Sarjakuvako ei muka taidetta laisinkaan? :)

[JV]

Onhan sekin taidetta, jos joku ottaa vessasta pisuaarin ja laittaa siihen nimikirjoituksen (--> M. Duchamp).

Kipaisepa lähikirjastosta vaikka Irmeli Hautamäen kirja Marcel Duchamp -  Identiteetti ja teos tuotteina, niin tiedät mistä puhut.

[Lättä]

Eikun taas ymmärrettiin väärin. Pidän Duchampia taiteilijana, ja teoksellaan hän kritisoi mielestäni hyvin taiteen rajoja.

Eikös siis se pisuaari ollut dadaa, ja hän esitti kysymyksen, että pitääkö taiteen olla itse tehtyä alusta asti, vai voiko taiteilija löytää nimiinsä taidetta? Jos olen väärässä, korjatkaa.

Yritin vain sanoa, että hassutkin asiat (jolta pisuaarijuttu ensin saattaa kuulostaa) voivat myös olla taidetta. Kaiken ei tarvitse näkyä taiteellisena. Nykyiset massaviihdeamerikkaelokuvatkin ovat niin massaa, että jos ne ovat taidetta (sillä mielestäni uuden hakeminen kuuluu taiteeseen), niin on sarjakuvakin.

Pahoittelut Duchampin nimen lokaamisesta.

EDIT: Muistakaa aina huomioida ironia.

[Wade]

EDIT: Muistakaa aina huomioida ironia.

Toki, onhan kyseessä sarjakuvaportaali.

[JV]

Eikun taas ymmärrettiin väärin.

EDIT: Muistakaa aina huomioida ironia.

Internetti-ironia jäi minulta huomaamatta (pahoittelut siitä), mutta vaihteeksi näinkin päin. (nimimerkki: en suostu käyttämään hymiöitä)

Juu, minä älähdin siitä, kun rasittaa kuinka yksioikoista tuo "kaikki on taidetta jos miesten pissalaarikin" -päättely yleensä on, varsinkin jos ei niistä taustoista tiedä mitään.

Olen paljon miettinyt miten kuvataiteen ja sen myötä koko ylimalkaisen 'taide' -käsitteen kehitys olisi mennyt ilman Duchampin röyhkeän ilkikurista nerokkuutta. usein kyllästyttää koko "onko mikäkin taidetta, ja kaikki on taidetta" -keskustelu - käsitetaiteen juuria penkomalla voi ehkä ymmärtää mikä siinä keskustelussa on vinksallaan, tai aikansa elänyttä. Toinen erinomainen lukuvinkki on Tony Godfreyn Conceptual Art -kirja, joka sai käsitetaiteen vihaajankin aikanaan tajuamaan mistä siinä koko jutussa oli kyse. Estetiikan alalla tietysti on mitä moninaisimpia esityksiä siitä mitä taide on - rajavetoja (kuten Jari Lehtinen pari sivua aiemmassa viestissään osoittaakin).

Henkilökohtaisesti koen, että taiteen ja viihteen rajojen kuuluukin sekoittua tässä ajassa - taide on perinteisesti heijastanut ihmisten henkistä ulottuvuutta, mutta kun se nykypäivänä tarkoittaa lähinnä tv:n katselua ja juorulehtien lukemista, muuttuu taidekin viihteenkaltaiseksi. Puhumattakaan taiteen kaupallisista paineista ja ulkokohtaisesta kilpailumentaliteetista, joka on tehnyt taideteoksista mainoksia.

Viihdekulttuuri taas on niin kutsuttujen taiteiden äpärälapsi, joka on aina lainannut ilmaisukieleensä elementtejä korkeataiteiden puolelta, ja nykyisin ne rajat viihteen ja taiteen välillä monasti sumenevat, hyvällä tavalla -  vaikkapa tuoreen Puupäähattu-palkitun Turusen kohdalla.

Jotain Harald Hirmuista tai riisimuroja, tai Kummelia, ei siltikään millään mielekkäillä perusteilla kannata taiteeksi kutsua, silloin lähinnä osoittaa ymmärtäneensä koko taide-termin laajentamisen väärin. Allan Kaprowin filosofian mukaisesti jokainen ihminen voi kylläkin vaikka harjata hampaansa niin että se on taidetta - mutta hampaiden harjaaminen itsessään ei sitä ole.

Kyse on tietystä asenteesta, näkökulmasta ja pieteetistä.

[Anssi Rauhala]

...
Juu, minä älähdin siitä, kun rasittaa kuinka yksioikoista tuo "kaikki on taidetta jos miesten pissalaarikin" -päättely yleensä on ...
...
Kyse on tietystä asenteesta, näkökulmasta ja pieteetistä.

Aamen. Kun saadaan ihminen ajattelemaan ja tuntemaan, eikä vain  reagoimaan kuin Pavlovin koirat, ollaan oikeilla jäljillä...

Taiteessa on niin merkittävästi mukana se katsomisen/näkemisen (tai kuuntelemisen/kuulemisen) osaaminen. Yleisöltäkin pitää saada vaatia jotakin. Muutenhan se laiskistuu.  (käytän tarvittaessa hymiöitä)

Useasti olen ollut Veltin kanssa eri mieltä sekalaisista asioista, ja sitäpaitsi en tunne koko tyyppiä kuin nimenä Kvaakissa. Mutta kieltämättä hänellä on hyviä perusteluja näkemyksilleen. Pisteet siitä.

