No niin, loppuvuosi käsittelyyn Roope-sedän osalta.
Elokuun lehti oli hyvä. Pezziniltä kaksi mainiota tarinaa, Cavazzanon piirtämä Mikki-sarja ja Carpin taiteilema Roope-juttu. Kumpikin maistui oikein hyvin, vaikkeivät huippuklassikoiksi missään nimessä nousseetkaan. Lisäksi Macchetton ja Intinin Riitta-lyhäri oli varsin mukava, ja lopullisesti pankin räjäytti takakannen Enrico Faccinin vitsisarja. Malliesimerkki niin täydellisestä yksisivuisesta kuin Faccinin neroudestakin. Taisin kaksi kertaa tämän kuluneen vuoden aikana nauraa ääneen ihan kunnolla ja pitkään lukiessani Disney-sarjakuvia. Ensimmäinen tällainen tapaus oli kesäkuun Taskarin futisaiheinen tarina ja kaksikon Panaro-Perina hillitön näkemys Giovincosta, Chiellinistä ja kumppaneista. Toinen ratkinaurattaja oli tämä Faccinin
Pientä huvia.
Syyskuun Roope ei tosiaankaan ollut hirveän onnistunut. Yhdyn Jannen näkemykseen tarinoiden ennalta-arvattavuudesta, mutta toisaalta myös Kahkosen huomioon siitä, että Gia
mpiero Ubezio (tarkkana siellä toimituksessa) oli lehden positiivisin asia. Kovin aliarvostettu piirtäjä oman huippukautensa osalta edelleen. Ja tuo Mario Voltan tarinakin oli lehden selvästi paras.
Edelleenkin Heshukan nosto X-Mickeyn Suomen-julkaisujen päähenkilöksi on väsynyt ratkaisu. Mikki on noiden tarinoiden päähenkilö ja sillä selvä. Tämä Ambrosion ja Turconin tarina oli lokakuun lehden selkeästi parasta antia. Chendin ja "grandmaster" De Vitan tarina oli vähän kajahtanut, sen sijaan Faccinin yksisivuinen juuri ennen sitä toimi jälleen loistavasti.
Marraskuun Ropsu oli keskinkertainen. Ankport-valintatarinasta tykkäsin, kun taas "klassikot" osoittautuivat jälleen pettymyksiksi muutamista hauskoista kohtauksista huolimatta. Mikin puuttuminen sekä marras- että joulukuun Roopesta häiritsi.
Korhosen tarina ei kyllä toiminut lainkaan. Tavallaan mukava idea, mutta missään vaiheessa tarina ei vain lähtenyt käyntiin eikä mitään mielenkiintoista lopultakaan tapahtunut. Sinälläänhän aina tykkään siitä, että ei koohoteta sinne tänne raketit jalkojen paikalla, mutta kyllä tämä oli ihan rehellisen tylsä viritys. Toki Korhosen tyylistä en ole koskaan pitänyt enkä häntä kaksiseksi käsikirjoittajaksi mieltänyt, joten ei minulla näiden pidempien tarinoidenkaan (tämän ja tulevan Taskari-stoorin) suhteen mitään kummempia odotuksia ole ollut. Toki Taskareiden Egmont-matsku on ollut sen verran epävireistä viime vuodet, että kyllä sinne yksi Korhos-Karikin yrittämään mahtuu. Ropsuihin olisi parempaakin tarjolla, kun italialaistarinoihin keskitytään.
Michelinin ja Cavazzanon sarjakuva-aiheinen klassikkotarina oli ihan hauska. Toki Akun suhtautuminen poikien sarjakuviin ja poikien haluttomuus taistella vastaan oli aika karmeaa nähtävää, mutta loppu oli tietenkin odotettu...
Niinkauan, kun lehdessä on esim. pikku-Akua, joka on minusta täysin pelkästään lapsille suunnattua pilipalia, niin parantamisen varaa julkaisusta löytyy.
Minä olen tästä vähän eri mieltä. Toki nuo ovat varmasti enemmän lapsille suunnattuja tarinoita, mutta silti ne ovat minusta monesti onnistuneita niin huumorin, rennonletkeän tunnelman kuin usein juonenkin osalta. Olen ottanut ilolla vastaan Pikku-Aku-tarinoiden lisääntyneen määrän (ennenhän näitä nähtiin Suomessa vain jouluisissa Teemataskareissa). Taso tietenkin vaihtelee, mutta pääosin nämä ovat vähintäänkin kelvollista sarjakuvaa. Tämänkertainen Macchetton ja Dalenan tarina ei ollut juoneltaan ihan terävimmästä päästä ja meni vähän toistohuumorinkin puolelle, mutta oli kuitenkin ihan luettava. Paljon lapsellisempina pidän Korhosen Pikku-Akuja ja oikeastaan 90 prosenttia Aku Ankka -lehdestä muutenkin.
Italiassa on taidettu tehdä viime vuosina muutamiakin pidempiä Pikku-Aku-jatkiksia. Näitä toivoisin Suomeenkin jonkin julkaisun kautta, voisivat olla ihan maukasta matskua.
Kaiken kaikkiaan "Sedän" päättyneen vuoden taso ei ollut ihan toivotunlainen. Liian vähän uutta Mikkiä, liian vähän hyviä tuoreita tarinoita yleisemminkin, Mikin rooli muutenkin liian pieni, liikaa "klassikoita", liian vähän oikeasti tekijöidensä kultakauden klassikoita. Huonomminkin on tässä välillä saattanut mennä, mutta kyllä niistä muutaman vuoden takaisista huippuajoista ollaan kaukana.
Onneksi niitä helmiäkin mahtui tähän Ropsu-vuoteen. Taidanpa tekaista niistäkin jonkinmoisen top-listan, kunhan ehdin.
