Kirjoittaja Aihe: Supergirl (2026)  (Luettu 1401 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 186
  • <><
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #15 : 26.06.2026 klo 11:36:24 »
Esimerkiksi Aki Lehti Muropaketissa kirjoittaa, että elokuvalla ei ole juuri mitään yhteistä Woman of Tomorrow -sarjakuvan kanssa. Hän pitää elokuvaa pahasti epäonnistuneena. Myös Lobo ja CGI-Krypto haukutaan tuolla. Ihan kuin olisitte katsoneet eri teoksen.
Kävin lukemassa tuon Muropaketin arvostelun ja siitä jäi kyllä minullekin sellainen olo, että ollaan oltu katsomassa aivan eri elokuva. Ehkä Aki on niitä "leffaa kännykkää selaavia", joihin hän arvostelussa viittaa. Minulle jäi esimerkiksi aivan mysteeriksi, miksi arvostelija koki Karan taustatarinan aiheuttavan myötähäpeää ja olevan pakkopullaa, kun juuri se taustoitti Karan ja Krypton suhdetta ja perusteli, miksi koira on hänelle niin tärkeä, ja miksi Kara ei viihdy maassa. Toki takaumat olisi voinut jättää pois, mutta elokuvan luonne olisi jäänyt huomattavasti vajaammaksi, eikä Karan motiiveista olisi oikein saanut mitään selvää.
Arvostelussa on myös aika nolo asiavirhe, kun sen mukaan "moni tapahtumapaikoista sijoittuu planeetoille, joita valaisee vihreä aurinko". Voin paljastaa valtavan spoilerin, että näitä vihreää aurinkoa kiertäviä planeettoja on elokuvassa tasan yksi. Eikä vihreä aurinko elokuvan mukaan vaikuta sitä, että "Kara on tavis vailla supervoimia". Sen sijaan jonkin verran ollaan punaisen auringon piirissä, joka tosiaan vie Karan voimat. Sehän on se pointtikin, mikä tulee myös tuosta Woman of Tomorrow -sarjasta. Kara kun on viettämässä sarjakuvan tavoin syntymäpäiviään ja haluaa juopotella. Punainen aurinko mahdollistaa päihtymisen, mitä keltaisen auringon valossa ei tapahtuisi. Tuntuu siltä, että ei tuo arvostelija ole oikeasti lukenut Woman of Tomorrowiakaan, kun kritisoi niitä asioita, joita sarjakuvasta nimenomaan on nostettu elokuvaan.
Arvion kanssa samaa mieltä olen siinä, että mielleyhtymät Guardians of the Galaxyn kanssa ovat huomattavat. Arvostelun perustella Aki ei oikein välittänyt niistäkään, joten ymmärrän, että tämäkään ei iskenyt. Itse tykkäsin. Toisaalta Terästyttö seisoo kuitenkin vahvasti omilla jaloillaan, joten yhteydet Guardiansiin ovat lähinnä kosmeettisia. Krem of the Yellow Hillsin ulkonäön muuttamista pidän perusteltuna. Vaikka hahmo sarjakuvassa toimi hyvin, elokuvaversio näyttää vakavammin otettavalta, uhkaavammalta.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 191
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #16 : 28.06.2026 klo 00:13:56 »
Jätän vain tämän tähän niille joita kiinnostaa kyseinen leffa. Huom! spoilaa leffaa!!

https://www.youtube.com/watch?v=Qk9cuYz4sLc

https://youtu.be/u1wTwRuS6EA?is=HQ1VBoRCTuCoEEzn

Edit. En ota leffaan kantaa, mutta terveellinen muistutus, että Critical Drinker EI todellakaan ole se paras paikka hakea korviketta omille mielipiteille.
« Viimeksi muokattu: 28.06.2026 klo 17:11:11 kirjoittanut Vincent »

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 549
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #17 : 28.06.2026 klo 09:41:51 »
Kertoisitko mitä linkissä sanotaan tai miksi halusit antaa linkin? Pelkkä linkkien laitto ei ole keskustelua. Ei jooko tuoda tällaista huonoa kulttuuria Kvaakiin. :-[

