Kyllä minuakin on mietityttänyt koko Ultimate-linjan järkevyys. Ensikosketus taisi olla parin vuoden takaisessa Megassa, jossa oli Ult X-Menin alku ja minusta se näytti aivan hirveältä, visuaalisesti ja idealtaan! PAri kuukautta myöhemmin ilmestynyt MEga , jossa oli Ultimates, taasen oli niin upean näköistä jälkeä, että se oli pakko ostaa. Minusta Ultimates onkin parasta supersankarisarjakuvaa aikoihin ( Authorityn ja joidenkin Morrisonin X:ien ohella). Siinä Kostajiin on puskettu eloa ja kiinnostavuutta tavalla, jonka en olisi uskonut olevan mahdollista, eikä olisi ollutkaan vakilehdissä. Nythän Bendisille on annettu Kostajien kanssa vapaat kädet pistää koko pakka ihan uusiksi, liekö siinä lopulta mitään järkeä, mutta ihan luettavaa matskua kuitenkin, mikä Kostajilta on jo aika paljon.
Ult X-Meniakin aloin lukemaan Bendisin numeroita, miehen Daredeviliin ihastuttuani, ja vaikka ei mitään saman kaliiberin innovaatioita X-miehensä tarjonneetkaan, ihan mukavia superrämistelyjä. Eikä ne aikaisemmatkaan Millarin numerot niin huonoja olleet, suunnillee siitä eteenpäin mistä Suomessa lopetettiin julkaisu. Muutamat uudetkin käsikirjoittajat ovat mielestäni saaneet ihan kiinnostavia uustulkintoja aikaan, mutta liikaa se homma potkii semmoisella cover-periaatteella, että mitä vanhoja juttuja tehdään kuinkakin uusiksi, ja tietysti siinä on jotain nostalgiaa kun Jean Grey alkaa osoittaa Feenixin kykyjään ekoja kertoja.
Mutta lopulta, onko se tarpeetonta, en tiedä. Tusksin sen tarpeettomampaa kuin kaiken maailman Mystique- tai Emma Frost -sarjiksetkaan. Nykyisin tuntuvat normaalilinjan X- kässääjät uupuvan historian painon alle, eivätkä enää keksi jotenkin järkevän oloisia, mutta samalla omaperäisä juonikuvioita tarinoihinsa, kukin sankari vuorollaan on kuopattu ja tullut takaisin...
Ult Spider-man on minun silmiini aika yhdentekevää perushuttua, ja FAntastic Four ei paljon tekijöiden nimekkyydestä ole vetoapua saanut.
Kuten on tulut ilmi, on Ultimate -linjan perusmotiivi aika kahtalainen, toisaalta lähentää sarjoja elokuvien suuntaan ja tehdä ne helposti lähestyttäviksi, mutta samalla se toimii alustana, jossa tekijät saavat revittää villejä ideoitaan ( tai ovatko ne useinkaan sitä), jotka muuttuvatkin fan - poikien hommage-meiningiksi, jutuiksi joita ei oikein voi tajuta jos ei tunne alkuperäisiä juttuja, joita ne peilaa.
Ultimates on kummiskin toiminut hienosti Millarin leikkikenttänä.
