Halusin vaihtaa tuosta äänestyksestä kirjastovaihtoehdosta johonkin kielteiseen, mutta ei siinä oikein sopivaakaan ole. En pidä Sarjainfoa turhan elitistisenä enkä vaikeasti saatavana. Pikemminkin kielteinen kantani on sen puolelta etten oikein lue lehtiä nykyisin. Sarjakuvat, kirjat, opiskelu ja netti vievät lukuaikani täysin eikä lehtiä oikein tule nykyisin luettua. Silloin tällöin pysähdyn yliopiston kirjastolla lukemaan HS:n tai Kalevan, mutta muihin on vaikeampi tarttua. Luen oikeastaan ainoastaan toiseen harrastukseeni liittyviä julkaisuja koska sillä saralla haluan keskittyä nimenomaan kotimaisiin asioihin, eli netti on aika huono lähde tarkemmalle perehtymiselle harvoja tapauksia lukuunottamatta.
Tai no, Tähtivaeltajaa luen myös silloin tällöin. Siitä kun saa näppärästi luettua sarjakuva-aiheiden lisäksi kirjavinkkejä, eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Mutta voisihan tuota koittaa skarpata Sarjainfon osalta. Ei lehti silloin noin neljä vuotta sitten huono ollut. En tosin osaa yhtään sanoa onko lehti tuosta muuttunut, joten jo uteliaisuus voisi riittää yhden uudemman numeron lukemiseen.