Battle Royale

[Matti Karjalainen]

Lopetin juuri Koushun Takamin ja Masayuki Taguchin "Battle Royalen" kahdeksannen osan, ja huomasin olevani koukussa. En yleensä jaksa innostua väkivallalla ja seksillä mässäilevistä sarjakuvista (K18 on tosiaankin suotava luokitus), mutta tämä ei ole mielestäni mitään perus-eksploitaatiota, vaan tarina on oikeasti hyvä (vähän niin kuin tylympi versio William Goldingin "Kärpästen herrasta").

Sarjakuva kertoo koululuokasta, joka joutuu ottamaan osaa totalitaarisen valtion vuosittain järjestämään veriseen peliin, jossa oppilaat suljetaan erilaisten aseiden kanssa syrjäiselle saarelle. Periaatteena on tappaa tai tulla tapetuksi: vain yksi selviää hengissä. Räjähtävät kaulapannat pitävät huolen siitä, ettei "sopupelin" mahdollisuutta ole.

Myös tarinan henkilövetoisuus viehättää. Kuten kaikki peruskoulun läpi käyneet tietävät, mahtuu yhteen koululuokkaan erilaisia ihmisiä, ja näiden välillä on monenlaisia jännitteitä -kiusaamista, toivotonta rakkautta, skismoja, kateutta, ystävyyttä - jotka sitten purkautuvat Battle Royalen "Ohjelman" kaltaisessa ääritilanteessa eri tavoilla. Tarinajuonia on monenlaisia, kun eri hahmot törmäävät toisiinsa saarella: osa on hyvinkin koskettavia, osa taas aidosti vastenmielisiä. Melkein koko ihmiselon tunneskaala käydään lävitse.

Henkilöhahmoihin samaistuminen on mahdollista, ja tapahtumien edetessä sitä huomaa itsekin miettivänsä, kuinka mahdollisesti reagoisi tai pärjäisi samalaisessa ympäristössä, jossa henki on jatkuvasti vaakalaudalla, eikä parhaaseen ystäväänkään voi oikein luottaa.

Lievä arkkityypittely tästä kyllä paistaa läpi: pahikset ovat pahiksia, nössöt nössöjä ja sitä rataa. Henkilöhahmot eivät myöskään ole hirvittävästi kehittyneet pelin aikana, vaikka pisimpään mukana roikkuneista onkin paljastunut uusia ominaisuuksia (esimerkiksi übernarttu Mitsukon kylmäveristä ja yliseksuaalista käyttäytymistä on selitetty insestillä).

Myös henkilöhahmojen ulkonäkö tahtoo olla kliseinen. "Pahikset" erottaa "hyviksistä" turhankin helposti (vähän niin kuin Aku Ankkaa lukisi), ja jostakin syystä "nörttien" kohtaloksi on ollut jäädä muita päätä lyhemmäksi. En sitten tiedä, onko tuo mangan muotokielessä yleisempääkin.

Mitäs mieltä te muut olette?

[Kokuma]

Myös henkilöhahmojen ulkonäkö tahtoo olla kliseinen. "Pahikset" erottaa "hyviksistä" turhankin helposti (vähän niin kuin Aku Ankkaa lukisi), ja jostakin syystä "nörttien" kohtaloksi on ollut jäädä muita päätä lyhemmäksi. En sitten tiedä, onko tuo mangan muotokielessä yleisempääkin.

Mitäs mieltä te muut olette?

Lasten mangoja/animeja lukuunottamatta se on juuri toisinpäin, eli pahikset eivät näytä ulospäin pahiksilta, vaan "pahiksuus" tulee ilmi henkilöhahmojen käytöksessä ja katsoja saa näin rakentaa omat mielikuvansa asioista.

Manga-tyylissä nörtit ovat kyllä yleensä päätä lyhyempiä, silmälasipäisiä ja hiljaisia mutta puhuvat sitten asiaa kun avaavat suunsa.

