Tarkoitus oli katsoa tämä pätkä ennen Kostajia, eikä näin käänteisessä järjestyksessä oikein enää ollut intoa tarttua uuteen Marvel-leffaan.
Thorin oma pätkä olikin onneksi aivan toista maata, kun käsikirjoitus piti leffan mainiosti kasassa. Vaikka fanipoikakosiskelua oli riittämiin, se ei häirinnyt kokonaisuutta. Stan Leen vilahdus oli ehkä toistaiseksi paras, ja valitettavasti myös mahdollisesti viimeinen.
Sateenkaarisillan pyörivä scifi-häkkyrä ja muut yksityiskohdat olivat ylimääräistä ryönää, mutta ei minua lavasteet muutoin vaivanneet. Ennemmin naputtaisin siitä, että Heimdall oli mustan näyttelijän esittämä, roolitus kun vain nolosti korosti sitä tosiasiaa, että mustia sankareita ei aikanaan sarjakuviin juuri huolittu. Natalie Portmanin roolin olisi voinut antaa mustalle näyttelijättärelle, se olisi ollut ryhdikkäämpi ratkaisu.
Thor ja etenkin Loki olivat Kostajien joukossa jotekin laimeita ilmestyksiä, joten olin positiivisesti yllättynyt, että omillaan nämä toimivat näin hyvin. Perhesuhteet olivat tietysti sarjakuvapohjalta riittävän kimurantit, joten ei siihen enää turhia päälle ollut tarpeen liimatakaan.
Kaiken kaikkiaan tämä jäi ensimmäiselle Rautamiehelle, mutta napsahti Marvel-filmatisointien kärkijoukkoon kirkkaasti. Hyvä indikaattori on se, kuinka paljon elokuvasta on pikakelattava, että sen kärsii katsoa. Tässä tarpeen oli loikkia lähinnä Natalie Portmanin esitysten ylitse, joten tältäkin osin hyvin meni.
