Time Stranger Kyoko

[Laura Sivonen]

Tätä jos oikein tikulla lukee, niin sen voisi ymmärtää, että viihde saa olla huonoa.

Ei, vaan ihmisystävällistä eli suht helppotajuista, joilloin minunlaiseni ihmiset (joiden äo kieppuu sadan paremmalla puolella, inhimillisissä rajoissa) voivat nauttia siitä ilman elämää suurempaa aivojumppaa. Tosin esimerkiksi hyvä kirjallisuus on minusta sellaista, joka haastaa lukijansa ajattelemaan vähän omillaankin (muistan, kun luin Heinleinin Galaksin kansalaista ensimmäistä kertaa joskus 10-vuotiaana, enkä ymmärtänyt siitä mitää - luonnollisesti sanoin silloin ko. kirjaa huonoksi - mutta neljä vuotta myöhemmin huomasinkin ymmärtäväni siitä jotain ja ah, sitä lukemisen autuutta - kerrassaan loistava kirja). Mutta sanoisin, että keskivertokuluttajaan tehoaa paremmin Kauniiden ja Rohkeiden tai Smackdownin kaltaiset saippuaoopperat, joissa jätetään aika vähän mielikuvituksen varaan..
Eli kyllä minä ymmärrän, jos ihmiset haluavat kevyempää viihdettä, etenkin kun elämä itsessään luo usein tarpeeksi rasitetta aivoille (ainakin jos sattuu olemaan opiskelija  ). Ettei tarvitse Tunteita ja Tuoksuja ymmärtääkseen tietää homostygootin ja heterotsygootin eksaktia eroa.

Lyhyesti: Hyvä viihde on helppotajuista. Huono viide on makuasia (jos ei pidä Onnenpyörästä, niin ei sille asialle paljoa voi) ja se, että ihminen ei pidä jostain, ei tarkoita, että ko. asia olisi huono.

[Hero]

Itse pidin enemmän siitä lisätarinasta (Mikä nyt kyoko-lapsena homma olikaan) kun itse mangasta.
Ihmeellisiä ne ruudut.

[PTJ Uusitalo]

Tähänastisesta lukemastani mangasta Kyoko poikkeaa juuri poukkoilevalla kerronnallaan.

Tässä nyt voisi tietysti ottaa huomioon sen että "manga" ei ole genre, vaan keinotekoinen nimitys yhdentyyppiselle julkaisukanavalle. Dragon Ball on geneeristä 12-vuotiaiden poikien (yksitotista mättö)viihdettä, Ranma puolestaan geneeristä 12-16 -vuotiaiden nuorten (väkivalta- ja romantiikka)viihdettä. Periaatteessa myös Ranma on kuitenkin poikien sarjakuva, ilmestyihän se aikoinaan Shonen Sundayssa. Tämä voisi selittää sen, miksi niiden juonenkuljetukset ovat helposti seurattavia ja yksioikoisia; ne on tehty sellaiseksi tarkoituksella, jotta niiden ymmärtäminen kävisi nuoremmaltakin lukijalta. Etenkin tämän ikäiset pojat saattavat olla varsin kärsimättömiä.

Kyokon kaltaisen piperryksen lukeminen vaatii sen sijaan enemmän aivokapasiteetin käyttöä; huomion kiinnittäminen useaan asiaan yhtä aikaa ja kärryillä pysyminen siitä huolimatta on käsittääkseni hyvin pitkälti naispuolisten henkilöiden ominaisuus.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain siitä, että jos teosta ei ymmärretä, vika on yleensä teoksen ja teosta tulkitsevan takaraivon välissä. Ei tämä tarkoita, että lukijassa tai teoksessa olisi mitään vikaa; niitä ei vain yksinkertaisesti ole tehty sopimaan yhteen.

Ihmeellisiä ne ruudut.

