Kun kirjoitin railakkaasti, sain myös railakkaita vastauksia.
Tärkein pointtini taisi olla se, että sarjakuvantekijöiden listan nimen (”Kaikki tekijät”) kanssa ja listan kommenteissa (”Ehkä vielä puuttuu joku”) saisi olla enemmän suhteellisuudentajua. Tarkoitin myös, että minusta tekijöiden pitäisi ilmoittautua listalle itse, kertoa pari julkaisuaan julkaisuvuosineen ja maksaa jokin jäsenyysmaksu, esim. tuon Sarjakuvantekijät ry:n. Näin tehdään muualla, esim. Kirjailijaliitossa. Maksuista voisi koota palkkion listan kirjoittamisessa suuren urakan tekevälle Timo Kähköselle. Tämä olisi heti ammattimaisempaa menoa, jota minä kannatan.
Minä en ”ilmianna”
ketään. Eikä minulla ole aikaa etsiä puuttuvia nimiä. Tarkoitin ”kasvattajalla” esim. opettajaa tai nuorisotyöntekijää. Voi olla, että joku ei joskus saa työpaikkaa, koska työnantaja näkee netistä, että työnhakija on tehnyt esim. väkivaltaa, kauhua ja seksiä sisältäviä sarjakuvia. Ja uskokaa pois, vielä on maassamme yhteisöjä, joissa sarjakuva itsessään on pinnallista ja turmiollista ja silloin on vain realiteetti, että aina ei kannata mainita kaikille kaikkea itsestään. Vertaisin asiaa niin, että asioiden yksinkertaistamiseksi ei minusta homonkaan (suokaa anteeksi tämä esimerkki) tarvitse ilmoittaa joka tilanteessa (esim. tavatessaan fundamentalistiuskovaisia) olevansa homo, vaikka asiassa ei todellakaan faktuaalisesti ole mitään hävettävää.
Minä en häpeä sarjakuvaharrastustani. Heititte kyllä erinomaisen pointin kysyessäni nimimerkin käytöstäni (kiitos siitä) ja pitää miettiä, onko minulla siihen mitään perustetta. Sen käyttö varmaan vain tuli jostain silloin, kun kirjoitin tänne ensimmäisen kerran, se tuntui rennommalta, ja ajattelin, että jatkan käytäntöä, jotta tunnistatte minut. Tämä nimimerkki on muutenkin huono. Mietin asiaa jatkossa.
Myönnän, että tekijälista toki palvelee tiedonhakijoita, mutta minusta se, että ”jokainen osaa tehdä sarjakuvia” (Keijo Ahlqvistin kommentti) ei kasvata alan arvostusta. Mutta ilmeisesti lista ei tähtää ”sarjakuvan tietoisemman tai korkeamman osaamisen esittämiseen” tai miten sen muotoilisin. Ottakaa tuo muotoilu huumorilla, mutta minä siis kaipaan sarjakuvantekijöiltä järjestelmällisempää ja korkeampaa profiloitumista kuin että se on kenen tahansa väline. Ehkä Suomen Sarjakuvaseuran nettisivujen tekijämatrikkeli on sitä mitä tarkoitan.
Jotakin vielä Suomen Sarjakuvaseurasta. Minusta sen pj:n pitäisi olla median ennestään tuntema monen vuosikymmenen sarjakuvantekijä. Siis grand old man tai grand old woman. Jos siellä olisi tällainen vetäjä, media antaisi Seuralle enemmän näkyvyyttä ja pyytäisi SSK:lta oma-aloitteisemmin kommentteja sarjakuvista. Hän myös imisi muita kokeneita sarjakuvantekijöitä yhdistykseen. Näistä on jostain syystä siellä huutava pula – yhdistys taitaa olla imagoltaan heille virkamiesmäinen. Kun sarjakuvantekijöitä olisi enemmän, voitaisiin järjestää enemmän kursseja esim. kirjastoissa - oletan, että kirjastot saavat tällaisiin määrärahoja – ja näkyvyys kasvaisi taas.
Sarjakuvaseuran pj:t ovat olleet pitkään suurelle yleisölle tuntemattomia (ei Juhani Tolvastakaan tunnettu) ja nyt hallituksen jäseneksi tuntuu pääsevän todella helposti, kun on vain kiinnostunut ja tietää sarjakuvista ja tulee kokouksiin. Nuoria naamojakin pitää olla, koska he tuovat raikkaita tuulahduksia, mutta yhdistyksessä pitäisi olla myös keski-ikäisiä, jotka tietävät leipätyönään sarjakuvien tekemisestä, tiedotuksesta, markkinoinnista, kustantamisesta ja muusta kulttuurista. Hallituksessa pitäisi olla myös selvät työnjaot ja ilmoittaa ne ulospäin nettisivuilla.
En tietenkään tarkoittanut, että SSK:n olisi pitänyt tukea joko rahallisesti Jysäystä (rahaa ei varmaan olekaan) tai ”ohjeistaa” jäseniä/yleisöä ostamaan/tilaamaan sitä. En, vaikka Sarjakuvaseuran aktiivi Vesa Kataisto kustansi (niin, hän kyllä tietää kustantamisesta SSK:ssa) tätä lehteä Arktisessa Banaanissa. Jysäys ei varsinaisesti tukenut kotimaista sarjakuvaa, mikä on SSK:n tehtävä, ja totta, että ihmisillä on vapaus ostaa mitä haluavat.
Tarkoitin Jysäyksen huonon kohtalon maininnalla sitä, että se on merkki siitä, että meillä ei ole sarjakuvakulttuuria, ei tekijöissä eikä kuluttajissa. Se on vain tosiasia niin kuin ei meillä vielä ole esim. jalkapallokulttuuriakaan. Meillä on joitakin hyviä tekijöitä, mutta kokonaisuus on yhä kansainvälisesti heikko. Suomessa on kuitenkin kovin paljon valitusta, miten väärinymmärrettyjä sarjakuvantekijät ovat. Olen nähnyt tätä kotimaisen sarjakuvan kehumista 80-luvun lopulta alkaen, mutta en ole oikein nähnyt perusteita sille. Päinvastaisia esimerkkejä on enemmän.
Sarjakuvantekijät ja –fanit tuntuvat reagoivan kovin herkästi kritiikkiin. Nytkin jotkut täällä reagoivat kipakasti takaisin. Suomalainen kirjakauppa –ketjuun en tohdi sekaantua, koska en tiedä aiheesta, mutta luulen, että totuus on siinäkin väittelyssä kuten muuallakin ääripäänäkemysten välillä.
Pahoittelen pitkää viestiä. Kiva jos jaksoitte lukea. ”Ammattilaisen” määritelmästä ja ”sisäpiiristä” jäi ainakin nyt kirjoittamatta.