[Lurker]

George Clooneyn ohjaama elokuva The Monuments Men sai Hesarissa osakseen tällaista luonnehdintaa:
Komediallisesta actiondraamasta tulee huonolla tavalla sarjakuvamainen – taiteiden korkeajännitystä vanhaa sarjakuvasarjaa mukaillen. Elokuvaa voi pitää myös setien korkeajännityksenä, sillä Clooney on kerännyt elokuvaansa joukon tähtiä, joista osa on jo harmaantuvia ukkoja.

Hmm...

[tertsi]

Onneksi tuossa sanotaan "huonolla tavalla sarjakuvamainen", vielä kymmenen vuotta sitten olisi kirjoitettu vain yksinkertaisesti "sarjakuvamainen".

Kehitys kehittyy.

edit:
Jäin miettimään, mitä on "hyvällä tavalla sarjakuvamainen".
En kyllä tiedä, mitä yleensäkään tarkoittaa "sarjakuvamainen".

[Lurker]

Ymmärsin, että huonolla tavalla sarjakuvamainen on sama kuin korkeajännitysmäinen.

[Curtvile]

Ei kyllä sarjakuvamainen on yhä se perusrepliikki elokuvakritiikeissä kun puhutaan matalaotsaisena pidettävästä nk. arvottomasta viihteestä joka vetoaa vain katsojain alhaisimpiin vaistoihin.

Itse en löydä sen enempää syvällisyyttä korkeajännityssarjakuvan arvottamisesta muuta sarjakuvaa alemmas halpahintaiseksi bulkiksi.
Tietäen journalistiikan yleisen tason meillä ja muualla en silti ole sydänjuuriani myöten järkyttynyt käytetystä semantiikasta.

[VesaK]

Ymmärsin, että huonolla tavalla sarjakuvamainen on sama kuin korkeajännitysmäinen.

No ei ihan. Sarjakuvat tunteva Lehtonen tarkoittaa, että kuten ns. kioskisarjoissa usein, hahmot ovat yhden asian stereotyyppejä. Ahne petturi, kokematon tumpelo, rehti partiopoika... Eivät siis kasva todellisiksi henkilöiksi.

[Lurker]

No ei ihan. Sarjakuvat tunteva Lehtonen tarkoittaa, että kuten ns. kioskisarjoissa usein, hahmot ovat yhden asian stereotyyppejä. Ahne petturi, kokematon tumpelo, rehti partiopoika... Eivät siis kasva todellisiksi henkilöiksi.

Taisimme olla liian herkkänahkaisia: Lehtonen siis lie asiansa osaava toimittaja.

[Tina DeMona]

Itse kyllä useimmiten pidän nk. arvottomasta viihteestä joka vetoaa vain katsojain alhaisempiin vaistoihin.

Jos minä kuulen luonnehdinnan "huonolla tavalla sarjakuvamainen" siitä tulee lähinnä mieleen Ang Leen Hulk loputtomine "zoomataan kameralla niinkus ruudusta ulos ja sitten seuraavaan ruutuun sisään" -kohtauksenvaihtokikkailuineen.

[Timo Ronkainen]

Jostain syystä "elokuvamainen" on aina positiivinen ilmaisu ja "sarjakuvamainen" huono. Niitä käytetään kuitenkin aina toisistaan poikkeavin tavoin. Elokuvamainen viittaa kerronnallisiin, visuaalisiin keinoihin, montaasiin, leikkaukseen, kamera-ajoihin yms. eikä kerro sisällön tasosta mitään. Sarjakuvamainen taas tarkoittaa lähes aina kehnosti kuvattuja yksiulotteisia hahmoja, yksinkertaisia ääliömäisiä juonenkäänteitä, farssimaisuutta ja infantiilia arvomaailmaa. Ei puhettakaan kuvien rinnasteisuudesta, kuvan ja sanan yhdistämisestä, kuvasivun sommittelun avulla tapahtuvaa lukemisjärjestystä yms. jotka oikeasti olisivat sitä "sarjakuvamaisuutta". Sanan tilalle olen joutunut vaihtamaan "sarjakuvallisen".
Ja se "elokuvamainen" sarjakuva on yleensä hyvä... Mitä ihmettä se sitten taas lienee.

Timo

[Lurker]

Jostain syystä "elokuvamainen" on aina positiivinen ilmaisu ja "sarjakuvamainen" huono.  -- Ja se "elokuvamainen" sarjakuva on yleensä hyvä... Mitä ihmettä se sitten taas lienee.

Sarjakuvan ja elokuvan suhden toisiinsa on läheinen, ellei suorastaan intiimi, ja minusta niiden vertaaminen keskenään on vähintäänkin antoisaa puuhaa.

Arvottamista pelkän taiteenlajin takia en soisi tapahtuvan.

[J Lehto]

Sarjakuva on oma taidemuotonsa ja sillä on omat esityskeinonsa.

Se on mielestäni lähempänä kirjallisuutta kuin elokuvaa.

"Elokuvamainen" sarjakuva on sarjakuvallinen graafinen kertomus - storyboard jossa on puhekuplia. 

Mutta jos ajatellaan jotain Lucky Lukea tai Krazy Katia - joiden väittäisin olevan puhtaammin sarjakuvaa kuin "graafinen kertomus", niin muistuttaako lukukokemus elokuvaa? Ei, vaan kirjan lukemista.