No vihdoin viimein onnistuin löytämämään uuden maxin, ja ahmin sen saman tien. Muzzin piirros ei ollut kokonaisuutena lainkaan masentavaa (joksi Janne sen aikanaan luokitti
). Varttuneenpana Tex-harrastajana koko maxi oli äärimmäisen viihdyttävä paketti, Muzzin piirrosjälkeen tottui pian ja olihan siinä edelleen suuri osa Texin ja Carsonin kasvoista aivan selvästi Caleppia, mutta ei nuo ehta Muzzitkaan mitenkään aivan onnettomia olleet.
No, joka tapauksessa, minusta kaikki kolme seikkailua olivat erittäin viihdyttäviä, vaikka kahdessa ekassa oli tätä samaa perisyntiä mistä täällä on jo väännettykin eli tarinoiden loput olivat ns kananlentoja. Mutta tämä La Dama del picche eli Patarouva (tai kuningatar) niin tämähän oli aivan huikea tarina! Varmaan tulee luettua useamman kerran, nyt meni aika lailla ahmimalla. Yliluonnolliset elementit olivat tässä juuri sopivana mausteena.
Kaikkiaan tietysti jäi vähän haikea maku, kun tietää nämä Egmontin uudistukset ja myös sen tosiasian, ettei siellä Italian willereissä enää kovin paljon julkaisematonta kamaa ole. Tämä oli siten tdn viimeinen klassikkomaxi (toivottavasti olen väärässä).
2000-luku on ollut varsinaista kulta-aikaa Texin lukijoille Suomessa, ja sitä se on ollut erityisesti tällaisille vähän varttuneemmille lukijoille kuin minä. Suurin piirtein kaikki lapsuuden haaveet on Asko onnistunut toteuttamaan (maxien ja väri-kirjaston merkeissä).
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin Kvaakin keskustelujen perusteella ei niin hyvältä näytä. Mikä hyvänsä se tulevaisuus sitten on, niin kukaan ei voi kiistää A. A. Alasen merkitystä Suomen Willereissä.
Nostan hattua ja kumarran syvään!
Äänestys