Hei. Olen lukenut Trondheimia pitkälle yöhön.
Désoeuvré on tarina vuodelta 2004, kun Trondheim piti taukoa sarjispuuhista... mutta 80 päivää peukaloita pyöriteltyään alkoi laatia tätä tilitystä siitä, millaista on, kun epäilys kalvaa ja sarjismestari vanhenee.
Kuten VesaK sen sanoi kahvilassa, kun ojensi tämän mulle lainaan, siinä olisi Asemalle kivasti suomennettavaa. Eurooppalaisen "nykypolven" (käytän sitaatteja, koska kirjahan on jo pari vuotta vanha) jutustelua ja anekdootteja menneiltä euro-BD:n loiston vuosilta.
Mitä siis tapahtuu sarjakuvantekijälle, kun luova huippu (mitä se sitten lieneekään) on saavutettu? Iskeekö epäilys? Laskeeko työn laatu ja kenen mielestä? Mistä johtuu, että joku masentuu itsemurhaan asti, kun toinen löytää lohdun pullonpohjalta? Ja kolmas, se kaikkein oudoin, tekee tasaiseen tahtiin töitä vuosikymmenet eikä häiriinny mistään...mikä saa tämän aikaan?
Kirja on täynnä kysymyksiä, eikä löydä hirmu paljon vastauksia. Kysymykset ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja saavat miettimään ammatinvalintaa ja sen seurauksia. Varsinkin, kun meikäläinen aloitti vasta vanhoilla päivillä tämän tosissaan tekemisen.
EDIT: Ja sitäpaitsi taas sain tietää uutta: Trondheim harrastaa ukulelen soittoa! (Todiste löytyy myös youtubesta, näemmä)... Kohta alkaa olla pakko uskoa, että ukulele oikeasti ei ole mikään trendisoitin, vaan musiikki-instrumenteista coolein!
