Viime aikoina luettua vaihtoehtosarjakuvaa

[KH]

Tosiaan, tästä David B:n kanonisoinnista onkin monasti pitänyt kyselemäni...
Nääs kun onhan se Epileptic tosi hyvä ja kaikkee -- mutku minnuu pisti vähä ihmetyttämään, että kenen mielenkiinto pysyy muka kybällä yllä silloin kun "sivukaupalla" tehdään tarkkaa selkoa esim eri homeo- ym.-paattisten hoitojen yksityiskohdista? Olisiko pikku editoinnilla päästy kiinni vielä olennaisempaan?

Ja okei, vähän arveluttaa myöskin se hourujen ja ahdistuneisuuden  ylenpalttinen rautalankavisualisointi koristekäärmeiksi sun muiksi. Mutta sekin vain välillä, sillä onhan se osa koko homman clou'ta.

Ehkä tällaiset häiritsevät sitäkin enemmän vain siksi, kun teos muuten olisi niiiin lähellä mestariteosta?

[roju]

Tosiaan, tästä David B:n kanonisoinnista onkin monasti pitänyt kyselemäni...
Nääs kun onhan se Epileptic tosi hyvä ja kaikkee -- mutku minnuu pisti vähä ihmetyttämään, että kenen mielenkiinto pysyy muka kybällä yllä silloin kun "sivukaupalla" tehdään tarkkaa selkoa esim eri homeo- ym.-paattisten hoitojen yksityiskohdista? Olisiko pikku editoinnilla päästy kiinni vielä olennaisempaan?

Ja okei, vähän arveluttaa myöskin se hourujen ja ahdistuneisuuden  ylenpalttinen rautalankavisualisointi koristekäärmeiksi sun muiksi. Mutta sekin vain välillä, sillä onhan se osa koko homman clou'ta.

Ehkä tällaiset häiritsevät sitäkin enemmän vain siksi, kun teos muuten olisi niiiin lähellä mestariteosta?

Ai, minua ei moiset seikat haitanneet. Ei se minusta lavertele.

Erityisesti niistä käärmeistä ja lohi-sellaisista pidän, minusta hienosti on siinä vaikea abstrakti asia visualisoitu. Ettei olis vallan keksinyt uutta kuvakieltä /symboliikka /kerrontaa (vrt. pölkky ja saha, hehkulamppu, hikipisarat jne.). Semmoinen olo mulle ainakin jäi, kun ensimmäisiä osia luin, vielä tuoreen vaikuttuneena.

David kuuluu kanssa niihin, joiden mielestä kuvassa ei saa olla mitään hämäävää, tarpeetonta koristelua. Kuva=infoa. Esim. väriä ei käytetä, ellei se ole tarinankerronnan kannalta perusteltua, tuo jotain lisätietoa. Ei vain siksi että se ois "kivan näköistä". Ns. Maus-koulukunta.

[herra Nissen]

Olen samaa mieltä Heikosen kanssa siitä että vaikka Epileptic on erinomainen, se on silti kaukana täydellisestä. Suurin ansio kirjassa on minun silmissäni se että patistettuani useita sarjakuvia harvemmin lukevia kirjallisuuden ystäviä tutustumaan siihen, he poikkeuksetta pitivät sitä (lainaan:) "erittäin mukaansatempaavana kirjallisuutena".

Itselleni sarjakuvantekijänä olennaisin ongelma teoksessa oli david B:n silminnähtävä uupuminen tarinan edetessä. Ensimmäinen neljännes on visuaalisesti ilmiömäisen hienoa mutta taso laskee järkyttävästi kirjan loppua kohden. Teoksessa oli myös paljon kerrontateknistä laiskuutta joka välillä jopa suututti. Ja kun tässä on ryhdytty kritisoimaan itseään reilusti lahjakkaampaa tekijää niin totean pitäneeni laiskuutena myös sitä että usein tekstiä oli vain kuvitettu vähän samalla tavalla kuin lehtijuttuja kuvitetaan (ts. koristellaan) mukavilla pikku kuvilla. Pidin kerronnasta silloin kun se oli sarjakuvaa mutta vähemmän silloin kun se oli kuvitettua tekstiä. Alitajunnastaan ammentavana symbolisti-kuvittajana David B. on oiva, ei siinä mitään, mutta mutta.

Muistan innostuneeni ensimmäisen puoliskon ilmestyttyä kirjasta siinä määrin että harkitsin vakavasti sen suomeksi julkaisemista mutta nyt uudelleenluettuna kokonaisuutena Epileptic oli aika väsyttävä. Kirjaesineenä se on kuitenkin komea. Tässä keskustelusäikeessä on jo mainittu useita erittäin taiten tehtyjä sarjakuvakirjoja. Crumb Handbook, Epileptic, McSweeney's. Moinen keskittyminen kirjasuunnitteluun on hyvää kehitystä. Ja mikä tärkeintä, ainakin Crumb Handbook ja Epileptic ovat huokeita ostoksia kun pidetään mielessä millaisen tiiliskiven saa kirjahyllyä kaunistamaan.

