1970-luvun suuri taskarikeskusteluketju

[VesaK]

Kyllä juu, tämä oli sitä aikaa kun AA taskukirjoissa sormet sanoivat poliiseilla ja rosmoilla PAM PAM. Taisivatpa olla saksalaiset pilkunpaikkaajat asialla.

Myöhemmissä painoksissa ei siistimistä enää harrastettu, oletan, en ole tutustunut kuin satunnaisesti.
 

[tahkonpolku]

Jos tämä on se sama tarina minkä muistan lukeneeni, niin siitä on ilmeisesti sensuroitu ase robotti-Roopen kädestä pois? Tällaisen vaikutelman sain, kun robo osoitti Akua pelkällä sormella ja puhui siihen malliin että ampu tulee.

Ei tämä ole se, vaan tarkoitat tarinaa "Roopen kaksoisolento", joka on taskari nro 6:ssa Aku Baba ja viisi rosvoa. Siinä Pelle Pelottoman monistuskone tekee Roopesta kaksoisolennon (eikä siis robottia). Tarinassa on sensuroitu aseita useammastakin ruudusta ja joissakin kohdin pyssyjen tilalle on piirretty jotain pölynimurin näköisiä ruiskuja!

[Timo Ronkainen]

Saksalaisethan näitä tosiaan sensuroivat. Alla yksi esimerkki. Vaahtosammutin (Schaumlöschern) aseeksi konnille!

[Timo Ronkainen]

Kröhöm... Taskarihistoriaa voi lukea lisää Pamauksen numerosta 21. 

[K.I.P]

mutta eka aivan itse ostamani oli numero 17 - Roopen joulutervehdys.
Rodolfo Ciminon kirjailema ja Romano Scarpan piirtämä "Roope-sedän kaksoisolento" -tarina tuotti aitoja kauhun väristyksiä.
Roope menee kansanopiston robottikurssille ja rakentaa itselleen väsymättömän näköisrobotin bisneksenpitoon

Heh !
Pari päivää sitten juolahti jostain syystä tuo tarina mieleen, mutta en muistanut missä taskarissa se oli.
Mielessä oli laittaa jossain vaiheessa kysely tänne.
No ei tarvinnut, kun vastaus tuli ennen kysymystä ! 
Nyt vaan lukemaan, justiinsa kaivoin kaapista.....

[VesaK]

On se joskus niinkin että kvantiteetin kautta oivaltaa kvaliteetin. Vaikka itse oli todella nuori, niin jo vain kohta Barksin tarinat erottuivat 1970-luvun Akuista kuin kermaleivokset mämmistä.

Samaten sitten kun taskukirjoja ryhtyi urakoimaan, Romano Scarpan tyyli pomppasi silmille. Ei niin väliä oliko jutun juonessa päätä tai häntää, piirroksissa oli hohtoa ja sitä kautta hahmojen toilailukin ihan siedettävää.

Scarpan nimen opin ensi kertaa varmaankin Sarjainfosta 1980-l. alussa, kun uutisena mainittiin että televisiomme oli joulun aikaan tehnyt ihmeen ja esittänyt ei-pahvipala-animaation, jonka teossa Scarpa oli ollut vahvasti mukana. Lienee The Fourth King (1977)?   

Rauha myös Mary A. Wuorion muistolle, aivan upeita käännöksiä vaikka välikielen (saksan?) kautta tulivatkin eikä varmasti ollut liikaa aikaa hinkata repliikkejä.

[tahkonpolku]

Saksalaisethan näitä tosiaan sensuroivat. Alla yksi esimerkki. Vaahtosammutin (Schaumlöschern) aseeksi konnille!

Aah, ne olivatkin siis vaahtosammuttimia eikä pölynimureita!!

[Pässi]

Muistan kun 80-lopulla - jolloin elättiin vielä vahvasti barksilaista aikaa - Sarjainfon silloiset toimittajat/totuuskomissiolaiset suorastaan halveksivat "italoakuja." Tähän asenteeseen saattoi myös vaikuttaa se, että nämä italialaiset jutut alkoivat siihen aikaan murtautua taskareiden ghettosta sarjakuva-albumeihin, jotka oli vielä silloin pyhitetty toivesarjoille ja vanhoille klassikoille. Ei muka voinut olla tilaa kaikille.

Ajat, ne ovat a-muuttuvaiset.

[hdc]

Heh, muistelen tuota samaa että vanhemmissa Sarjainfoissa oltiin hyvinkin taskari-kielteisiä ja ankisteille ei ollut muuta jumalaa kuin Barks...en ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään.

