Kuten itse sanoit, Tex on jatkunut jo usean vuosikymmenen ajan. Siinä välissä on ehtinyt syntyä monta uutta lukijapolvea ja vastaavasti aika monta on jo ehtinyt kuolla pois. Samaan tahtiin tekijäkaarti on vaihtunut. Olen sitä mieltä, että se ajanjakso, jolloin itsekukin on Texin tutustunut, on juuri sitä oikeaa aikaa. Edustan jääräosastoa, mutta en ihan sieltä syvimmistä alhoista, sillä ensimmäiset liuska-Texit sain käsiini vasta aikuisena 1990-luvulla. Olen kuitenkin sitä koulukuntaa, että Tex oli parhaimmillaan, kun Italiassa julkaistiin Texit 100-200, jotka Suomessa on julkaistu suunnilleen vuosina 1973-82. Tässä nyt on tietenkin sitä nostalgiakerrointa, koskapa Texiä aloin lukea 1970-80 -lukujen taitteessa. Mielestäni sarjan käsikirjoittaja G. L. Bonelli oli tuolloin parhaimmillaan ja nykypäivään verrattuna hyvin niukka kuvittajakaarti oli silkkaa timanttia. Tarinat muuttuivat elokuvamaisiksi ja huonoja seikkailuja ei tuona aikana juurikaan julkaistu. Tietenkin on aina poikkeuksia; nythän oli juuri Tex-kirjastossa Muzzin kuvittama tarina Texas Bill (muistaakseni...), ja totesin lukiessani, että onpas tämä huono. Siinä tarina sai kyllä repäisevän alun ja klassikon ainekset olivat käsissä. Mutta sitten kaikki tukahtui turhaan jaaritteluun ja tarinalta loppui happi. Eikä se Muzzin kehno kuvitus yhtään auttanut asiaa.
Jokaisella saa ja pitääkin olla omat suosikkinsa, mutta se ei johda mihinkään, jos kaikki nähdään mustavalkoisena huippu - ihan paska -akselilla. Harmaan sävyjä löytyy aina. Mieltymyksistäni kertoo jotain se, että edelleen luen ihan innoissani uusimmatkin Texit. Boselli on erinomainen kirjoittaja, mutta koska ajat ovat mitä ovat eli sarjakuvan suosio laskee ja Texinkin lukijakunta on murto-osa entisestä, niin määrän on täytynyt ajaa laadun edelle. Tämä tietenkin näkyy sarjan tasaisuudessa. Niitä huonojakin tarinoita, jotka aiemmin mielestäni pitkälti loistivat poissaolollaan, tulee harmittavan usein. Eikä pelkästään Bosellilta, vaan muiltakin kirjoittajilta. Vielä enemmän tason vaihtelu näkyy kuvituspuolella: viimeisen 20 vuoden aikana on tullut järkyttävä määrä uusia kuvittajia, ja eiväthän he nyt toki kaikki voi olla mestariluokkaa. Kiire ja määrä ovat ehkä nostaneet Bosellinkin huonoimmat puolet esiin: ensinnäkin se, että ideasta kuin ideasta pitää lypsää kaikki mahdollinen niin, että tuoreus katoaa. Jossain vaiheessa ne olivat ne jatkuvat takautumat ja seuraavaksi aidot historian tapahtumat ja henkilöt. Ja kaikkein eniten kritisoin sitä, että Sergio Bonellin kuoleman jälkeen piti heti marssittaa kaikki superkonnat framille. Sitä kansa tahtoi. Osa näistä tarinoista oli kaiken lisäksi kehnoja, jotkut vakkarifanit kyllästyivät (etenkin viimeisimmän Mefiston aikana) ja ennen kaikkea se lukijatoive on nyt kertalaakista täytetty, joten mitäs seuraavaksi? No, nämä horjahdukset eivät tietenkään vie pois sitä tosiasiaa, että viimeisen 30 vuoden aikana Boselli on vastannut valtaosasta sarjan nerokkaimmista tarinoista.
Sanon monesti mielelläni, joskus ihan piruuttanikin, että ennen oli paremmin. Texin kohdalla sitä ei kuitenkaan kannata sanoa - ainakaan juuri nyt
. Jos joskus uusimmat tuotokset sylettävätkin, niin ne vanhat omat suosikit pysyvät ja niiden pariin voi aina palata. Jokainen uusi hyvä tarina, jollaisia onneksi edelleen tulee, lisäävät kuorrutusta kakun päällä, joten ihan objektiivisesti on sanottava, että jokainen uusi Tex-vuosi on se paras Tex-vuosi.