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 186
  • <><
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #18 : 28.06.2026 klo 17:21:25 »
Kertoisitko mitä linkissä sanotaan tai miksi halusit antaa linkin? Pelkkä linkkien laitto ei ole keskustelua. Ei jooko tuoda tällaista huonoa kulttuuria Kvaakiin. :-[
Jamozin linkin takana on siis Critical Drinkerin hyvin kielteinen arvostelu Supergirlistä ja tuossa Vincentin linkin takana on sitten laajempi video, jossa yleisesti kritisoidaan Critical Drinkeriä. Ja olen Vincentin kanssa samaa mieltä. Sen lisäksi, että tuo Critical Drinkerin kommentointi on lähinnä provokatiivista, mikä lienee tekijän ideakin, se ei oikein onnistu tavoittamaan elokuvan sisältöä. Aika heppoinen kritiikki, Muropaketin kritiikki on siihen nähden huomattavasti parempi.

Mutta nyt kun olen joitain Supergirliä kriittisesti arvioivia arvioita nähnyt, on niiden pohjalta mielikuva lähinnä se, että he odottivat elokuvan olevan erilainen ja koska se ei vastaa heidän odotuksiaan (esimerkiksi siitä, millainen supersankarielokuvan tulisi olla), on elokuva siksi huono. Minä taas pidin siitä ratkaisusta, että tämä ei ole tavanomainen supersankarielokuva, vaan enemmänkin scifi-seikkailu. Toisaalta Gunn itsekin on todennut, että he ovat rakentamassa DC elokuvauniversumia, eivät pelkkää maailmaa.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Jamoz

  • Jäsen
  • Viestejä: 193
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #19 : 29.06.2026 klo 18:58:11 »
https://youtu.be/u1wTwRuS6EA?is=HQ1VBoRCTuCoEEzn

Edit. En ota leffaan kantaa, mutta terveellinen muistutus, että Critical Drinker EI todellakaan ole se paras paikka hakea korviketta omille mielipiteille.

Niin siis tämähän on vain sun mielipide ja kuten tiedämme, mielipiteitä on yhtä monta ku sanonko mitä  :angel: Itse olen ollut monasti samaa mieltä (en toki läheskään aina) kriittisen juopon kanssa sen "arvostelujen" suhteen ja se on ihan hyvä, että joku sanoo suoraan asiat hollywoodin nykyään suoltamasta kurasta ja kuraahan sieltä enimmäkseen nykyään tulee. Todella harvassa on aidosti hyvät leffat herran vuonna 2026. Mut mä en ala tästä enempää jauhamaan ja jokainen saa katsoa mitä toki haluaa ja onhan varmaan sellaisiakin kenestä Battlefield Earth on hyvä leffa  ::) Ja luonnollisesti "yllättäen" tämäkin floppaa. Ihmetyttää miten kauan hollywood jaksa hakata päätä seinään ja tehdä tappiota, ennen kuin menee jakeluun.

https://variety.com/2026/film/box-office/supergirl-box-office-bomb-dc-studios-1236797855/
« Viimeksi muokattu: 29.06.2026 klo 19:48:24 kirjoittanut Jamoz »

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 549
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #20 : 29.06.2026 klo 20:19:02 »
Kiitos selvennyksistä. Nämä YouTube-selittäjät ovat tuntemattomia suuruuksia minulle. Katsoin ensin annetusta videosta vain otsikon, joka oli elokuvaa haukkuva.

Mutta nyt kun olen joitain Supergirliä kriittisesti arvioivia arvioita nähnyt, on niiden pohjalta mielikuva lähinnä se, että he odottivat elokuvan olevan erilainen ja koska se ei vastaa heidän odotuksiaan (esimerkiksi siitä, millainen supersankarielokuvan tulisi olla), on elokuva siksi huono. Minä taas pidin siitä ratkaisusta, että tämä ei ole tavanomainen supersankarielokuva, vaan enemmänkin scifi-seikkailu. Toisaalta Gunn itsekin on todennut, että he ovat rakentamassa DC elokuvauniversumia, eivät pelkkää maailmaa.

