Pojat ovat hakusessa kuin männynkävyt:
Ei mua haittaa tissit, mutta se keino, joka on...avuton. Ajatelkaa nyt isotissistä, vähäpukeista naista lastenohjelmassa houkutellakseen isiä katsomaan ohjelmaa samaan aikaan lapsien kanssa. Halpa? Toki, mutta jotenkin järkeenkäypää ja mahdollista jenkkilän markkinointiarvoilla. Parhaimmillaan male gaze toimii kerronnassa, kun se tehdään käsikirjoituksen ehdoin. Kun se on se pakollinen lätkä...mjeh, runkkikoon lehtensä pilalle, minä en tue.
Se, miksi male gaze häiritsee, on se, että kun a) selvä tapaus ja b) out of context (Transformers 3, anyone?), se syö kerrontaa. Sarjakuvassa kerronta on kuitenkin visuaalista ja kahvila voi muuttua strippibaariin koska vain. Lisäksi, täysin alastomien ihmisten käyttö kun on vaan rehellisempää, Sillage ja
Meek aloittavat tällä skenaariolla hyvin ja silti molemmat kertovat jostain ihan muusta kuin seksuaalisista teemoista, mutta eivät silti esittäneet sitä out of context eikä kyseessä kuitenkaan ollut male gaze-kuvakerrontaa. Gomez käyttää joissakin ruuduissa, mutta vastaavasti hän tekee sen seksuaalisen ahdistuksen nimissä, joka toimii. Toisaaltaan vähäpukeisia naisia voi näinkin
yksinkertaisesti ja
luonnollisesti näyttää. Ei ehkä kaikkein suotuisa tilanne tai kehonrakenne kokea hahmoa seksikkääksi, mutta koska mainstreamsarjikset eivät hirveämmin tunne tilannetajua tällaisen kuvakerronnan suhteen, voilà.
Toisin kuin kuvittelette, miesten lihaksikkuuden ihannointi ei ole naisia varten vaan miehiä itseään varten, koska jonkun koulukunnan mukaan oli aivopieru, että kiinteäkroppaiset hahmojen ihannointi vahvistaa miesten omaa käsitystä seksuaalisuudesta. Hyvänä esimerkkinä, ettei samalla tavalla lihaksikkaita jätkiä löydy chick lit-leffoista, mutta mitä actionmätkyissä tulvii solkenaan. Nämä genret nyt kuitenkin on niin selkeästi segmentoitu sukupuolen mukaan. Tietenkin, tuo ajatelma voi olla tulkintaongelmainen siinä suhteessa, jos tuollainen käsitys "terve ihminen terveessä ruumiissa" on ruokkinut medioita tähän pisteeseen, mutta se kyllä herättää ihmetyksen aiheita, miksi muskeleita on vuosien saatossa tullut lisää. Tytöt ja homot tuskin ovat olleet silloin potentiaalisena kohdeyleisönä mainstreamissä markkinoinnin ihmisille.
Jos olisitte viitinneet lukea sitä blogia, minkä linkkasin, siellä oli yksinkertainen sarjakuva asiasta, mikä on seksikästä, jonka loppukommentti oli, että seksikkyys riippuu ihmisestä. Jos jollain määreillä sitä pitää määritellä, yleisestihän itsevarmuus ja tätä ei voida tehdä tekstissä tai juonen antamin puittein kuvina, vaan asennoin ja elein. Se, miten me koetaan joku hahmo, tulee kuitenkin pitkälti siitä, millä tavalla hahmo tekee asioita poiketen muista. Hyvissä sarjakuvissa tämä näkyy niin dialogista kuin kuvakerronnasta, mutta se on täysin toinen asia, miten hyvin tätä toteutetaan jenkki-mainstreamissä, jossa hahmot tuntuu erottavan vain visuaalisin assetein.
