1970-luvun suuri taskarikeskusteluketju

[PurPur]

Minä Peregon fanittajana ja Cavazzanon vihaajana vain pahoittaisin kaikkien mielet.

Sen sijaan olisi kiinnostavaa lukea Koninkauluksen asiantuntija-arvioita vanhoista taskareista.

[VesaH]

Vesa H muokkasi viestiään jälkikäteen: Olen huomannut Mikkiä kiipelissä myynnissä ihan lähikaupassakin. K-market Otso, Kontiontie 34, Riihimäki

Niin, kyllä ykköstaskukirjaa on kaupat täynnä, mutta entä se tupla, joka sisältää numerot 2 ja 3?

[Janne]

Tuplanide kuulostaa hoopolta ratkaisulta.

[Jari Lehtinen]

Etenkin kun kakkonen oli Aku-taskari ja kolmonen Mikki-taskari. Mutta ehkä tässä on se sama juttu, mikä joskus tuli taskaritoimituksessa esille: Mikki-taskarit eivät myy. Eivät millään. Mikin dekkaripokkarit oli jänniä, mutta ei niitäkään lukevainen yleisö suostunut ottamaan omakseen.

[Janne]

Kaikesta päätellen päätös tuplaniteestä oli tehty jo ennen kuin numero ykkönen oli edes nähnyt kaupan hyllyä, joten ennakkoasenteet ne tässä jylläävät. Toivottavasti ykkösen myyntiluvut tulevat osoittamaan ennakkoasenteet vääriksi.

[hdc]

Hmm, kinkkinen äänestys, kun ne varsinaiset suosikkitaskarit tulevat vasta myöhemmillä numeroilla...hyviä tarinoita löytyy mutta huippujen rinnalla on myös ne kauheimmat limbot, joskus myös samassa kirjassa...

Nuo esitellyt 8 ja 14 ovat varmastikin ankkataskareista ne parhaat, ja Mikeistä 1 on ihan ansiokas mutta kallistun siltikin enemmän kahteen muuhun, numeroihin 5 ja 23. Mikki kuulee kummia on mitä mainioin seikkailutaskari mutta kun asiaa pohdin niin kiehtovin kokonaisuus on merkillinen, ristiriitainen mutta tunnelmallinen Mikki ja Hessu timanttien jäljillä, siis vitonen.
Jotenkin muuten kuvaavaa että ainoa taskari jossa Hessu on päässyt kirjan nimeen...

Kolumneilu pitäisi kai kirjoittaa omalla nimellä?

[Curtvile]

Mikki kuulee kummia on mitä mainioin seikkailutaskari mutta kun asiaa pohdin niin kiehtovin kokonaisuus on merkillinen, ristiriitainen mutta tunnelmallinen Mikki ja Hessu timanttien jäljillä, siis vitonen.
Jotenkin muuten kuvaavaa että ainoa taskari jossa Hessu on päässyt kirjan nimeen...

Kolumneilu pitäisi kai kirjoittaa omalla nimellä?

kyllä se(omalla, vanhempien antamalla nimellä kirjoittelu) on kvaakissa vaateena kolumni/artikkelipuolella halusi tai ei.

70-luvun taskareista on muistaakseni Voimakolmikko luettavin. Ankat on jäänyt aina jotenkin lapsipuolen asemaan omassa sarjakuvaharrastuksessani.

[Janne]

Oli pakko äänestää vitosta. Se oli ensimmäisiä vanhoja taskareita, joita joskus 70-luvun loppupuolella, 80-luvun alussa sain käsiini. Repaleinen divariosto, jonka teippailin ja kursin kasaan. Tunnelma siinä oli jotenkin unenomainen. Ulkoa en olisi muistanut kuitenkaan siitä kuin pari tarinaa. Taisivat kaikki jutut kuitenkin olla hyviä.