En ole nähnyt leffaa, mutta olen lukenut siitä ja rohkenen kommentoida. Sanomassasi odotuksessa, Veli, on varmaan paljon perää. Varmaan odotettiin ja toivottiin, että Terästyttö elokuvassa olisi kuin vanhoissa sarjakuvissa eli viaton vaalea tyttö. Nyt hän juo ja kiroilee ja on aggressiivinen ja sotkuinen, eikä ole niin esikuvallinen. Trailerissakin Krypto kusi Teräsmiehen kuvan päälle.

On tuota tarinaakin ihmetelty. Se on kovin synkkä ja vakava, eikä ole pienille lapsille sopivin:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Kun sana tästä on levinnyt, jotkin amerikkalaiset perheet ovat jättäneet teatterin välistä. Ymmärrän tämän tarinakritiikin oikein hyvin. Itsekään en ensimmäiseksi haluaisi nähdä supersankarileffaa tällaisesta aiheesta.

Jotkut kriitikot myös sanovat, että elokuvan ajoitus kovien kilpailijoiden Toy Story 5:n ja Kätyrien & Monsterien kanssa oli väärä. Lapsiperheet ovat menneet niihin. Edelleen on spekuloitu, että DCU:ssa olisi nyt välillä pitänyt julkaista jonkin muun sankari kuin taas ”Superin” elokuva. Edelleen voi ehkä sanoa, että Yhdysvalloissa aivan ensimmäiset arvostelut ohjaavat yleisöä kovasti, ja nyt kun leffa sai heti tuomitsevat arvostelut, moni ajatteli, että se on huono, ja katsojamäärät romahtivat. Leffojen arvostus voi kuitenkin nousta myöhemmin.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 435
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #21 : 30.06.2026 klo 21:33:48 »
Kävin tänään katsomassa Supergirl elokuvan erinomaisessa seurassa Itiksen IMAX teatterissa.

Koska uskon vakaasti että vain elokuvan nähneiden mielipiteillä on mitään arvoa.
Critical Drinker on säälittävä tapaus joka tekee ensin päätöksen edes katsomatta elokuvaa.
Hänelle ja Suomen niinsanotuille elokuvakriitikoille ajattelunsa ulkoistaneilla ei ole oikeuksia.

Elokuva mukaili mainiota Supergirl Woman of Tomorrow sarjakuvaa. Säilyttäen myös sen lopetuksen idean. Tämähän huomioitiin myös hatunnoston myötä ( Brigandien [ oikea lainsuojaton termi jota ei käännetty] tukikohdista yksi on piirtäjä Bilquis Evelyn mukaan Bilquis planeetta)
Tätä myös muokattiin suurelle yleisölle helpommin käsiteltäväksi, sillä juuri tästä:
On tuota tarinaakin ihmetelty. Se on kovin synkkä ja vakava, eikä ole pienille lapsille sopivin:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Kun sana tästä on levinnyt, jotkin amerikkalaiset perheet ovat jättäneet teatterin välistä. Ymmärrän tämän tarinakritiikin oikein hyvin. Itsekään en ensimmäiseksi haluaisi nähdä supersankarileffaa tällaisesta aiheesta.
totaalisesti eri mieltä.

Oikeastaan ainoat muutokset jotka itse olisin elokuvaan tehnyt olisi
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Mutta hyvin rullasi.
Näyttelijät olivat hyvin roolitetut.
Ensin Teräksisen tytön taakasta, edellinenSasha Calle oli sen kovin monin eri tavoin kosahtaneen Flash elokuvan valopilkku, siinä oli ihan ok Michael Keaton Batman leffa ja hyvä Sasha Calle Supergirl elokuva mutta nimihahmo Flash veti molemmat alas mukanaan.

