Ei millään pahalla Aura, mutta sinun äänensävyssäsi alkaa olla sellaista kitinää, että tekisi mieli vastata että "se on ihan henkilökohtainen voivoi". Minulla supervoimana ei ole piirtäminen, se on kirjojen lukeminen. Minulle pitäisi yhteiskunnan siis taata leveä elanto sillä, että luen kirjoja ja kerron niistä mielipiteeni muille.
Ammatillisesti tämä tarkoittaa sitä, että minun pitäisi päästä vähintään Hesarin kirjallisuuskriitikoksi. Mutta voih. Suvi Ahola ja Antti Majander, jotka tällä hetkellä pitävät kirjallisuuskriitikoiden kuningatar- ja kuningasvaltikkaa käsissään, ovat vasta keski-ikäisiä, ja tuskin jäävät eläkkeelle tai kupsahtavat vielä kymmeniin vuosiin. Sitten kun niin käy, on paikkoja hakemassa kaikki maakuntalehtien kymmeniä vuosia työskennelleet kriitikot, kaikki Suomen tohtoristason kirjallisuudentutkijat yliopistoilta ja vielä pitkä liuta kulttuuritoimittajia. Eihän ne minua sinne töihin ota. Nyhy nyhy yhy yhy! Ihan epistä!
Sen sijaan Mihan jutut allekirjoitan täysin. Jos ihminen pyrkii päämäärään X, hänen pitää valita, miten aikansa ja voimavaransa (jotka taatusti ovat aina rajallisia) käyttää. Muistanpa tilanteen, kun yliopistoa vaihdettuani koetin tehdä historian gradun valmiiksi, että saisin opintotuelle 10 kk jatkon toisen tutkinnon viimeistelyä varten. Sinä keväänä kun gradu alkoi olla vähän niinku pakko saada valmiiksi, aikani jakautui seuraavasti: Opiskelin toisessa yliopistolla toisella paikkakunnalla kokopäiväisesti, lisäksi olin osa-aikatyössä yliopistolla ja hain kiivaasti kesätöitä, kukas minua muuten olisi kesällä elättänyt. Kesätyöt alkoivat kesäkuun alussa, luennot loppuivat toukokuun alussa ja toukokuussa oli vielä yksi tenttiviikko, jossa oli kolme tenttiä ja muistaakseni vielä pari harjoitustyötä. Gradun teko on taatusti vähintään yhtä kokonaisvaltaista omistautumista vaativaa työtä kuin sarjakuvien piirtäminenkin, ja todellakaan en jaksanut sitä lukukauden aikana iltaisin koulun ja osa-aikatyön jälkeen pusertaa. Niinpä tein viimeisen version valmiiksi toukokuussa kaikkina muina viikkoina paitsi tenttiviikkona. Muistaakseni sosiaalisuuden huippu oli se, kun välillä piipahti lähikaupassa ostamassa maitoa. Se, mistä piti tinkiä, oli laatu. Arvosana, minkä gradusta sain, ei todellakaan häikäissyt, mutta tämä oli minulle riittävä kompromissi: sain maisterin paperit pois kuleksimasta, sain jatko-opintotuen ja ennen kaikkea sain todistettua itselleni, että pystyin tekemään loppuun asti jotain niin kauheaa, ahdistavaa, vaikealta tuntuvaa ja hirveää kuin gradun ja pystyin valmistumaan.
Elämä on valintoja, ja kompromisseja oman elatuksen, daideen dekemisen ja mukavan harrastelun välillä joutuu taatusti tekemään...
EDIT: Voin vannoa, että olisin tuossa graduntekovaiheessa antanut vaikka taivasosuuteni, jos olisin saanut rauhallisen työtilan, puoli vuotta aikaa ja riittävästi rahaa sen gradun tekoon. Valitettavasti tyhjästä on paha nyhjästä, joten pakko oli tehdä niitä kompromisseja. No, lopputulos oli halutun mukainen, ja "valmis työ on hyvä työ", arvosanoista huolimatta...