Ruutujen väli on yhä suosikkini. Se vertautuu tehtävältään tekstin riviväliin, ja mikä muu sarjakuvan "valipalkin" pääasiallinen tehtävä on kuin erottaa yksittäiset ruudut toisistaan ja tukea lineaarista - tekstinomaista - lukemistapahtumaa,
Tämä tulkinta on kai yleispätevin, mutta ei kata koko sarjakuvan ilmaisua (esim. Will Eisnerin kokeilut ja silloin kun kyseinen tila on vaikka musta joka laajenee ruudun rajasta toisen ruudun rajaksi).
Ruutuväli (tai palkki tai katuoja) on muuten ranskaksi la gouttière. Se kai tarkoittaa sekin katuojaa? La gouttière est blanc intericonique. Katuoja on interikoninen tyhjä, sanoo ranskalainen sarjakuvatutkija Jan Baetens tekstissään Pour une poétique de la gouttière (kirjassa Word&Image*).
No hyvä että tämän on joku uskottavakin henkilö todennut. Tuolla edellisellä sivulla yritin muotoilla asian näin: Välipalkki ei ole sarjakuvan kielessä mitenkään olennainen merkinkantaja (jonka avulla sarjakuvantekijä koodaisi viestiään).
Ja tästä syystä myös esitin, että sen kohdan nimellä ei ole hittojenkaan väliä, paitsi piirtäjille ja niille jotka puhuvat jostain tietystä keissistä... jolloin taas on kätevintä käyttää nimeä joka sopii kyseiseen tilanteeseen.
Baetens puhuu ilmeisesti Peirceläisen tulkinnan mukaisesta ikonista. Tällöin ikonilla tarkoitetaan että ikoni on kuvaamansa objektin kaltainen, eli sitä jäljittelevä merkki. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että katuoja on intersymbolinen, tyhjä. Symboli-sanan merkitys ymmärretään ehkä helpommin vaikka se onkin käsitteenä sekavampi (monitulkintaisempi). Selittääkö Mikkonen muuten tuota? (Pitäisi saada vihdoin luettua tarkemmin hänen kirjansa!) Eikös interikoninen tarkoita suomeksi ikonien välistä, mikä viittaisi siihen, että Baetensille ruudut ovat ikoneja?
Katuojalla ei siis ole mitään muuta virkaa kuin yrittää esittää sarjakuvan kokonaisuudessa jotain olematonta. Ja nyt taidetaankin jo lähestyä zen-juttuja! Tämän "olemattoman" tarkoitus on rytmittää sitä sarjakuvan olevaa jolla on niitä symbolisia ja muita merkityksiä.
Semanttisesti katuoja on siis saman arvoinen kuin vaikkapa uuden sivun alkaminen sarjakuvassa. Sillä, miten kukakin piirtäjä kuvaa "olematonta" on merkitystä vain silloin jos hän epäonnistuu.
Toki sarjakuvan montaasissa tai ristikuvassa päästään tästäkin asiasta vääntämään, siitä onko katuoja niissä tapauksissa jotenkin miedompi? Elokuvaa tarkastelemalla voisi yleistää sarjakuvaan vastauksen että ei ole, vaan että kaikki leikkauskohdat ovat kuitenkin leikkauksia. Elokuvassahan on myös (mm. Michelangelo Antonionin käyttämä) mahdollista jakaa kuvapinta sarjakuvaruudun näköisiin alueisiin, eli vetää katuojia kankaalle. Mutta eikös se ole vain toinen tapa esittää montaasi?
Olisipa myös hauska kuulla Heideggeriläinen tulkinta siitä ilmenevätkö katuojat jotenkin eri tavalla kuin sarjakuvan muu aines?
