Omalla kohdallani Sandman menetti osan kiehtovuudestaan kun selvisi, että Cain & Abel, Lucien ja muutamat muun Uneksunnan hahmot ovat vanhoista DC-lehdistä kierrätetty. Se maailma vaan tuntui paljon kiehtovammalta ja myyttisemmältä kun oletti, että nämä hahmot ovat Gaimanin mielikuvituksen kehittelemiä eikä mitään populaarikulttuuri-referenssejä. Toki Gaiman on ne hyvin maailmaansa integroinut, mutta silti.
Omalla kohdallani Sandman menetti kiinnostavuutensa kun luin sen.
Opinhan saman tien olematta uskomaan fraasiin: Uusi, tuore, mielenkiintoinen ja aikuiseen makuun.
Itse en ollut ajatellut asiaa tuolta kantilta, mutta ymmärrän kyllä pointtisi. En muista miten suhtauduin Sandmaniin ekaa kertaa sitä lukiessani, mutta siihen aikaan ei voinut tarkistella Wikipediasta, että oliko joku hahmo Gaimanin keksimä vai ei, joten voisin kuvitella, että uskoin kaiken olevan lähtöisin Gaimanin mielikuvituksesta. .....
Sandmanin (ja Mooren Swamp Thingin) menestys on hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei tarvitse keksiä alusta alkaen, vaan hyvällä kerronnalla ja kekseliäällä hahmojen käytöllä saa vanhankin myytyä uutena.
Toistaen, silloin yhdeksänkymmenluvun alkupuolella tuli lähinnä hämmästeltyä miksi tätä pidetään kekseliäänä.
Ikä ei ole tuonut viisautta eikä opettanut ymmärtämään ihmisyyttä, ainoastaan sitä että jotkut kaipaavat siirappioptimistisia infantiileja satuja, mutta kerrottuna kehnommin kuin alunperin.
Hyvä niin, onhan jokaiselle jotakin.
Gaiman on mitä mukavin seuramies, karismattinen ja sympaattinen ja on onnistunut tarinakertojana tasan kerran urallaan fiktion parissa(kaiken yhteenlaskien: kirjat, sarjakuvat ja elokuvat).
Ja Good Omensin kohdalla ansio ei kyllä ole hänen vaan Terry Pratchett-vainaan.
Omat ideansa kun eivät vaan saa tuulta siipiensä alle. Eikä puhuta mistään Towerin korppien tragediasta tai mistään niin mielenkiintoisesta kuin strustsit, moat tai emut.
Lähinnä kuin oppimisongelmainen varpunen, potentiaali olisi mutta ei väkisin.
pääasia että joku tykkää.