Niinpä se että Milly Alcock on roolissaan hyvä, koska on sarjakuvien mukainen. Ei niitten wanhojen, minusta melko paskojen joissa on vaalea Elovena perus-arjalainen kiltti bimbo. Sitä Supergirl ei ole ollut aikoihin.
Krypto pelittää myös, vaikka tämä osuus juonesta lienee Woman of Tomorrow:hin tullut Tom Kingin katsottua John Wickin.

Jason Momoan loikka Aquamanista Lobon kettinkisaappaisiin on onnistunut. Itse tykkäsin. Kauniimpi osapuoli väittää minun muistuttavan Momoaa.
Loboa ja empaattista viisauttaan tarvitaan elokuviin.
Eve Ridleyn Ruthye on sarjakuvasta suoraan siirretty ja kannattelee elokuvaa. Muistan kahdesti ajatelleeni että tästä lapsinäyttelijästä tulee vielä jotain. 1994 Leonissa Natalie Portmanin kohdalla ja kymmenkunta vuotta sitten Coenin veljesten True Gritin Hailee Steinfeldin kohdalla. Ja nyt taas.

Ihan sama floppaako vai ei, tämän maailman tero karstastenpäät ja critical drinkerit ovat väärässä. Samalla tasolla kuin se valitettava Hesarin Supergirl Maailma jutussa ollut Römpötin haastattelun epäily Johanna Sinisalolta että elokuvassa ei ole vahvaa toimijaa trailerin perusteella.

Heistä elokuva tarjoaa ihastuttavan kuvauksen repliikin muodossa:
Lainaus
Autettaisiin kyllä, mutta ei ole moottoreita eikä munia.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 186
  • <><
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #22 : 01.07.2026 klo 13:53:35 »
Tähtivaeltajakin julkaisi elokuvasta positiivisen arvion.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 191
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #23 : 01.07.2026 klo 22:50:03 »
Niin siis tämähän on vain sun mielipide ja kuten tiedämme, mielipiteitä on yhtä monta ku sanonko mitä  :angel: Itse olen ollut monasti samaa mieltä (en toki läheskään aina) kriittisen juopon kanssa sen "arvostelujen" suhteen ja se on ihan hyvä, että joku sanoo suoraan asiat hollywoodin nykyään suoltamasta kurasta ja kuraahan sieltä enimmäkseen nykyään tulee. Todella harvassa on aidosti hyvät leffat herran vuonna 2026. Mut mä en ala tästä enempää jauhamaan ja jokainen saa katsoa mitä toki haluaa ja onhan varmaan sellaisiakin kenestä Battlefield Earth on hyvä leffa  ::)

Helppohan se on vetää tommonen strawman linja. Yhtä hyvin minäkin voisin kai sanoa jotain tyyliin "kyllähän drinkerin mielipiteet varmaan maistuu, jos hänen tapaansa tulee itkupotkuraivarit siitä, kun pääosassa joku ei-valkoinen-heteromies" tai "kulttuurisodassa samalla puolella olo on tärkeämpää, kuin arvostelun laatu".

Mutta riitäköön se, että kyseessä on tyyppi joka on monissa haastatteluissa nolannut itsensä, kun ei osaa nimetä esimerkkejä antamilleen väitteille, tekee trailerireaktion, jossa leffa julistetaan jo videon otsikossa varmaksi flopiksi ja kun onkin menestys, niin käydään pelkurimaisesti muokkaamassa otsikkoa pehmeämmäksi ja tämä sepittää ihan ihme väitteitä, jotka yksi googlaus usein riittää todistamaan vääräksi.

Se ei ole minulta mitään pois, jos sinä saat hänen kontenttista jotain irti, mutta kun pitää suorastaan pakonomaisesti jokaisen uutuus leffan keskusteluun tulla linkkaamaan tätä "todisteena" oman mielipiteen "objektiivisuudesta", mikä ei kyllä rakenna keskustelua mitenkään mielekkäästi, niin kyllä se minusta ansaitsee call-outtauksen.