Tämä juontaa taasen siihen jo 60-luvulta periytyvään 5 hahmon sentai-asetelmaan ("tiimi") jossa on yksi Iso Ja Vahva mutta tyhmä tyyppi, sitten on pitkä ja komea Kaunispoika jota naispuoliset hahmot ihquttavat. Sentai-asetelmaan kuuluu myös tämä hiljainen muita lyhyempi Nörtti, naispuolinen Hieno Neiti jota Iso Ja Vahva sekä Kaunispoika kilvan pelastavat vaaratilanteista, mutta Neidistä löytyy tiukissa tilanteissa yllättävääkin rohkeutta. Ja sitten viimeisenä on Juniori joka on pieni ja usein muita nuorempi henkilö ja yleensä Ison Ja Vahvan tyypin sidekick ja hänestä löytyy söpöyden alta samanlaisia yllätyksellisiä kykyjä kuin Hienosta Neidistä.

Tämän sentai-kaavan mukaan tehdystä päähenkilöstöstä on puhdas esimerkki Digimonin 4. ja samalla viimeisen tuotantokauden (Frontier) henkilögalleria.

[BiQ]

Elokuva iski aika kovaa, joskin en ole vieläkään täysin varma oliko shokkikeinojen käyttö siinä mittakaavassa ihan täysin välttämätöntä. Kirjaa en ole lukenut, valitettavasti. Olen kuullut että se pesee lattioita kaikilla muilla versioilla, sen lisäksi että se on se alkuperäinen.

Sen sijaan manga oli pettymys, jota en jaksanut lukea kahta kirjaa pidemmälle. Tähän liittyy lähinnä se pahishahmo joka IMHO pilattiin mangassa totaalisesti. Leffan parhaimpia (sanoisin jopa pelastavia) elementtejä oli Kitanon esittämä opettaja, jonka pään sisäisten tapahtumien salaperäisyys ja ristiriitaisuus olivat yksi niitä asioita jotka pitivät leffan kasassa. Mangassa tämä hahmo vaihdettiin yksinkertaisen Uber-Evil-Sadisti-Paskahemmoon jossa ei ollut enää mitään oikeasti mielenkiintoista.

[ynne]

Kirjaa en ole lukenut, valitettavasti. Olen kuullut että se pesee lattioita kaikilla muilla versioilla, sen lisäksi että se on se alkuperäinen.

Itse taas luin kirjaa noin neljäsosan, ja päätin sen olevan niin karmeaa tauhkaa että hui. Juoni toki vaikutti ihan mielenkiintoiselta (leffan nähnyt jne), mutta kirjan englanninkielinen käännös oli vain jotain totaalisen karmeaa. Oli kuin huonoa fanficciä lukisi, sillä käännöksen kieli oli äärimmäisen tönkköä ja lauserakenteet itseään toistavia. Toki japanista on hankala kääntää mitään ottamatta liikaa vapauksia, mutta tuon sula huonous katkaisi lukuinnon.

[Doc Lomapäivä]

Battle Royale on aivan kamala. Luulin olevani jo väkivallan ja seksin turruttama, mutta tällaista inhon tunnetta en muista sarjakuvan synnyttäneen aikoihin. Ja kaiken lisäksi juttu on hyvä, ei tule mieleen kovin monta sarjakuvaa joissa päähenkilö tapetaan ensimmäisenä.

Tietääkö kukaan onko sarja vielä kesken vai onko se tuon 15 osaa pitkä?

[PTJ Uusitalo]

Hyvin harvassa lineaarisesti etenevässä tarinassa päähenkilöä ensimmäiseksi tapetaan, Doc. Tämän tarinan päähenkilöitähän ovat kuitenkin Shuya, Shogo ja Noriko sekä Shinji ja Yutaka. Ei suinkaan Yoshitoki - hänethän tapetaan heti aluksi.

