Huh, sainpahan viimeinkin luettua festareiden satoa. Muëslista olen pitkälti samaa mieltä muidenkin kommentoineiden kanssa: kelpo tavaraa ja omakustanteena huippu, vaikka parannettavaa aina jääkin.
Kansi ei kyllä sykähdyttänyt minua ollenkaan värivalinnoista ja fontista alkaen, ja lehdestä (esim. juuri tuosta Tertsin seikkailusta) olisi löytynyt parempikin kuva ja hieman vähemmän suurennettu. Toisaalta vaikken kannesta pidäkään täytyy myöntää, että se kyllä toimii hyvänä katseenvangitsijana ja huomionherättäjänä.
JJ Nääsin tarina oli kelpo pikku mystiikkapala tutulla todella kivalla piirrostyylillä toteutettuna. Olikohan originaali värillinen? Hieman vaikutti siltä. Tarina ei itsessään kovin ihmeellinen ollut, mutta huumori toi siihen mukavan lisämausteensa.
Grezenin sarjis oli taattua Grezen-tyyliä - me likes!! Kokoelman parasta antia, tykkäsin kovasti. Päähenkilöllä oli muutamia todella hervottomia ilmeitä (mm. 3. sivulla kännykän piipatessa) ja tarina oli hauska. Vaikka piirrosjäjestä kovasti pidinkin, huomioni kiinnittyi usein henkilön sormiin - niiden piirtämistä voisit ehkä vielä treenata lisää (tämä nyt oli taas tällaista pilknus-kommenttia).
Kalmiston Kuningas-juttu oli yllättävän hauska, suorastaan surrealistinen. Todella hämärää meininkiä, en yleensä lue tällaista mutta nyt kyllä tykkäsin Grezenin jälkeen toiseksi eniten. Suosikkini oli ihastuttava yskäinen lepakko, ja lopussa kahvitteleva Ekikin oli melkoisen sympaattinen ilmestys. En varmasti jaksaisi lukea albumillista kuninkaan seikkailuja, mutta näin pienenä pätkänä toimi erinomaisen piristävästi ja ajatuksia tuulettavasti.
Ja sitten viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Tertsi. P & J oli kyllä minusta rehellisesti sanottuna täysin turha; mikä niiden lisäarvo lehdelle oli? Piirrosjälki ei ollut taattua Tertsi-laatua vaan nopeasti vetäistyn oloista ja ruutukokokin omaan makuuni aivan turhan iso. Sori, mutta ei iskenyt. Armoton kostaja sen sijaan oli ihan kelpo viihdettä, ei ihan sitä mitä yleensä luen mutta aika vierähti kuitenkin rattoisasti ja Jampan puuhat alkoivat ihan oikeasti kiinnostamaan. Pientä kritiikkiä itse Arikarista; jos hänen on tarkoitus olla sarjakuvan keskushahmo (nimessä oli ainakin "Arikari seikkailee") niin ainakin toistaiseksi hän oli koko tarinan persoonattomin henkilö, kun taas esim. Paatsosessa oli jo luonnetta ja särmää. Muiden kommentoijien lailla huomioni ei voinut olla kiinnittymättä puhekuplien läkähdyttävään määrään; Jampan pahuus olisi tullut selväksi vähemmälläkin alleviivaamisella. Loppuratkaisu (ruåtsinope parka) oli yllättävä ja mukavan sympaattinen, siitä plussapisteet tilille. Niin ja Rytmi-Leena oli hauska nimi bändin basistille