Jamoz

  • Jäsen
  • Viestejä: 193
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #24 : 02.07.2026 klo 00:13:22 »
Tuosta hyvästä voitkin sitten nauttia tästä videosta?  ;D ;D Ei tämä nyt niin vakavaa kuitenkaan ole, vai?? Mulle on aivan sama menestyykö nämä roskaleffat (muutama ihan hyvä sentään seassa) vai eivätkö, mun rahat ja elanto eivät ole kyseessä ja on aivan sama vaikka näitä ei tehtäisi enää koskaan ja totuushan on se, että kyllä nämä aika lähellä kuolemaa jo on. Mä en tiedä yhtäkään kakaraa väliltä 7-15v kuka näitä enää katsoisi, jos ei sitten joku isäukko niitä tuputa penskoilleen. Pennut ei noin yleisesti välitä ja se sukupolvi joka näitä fanitti joskus 10+v sitten, on jo aikuisia ja monella perheet ja muuta tekemistä, kun katsoa kyseisiä elokuvia. Kun on nähnyt yhden, niin on nähnyt kaikki. Itse en todellakaan kuulu enää kohderyhmään 50v ykänä. Niin tai näin, eiköhän tämä mun osalta ollut tässä. Hyvä, että tykkäsit ja jotkut muutkin. Kiitos ja näkemiin.

https://www.youtube.com/watch?v=OoAXaskKouk
« Viimeksi muokattu: 02.07.2026 klo 00:21:17 kirjoittanut Jamoz »

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 549
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #25 : 03.07.2026 klo 22:16:32 »
Critical Drinkerilla on turhan kärjistettyjä näkemyksiä ja ikävän pilkallinen tyyli. Ei ole asiallista.

The Comic Book Cast -kanavalla koetetaan esittää ainakin minusta maltillisen tuntuisesti mahdollisia syitä miksi Supergirl-filmi floppasi teattereissa. Videon pituus on vajaat 17 minuuttia. Esitetyt syyt ovat:

– Elokuva tuli liian pian Superman-elokuvan jälkeen.

– Joidenkin mielestä tämä elokuva on Hollywoodille tyypillistä ”woketusta” eli ideologian tuputusta. (Jossa mm. muutetaan tuttua hahmoa ja tehdään elokuva vain pienelle ”edistyneelle” vähemmistölle.)

– Elokuvaa markkinoitiin ensisijaisesti tytöille ja naisille, mutta naiset yleistäen eivät ole kiinnostuneita supersankarifilmeistä jos verrataan miehiin.

– Elokuvan huonot arvostelut saivat ihmisiä jäämään kotiin tiukassa taloustilanteessa.

– Pääosan esittäjä Milly Alcock esitti haastatteluissa kommentteja, jotka vieraannuttivat elokuvien katsojia pois. (Hän mm. ilmoitti, ettei häntä ole kiinnostanut nähdä Supergirlin aiempia näyttelijäsuorituksia ja ettei hän ole edes kiinnostunut supersankarielokuvista. Hän myös arveli, että Supergirl on bi.)

–  Alcock provosoitui sivaltamaan onnettomasti takaisin, kun hänen Instagram-profiiliinsa oli tulvinut henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia mm. hänen ulkonäöstään. (Alcock haukkui konservatiiveja ja kristittyjä.)

– Zack Snyderin fanit ja DC Extended Universen kannattajat ovat somessa tarkoituksella teilanneet elokuvaa, joka rakentaa uutta DC Universeä ja tekee DCEU:n tyhjäksi. (He toivoivat jo, että vuoden 2025 Superman-elokuva floppaisi. Kun se ei tehnyt sitä, keskityttiin Supergirlin haukkumiseen.)

Linkin ulkopuolelta kommentoin vielä, että Supergirlin käsikirjoittaja Ana Nogueira on jo pestattu tulevien Wonder Woman - ja Teen Titans -elokuvien kirjoittajaksi! Tämä ei näytä hyvältä uuden universumin kannalta, koska juuri Supergirlin käsikirjoitusta on moitittu paljon.

