Tämä viesti on nyt täysin offtopicia, mutta...
Vakava kritiikki puuttuu, juu. Mutta toisaalta se on ymmärrettävää sillä toisen työn arvosteleminen ei ole mitenkään mieltä ylentävää hommaa. Olen muodostanut käsityksen että semmoisen estää ihan terve itsesuojeluvaisto. Ja toisaalta meillä ei ole vasta kuin muutama sarjiskriitikko, jotka luonnollisesti kirjoittavat vähän huolellisemmin eli rahasta, kohderyhmänään lukevayleisö.
Mitä kokeellisuuteen taas tulee, niin se on yksi tapa tehdä taiteellinen, taloudellinen ja vähän laajempikin "itsemurha". Ei semmoista kukaan loppupeleissä arvosta, vaikka sitä juhlapuheissa peräänkuulutettaisiinkin. Ei kokeileminen ole mikään itseisarvo. Tärkeätä on onnistua. Turhanaikaisen kokeilun välttäminenkin on siis ihan tervettä. Puhun nyt kokemuksesta. Suomessa on julkaistu tuhansia omakustannelehtiä, joissa yhtenä kantavana motivina on juuri kokeilunhalu, ja missä ne lehdet ovat nyt? Ketä kiinnosti?!
Off topiccia, mutta sitähän keskustelu on, rönsyilyä...
Jos kritiikki esitetään oikeassa hengessä, eli sisältöön pitäytyen, ei siinä ole mitään aihetta loukkaantua henkilökohtaisella tasolla, kysehän on tekemisten kritiikistä. Kyllähän taidekoulussa kritisoidaan ihmisten töitä, jotta he pääsisivät eteenpäin taidoissaan ja saisivat hiotuua ilmaisuaan, työpaikalla esitetään kritiikkiä, jos hommat on tehnyt huonosti jne jne. Tottai kai kritiikkiin pitää tottua, mutta hyvä kritiikki on suuri lahja tekijälle, minusta.
Kokeellisuus tarkoittaa ihmisille eri asioita ja tavallaan ymmärrän siihen yhdistettävät negatiiviset konnotaatiot. Amatöörien kokeellisuus, jossa kierretään oma taitamattomuus tekemällä jotain sangen eksentristä, harvemmin tuottaa ansioituneita tuloksia, mutta määrätietoinen, sanotaan sitten ilmaisunsa kehittäminen, ja titoinen uudistaminen ja kokeileminen ( mikä on osaltaan leikkiä, joka motivoi tekemsitä muutenkin, osaksi ehkä analyyttisempää oman mediansa tutkimista).
Minulla nyt vaan sattuu olemaan vahvasti se ajatus, ettei sarjakuvan tulevaisuuden tarvitsis olla aku ankkaa vaan sarjakuvalla ilmaisumuotona olisi paljon käyttämätöntä potentiaalia ( tästä olen jauhanut kyllä kvaakissa muaallakin). Moniin sarjakuviin kokeellinen ote on luultavsti sopimaton, mutta ainahan tekijä voi yrittää jotain uutta kerronnallista tai kuvallista ratkaisua, ettei jää toistamaan vaan sitä minkä on jo monia kertoja tehnyt.
Minun tarkoittamassani mielessä Hagelberg on hyvin vahvasti kokeellista ( vaikka onkin nyttemmin aika manerisoitunut), samoin Turunen ja Nissen. Omassa perinnevetoisuudessaankin myös David Ware, lisäksi mm. David Mack, McKean. Siis minusta kokeellinen ja konventiot haastava asenne tuottaa aikamme parasta sarjakuvaa.
Joten ihan samoin kuin kysyt missä on se suomalainen kokeellinen sarjakuva, voi kysyä missä on se suomalainen konventionaalinen sarjakuva mennävuosilta... Suomalaisessa sarjakuvassa on ollut se ongelma että vain rajallinen määrä tekijöitä on jaksanut nähdä sen vaivan kehittää taitojaan sille tasolle että niitä sietää lukea, ainakaan laajempi kansanosa. Sitä vaivannäköä ja kokeilunhalua määrätietoisessakin ja itseä kehittävässä mielessä minä peräänkuulutan.
