Luin sitten jokin tovi kokoomana tuon Midnight of the Soul:in
paitsi että sukeltaa 50-luvun ikävämpään puoleen tämä on taattua Chaykinia: maailma on julma, kyyninen ja perverssi paikka.
Kuului puna-armeijaan ? Vai onko tämä taas niitä juttuja, joissa jenkit voittavat sodan yksin...
Huomasin kanssa tämän ja alkoi naurattamaan, niinhän se on, että jenkit ovat almighty-jengiä 
niinpä paitsi että sangen epäluotettav päähenkilömme kylläkin haavoittui Buchenwaldissa. Mutta tarkkaan ottaen miten ja missä asiayhteydessä?
Tämä sivujuonne vaikutti alkuun ärsyttävältä ja alta lipan toistolta, kunnes loppu paitsi James Ellroy henkisesti jyrää valtaosan kaikista henkilöhahmoista Shakespeare/Peckinpah verilöylyssä.
Seksiä, narsismia, rasismia ja tylyä väkivaltaa tarjoava opus ei ole kaikkien makuun. Päähenkilön sekoitus Philip K Dickia,J D Salingeria, Hemingwayta ja Henry Milleria Patricia Highsmithin kertomana keskellä kurvikkaita ja petollisia naisia ja irstaita miehiä on kuitenkin sitä kirjallisempaa Chaykinia.
Tämä on se musta peilikuva Blackhawkista tai Blackhawk mutta Black Kissin suotimien läpi nähtynä.
Saa odottamaan The Divided States Of Hysteriaa Chaykinilta
onnistunut terroristien likainen pommi-isku USAn maaperällä ja sen jälkeinen sekasorto ja poliittinen paranoia ja epäinhimillisyys ei ole Chaykinin pornografis-eroottisen tai historiallisen tuotannon puolta vaan sitä satiirisen kyynistä änkyrää jota aika kaipaa.
JA ainakin taide on sitä priimaa mitä aina:
mennee heittämällä omaan hyllyyn Millerin Holy Terrorin viereen zeitgeistin kuvana
