Taisi olla vain ajan kysymys, koska Fingerpori sohaisee johonkin arkaan aiheeseen oikein kunnolla, että joidenkin ihmisten valituspadot viimein rävähtävät auki. Olisi silti mukava tietää, kuinka suuri joukko oikeasti on tuo Hesarin mainitsema "poikkeuksellisen monia lukijoita". Veikkaan ettei nyt ihan sadoissa ainakaan liikuta. Sinänsä hupsu päätös Hesarilta poistaa strippi nettisivuiltaan, kun se kuitenkin ehdittiin jo painaa satoihintuhansiin lehtiin. Yllättävän voimakasta keskustelua aihe on kuitenkin herättänyt, kun Kvaakikin kosahti. Nyt alkaa vähän ymmärtää sitä tanskalaisten Muhammed-jupakkaakin.
Mielestäni on hienoa, että Jarla ei pelkää tarttua Fingerporissa arkoihinkaan aiheisiin ja huumoria revitään mm. Jeesuksesta, paavista ja jopa natseista. Toivottavasti jatkossakin. Saippuajutun kohdalla on kuitenkin pakko uida nettikommentoijien valtavirtaa vastaan ja todeta, että minusta tuo strippi ei ollut Fingerpori-tasolla mikään erinomainen. Se ei naurattanut eikä huvittanut, toisin kuin 95% fingereistä. Sinänsä ideassa oli nokkeluutta ja pistihän se ajattelemaan, mutta ei se poista sitä, että se oli myös omalla tavallaan mauton. Fingerporit ovat olleet tähän asti kuitenkin vitseissään aika viattomia ja neutraaleja oli aihe kuinka herkkä tahansa, mutta saippuavitsissä ajauduttiin melkoisen tummille vesille. Mutta hyvä, että asiasta on ainakin virinnyt keskustelua.