Olkoonkin varsin mustaa huumoria, olisin tekopyhä väittäessäni etten olisi reagoinut tähän naurulla. Jos siitä joku tuntee naurun hälvettyä häpeää, muistutettakoon ihmisen reagoivan naurulla yllättäviin ja outoihin asioihin – myös sellaisiin joissa ei ole mitään hauskaa. Kyseessä on eräänlainen ihmismielen stressimekanismi. Samasta syystä uppo-oudot ihmiset voivat kadulla vastaantullessaan heläyttää kauniin hymyn – joskin suomalaiset kykenevät tämän tukahduttamaan harmillisen hyvin.
En pysty näkemään saippuavitsiä ensireaktion kadottua paheksuttavana, päinvastoin mielestäni on erinomaisen hyvä asia, kuten jo mainittiin, että huumorin kautta voi käsitellä vaikeita ja pelottavia aiheita.
Fingerporissa Hitler ja natsit on alistettu naurunalaisiksi, mikä on hyvinkin tervettä. Historian kamaluudet ovat historian kamaluuksia, mutta ellei niitä voi käsitellä muutoin kuin haudanvakavasti, saavat natsitkin ylimääräistä gloriaa uusien sukupolvien mielessä. Siinä ideologiassa kun on yhtä paljon naurunaiheita kuin aijänkäppänöiden ulkoisissa puitteissakin.
Mielestäni tämä on täysin verrattavissa mieshukka-strippiin, eikä se pilkkaa kaatuneita suomalaissotilaita sen enempää kuin tämä keskitysleirillä menehtyneitä juutalaisia.
Saippuastrippi saa lukijansa ajattelemaan, mitä pidetään yleisesti taiteen ansiona. Ehkä paheksuttavampaa onkin, että Jarla astuu ulos huumorin raameista, jotka strippisarjakuvan ympärille on kehystetty.
Siinä mielessä on totta, ettei tätä sallittaisi satunnaiselle tekijälle, Fingerporin suosio antaa Jarlalle lihakset esittää vitsin ilman antisemitismisyytöksiä. Ja ovathan sarjan natsivitsit ehtineet jo tulla kaikille tutuiksi, joten tämä uusinkin on helppo asettaa omaan viitekehykseensä.
Huomasitteko tämän kaiken paheksunnan keskellä, kuinka loistavasti strippi on toteutettu? Toisin kuin eilinen Hohtokeilaus, ei tämän vitsiä tarvitse etsiä ruudun reunoilta, vaan se tulee hyvin esiin. Ensin luodaan viitekehys kertomalla paikka ja aika, nostatetaan tunnelmaa lukijan rekisteröidessä kaupan ja sitten natsin. Viimeisenä lukija näkee saippuan, oivaltaa, yllättyy, nauraa, nolostuu ja hyväksyy tapahtuneen tai kieltää sen paheksuen.
