksi "mustiksi sivuiksi", hauskan jätkän imagon menettämisenkin uhalla, vai siirtyäkö suosiolla tähän hetkeen?

Mulla oli vähän samantapainen juttu viime vuonna, kässäreitä tuli paljon, piirtämistä vähemmän. Nyt olen alkanut piirtää noita juttuja. Muutosprosessissa syntyneistä oivalluksista voi tulla hyviä tarinoita, jotka saavat merkitystä oman kokemuksen ulkopuolellakin. Pelkkä angstifiilistely taas ei ainakaan vielä ole ollut mun juttu, mut kun sitä paljon tehdään, niin monet saa juttuja irti siitäkin.

Läheltä on vaikea nähdä, mikä toimiia ja mikä ei, joten kannattaa antaa ajan vähän kulua ja katsoa myöhemmin mikä tuntuu toimivalta. Tai sit voi vaan alkaa piirtä ja katsoa lopputulosta, toimiiko vai ei. Synkkyys ja hauskuus eivät välttämättä ole toisensa poissulkevia asioita, päinvastoin.

[kaltsu]

Itellä on kans motivaatio tiuhempaan kuin usein hukassa mut mä aattelen asiaa aika fatalistisesti. Jos mulla ei oo intoa tehdä jotain juttua, se ei välttämättä oo tekemisen arvoinenkaan. Ehkä mun juttu onki pitsin nypläys.

[AapoK]

Kyllä ainakin tuo pakkotyö on hyväksi ja jos hommassa on joku takaraja, antaa se tarpeeksi motivaatiota tehdä työt kunnialla loppuun määrätyssä ajassa. Taustalla myös usko siihen, että pystyy toteuttamaan sen mitä tahtoo. Se kai on ajanut meikäläisenkin piirtämään melkein 100 sivua tämän vuoden puolella.

[Aura]

Meikäläisestä tuntuu siltä, että jos ei ole takarajaa ei tule tehtyä ikinä mitään (muuta kuin sotkuja luonnoskirjaan). Jotenkin on koko ajan liikaa tekemistä joten ei jaksa keskittyä mihinkään ylimäräiseen isoon projektiin vapaa-ajalla. Piirtäminen on toki rentouttavaa kun saa hommat alkuun, mutta sitä huomaa aina etsiytyvänsä kirjan tms pariin kun haluaa rentoutua... Ei tule aloitettua sitä "isoa projektia" kun se tuntuu liiaksi työltä. Väärä asenne, tiedän.

[Teräskäsine]

Monesti piirtämisen aloittaminen on iso kynnys, eikä hommasta aina välttämättä tulekaan mitään, vaikka olisi hyvällä päällä. Nyt olen opetellut piirtämään aamupäivälläkin aina edes jotain. Joskus olen huomannut, että silloin melkein pitäisi aina piirtää kun ei innostaisi ollenkaan. Kesällä tuli opeteltua piirtämistä ja keskittymistä ja pantattua päähän se asia, että kyllä minäkin pystyn piirtämään ihan mitä vain kunhan kovasti opettelen. Ongelman kohdattua ei missään nimessä saa kääntyä takaisin. Ei piirtämisen pidäkään aina olla helppoa.

[Ami]

Mulla työt jumittaa aina, jos pitäisi tehdä joku ruutu /kuva uudelleen. Välillä ehtii unohtaa millainen uudesta kuvasta piti tulla ja alkaa stressata.

[pertti jarla]

Joskus olen huomannut, että silloin melkein pitäisi aina piirtää kun ei innostaisi ollenkaan. Kesällä tuli opeteltua piirtämistä ja keskittymistä ja pantattua päähän se asia, että kyllä minäkin pystyn piirtämään ihan mitä vain kunhan kovasti opettelen. Ongelman kohdattua ei missään nimessä saa kääntyä takaisin. Ei piirtämisen pidäkään aina olla helppoa.

Erittäin totta joka sana.