Onko sulla tämän tueksi jotin oikeaa dataakin vai kuulostiko vaan raflaavalta?
itse arvaisin että on raflaavan trendikästä.
Tai sitten lurker muistelee yli vuoden takaista arviota että nousu laskee vuoteen 2015 mennessäsaavutettuaan...köh köh ..70,1 miljardin dollarin dollarin rajan.
jotta ei jää epäselväksi tämä on vain 51,6 miljardia euroa.
Suomen valtion budjetiksi 2012 arvioidaan ilman nettolainanottoa 43,5 miljardia euroa joten selvästikin raja tulee vastaan.
New York Timesin tuoreemman jutun mukaan tosin peliala jatkaa tasaista kasvuaan Kirjapuolella itketään kun vieläkin pitää myydä vanhoja Pottereita ja kaiken maailman dan browneja.
Tuo meni kyllä raflaavuuden puolelle.
Minussa asuu lauma terrierejä jotka tykkää repiä.
Elokuva ja pelit ottavat kirjoja enemmän osumaa piratismista mutta aika kivasti tuntuvat kaikki klenkkaavan eteenpäin.
Tosin ottaen huomioon e-kirjat niin kyllähän tämä kirjapuolella ajankohtaiseksi tulee tämäkin puoli.
Sarjakuvan kustantaminen on kaupallista toimintaa jolla on kulttuurinen pohja. Jotta sarjakuvaa luettaisiin ja tehtäisiin pitää olla jonkinlainen historia MUILLAKIN kuin tekijöillä ja HC-faneilla (sen ironia että sanoo tämän sarjakuvafoorumilla riemastuttaa itseäkin).
Taannoin olin (ei, en edes yritä väittää että vaan poikani takia) Turun kirjastossa nuorille*köh* tarkoitetussa sarjismiitissä jossa Petri Hiltunen puhui omista töistään ja kokemuksistaan.
Se miten sekä kirjastovirkailijan ja muutaman paikalla olleen silmät levisivät epäuskosta kun Hiltunen kertoi elättävänsä itsensä piirtämällä kertoo kaiken.
ja sama pätee sarjakuvakustantamiseen.
Itse nostan hattua kaikille pienkustantajista niihin isoimpiin jotka ylipäätään tätä rulettia pelaavat. Vierestäkatsovana välistä ihailen miten venäläisen ruletin säännöillä homma oikein eteneekään.
Empun kommentti sisältää monta osuvaa kipupistettä joista osuvin on markkinoitten koko.
Erään sarjakuvatutun kanssa oli männä päivänä keskustelu tästä ourobos-efektistä, miksi jokin myy miksi ei.
Suomenkieleen on pesiytynyt mukavuusaluuena tunnettu kummajainen jossa samat piirit ruokkivat toistensa ihqutuksia(meni oikein menihän?) minkä kerkeävät.
Siinä ei ole mitään outoa tai kummaa, ihmiset ajautuvat omiin heimoihinsa aina, sarjakuvaheimo on eittämättä mukavimpia ja hauskimpia joita on. Ainoa mutta on että heimon ulkopuolella on valtava joukko väkeä jotka kyllä voisivat olla osa potentiaalia mutta kun meille pitäisi rakentaa ensin sarjakuvakulttuuri.
TuontiAnkka toki on joka parturikampaamossa ja odotushuoneessa mutta kuka ensimmäisenä iskee rahansa likoon ja pistää pystyyn sarjakuvajulkaisun (minulle on vakuutettu että lehti se vasta kuollut formaatti onkin) jota kautta monen eri lajityypin sarjakuvaa saisi huokeasti ympäri maata,niin että syntyisi uusia kuluttajakuntia?
Vaikka työt jakaisi isonkin sakin kesken ja tekisi miten halvalla ja saisi vielä tuetkin rumba on sen verta iso että oksat pois ja puolet naapurinkin metsästä.
Etuna olisi että saataisiin lisää ammattilaisia, puoliammattilaisia ja niiksi haluavia. Ja potentiaalisesti suurempi yleisö, joka vaatii useamman vuoden pohjatyön ja lanseerauksen.
Ja sen että uskaltaa itsekin mennä sinne oman pienen laatikkonsa ulkopuolelle. Empun ehdotus että tekee niin hyvän laatikon että kaikki haluaa sinne on toinen vaihtoehto, mutta oli japanilaisilla pelit joissa pallot pyörii niin sehän lupsakkaa, ei minun juttuni. Ainoat japanilaiset pallot joista on ollut mitään iloa on hankittu erinäisille naisystäville.
Haavekuvana mihin päästä tällä metodilla on toinen esimerkki: sarjisfestareilla Warren Pleece selitti kuinka teki omakustannelehteä veljensä kanssa ja aina välillä rahoitti omakustanteensa tekemällä töitä isoille sarjiskustantamoille piirtäjänä.
Tilanne josta hyötyvät niin lukijat tekijät kuin kustantamotkin
Epäilen kyllä vankasti tarjonneeni useammallekin madolle aterian ennen moisen ihmeen varsinaista yleistymistä Suomen sarjakuvakentällä.
Mutuna raflaten kehtaan väittää että vaikka enin osa kvaakin lukijoista toki tietää Fogelbergin luomuksen valtaosalle suomalaisia Pekka puupää on ELOKUVAhahmo, mikäli tunnistavat hahmon.
Pienissä piireissä kaikki ovat hifistejä ja voivat jakaa tekijän uran kausiin, vaiheisiin, tekniikkoihin, joskus jopa sen perusteella että ovat itse olleet paikalla, mutta jotenkin sitä toivoisi parempaa sille taidemuodolle jota rakastaa.
Periksi ei silti anneta, itse vaan ennemmin menen tappelemaan tajuten että suhdeluku on 12:1 vastaan ja turpaan tulee ihan tasan mutta sitten vaan noustaan kuin luottaen että mystisesti kaikki on hyvin.
ei saa käsittää väärin, toivon kotimaiselle sarjakuvalle kaikkea hyvää vaikka minulla sen kanssa usein ongelmia onkin.
Joka kerta kun sanon että sarjakuva tarvitsee enemmän markkinointia ja kaupallisuutta nousee varmasti monen niskakarvat pystyyn.
hikipajoja en kaipaa enkä väärinymmärretyjen taiteilijoiden ghettoja vaan paljon sarjakuvaa, ihan joka tyylillä ja lajityypillä, lapsista vanhuksiin molemmille sukupuolille yhdessä ja erikseen. Niin että se on saatvailla ja että sen tekijät saavat siitä korvauksen.