Niinpä se että Milly Alcock on roolissaan hyvä, koska on sarjakuvien mukainen. Ei niitten wanhojen, minusta melko paskojen joissa on vaalea Elovena perus-arjalainen kiltti bimbo. Sitä Supergirl ei ole ollut aikoihin.

Nähdäkseni elokuvan kritiikeissä, kielteisissäkin, on melkein poikkeuksetta kehuttu Alcockin näyttelytaitoja.

Minusta saa kokeilla erilaista. Ehkä Supergirl-elokuvassa on haluttu tarjota monipuolisempi naiskuva kuin hahmon vanhimmissa sarjakuvissa: ei hymyilevä, herttainen, täydellisen näköinen ja erehtymättömän oikeamielinen. Jokin heikkous kuten juuri Terästytön trauma ja siitä johtuva juominen ja kyynisyys voi joskus olla hyvä asia hahmoon samaistumisen kannalta. Sopivasti hahmo tulee samalla kyvyiltään lähemmäksi tavista kun hän ei ole keltaisen tähden vaikutuksen alla.

Toisaalta monien mielestä toimintaelokuvien pitää olla eskapismia. Jos sankarihahmo on liian epäsympaattinen tai inhorealistinen, häneen ei haluta samaistua. Ehkä vanhemmat myös enimmäkseen eivät halua lastensa näkevän sankarin juopottelua tai tappamista elokuvissa. Itse tarinassa saisi ehkä olla mieluummin superroistoja kuin meidän oikean maailmamme pahiksia.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 435
Vs: Supergirl (2026)
« Vastaus #26 : tänään kello 00:12:58 »
Kuten sanottua critical drinker harrastaa kulttuurisotaa ja hänen mielipiteillä ei kannata edes pyyhkiä persettä pääosin kun takapuolen pyyhkimisellä on tarkoituksena että se olisi puhtaampi prosessin jälkeen.

Muuten jokainen comic book casting listauksessa on sekin kehnosti joko tahatta tai tahallaan väärin ymmärretty.
– Elokuva tuli liian pian Superman-elokuvan jälkeen.

Vuosi myöhemmin. Tämä on tietty subjektiivinen asia, mutta itsestä vuoden väli on maltillinen.
Olisiko kaksi vuotta ollut parempi? Viisi?

– Joidenkin mielestä tämä elokuva on Hollywoodille tyypillistä ”woketusta” eli ideologian tuputusta. (Jossa mm. muutetaan tuttua hahmoa ja tehdään elokuva vain pienelle ”edistyneelle” vähemmistölle.)
No he ovat idiootteja jotka eivät ole lukeneet vuosien ja vuosikymmenten verran mihin pohjaa ja ovat tarkoitushakuisesti ymmärtäneet tahallaan termin haluamallaan tavalla.
Tasa-arvo on toki ihan kamala ideologia.
Mutta eivät ne " vähemmistöt" ole sen edistyneempiä.
Vähän väliä saa kuulla olevansa natsi tai fasisti heiltä ja woketuksesta öyhöttäviltä että on punaviherkommari.

Itse elokuva on hyvä mutta se että siinä on nainen jonka funktio on muuta kuin a) olla hiljaa ja näyttää nätiltä ja b) tulla nussituksi koska joistain muuta virkaa naisille ei ole niin sitten se elokuva on woketettu.




– Elokuvaa markkinoitiin ensisijaisesti tytöille ja naisille, mutta naiset yleistäen eivät ole kiinnostuneita supersankarifilmeistä jos verrataan miehiin.

– Elokuvan huonot arvostelut saivat ihmisiä jäämään kotiin tiukassa taloustilanteessa.

Ensimmäiseen väitteeseen väittäisin että riippuu juuri supersankareita. Jos lähtee ajatuksesta että on suunnattu vain lapsille ja vähämielisille, ehkä sitten.
Vapaa maa vielä, väärässä saa olla.
Esimerkiksi Wonder Woman ja Harley Quinn ja Supergirl vetoavat enemmän naiskatsojiin mutta se on osalle liian sokea.

