Pikkujuttuja on koottu Ranskassa yhteen jo kuuden kirjasen verran. Osat 1 ja 2 ovat mielestäni parhaat, keski-ikäisen miehen elämänmyönteistä reflektointia elämän pikku mitättömyyksiin.
Asiaa! Pikkujuttuja oli taannoin ilmestyneen Viivi & Wagner-lehden suosikkejani Juho Juntusen Manalan ohella (miksi itsestäni alkaa tuntumaan aika vahvasti siltä että olen jatkuvasti vähän väliä hehkuttamassa tätä samaa sarjaa? Pitäisi kai vähän hillitä tätäkin vimmaa.). Pikkujuttujen arkipäiväiset askareet ollaan kuvattu humoristisen itseironisesti. Itseeni ainakin iskee tuollainen arjen mukava, oivaltava ja viehkeä tyyli kuvailla pikkujuttuja suurimpanakin juttuina.
Jussi Jäniksistä olen aina digannut. Omat suosikki-Jussini ovat juuri ne joissa ei loppupeleissä tapahdu juurikaan mitään, mutta jotka ovat silti hupaisia, kepeitä ja mukaansatempaavia: Jälkiä rinteessä, Epäonnen kivi sekä Kevättä rinnassa ovat juuri näitä.
Minä, Lewis Trondheim on kieltämättä omaperäinen tapaus. Luin sen joskus kauan sitten ja muistikuvat vihjaavat että olihan silläkin erittäin huvittavat hetkensä mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi epämääräinen hämmennys. Muistaakseeni sen juonta olisi voinut karsia. Äsh, pitäisi varmaan lukea se uudestaan jotta alpparin hahmottaisi ehkä paremmin ja vältyttäisiin turhilta jaarituksilta.
Uudemmanpuoleisen Pikon ja Fantasion seikkailu Paniikki Atlantilla on Lewis Trondheimin käsikirjoittama. Se jätti tyytyväisen ja hyvän mielen. Mielestäni siinä oli oikein mainiota ja hyvää se että Trondheim on muokannut hahmoista ja tyylistä reilusti omanlaisensa sen sijaan että olisi tyytynyt kopioimaan toisia. Siispä tunnelmallinen, kepeä, hilpeä ja absurdihko tarina toimi upeasti.
Lewis Trondheim ei ole piirtäjänä suosikkejani mutta on käsikirjoittajana mainio.