[Timo Ronkainen]

Näissä 25:ssä ekassa on useimmat itselle nostalgisimmat taskarit. Neljää ekaa muistan tavailleeni kannettomina riekaleina, jostain syystä kukin sarja oli useimmissa yhtenä omana palanaan.. mistä lienevät kotiin tulleet. Myöhempiä tuli hankittua divareista. Eka ihan uutena ja "omalla" rahalla ostettu oli Voimakolmikko legendaarisine ruotsalaisine tulitikkuineen. Neljä ekaa ostettiin sitten myös uusintapainoksina, kaikki ne oli yhdessä paketissa ja ne ovat yhä hyllyssä (harmi, että sen pahvikuoret ovat kadonneet), samoin kuin lähes kaikki noin 50-60 ekaa.
Vaikea, vaikea valinta. Mikki kiipelissä ja huiman jännä Kalidornian keisari, Mikki ja Hessu timanttien jäljillä -kirjan viidakkosarja (Joe Pelata ja Hessu Kettu!), joka oli melkein pelottava kakarana ja saman kirjan oudot taikuussarjat (Gottfredsoniakin), Aku Baban "neljänneshernettä", Amerikan keisarin oudot jutut, Ritari Pelottoman erikoinen esinäytös ja ritariseikkailut, Voimakolmikon loistavat Scarpat, Roopen joulutervehdyksen "aidot" kultakannet (vain eka painoksessa kultavärillä painettu)... jne jne...
Taivunko lopulta Voimakolmikkoon...

Timo

[hdc]

Juuh, vitosessa ei yksikään yksittäinen tarina nouse ihan kaikkien aikojen huippujen joukkoon, muttei siellä huonojakaan tarinoita ole ja niistä tulee sellainen omalaatuinen kokonaisuus jonka tunnelma liikkuu film noirin ja vanhojen kansansatujen välimaastossa...kova juttu pienenä kun Aku oli Vicarin tai Barksin piirtämä ja Mikki Tellon, niin sitten löytyy tällaista Jotain Aivan Muuta...ja on se kova vieläkin.

Sinänsä muuten hassua että vaikka tässä on paljon sellaista mistä minä italo-Disneyssä pidän niin kaksi tarinaa viidestä onkin Amerikasta. Mutta toisaalta ne kaksi ovatkin teemoiltaan perustaskaria, Lockman-Strobl tekee jutun Hessun esi-isistä ja Walsh-Gottfredsonin Irlanti-seikkailu on enemmän kauhuelementeillä höystettyä satua kuin mikä Westernillä tai Egmontilla on yleislinjana...
Ja sitten on tosiaan se Matamorojen timantit, joka jaksaa pöyristyttää yhä vain.

Jos tarkasteltaisiin objektiivista laatua, kuinka hyvin sarjat on teknisesti toteutettu jne. niin eihän tämä pärjäisi, mutta tässä onkin tietoisesti tai vahingossa saatu aikaan sellainen hivenen dekadentin b-noirin tunnelma. Jos siihen ei pääse kiinni tai ei vetoa niin se on ihan kiva nostalginen Mikki-taskari jossa on Gottfredsonin sarja.

[K.I.P]

Ääni meni ykköselle !

Pakko oli sitä hyvien joukosta äänestää.
Kuolasin sitä aikoinaan kioskilla ja järkyttävän kalliista hinnasta huolimatta sain sen juuri ja juuri ostettua, UUTENA.
(Suurin osa vähistä rahoistani valui sittemmin divareihin)
Järisyttävän hyvä ja "erilainen" aikaisempiin ankkohin verrattuna.

Eiköhän ne taskarin kultavuodet ajoittuneet 50 ensimmäiseen numeroon.

[PurPur]

Äänestin Amerikan Keisaria, ensimmäistä sarjakuvaa josta minulla on edes muistikuvia. Aiheesta on taidettu keskustella aiemminkin, tosin silloin mietittiin taskareiden top threetä.

Aku ja Amerikan Keisari on maaginen, jo nimi herättää kummallisia mielleyhtymiä, ja tarinoissa (unissa) vaihtuu aika ja paikka tuiki tiheään, mennään pöllähtäneestä sateenkaarifantasiamaailmasta  "historialliseen" Venetsiaan, sitten 1600-luvun Pariisiin ja kohta ollaankin vapauttamassa Ankkalinnaa (Uutta Jerusalemia) sekä aivopestyä Pelle Pelotonta Mikin ja Hessun ohjaaman louhikäärmeen avulla. Lopuksi ei ihmetytä yhtään tieto siitä, että Walesin prinssi Madoc löysi ensimmäisenä Amerikan. Joskin veljenpojat pilaavat ilon huomauttamalla että Gutenberg keksi kirjapainotaidon..

Kunnon stuffia, ei ikinä mitään tämän kaltaista siinä läpsyskässä joka Saapuu Kotiisi Joka Keskiviikko.