Huonot arvostelut ja taloustilanne ovat yhteiskunnan ongelmia. Kuten todettua elokuvalla on kaksi isoa vastustajaa. Toinen on ne jotka höpöttää woke siellä woke täällä ja ovat päättäneet etukäteen critical drinkerin tavoin että siinä on nainen ja ei ole vaan kameran nuoltavana ja hiljaa= paskaa.
Toinen on ne kriitikot jotka eivät pidä mistään etäisesti supersankarigenreen liittyvästä, jotka ovat yli kymmenen vuotta puhuneet saturaatiosta ja supersankariväsymyksestä ja kuvittelevat että ilman näitä meillä olisi enemmän vakavaa draamaa ja pukuepookkeja tai " niitä hyviä elokuvia mitä ennen tehtiin".
Joka on absurdia fantasiaa.

Taloustilanne on taasen kyvyttömistä poliittisista päättäjistä, niin meillä kuin maailmalla johtuva ja meillä ja maailmalla tehdään aktiivisesti taloutta huonontavia liikkeitä.



– Pääosan esittäjä Milly Alcock esitti haastatteluissa kommentteja, jotka vieraannuttivat elokuvien katsojia pois. (Hän mm. ilmoitti, ettei häntä ole kiinnostanut nähdä Supergirlin aiempia näyttelijäsuorituksia ja ettei hän ole edes kiinnostunut supersankarielokuvista. Hän myös arveli, että Supergirl on bi.)

–  Alcock provosoitui sivaltamaan onnettomasti takaisin, kun hänen Instagram-profiiliinsa oli tulvinut henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia mm. hänen ulkonäöstään. (Alcock haukkui konservatiiveja ja kristittyjä.)



Olen skipannut Alcockin haastattelut, hyvin veti roolin vaikkei lajityypin fani olisi.
Mutta jälkimmäinen nostaa pisteitä.
Jos konservatiivit ja kristityt ottavat asiakseen mennä henkilökohtaisuuksiin kuten monella heistä, ei kaikilla on se fiksu vähemmistökin olemassa, niin ei siinä mitään.
Jos katsoo että voi heittää mitä tahansa seurauksitta vain koska" me olemme perinteisten arvojen puolella" ja kaikkien on toteltava meitä koska uskonnon ja sanan vapaudet on että itse saadaan sanella muille muut ei mitään meille on ymmärtänyt yhteiset sosiaaliset säännöt väärin.

Valtaosa" woketuksesta" puhuvista edustaa juuri mainittuja ryhmiä ja Päivi Räsäsen tavoin pilaa kaikkien maineen.
Annan kaikille mahdollisuuden ja on muutama ystävä joita arvostan vaikka ovatkin kristittyjä.
Minkään uskonnon edustaja ei ole lähtökohtaisesti hyvä asia millään mittarilla omissa kirjoissani mutta henkilön omat teot ovat minulle se ratkaiseva tekijä.

Amerikan kaltaisessa kehitysmaassa joka on luisumassa teokraattiseksi diktatuuriksi ymmärrän vastustuksen vaikken jaa kantaa.


– Zack Snyderin fanit ja DC Extended Universen kannattajat ovat somessa tarkoituksella teilanneet elokuvaa, joka rakentaa uutta DC Universeä ja tekee DCEU:n tyhjäksi. (He toivoivat jo, että vuoden 2025 Superman-elokuva floppaisi. Kun se ei tehnyt sitä, keskityttiin Supergirlin haukkumiseen.)
 
No tämän allekirjoittanut hyväksyy syyksi. Ei tee siitä fiksua syytä mutta syyn silti.
Elokuva on katsomatta teilattu.
Tästä syystä vältän kommentoimista elokuvista joita en ole nähnyt ja sarjakuvista ja kirjoista joita en ole lukenut.
Mielipiteeni on toki vähemmän varma ja ehdoton silloin, mutta ainakin se perustuu omiin havaintoihin ja tietoon/kokemukseen.



