Onko kauemman historian raa'at asiat sitten vähemmän vakavia, tai tekeekö ihmisestä ylipäätään pahan, jos repii huumoria synkistä asioista? Nykykorkkaritarinat eivät munmielestäni ole niinkään humoristisia kuin ihan vaan huonoja. Niitä tuskin tarttee vihata siitä syystä, että ne eivät suhtaudu vakavaan asiaan vakavasti. Sota teemana kiinnostaa, ja jos sitä pitää jotenkin luonnottomana tai yllätyksellisenä, kantsii hetki lukea historiaa ja miettiä uusiksi. Se, että joku tekee fiktiota aiheesta liukuhihnatyönä, on ihan luonnollista.
Mummielestä se, että Tiaisen sarjakuvissa on päähenkilönä aina selkeesti romantisoidun vittumaisia ihmisiä, on huvittavaa - ehkä just siks, että joko se kertoo jotain taiteilijasta tai sitten tämän erinomaisen hyvästä ironiantaidosta. Tai ehkä vaan siks, että hahmo on aina sama ja tavallaan tosi pitkälle karikoitu. Sinänsä hahmovalinta on aika taitava, voisin kuvitella, että moni sotimisesta ammatin ottanut löytää noista hahmoista just sopivasti samaistuttavaa.
Oikeastaan mä oon aika varma että myytillisiin alkuhahmoihin pitäis ehdottomasti aina muistaa lisätä sotilas, joka ei tule toimeen rauhan aikana, ja sodassakin, joka on hahmon luonnollinen elementti, ongelmaa tulee hierarkiaan sopeutumisesta. Näistä on tehty tutkimuksiakin, 2-3% miespuolisesta väestöstä kuuluu kuulemma tähän porukkaan. Jos sotia ei satu olemaan tarjolla, tää porukka joutuu tosi helposti kaikenlaisiin hankaluuksiin noin muuten.