[PurPur]

Italokamaa julkaistiin albumeina 70-luvun alussa (Aku Ankan klassikot), ja myös Akkareissa sitä nähtiin, ei usein, mutta aina välillä ihan 60-luvulta 70-luvun loppuun asti. Sitten ne hävisivät.

[Janne]

Italo-akujen ja -mikkien halveksunta näkyy siinäkin, että suunnilleen puolet kaikista 80-luvulla Aku Ankan satasivuisissa ja paksuissa koosteissa (kuten Aku Ankan riemuralli) julkaistuista italotarinoista on törkeällä tavalla lyhennelty. Joistakin tarinoista on jäljelle jäänyt hädintuskin kolmannes. Stroblin ym. jenkkipiirtäjien tarinoista on jokainen ruutu muistettu ottaa mukaan.

Leikkely selittynee osittain sillä, että alkujaan kolmiriviset tarinat on haluttu ajaa sopiviksi neliriviseen julkaisuun. Olisi kuitenkin mielestäni saanut riittää, jos olisi huomaamattomasti nipsaissut ruudun sieltä, toisen täältä.

[VesaK]

Ajat, ne ovat a-muuttuvaiset.

Eipäs nyt vielä innostuta liikaa, viel on vanha kaarti voimissaan ainakin tietyissä arvovaltaisissa kulttuurinsäilömislaitoksissa.

Kun reilut pari vuotta sitten Kansalliskirjasto juhlisti 300-vuotiasta vapaakappaleoikeutta ( http://www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta/tapahtumat/1173086826203.html ) näyttelyllä "Agricolasta Aku Ankkaan", herätti näyttelyn nimi kuulemma suurta vastustusta kirjaston vanhimmissa viisaissa:  "Aku Ankka! Semmoista amerikan-hapatusta, ei tuollainen nimi käy ollenkaan suomalaisen kulttuurin ylistämisen yhteyteen... kuka nykyään edes lukee jotain Akua..."

Näyttelyn avannut arkkipiispa puolestaan osoittautui Aku-faniksi ja kertoi oppineensa lukemaan Akun avulla. Hänellä ei ollut mitään nimeä vastaan, päinvastoin.

 

[Pässi]

Eipäs nyt vielä innostuta liikaa, viel on vanha kaarti voimissaan ainakin tietyissä arvovaltaisissa kulttuurinsäilömislaitoksissa.

Tuolla saralla joo, mutta sarjakuvaskenen sisällä tämä italokama vs. "oikeat" ankat -vastakkainasettelu on mielenkiintoista, joskin tavallaan ymmärrettävää. Vanhoissa taskareissa on paljon kivaa, mutta myös ihan hirveästi kuraa. 50-60-luvun Akkareihin verrattuna vähintäänkin persoonallinen taskarityyli on epäilemättä jakanut sukupolvia.

Juu, 70-luvun alussa julkaistiin italialaisia myös albumeissa, mutta käsittääkseni sitä ei vielä silloin pidetty niin leimallisesti italialaisena, sillä ankkafanit eivät olleet vielä niin sofistikoituneita, että olisivat tunnistaneet tyylejä ja taiteilijoita tai etsineet tietoa juttujen tekijöistä ja taustoista Wikipediasta. Huutakaa heti hep, jos olen mielestänne väärässä.

[Timo Ronkainen]

1970-luvulla oli Euroopassa ehkä kourallinen ihmisiä, jotka tunsivat jonkun muunkin piirtäjän kuin Barksin nimeltä ja erotti eri tyylit toisistaan. Koko maailmassa ehkä pari kourallista. Barks-fanejahan oli enemmän toki kuin niitä, jotka alkoivat tunnistella ja etsiä muittenkin tekemiä sarjoja. Kovimmat fanit etsivät just noihin aikoihin vielä elossa olevia sanoma- ja sarjakuvalehtien veteraanisenttareita. Kovimmat usalaiset keräilijät ja tutkijat tekivät vierailuja Western-yhtiön tiloihin ja arkistoihin ja haastattelivat toimittajia ja saivat kontakteja piirtäjiin. Willits, Barrier, Naiman ja ketä noita oli. Italiassa myös kovasti etsiskeltiin omia piirtäjiä, monet vissiin yllättyivät että nämä kaikki ovat kotimaisia...

Timo

[PurPur]

1970-luvulla oli Euroopassa ehkä kourallinen ihmisiä, jotka tunsivat jonkun muunkin piirtäjän kuin Barksin nimeltä ja erotti eri tyylit toisistaan. Koko maailmassa ehkä pari kourallista.

Kyllä ihan tavallinen umpiluupääkin oppi piirtäjät erottamaan toisistaan kun oli jonkun aikaa ankkoja lukenut. Nimiähän ei tiennyt aluksi kukaan.