Nuo taiteelliselta tasoltaan ja kuvalaadultaan heikkotasoiset vanhat vuosikerrat eivät juuri kiinnosta, eivät edes nostalgiselta kantilta.
Se Kronikka-tyylinen reilu satasivuinen formaatti, jossa on joku temaattinen tai tekijäkohtainen kokonaisuus, olisi paras tapa julkaista Team Fantomenin Mustanaamiota suomeksi.
(Kaikkein mieluiten ottaisin sen värilehden takaisin loistavine kakkossarjoineen, mutta se nyt on ihan mahdoton haave.)
Vuoden 2013 kronikat olivat mielestäni loistava korvike lehdelle: rusinoita pullasta uusien tarinoiden saralla. Vuoden 2012 kronikat taas juuri sitä, mikä 2000-luvun mustiksessa sai monesti huokaisemaan syvään lehden kolahtaessa luukusta: täynnä uusintoja. (2012 jätin ostamatta, 2013 olin tilaaja). Vuonna 2013 kaikki näytti hetken hyvältä Mustanaamiolle; Vaeltava Aave ei ollutkaan kuollut. Nykymallin satunnaiset julkaisut ovat kuin bändiltä, joka ei enää julkaise kuin kokoelmia: melko arvottomia pitkän linjan fanille.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten lehdellä olisi mennyt vuosien 1997-1999 julkaisumallilla. Vaikka lehden harva julkaisutahti harmitti, lehti oli tuolloin mielestäni varsin laadukas. (tilaukseltaan kai myös halvempi).
Vuosipainoksia ostan mielelläni, koska monta seuraavaa vuotta vielä uupuu itseltäni lehdestä.
Nähtäväksi jää, hyödyntääkö Egmont nostalgian voimaa Hollywoodin tavoin vai antaako potentiaalisen asiakaskunnan hiipua pois.
