Jaha, keskustelu on saanut uusia piirteitä. Ymmärrän hte:n närkästyksen jos moista huomaa, eli sama tarina piirretään uusiksi. Toisaalta, kuinka paljon esim. elokuvissa löytyy vastaavia tapauksia, sama leffa tehdään uudestaan uusilla näyttelijöillä, varsinkin jenkeissä, kun eivät raukat osaa lukea tekstejä niin pitää jokaisesta ei-englannikielisestä hittileffasta tehdä ameriikkaversio. Ja näinhän se oli Suomessakin ns. kevyessä musiikissa vielä 70-luvulle.
Texissä en minäkään ole huomannut yhtään tarinaa, joka olisi piirretty uusiksi. Toisaalta, samoja ideoita tai tarina-aihioita on toki hyödynnetty paljon, eikä tämä minusta ole mitenkään negatiivista. Helpoiten muistan noita vanhoja tarinoita, ja esim. seikkailuissa Kirottu maa (13-19/1960), Salaperäinen vuori (25/1960-5/1960) ja Taikakalu (22/1965 alkaen; maxi kokonaan) kaikissa on joku mesa, jonka sisällä on suljettu yhteisö, ja erityisesti nuo kaksi viimeksi mainittua muistuttava toisiaan; auringon poikia ja uhraamista temppelin katolla, ja kun tästä lavennetaan niin teemaa "suljettu yhteisö" (termi jota Janne muistaakseni käytti Hornan kekäleissä) on käytetty vaikka kuinka monessa tarinassa. Minusta kyse on "variaatioita teemasta" eikä vanhan kierrätystä, ja siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.
Sen sijaan yhden tarinan olen bongannut, joka on rakennettu piirrosten osalta täysin vanhan varaan. Tarina Cedar Minesin seikkailu (20-22/1962) on kasattu täysin Galeppiinin piirroksiin Paholaiskolo-seikkailusta (23/1955-7/1956); Paholaiskolossa esiintynyt "nuori" Kit Carson onkin ihan toinen rangeri jälkimmäisessä seikkailussa. Aurelio lienee ollut tuolloin ansaitsemallaan lomalla, tämän kolmen liuskan mittaisen seikkailun jälkeenhän tuli sitten Uggerin piirtämä Loistavien vuorten salaisuus (23-25/1962), joten Galepilla on ehkä ollut ruhtinaalliset 6 viikoa lomaa (tai siten muita töitä pukannut päälle).
Asko ja Janne myös ottivat esille "lännen tietämyksen" tai realismin. Minä en näe tälläista minkäänlaisena arvona määritettäessä Tex Willer-sarjakuvan hyvyyttä. On toki hyvä että Texin käsikirjoittaja ja piirtäjä ovat selvillä selllaisista asioista kuin että villissä lännessä oli cowboyta ja intiaaneja ja sheriffejä ja meksikaaneja ja että kuljettiin ratsastaen hevosella tai postivaunuissa ja kaikilla oli revolverit vyöllä ja että aavikon läpi viikon ratsastettua janoon ei juotu vettä vaan viskiä. Ja että osaa paikannimiä (kuten Utah tai Nevada) tai intiaaniheimojen nimiä (kuten apassi tai navajo). Mutta that's it.
Hyviä tarinoita keksiessä todelliset tapahtumat ovat usein hyviä innoittajia; tarinan rakentaminen uskollisesti näiden mukaan (eli kuinka todellisia tarinoita on aiemmin kerrottu; ei todellisuuden (mitä se on?)) voi johtaa yhtä lailla äärimmäisen kuivaan kerrontaan kuin kiinnostavaan kerrontaan.
Tex Willer on fiktiivinen hahmo (jaa, mikäpä sarjakuvahahmo ei olisi?) ja minusta nojautuminen "todellisiin" tapahtumiin tai "lännen tuntemus" tai what ever similar things ei tee tarinoista millään muotoa kiinnostavampia. Ja eikö esim. se, että suomessa kovakantisina erikoispainoksina on julkaista Mefisto-seikkailuja, kerro myös tästä samasta asiasta? Fantasia-elementit hienosti istutettuna villin lännen kontekstiin!
