Legendat jatkui.
SS Wiking suomalaisesta "panttipataljoonasta".
Itse arveluttaa hieman koska Marko Tiainen ei oikein vakuuta.
Revontulisarjisten saatavuus on huippua, hain just omani lähikaupasta. Kyllä tämä oli aikaisempien Marko Tiaisen sarjakuvien jälkeen positiivinen yllätys. Jäykkä ruutujako on antanut tilaa 70-luvun brittisarjakuvia muistuttaville lennokkaille sivusommitelmille. Tiaista vaivannut dialogiripuli on nyt paremmin hallinnassa, vain pari kertaa sanottava ei meinaa mahtua puhekuplastoon.
Marko Tiaisen piirtäjän taidot ovat kehittyneet eri saroilla eri tahtiin: kasvot ja ihmisruumiit ovat paikka paikoin jo hienoja, vanhojen Korkeajännityssarjojen ammattipiirtäjien tyyliin. Monia sotasarjakuvia vaivaava henkilöiden yhdennäköisyys on yhä ongelma, mutta aiempaa vähemmän. Rakennukset ja lentokoneet ovat heikommin hanskassa, mutta eiköhän tuo tuosta, harjoittelulla.
Tarina etenee mukavasti, etenkin alkupuolella. Keskivaiheilla, tositohinan alkaessa, homma vähän karkaa käsistä. Taistelukohtauksissa vapaa ruutujako muuttuu pahimmillaan täydeksi sekasotkuksi, pikkukuvien seassa olevat pienet opastenuolet eivät juuri auta. Loppua kohti taistelukuvauksetkin jämäköityvät. Mutta lopulta jää vähän tyhjä olo: sitä on tutustunut hahmoihin, ja sitten seurannut heitä parin verisen taistelun läpi. Ei se ole vielä kummoinen tarina. Silti, Marko Tiainen on selvästi paneutunut asiaansa ja ehdottomasti kehittynyt sarjakuvantekijänä.