[roju]

Teoksessa oli myös paljon kerrontateknistä laiskuutta joka välillä jopa suututti. Ja kun tässä on ryhdytty kritisoimaan itseään reilusti lahjakkaampaa tekijää niin totean pitäneeni laiskuutena myös sitä että usein tekstiä oli vain kuvitettu vähän samalla tavalla kuin lehtijuttuja kuvitetaan (ts. koristellaan) mukavilla pikku kuvilla. Pidin kerronnasta silloin kun se oli sarjakuvaa mutta vähemmän silloin kun se oli kuvitettua tekstiä.

Voisiko tässä olla osin kyse siitä, että tuohan ei ole ns. elokuvamaista, dynaamista kerrontaa vaan kyllä juuri kirjamaista, kirjallisuusmaista? Ranskalaisen sarjakuvan juuret ovat enemmän (lasten) kuvakirjoissa kuin amerikkalaisten, jotka taas ammentavat enemään elokuvasta (mitä esim. Chris Ware parjasi jossain haastattelussaan pitkään ja hartaasti harhaoppiseksi. Ja katso, ei perspektiivejä, ei "kamerakulman" muutoksia ole hänellä.)?

Tunnistan mistä puhut, mutta pidän sitä tyylillisenä valintana, en lainkaan taidottomuutena.

Tyyli kyllä muuttuu kirjan mittaan, se on totta. Mutta minusta se ei ole niin tärkeää... minusta yhdellä kuvalla ei ole niin väliä, kuvat ovat vain olemassa kertoakseen tarinaan. Ei ole tarkoitus jäädä katsomaan yksittäistä kuvaa, eihän yksittäistä nuottiakaan kuunnella.

Olen muutenkin miettinyt tätä viime aikoina... minulta näköjään puuttuu joku kyky eritellä jotain ihme pikkutarkkoja nyansseja, tai paremminkin en ollenkaan pidä niitä tärkeinä. Joko pidän jostain jutusta tai en.

[keijoahlqvist]

David B:n Epileptic on kuin onkin paras sarjakuvateos minkä olen lukenut enkä käsitä miten se kenenkään mielestä voi huonontua loppua kohden - päin vastoin. Ihmettelin perkeleesti kuinka se onnistui muotoutumaan eheäksi kokonaistaideteokseksi jossa sisältö on rakentunut täsmällisesti luonnettaan ja näkökulmaansa ilmaisevaksi muodoksi.

Tai vois sanoa että tuommoinen taiteellisuuden pohtiminen onkin jo sivuseikka, koska teos pakotti vastaamaan, miten kokisin samat olot kuin David B. Siis taideteos ei olekaan taidetta taiteen  vuoksi, vaan ilmaistua ja toisille välitettyä rankkaa elämää.

Jos ei viitsi montaa sarjakuvateosta hyllyynäs kerätä, tämä ainakin olisi suositeltava.

[Hanna]

Suokaa anteeksi capsit, mutta pakko hehkuttaa isolla:

AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN LOISTAVA SARJAKUVA: ALEX ROBINSON - TRICKED (Top Shelf, 2005)

Menee luultavasti omaan top kolmoseen. Todella kiehtova tarina - tai oikeammin kuusi tarinaa - kuudesta erilaisesta ihmisestä. On rakkaudessa pettynyt tarjoilijatar, isäänsä etsivä koulutyttö, valheiden verkossa elävä aviomies, huipulta pudonnut rock-legenda, hänen nuori avustajansa ja mielenterveytensä kanssa kamppaileva rocktähden fani. Näiden kuuden elämä kietoutuu tarinan edetessä toisiinsa ennen hieman yllättävääkin loppuhuipennusta.

Tykkäsin erityisesti dialogista, joka oli tosi luontevaa ja "aidon tuntuista", kuin olisi vierestä seurannut keskusteluja. Myös piirrosjälki miellytti _todella_  paljon, ja henkilöt olivat oikeita persoonia omine taustoineen ja luonteineen, eivät todellakaan pelkkiä puhuvia päitä. Kerronta eteni soljuvasti, melkeinpä elokuvamaisesti, ja tarinan monet langat pysyivät täydellisesti käsissä.

Todellakin suosittelen jos mielenkiintoinen ja monimutkainen tarina höystettynä siistillä piirrostyylillä ja hyvillä repliikeillä kiinnostaa!

Edit. Yksi miinus tässä opuksessa kyllä oli. Liimaus oli jostakin minne aurinko ei paista ja albumin lehdet irtoilivat ropisten. Rahallinen arvo romahti sen sileän tien mutta who cares, sisältö on täyttä rautaa.

[keijoahlqvist]

Suokaa anteeksi capsit, mutta pakko hehkuttaa isolla:

No niih! Piti huutaa noin nii heti tilasin. Hm.