Romaani on tarinasta paras versio, vaikka Viz onkin sen käännöksen onnistunutkin hieman sössimään. Mangaversio ei jää paljoakaan jälkeen, koska se sisältää suunnilleen kaiken mitä alkuperäisversiokin - lisäksi siihen on lisättykin tiettyjä yksityiskohtia, jotta tarina toimisi paremmin visuaalisesti. Orjallinen adaptaatio ei olisi ollut lainkaan niin toimiva. (Siinä missä elokuvaan oli lisätty ylimääräistä räiskintää ja autotakaa-ajo. Hymh.)

Valitettavasti se hypetetty elokuva onkin sitten aikamoinen raakile, naurettavasta ja väkisin väännetystä jatko-osastaan puhumattakaan. Sen lisäksi että Kitanon valtaisa ego sai aikaan opettajahahmon uudelleennimeämisen hänen itsensä mukaan on soppaan ängetty vielä täysin asiankuulumaton sivujuonne hänestä luokan entisenä opettajana (Onkohan kyseessä yleisestikin käytössä oleva tapa? "Ärsyttääkö luokkasi, opettaja? Haluaisitko tapattaa heidät Ohjelmassa?") ja lisäksi joku ihmeen romanttinen lisäys, joka tekee koko hahmosta niin OOC:n kuin mahdollista. Normaalisti Kitano on ihan hyvä näyttelijä, mutta tällä kertaa hän ei vaikuttanut osaavan edes kuolla uskottavasti. Romanttinen nyyhkyopettaja olisi vain saanut pysyä alkuperäiskäsikirjoituksen mukaisena über-evil-sadisti-paskahemmona, niin tarinan fokuskin olisi voinut pysyä siellä missä sen kuuluisi olla - oppilaiden koettelemuksissa.

Elokuvasta on pätkitty kohtauksia, motiiveja, juoniosioita ja hyvä ettei kokonaisia hahmojakin - tai no, usealta heistä on viety puheroolit. Näin vahvasti tunnelmaan painottavaa tarinaa on kyllä aika turha alkaa yrittääkään puristaa parituntiseksi, mutta yritettäessä tulos on tämä. Poissa ovat motiivit, henkilöhahmojen syvyys ja koskettavat kohtaukset - jäljellä on vain splatteriä, räiskintää ja hieman amatöörimäisiä, tietokoneella tehtyjä aseiden suuliekkejä.

Tokyopop sanoo 15. olevan "final volume." Siitä voitaneen päätellä jotain.

Suunnilleen samat mielipiteet hieman monimutkaisimmin perusteluin löytää piakkoin myös uusimmasta Otakusta.

[Doc Lomapäivä]

Hyvin harvassa lineaarisesti etenevässä tarinassa päähenkilöä ensimmäiseksi tapetaan, Doc. Tämän tarinan päähenkilöitähän ovat kuitenkin Shuya, Shogo ja Noriko sekä Shinji ja Yutaka. Ei suinkaan Yoshitoki - hänethän tapetaan heti aluksi.

Yoshitoki esitetään selvästi tarinan päähenkilönä ennen kuin luoti lävistää hänen poskensa, ja vasta sen jälkeen Shuuya nousee päähenkilöksi. Tehokas efekti.

Muita tarinoita joissa päähenkilö kuolee ennen loppukliimaksia: Elää ja kuolla L.A:ssa (leffa)

[WalkingIdiot]

Battle Royale manga on ehdottomia suosikkejani. Mielenkiintoiseksi sen tekee sen tunteikkuus, jota tosin voi olla hankala huomata äkki vilkaisulta, mutta joka oikeasti muhii pintapuolisesti stereotypisten hahmojen ja äärimmäisen raakuuden alla. Lähes kaikkia hahmoja ja heidän taustojaan esitellään, päähenkilöiden kohdalla luonnollisesti syvemmin. Oikeastaan tämä on välttämätöntä, sillä hahmoista välittäminen on iso osa mangassa jossa karsitaan "kilpailijoita" taisaiseen tahtiin. Realistisia hahmokuvaukset eivät varsinaisesti ole, mutta pitäisikö olla? Battle Royalen henkilökaartista voi helposti poimia oman lempparinsa (josta ehkä löytää samoja piirteitä kuin itsestään), jota voi tsempata läpi tarinan. Jos, ja usein myös kun, hahmo sitten lahdataan mitä raaimmin tavoin, voi hyvinkin tirautella muutaman kyyneleen. Tämä erottaa BR:n mangana useimmista muista verta&suolenpätkiä-teoksista.

