Olen minäkin periaatteessa sitä mieltä että alkukielinen on parempi. Kaunokirjallisuuden ja runouden kohdalla ero on paljon suurempi käännettäessä. Mutta samoin kirjallisuudessa, niin sarjakuvassakin, palvellaan käännöstyöllä ihmisiä, jotka eivät osaa alkukieltä. Mutta suomennos/ kustannustoimnta on tietysti bisnestä myös. Sarjakuvissa monesti käännökset ovat halvempia kuin alkuperäiset ( jos puhutaan jostain jenkkitradeista), vaikkakin usein aika paljon rumempia objekteja.
Käännöspolitiikka on myös toimitustyötä, jossa suuresta valikoimasta koitetaan nostaa esiin kiinnostavimmat ja parhaimmat tuotteet - tämän ei voi kyllä sanoa täysin, jos ollenkaan, toteutuvan sarjakuvan kohdalla - no, saatiinhan Persepolis suomeksi ja Morrisonin X-Menit ja V for Vendetta. Suomennokset ovat osansa suomalaista sarjakuvakulttuuria, ja ne tavoittavat helpommin lukijat kuin ulkolaiset sarjikset, jotka pitää hakea muutamasta pääkaupunkiseudun (tai Turun) erikoisliikkeestä tai vartavasten tilata ulkomailta.
Siitä englannin ihannoinnista - englanti on laajamuotoinen kieli, siinä missä suomikin - kumpaakin vaan käytetään yhä yksinkertaisemmassa ja köyhemmässä muodossaan. Pari päivää takaperin kun kuuntelin autossa äänikirjaa Juhani Ahon Rautaiestä, niin tunsin suunnatonta mielihyvää siitä, että kirjan kieli oli niin rikasta ja ilmeikästä. Sitä olisi mahdotonta kääntää englanniksi, ihan samoin kuin jotain Shakespeareja suomeksi, tai rytmillisesti orientoitunutta kieltä, kuten Ginsbergillä, Eliottillla tai vaikka Palahniukilla.
Mutta meni vähän ohi teidän rokkibändivertauksista - samaa mieltä olen, että englannin ihannointi tuolla tasolla on jonkun tv / elokuva / rokkitodellisuuden ihailua, jolla ei ole kielen ymmärtämisen kanssa mitään tekemistä.