Linkin ulkopuolelta kommentoin vielä, että Supergirlin käsikirjoittaja Ana Nogueira on jo pestattu tulevien Wonder Woman - ja Teen Titans -elokuvien kirjoittajaksi! Tämä ei näytä hyvältä uuden universumin kannalta, koska juuri Supergirlin käsikirjoitusta on moitittu paljon.

Elokuvan nähneenä tämä on lievästi sanottuna absurdi väite joka muuttaa valkoista mustaksi ja päinvastoin.
Ainoat syyt mitä itse keksin on sama kuin aiemmin eli tarkoitushakuisesti mollata koska halutaan juurikin uuden universumin floppaavan koska James Gunn ja nyt vielä Ana Noguera edustavat heille epämiellyttävää puolta vähintään ideologisesti ja osittain sukupuolen myötä.

Nyt vielä

Minusta saa kokeilla erilaista. Ehkä Supergirl-elokuvassa on haluttu tarjota monipuolisempi naiskuva kuin hahmon vanhimmissa sarjakuvissa: ei hymyilevä, herttainen, täydellisen näköinen ja erehtymättömän oikeamielinen.
Jokin heikkous kuten juuri Terästytön trauma ja siitä johtuva juominen ja kyynisyys voi joskus olla hyvä asia hahmoon samaistumisen kannalta. Sopivasti hahmo tulee samalla kyvyiltään lähemmäksi tavista kun hän ei ole keltaisen tähden vaikutuksen alla.


Alkukommenttisi vahvistaa ettet ole lukenut hahmoa enempää kuin on tullut suomeksi etkä todellakaan nähnyt elokuvaa varsinkin kohdassa"erehtymättömän oikeamielinen". Elokuva myös näytti huolella ettei hahmo ole vain voimansa vaan se ydin on muutakin kuin vain keltainen aurinko sillä kyllä niitä voimien käyttöä että voimankäyttöä on.

Et myöskään ole nähtävästi katsonut sitä kaameaa Helen Slater Supergirl kalkkunaa, muistaakseni 1984, etkä niitä neljää tai viittä ainakin kautta Melissa Benoitin CW/HBO Supergirl sarjaa joissa ollaan liki viisikymmenluvun puhtoisuudessa ja pepsodent hymyssä. Eli herttaista wanhan ajan Terästyttöä on kyllä sitä kaipaaville vaikkei ole ollut sarjakuvien normi hyvään toviin eikä varsinkaan sarjakuvan johon elokuva pohjautuu.


Toisaalta monien mielestä toimintaelokuvien pitää olla eskapismia. Jos sankarihahmo on liian epäsympaattinen tai inhorealistinen, häneen ei haluta samaistua. Ehkä vanhemmat myös enimmäkseen eivät halua lastensa näkevän sankarin juopottelua tai tappamista elokuvissa. Itse tarinassa saisi ehkä olla mieluummin superroistoja kuin meidän oikean maailmamme pahiksia.

Yhäkin, sinun ei tarvitse kertoa selvemmin ettet ole nähnyt elokuvaa.
Fiktion kautta kehitetään myös moraalia, muuten ei olisi uskontojakaan.
Uskonnot vaan ovat huonommin kirjoitettua materiaalia vaikka hyvistä lähteistä varastavat" totuuden" eivätkä näytön perusteella osaa toimia moraalisesti oikeassa maailmassa.

Juopottelu ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä tai kryptonilaista.
( Ja kun tiedän että yksi kaveri lukee tämän ketjun, poikasi bongasi joo oli se juoppokin mutta ihmisenä helmi sikojen joukossa)

Oikean maailman ongelmia on käsitelty fiktiossa jota kuinkin niin kauan kuin fiktiota on ollut.
Krem ja kumppanit kun ovat myös superroistoiksi luokiteltavia.
Tämän Supergirl elokuvan juonen lähtökohdat voi juontaa tietty John Wick ykköseen ja Mad Max Fury Road elokuvaan.
Elokuvassa on sangen osuva moraalinen opetus.