Vaikka mangassa vallitseekin tämä jo mainittu musta-valkoisuus jossa hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja, poikkeuksiakin on, kun Ohjelman tuomat paineet käyvät liian suuriksi ja useampikin normaali teini sekoaa totaalisesti ja muuttuu vaaralliseksi tappajaksi. Lisäksi pääpahisten taustoja ja motiiveja on selitetty (kuten Mitsukon menneisyys). "en viisti spolata" kuolema oli yksi liikuttavimpia joita olen koskaan lukenut, huolimatta äärimmäisestä raakuudestaan ja pituudestaan tai ehkä juuri siksi. Myös Shuuyan naiivi usko jokaisen ihmisen hyvyyteen tuo oman lisänsä asetelmaan.

Battle Royale on niin mangana, kirjana, kuin elokuvanakin ahdistava, sitä en kiellä. En usko että kukaan on voinut tutustua teokseen miettimättä miten itse olisi toiminut. Pelatakko vaiko eikö pelata? Kas siinä vasta moraalinen pulma. Kun sarja etenee, hahmot joutuvat määrittelemään niin itsensä kuin suhteensa muihin uudelleen. Splatter-kuoren alta paljastuu kokonaisuus joka pistää miettimään.
Varsinkin alussa oppilaiden ahdistus on käsiintuntuvaa. On mielenkiintoista seurata, miten erillaiset persoonat reagoivat tilanteeseen.

Elokuva oli mielästäni hyvä, mutta en mielelläni lähde rinnastamaan sitä kirjaan tai mangaan. Ymmärrettävästi parituntinen (?) elokuva ei voinut esitellä koko luokallista oppilaita, useita hahmoja jätettiin huomiotta joko kokonaan tai osittain joka ilmeni pahimmillaan sillä, että hahmo oli elokuvassa, muttei saanut ainuttakaan repliikkiä (Kiriyama, mikä oli sääli, kunnon sosiopaattipaskiaisia ei ikinä ole liikaa). Elokuvassa erityisen positiivista oli mielestäni se, kuinka näyttelijät olivat oikeasti teini-ikäisiä antijenkkityyliin ja hoitivat hommansa hyvin. Lisäksi elokuvassa oli aivan selkeä humoristinen/kepeä ote, jota ei mangassa tai kirjassa (en ainakaan usko, tosin en ole lukenut loppuun, ikävä kyllä) ole. Parhaiten tämä näkyy loppukohtauksessa jonka legendaariset sanat "Those cookies sure were good" ovat ikuisesti piirtyneitä tajuntaani.

Lyhyesti: BR on loistava ja voisin luennoida asiasta päivästä toiseen.

[Tarkkis]

Itse taas luin kirjaa noin neljäsosan, ja päätin sen olevan niin karmeaa tauhkaa että hui. Juoni toki vaikutti ihan mielenkiintoiselta (leffan nähnyt jne), mutta kirjan englanninkielinen käännös oli vain jotain totaalisen karmeaa. Oli kuin huonoa fanficciä lukisi, sillä käännöksen kieli oli äärimmäisen tönkköä ja lauserakenteet itseään toistavia. Toki japanista on hankala kääntää mitään ottamatta liikaa vapauksia, mutta tuon sula huonous katkaisi lukuinnon.

Pahoittelut vanhan threadin henkiinherättämisestä mutta: Nyt ei varmaan ainakaan ollut kyseesä Tokyopopin painos? Nimenomainen käännöshän on jotakuinkin parasta mitä popilla on tarjota. Eikä edes ole pelkkä käännös, vaan Keith Giffenille annettiin jopa melko vapaat kädet juonen sörkkimiseen.