No, dynamiikka ja katseenkuljetus on vaikea laji. Länsimaisiin sarjakuviin tottuneille saattaa olla aluksi hieman vaikeaa lukea sarjakuvaa, jossa katse ei kuljekaan säännöllistä ruuturiviä pitkin sivulle ja siirry sen jälkeen alemman ruuturivin alkuun. Mutta kyllä se siitä.

[TeroH]

Miulle sekavuus tarkoittaa sitä, että tarina ei kolahda koska sen syy-seuraussuhteet ja yleinen kulku tuntuvat noudattavan jotain outoja lakeja joitten kanssa en vain pääse sinuiksi. Tai sitten sekavuus voi olla vaan väsyttävyyttä, jos pitää hinkata kaikki suurennuslasilla että pysyy edes kärryillä. Kyoko nyt ei ollut kumpaakaan näistä, mutta viitteitä molempiin oli näkyvillä. Ja lopuksi sekavuus oli se vaikutelma joka (mm.) miulle jäi tarinasta päällimmäiseksi.

Kovin moni on valitellut mangan "sekavuutta" (??), mutta itse en moista oikein huomannut.

Varmaan moni kommentoi "sekavuutta" sen takia, että se on ollut ensivaikutelma, joka taas tunnetusti vaikuttaa asenteisiin paljon. Ainakin keskustelua on syntynyt, mikä lienee vain hyvä.

Mutta kuka oikeasti lukee mangaa tavoitteenaan löytää siitä mahdollisimman paljon moitittavaa? (noh, näille ihmisille on oma ei-niin-kaunis/suloinen/muutenkaan mairitteleva nimensä).

Tuskin kovin moni...siitä olis nautinto kaukana. Ainakin suurimmalle osalle ihmisistä...

Manga ei ole yhtä kuin suhteellisuusteoria, vaikka yhtäläisyyskin on näillä kahdella olemassa. Erona se, että mangaa ei pidä lukea yhtä "vakavasti", koska sarjakuva on viihdettä, mutta yhtäläisyys taasen on se, että jos ei vain jotain ymmärrä, niin sitä ei sitten välttämättä ymmärrä. Eivät kaikki varmasti Einsteinin jutuistakaan mitään tajuneet, mutta ei se tarkoita sitä, että hänen teoriansa olisivat olleet vääriä tahi huonoja (ja tämä taasen saattoi olla ontuvin vertaus ikinä).

Mutta sarjakuvahan juuri on suhteellista: Tää keskusteluhan on nimenomaan näyttänyt, että eri havainnoijat ovat kovastikin eri mieltä Kyokon sijainnista hyvyys-akselilla, mutta kukaan ei silti ole kyseenalaistanut valon nopeuden riippumattomuutta koordinaatistosta...

Mutta olen siis samaa mieltä, pääasiassa: Kaikki ei ole kaikkia varten, toiset ottavat viihteensä vakavammin kuin toiset. Mielipiteensä voi kertoa, muttei odottaa muitten olevan samaa (tai edes eri) mieltä...

[PTJ Uusitalo]

Miulle sekavuus tarkoittaa sitä, että tarina ei kolahda koska sen syy-seuraussuhteet ja yleinen kulku tuntuvat noudattavan jotain outoja lakeja joitten kanssa en vain pääse sinuiksi. Tai sitten sekavuus voi olla vaan väsyttävyyttä, jos pitää hinkata kaikki suurennuslasilla että pysyy edes kärryillä.

Älä pakota minua toistamaan itseäni...

[kaltsu]

Tääl puhutaan viisaita mut siitä huolimatta haluan osallistua keskusteluun. Ostin Time Stranger Kyokon. Kolme viikkoa sitten. En edelleenkään ole saanut luettua sitä loppuun. En välttämättä ikinä saakaan. Kerronta on puistattavan luotaantyöntävää ja minusta kyse on enemmän amatöörimäisyydestä kuin "erilaisuudesta". En edes tiedä mistä aloittaa.