[JV]

Suokaa anteeksi capsit, mutta pakko hehkuttaa isolla:

AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN LOISTAVA SARJAKUVA: ALEX ROBINSON - TRICKED (Top Shelf, 2005)

Minä pidin Trickediä enemmän herran varhaisemmasta Box Office Poisonista. Se on rennompi sekä tarinan että ilmaisun tasolla - uskomattoman valmista matskua uraansa aloittavalta sarjakuvantekijältä. Mies kirjoittaa tosi hyvää dialogia ja hallitsee kaikki kikat, joilla tekstipohjaiseen tarinaan saadaan eloa.

Aika yllätys, Keijo, että nostat Epilepticin niin korkealle, minusta siinä nousevat ongelmat (jotka on jo mainittukin), tylsäntoisteiseksi vesittyvä tarina ja sarjakuvailmaisun typistyminen tekstiksi ja kuvitukseksi - estävät sen nimeämistä kaikkien aikojen parhaimmaksi sarjakuvaksi.

[keijoahlqvist]

Aika yllätys, Keijo, että nostat Epilepticin niin korkealle, minusta siinä nousevat ongelmat (jotka on jo mainittukin), tylsäntoisteiseksi vesittyvä tarina ja sarjakuvailmaisun typistyminen tekstiksi ja kuvitukseksi - estävät sen nimeämistä kaikkien aikojen parhaimmaksi sarjakuvaksi.

Yllätys mullekin, kun sivu sivulta se kehittyi valtavan intensiiviseksi tuolla tekniikalla. Tarina ei suostunut tylsäksi, koska varsinainen sisältö toteutui niiden ennennäkemättömien kuvien kautta. Luin hitaasti ja roikuin kuvissa. Ja tuon ei-kovin-houkuttelevan sisällön välittäminen onnistui - kun kalat on rannalla, verkot voi unohtaa.

[Antti Vainio]

Kirjastosta lainasin Guy Delislen Shenzenin jonka kyllä luin mielelläni mutta jotenkin tämä "joku tekee päiväkirjasarjakuvan siitä kuinka sen elämä on järkyttävän tylsää"-genre on aika kuollut. Delisle on kanadalainen (jos se ei korostaisi sitä ajattelisi automaattisesti että se on eurooppalainen) jolla on puuduttavan ikävää  Kiinassa. Plussan puolelle kirja kääntyy siksi että tekijällä on hyvä itseironinen ote, huumori on mukavan sisäänpäinkääntynyttä eikä pilkka kohdistu käsittämättömiin vinosilmiin vaan se on lähinnä ihmettelyä tyyliin että mitäköhän helvettiä minä olen täällä tekemässä?

Ehdottomasti pitää lukea saman tekijän kirja pohjois-Koreasta

[Hanna]

Piti huutaa noin nii heti tilasin.

Se on oikein se
Muista sitten kertoa mitä pidit Trickedistä! Olen itse vielä ihan innoissani. Täytynee tilata myös se Box Office Poison.

[JV]

Täytynee tilata myös se Box Office Poison.

Ehdottomasti!

En ehkä ilmaissut kovin suurin sanoin, mutta se on tosissaan loistava - Tricked on samoista aineksista rakennettu - Box Office Poisonissa elämänkokemukset tykitetään suoremmin ja humoristisemmin, Trickedissä suunnitellummin, mutta samalla vähän jäykemmin. Loistotekijä yhtä kaikki!

[Lönkka]

Trickediä en ole vielä ehtinyt lukea mutta Box Office Poison oli Aika Pahuksen Hyvä TM.

Landella joskus vuosia sitten lomalla tuli luettua siten että en vaan yöllä kyennyt jättäämään kesken vaan luin tuon sangen massiivisen alpun yön aikana loppuun.

EDIT: Kirotusvireen poistoa

[Antti Vainio]

En tiedä onko tämä alternative ja olen lukenut vasta puoleen väliin mutta päällisin puolin mangalta näyttävä nti. Chynna Clugston-Majorin (voi olla jopa pseudonyymi) Scooter Girl jonka löysin Korson kirjastosta on viehättävä tapaus. Mangatyyppien näköiset hahmot elävät saippuaoopperaelämää Kaliforniassa, ajelevat skoottereilla, pukeutuvat 60-luvun Lontoon trendikkäisiin kledjuihin ja kuuntelevat hyvää musiikkia. Kuvat on söpöjä, dialogi X-rated. Hetkittäin todella hauska

[Lönkka]

Wikin mukaan ei ole pseudonyymi vakka olisi kyllä aika herkullinen.

Mielestäni Scooter Girliä paremmin toimivat Chynnan Blue Mondayt ja Hopeless Savagesit. Ehdottomasti paras on jälkimmäisen kakkossarja Ground Zero joka kolahti aikoinaan aika kovaa etenkin kun ykkönen oli jäänyt aika lailla milenkiintoa herättämättömäksi.

EDIT: Mutta tuo Ground Zero ei olekaan Chynnan juttuja.