Itse pidän tätä Berserkin ohella ainoana mangana jota olen pystynyt ahmimaan kirja toisensa perään ilman taukoja useita päiviä. Johtuneeko sitten siitä, että molemmat ovat melkoisen väkivaltaisia ja seksiäkin piisaa...

Harvassa on kerrat kun on fiktiivisen hahmon kuolemaa tullut niinkin paljoa surtua kuin Battle Royalen parissa.

[PTJ Uusitalo]

Kun kerran "kirjasta" puhutaan niin eiköhän kyse ole kuitenkin romaanista. Ja kyllä, se on karmeasti käännetty, kuten tuossa jo vuosi sitten näemmä sanoinkin.

Netistä löytyvät fanikäännökset ovat rehellisesti sanoen parempia.

[Tarkkis]

Kun kerran "kirjasta" puhutaan niin eiköhän kyse ole kuitenkin romaanista. Ja kyllä, se on karmeasti käännetty, kuten tuossa jo vuosi sitten näemmä sanoinkin.

Netistä löytyvät fanikäännökset ovat rehellisesti sanoen parempia.

Aaah aivan, jäi tuo kirja sana lukematta tuosta. Kiitos korjauksesta

[Fantastix]

Minusta Battle Royale on hyvä kirja. Sarjakuvasta en niin paljon pitänyt. Elokuvasta olen myös pitänyt paljon.

Mielestäni tämä kirja on 2000-luvun Kärpästen Herra. Kirjan sanoma on hyvin pelottava ja  Orwellin 1984 on hyvin läsnä kirjassa. Toinen asia joka jäi mieleen kirjaa lukiessa oli kunnianosoitus nuoruudelle maailmassa joka on hajoamassa. Kaivoin kirjan esiin ja kuten kirjassa

"I´ll tell you now, this country needs the Program, The thing is, it´s not an experiment at all. Come on, why do you think we have the local news broadcast the image of the winner? Of course, viewers might feel sorry for him or her, thinking, the poor student didn´t even want to play the game, but had no choise to fight the other students. In other words, everyone ends up concluding you can´t trust anyone, right? Wich would extinguish any hope of uniting and forming c coup détat against the government, and so the Repulic of Greater East Asia and its ideals will live on for eternity"

Hyvin pelottava ajatus josta tulee mieleen televisiosarja jossa ihimisiä lukitaan taloon ja seurataan telkkarissa ja lehdissä.

[PTJ Uusitalo]

Hyvin pelottava ajatus josta tulee mieleen televisiosarja jossa ihimisiä lukitaan taloon ja seurataan telkkarissa ja lehdissä.

Niin, Taguchin päätös tehdä Ohjelmasta sovituksessaan tosi-tv:tä on eittämättä mielenkiintoinen. Ei mitenkään hirveän uskottava sellainen (joka puolella muka olevat kamerat ovat juonen kanssa ristiriidassa useaan otteeseen), mutta lisää kyllä sen yhteiskuntakriittistä otetta useammallakin asteella.

[Tarkkis]

Niin, Taguchin päätös tehdä Ohjelmasta sovituksessaan tosi-tv:tä on eittämättä mielenkiintoinen. Ei mitenkään hirveän uskottava sellainen (joka puolella muka olevat kamerat ovat juonen kanssa ristiriidassa useaan otteeseen), mutta lisää kyllä sen yhteiskuntakriittistä otetta useammallakin asteella.

Hmm, käsitin että tämä ohjelman muuntaminen tosi-tv:ksi mangassa on nimenomaan kääntäjän Keith Giffenin päätös. Eli siis alkuperäiskielellä ei puhuta tosi-tv:stä. Wikipediakin näköjään tukee muistikuviani.

[PTJ Uusitalo]

Kappas vain, tuota artikkelia on editoitu sitten viime näkemän. Niinpä näkyy.

Muokkaus on joka tapauksessa mielenkiintoinen, mutta toki siitä voi tykätä vähemmän kun kyseessä onkin käännösratkaisu. Muistakin Giffenin adaptaatioista on englanninkielisessä maailmassa tykätty aika lailla kyttyrää.