Tekijä ei osaa kertoa kuvallisesti juuri mitään. Sarja koostuu enimmäkseen erikokoisista kasvolähikuvista ja niiden päälle plätkityistä puhekuplista joiden varassa mennään aivan liikaa. Ajan ja paikan suhteen saa jatkuvasti olla ihmeissään taustojen ollessa (hyvä jos edes) viitteellisiä ja kuvakulmien pomppiessa missä huvittaa. Tekijällä ei tunnu olevan kuvakuljetuksen alkeellisimmistakaan perusajatuksista mitään hajua. Tämän huomaa varsinkin toimintakohtauksissa joissa saa pitkään miettiä mitä tapahtuu.

Tekijän omat kommentoinnit ovat lähinnä rasittavia. Henkilöiden luonteista höpötellään kesken kaiken puolen sivun verran vaikka kaiken voisi kertoa sarjakuvallisestikin. Tai sitten on tehty niin että syntyneitä asetelmia vielä alleviivataan ikäänkuin lukijan ymmärryskykyyn ei lainkaan luotettaisi.

Osa kerronnan kömpelyydestä ja epärytmikkyydestä johtunee siitä että tekijä ei sarjaa tehdessään ole itsekään tiennyt tai suunnitellut mitä kaikkea tuleman pitää. En tarkoita että kaiken sarjakuvan pitäisi olla tarkkaan mietittyä ja käsikirjoitettua ennen piirtämsprosessin alkua mutta olisi kiva kun syntyisi edes illuusio siitä että tekijällä on kaikki langat käsissään. Time strangerin kohdalla ei olla edes lähellä.

Phuuh, tällaisia fiiliksiä muutaman kymmenen luetun sivun jälkeen. Palaan asiaan jos saan luettua läystäreen loppuun asti.

[bgt]

En minä käsitä teitä. Ehkä kyse sitten on vain oman persoonani kieroutuneisuudesta, kun Kyokossa tunnu minulle olevan mitään muita sarjakuvia kummempaa. Yhtä sujuvasti tulee luettua kuin vaikka Ryhmä-X:iä.

Ja mitä tulee aristoteelisen kerronnan puutteeseen, niin kyllä tuo ensimmäine kirja ainakin noudattaa sangen länsimaista Sankarin matka -rakennetta.

http://hubcap.clemson.edu/~sparks/sffilm/mmswtab.html

Separation
- Call to Adventure: Kyokon täytyy joko ottaa prinsessan asema, tai parantaa sisarensa.
-- Refusal of Call: Viivästelyä ja takkuilua löytyy, sekä epäuskoa
-- Answering Call: Lopulta hommaan kuitenkin tartutaan, kun tulee kunkku-isältä ultimaattumi

-Supernatural Aid:
-- Guide / Talisman: Sauva.
-- Companions: Henkivartijat, Chokola ja se yksi renttu (Ei ole kirjaa tässä nyt referenssiksi)

-Crossing the Threshold: Lähtö ensimmäiseen seikkailuun sauvan voimin, menneisyyteen.
--Threshold Guardians: Lohikäärmekansa

Tähän loppuu kaavan ensimmäine osa, Separation. Veikkaan siis, että toisessa osassa tulevat vastaan Initiation-kohdan vaiheet ja kolmannessa Return-kohdan vaiheet. Siististi on jaettu vielä tarina kolmeen kirjaan.

[Doc Lomapäivä]

Ja mitä tulee aristoteelisen kerronnan puutteeseen, niin kyllä tuo ensimmäine kirja ainakin noudattaa sangen länsimaista Sankarin matka -rakennetta.

Aristoteelinen kerronta on paljon enemmän kuin tuo Christopher Voglerin ja Joseph Campbellin Sankarin matka-kaava. Eikä sekään riitä vaikka tuon päälle pätkäistään Ola Olssonin nousevan toiminnan kaava ja draaman henkilöt, sekä Linda Segerin panosten nostattaminen.

Koko aristoteelinen kerrontatapa on siitä tyhmä termi, että Aristoteles itse määritteli vain hyvin pieniä asioita, ja painotti oikeastaan vain syyn ja seurauksen merkityksen tärkeyttä. Aristoteleen runousoppi on hyvin pieni kirja, joka hän ilmeisesti oli tarkoittanut vain luentojensa muistiinpanoiksi. Siksi se on niin tulkinnanvarainen.

