Kukaan ei vielä ole nillittänyt julkaisun rasteroitumisesta. Kyseessähän on hyvänen aika täysin mustavalkoinen teos ja on siis varsin omituista, että viiva muodostuukin rastereista (tämä näkyy erittäin hyvin arvostelussa olevassa näytekuvassakin).
Tähän piti vielä palata, kunhan painomusteen tomu hiukan laskeutui. Olenko minä tosiaan niin toivoton puusilmä, etten erota tuota rasteroitumista, vaikka kuinka killittelen.
Kyllähän se noissa Janne V:n skannaamissa kvaak-arvion kuvissa näkyy selvästikin, mutta vastaavat kuvat itse julkaisussa eivät paljasta moista "reikäisyyttä". Siis niissä kappaleissa, joita olen sekopäisenä selaillut.
Onko siis opuksia, joissa painovärin epätasaisuus tai muu vajavaisuus tuo esiin tämän "omituisen oudon" käytännön eli "ihmeellisen ratkaisun"? Selitystähän minulla ei asialle ole, kun moinen painotekniikka ei kuitenkaan ole toimittamisen ja koostamisen aikana tietoisesti masinoitu juttu.
Kumpiko ilmiössä harmittaa enemmän: se että rasterointi pistää räikeästi silmään, vai enemmänkin se tietoisuus, että tällaiseen selittämättömään ratkaisuun näyttäisi turvaudutun syystä tahi toisesta?
Maindi bogglaa...
Mitä opusten hintaan tulee, saa nähdä tuleeko Hex-materiaalia enää yhtä kätevästi saataville. Hiukan huolestuttavia nuo halpatuotantoa mutkistavat maininnat DC:n järkälepolitiikan jatkumisesta.
Pikalisäys:
Luupilla rasterointi juu näkyy. Sivujen tiffit ovat tiettävästi olleet grayscalea eivätkä mustavalkoiseksi kovennettua bitmappia. Ei voi kuin siteerata kevyen anteeksipyytävästi Tinneri-yhtyeen punk-klassikkoa:
Maailma on mustavalkoinen
Sun on oltava puolesta tai vastaan
Sun täytyy sanoo, sä oot joko tai
Onks se sit muka jotain hauskaa vai?