[VesaK]

Vuosi 1973 on itsellenikin rakas taskukirjavuosi. Silloin alkoivat valjeta sarjakuvakerronnan salat, ja sama ahaa-elämys kulki lävitseni kuin monilla muillakin: Nämähän ovat päheitä juttuja! Ihan ensimmäinen käsiini saamani taskukirja oli numero 9 (1972, Ota rennosti, Aku!) mutta eka aivan itse ostamani oli numero 17 - Roopen joulutervehdys.

Rodolfo Ciminon kirjailema ja Romano Scarpan piirtämä "Roope-sedän kaksoisolento" -tarina tuotti aitoja kauhun väristyksiä.

Roope menee kansanopiston robottikurssille ja rakentaa itselleen väsymättömän näköisrobotin bisneksenpitoon - mutta kohta olio käy kateelliseksi lihaa ja höyheniä olevalle Roopelle.

Roobo paiskaa Roopen tyrmään vedelle ja leivälle. Pian kuitenkin Tupu, Hupu ja Lupu aistivat outoja isosetänsä käytöksessä - eivät edes ilmaiset herkkumunkit maistu. "Hmm... näitäkö syödään? Minkä vuoksi?" "Pidän vain tehosta! SÄHKÖVIRRASTA!"

Veljenpojat saavat vahvistuksen klassisella tavalla, nähdessään miten metallirunkoinen Robo-Roope lataa itseään valtakunnanverkosta. Oikea Roopekin löytyy ja vapautetaan, mutta sähköä sädehtivä Roboranka lähtee tulemaan kourat ojassa kohti Roopea ja poikia... Ei tuntunut Terminaattori paljon miltään 10+ vuotta myöhemmin.

Kirjan lopussa on toinen, aivan erilainen robostelu, Roope-setä ja kotirobotti, jossa Kroisos ja Roope kisaavat monitoimirobotin omistamisesta. Yltiöahkeran Guido Martinan kynäilemä ja Giuseppe Peregon osaamallaan tyylillä rustaama hulluttelu oli  ensi- ja toisio- ja kolmannellakin lukemalla riemastuttava elämys.

Ylitehokas piippupää-nököhammas-robotti rusikoi ihan kaiken mäskäksi ja lakaisee raivoavan Roopenkin roskiin. Veljenpojat + muistaakseni Pelle Peloton ovat taas nokkelimpia, ja oivaltavat että robotti turhautuu jos joutuu vain pölyhuiskan virkaan. Ei muuta kun luonnonvaroja kuppaamaan! Kroisoskin saa lopuksi ansionsa mukaan: Ryms! Räms! Kukkuu! Robotti pistää Kroisoksen palatsin säleiksi...  

Hienoja juttuja! Jälkikäteen ajatellen varsin peruskauraa, mutta silloin joskus niissä oli ihmeen tuntua!    

[tahkonpolku]

Kirjan lopussa on toinen, aivan erilainen robostelu, Roope-setä ja kotirobotti, jossa Kroisos ja Roope kisaavat monitoimirobotin omistamisesta. Yltiöahkeran Guido Martinan kynäilemä ja Giuseppe Peregon osaamallaan tyylillä rustaama hulluttelu oli  ensi- ja toisio- ja kolmannellakin lukemalla riemastuttava elämys.

Kyllä, tosi posketonta sekoilua ja vielä Peregon mykäksi vetävän viivan ryydittämänä.

Jostain kumman syystä muistan siitä aina yhden ruudun, jossa Roopea aivopestään robotin hankintaan. Roope kuulee autoradiosta biisin, ja siinä lauletaan:

”Kas robotti se joulun alla...”

Eehhehee! Siinäpä täysin älytön joululaulun aihe. Heitän rajun arvauksen, ettei tarinassa alun perin laulettu mitään joulusta, mutta kääntäjä on sen väkisin ympännyt mukaan, koska taskari on nimeltään Roopen joulutervehdys. Se tosiaan ilmestyi jouluksi. Sain sen itsekin pukinpussista.

[AT-Man]

Rodolfo Ciminon kirjailema ja Romano Scarpan piirtämä "Roope-sedän kaksoisolento" -tarina tuotti aitoja kauhun väristyksiä.

Jos tämä on se sama tarina minkä muistan lukeneeni, niin siitä on ilmeisesti sensuroitu ase robotti-Roopen kädestä pois? Tällaisen vaikutelman sain, kun robo osoitti Akua pelkällä sormella ja puhui siihen malliin että ampu tulee.