Minulle mustavalkoinen Corto Etelämerestä Siberiaan on aina ollut se ainoa oikea. Sen jälkeen Pratt menetti mielenkiintonsa piirtämiseen ja siirtyi kertomaan tarinoita siitä miten ruoho kasvaa ja lehdet tippuu puista. Vähän liian Zeniä minulle... Tämä on siis minun mielipiteeni ja muut saavat vapaasti olla eri mieltä.
Cortoja on jälkikäteen väritetty pariinkin otteeseen. Tiivistäen voidaan sanoa, että:
- 70-luvulla väreistä vastasi Prattin toinen vaimo Anne Frognier (viidakko-Annan esikuva).
- 80-luvulta eteenpäin väreistä vastasi Prattin ystävätär ja sittemmin oikeuksien omistaja Patrizia Zanotti (Jesuiitta Joen sisko).
- Prattin kuoleman jälkeen Zanotti on systemaattisesti värittänyt uudestaan Cortoja ja Prattin muutakin tuotantoa. Sivutaittoja ja dialogejakin on siinä sivussa muuteltu puristien suureksi kauhuksi. Uusimpana uutuutena pokkari-Cortot (joita myös manga-Cortoiksi kutsutaan).
Suomeksi julkaistut värilliset Corto-albumit ovat kaikki Zanottin värittämiä. Kertomus Venetsiasta, uudempi Nuoruus ja Tango ovat näitä Prattin kuoleman jälkeen raiskattuja laitoksia. Ehdottomasti ei näin. Näistä omistan vain Tangon sen mukana tulleen erinomaisen CD:n takia.
Non Stopin väreistä vielä. Corton lyhyet tarinat ilmestyivät mustavalkoisena ranskalaisessa Pif Gadget-lehdessä. Ne julkaistiin pian uudestaan värillisinä Tintin-lehdessä. Oliko värittäjänä Frognier vai joku muu, en osaa varmuudella sanoa. Non Stopin värit on mielestäni samat kuin Tintinissä. Nonarissa tosin oli ongelmana, että puhekuplista ei aina tiennyt kenelle ne kuuluivat. Tintinissä painojälki oli paljon skarpimpaa.