Nissenin tavoin minäkin kaipaan suomalaiseen sarjakuvaan kokeellisuutta, ja sitä etteivät tekijät jumittuisi liian tiukkaan omaan tyyliinsä ja konseptiinsa. Ei omaa tyyliään tietenkään voi karata, mutta on terveellistä ja kehittävää kokeilla laajentaa oman ilmaisunsa skaalaa. Samaten tekijöiden kannattaisi miettiä, että mitä kannattaa piirtää valmiiksi asti - eli miettiä tarinan kantavuutta. Minä olen miettinyt, että suomalaisten sarjakuvantekijöiden kannattaisi kokoontua keskenään enemmän tai vähemmän säännöllisesti kritiikkisessioihin. Tai miten on, koetteko alan ammattilaiset / puoliammattilaiset, että saatte lukijakunnalta ja kavereilta tarpeeksi rakentavan kriittistä, osuvaa kommenttia sarjiksistanne? Minusta alalla tuntuu vallitsevan liian voimakkaasti semmoinen ilmapiiri, jossa kaikki kehuvat toisiaan, eli vakava kritiikki puuttuu ( itse asiassa nyt muistankin juuri Nisseni jossain kirjoittaneen aiheesta). Vaikka kritiikki saattaa kolhia egoa, on sen tehtävänä vaalia ja kehittää taiteenalaa, ehkä rimaa / tasoa nostavana asiana.
Siitä arjen ankeudesta, että, ehkä kyseessä on joku terapiailmiö tai suomalainen synkkämielisyys, mutta kyllähän niitä poikkeuksiakin löytyy.