Tämä vain sivuhuomautuksena. Kaltsu sanoi Kyokosta oikeastaan sen mitä itsekin olen mieltä.

[PTJ Uusitalo]

Saapui uusi Kyoko. Ja sen mukana saapui saman nimikkeen mukana Suomen mangasuomennoskentille jo toinen uusi asia: shoujo-ai -viittaukset. Pikku sivujuonena tuokin vain on, mutta näin se skaala pikkuhiljaa levenee. Kymmenen vuoden päästä suomennetaan jo yaoitakin, sanokaa minun sanoneen.

Ja kappas, nk. insestistä romantiikkaakin löytyy. Toivottavasti kukkahattutädit eivät vedä hernettä nenäänsä.

[AG/Punainen jättiläinen]

Voitko vihjaista spoilaamatta, että missä kohdassa shoujo-aita löytyy tai edes viitteitä siitä? Vanha puusilmä ei näe... 

[Doc Lomapäivä]

Tähänastisesta lukemastani mangasta Kyoko poikkeaa juuri poukkoilevalla kerronnallaan.

Vedän sanani takaisin. Luin juuri No Need for Tenchiä, ja se oli sanoinkuvaamatonta kohkaamista ilman juonen häivääkään.

[PTJ Uusitalo]

Voitko vihjaista spoilaamatta, että missä kohdassa shoujo-aita löytyy tai edes viitteitä siitä? Vanha puusilmä ei näe... 

Ensimmäisen luvun lopussa sitä oikein tyrkytetään naamalle...

Jotain spoilerin kaltaista:


Poika-allergia.

"Minulle riittää, kun minulla on sinut, Kyoko."

"Jos minä olisin mies, rakastuisin sinuun aivan varmasti."

Ja, viimeisenä niittinä, edellistä repliikkiä seurannut tyhjä tuijotus ja kyynelehdintä.

(Jos haluttaisiin tehdä asiasta isompi numero ja kasvattaa teeman osuutta juonenkulussa, tätä olisi seurannut "Oi, miksi sinun muka täytyisi olla mies!" tai jotain muuta.)
Että tämmöttii. Kun on näitä tarpeeksi nähnyt ja omaa tarpeeksi kieroutuneen fanimielikuvituksen, ne alkaa haistamaan kymmenien sivujen päästä.

[Aura]

Että tämmöttii. Kun on näitä tarpeeksi nähnyt ja omaa tarpeeksi kierotuneen fanimielikuvituksen, ne alkaa haistamaan kymmenien sivujen päästä.

Totta. Vielä spoileri: Tanemura sanoo itse, että alunperin tarkoituksena oli, että Karen olisi ihastunut sankarittareemme. Ja onhan Kyokon luvun lopussa laulama laulu juuri "kaunis rakkauslaulu"... joskaan lukijalle ei kerrota, mistä laulusta tarkalleen on kyse.

Kun luin kakkososaa, en huomannut mitään vaikeuksia joita minulla oli lukiessani  ensimmäistä. Lieköhän kyse juuri siitä, että käännöstyökin alkoi sujua vasta kakkosessa.

[Pelimies]

Time stranger on huonosti piirretty.. ihan epäselvää.. 

[Tyttö92]

Tuota noin... Tää nyt ei kauheesti liity asiaan, mutta löysin Time Stranger Kyoko 3 sivuja ja ne on tooosi mielenkiintosia. Mutta ne on japaniksi. Olisko kelläkään hajua, mistä löytyis japanilaiset aakkoset tai jotain. Oon yrittäny löytää niitä netistä ja vaikka mistä mutta ne on aina vaan silleen miten ne lausutaan eikä se auta. Joku semmonen niiden kiekura ja siinä suomennos. Jos löydätte, pistäkää mulle sähköpostia! Pliide. Kaipaan apua!!!