Sivusommitelmat. (HUOM! Lue aloitusviesti.)

[Jarkko Sikiö]

Minusta tuo olisi hyvin toiminut siten, ettei neljättä ruutua olisi lainkaan, vaan sen puhekupla olisi yhdistetty kolmanteen ruutuun. Siten kolmas olisi saanut lisätilaa kuvaa varten jatkuessaan oikeaan laitaan saakka.

Samoin tietenkin olisi voitu tehdä jättämällä toinen ruutu pois ja yhdistämällä sen puheet kolmanteen ruutuun.

Hyvin tämä näinkin toimii; Luke havaitsee oudot veikot, saapuu heidän luokseen ja nämä tervehdittyään aloittavat puhetulvan. Ensimmäinen ja viimeinen ruutu on ikään kuin korostamassa, että kaikki jatkuu entiseen malliin tuon kohtaamisen jälkeen.

[tertsi]

Minusta tämä sivu on kuvallisesti hiukan tylsä, mutta se on käsikirjoituksen syytä. Liikaa tekstiä, joka ei anna tilaa kuin puhuville päille.

Tuo teksti on kylläkin aika hauskaa.
Se antaa täydellisen kuvan konnakaksikon luonteista ja keskinäisestä suhteesta.
Tosiasia on kuitenkin, että tekstiä on pikkuisen liikaa. Mutta joskus on tehtävä uhrauksia.

Koska kuvakulma pysyy koko ajan samana, tuo toistuva päähän hakkaaminen näyttää koomiselta.

[tertsi]

Ja John Fordin elokuvien ystävä.

Ford käytti lännenleffoissaan silhuettikuvia mestarin lailla hänkin...

Morris nappasi lännenelokuvista ideoita sarjakuviinsa, mutta ei suoraan, vaan soveltaen.
Tosin mehän emme tiedä, oliko tuo graafinen silhuetilla kikkailu ohjeistettu jo Goscinnyn käsiksessä. Hän teki erittäin tarkat käsikirjoitukset, ruutu ruudulta.

Morriksella oli veto-oikeus käsikirjoitukseen, koska Luke oli hänen luomansa hahmo. Ainakin Goscinnyn paljon harrastamia sanaleikkejä hän karsi pois armotta.

[tertsi]

Kuudennen ruudun iso puhekupla on hiukan ruma, kun se ei sovi kunnolla ruutuunsa.
Morris ei selvästikään anna pikkuasioiden häiritä tekemistään. Ja tuollaiset pikku virheet menevät minusta hyvin läpi, koska Morrisin piirrostyylikään ei ole päällisin puolin kovin "kunnianhimoista".

[tertsi]

Suojaviivasta: Kohtaus ja vailtty kerrontatyyli on niin staattinen, että piirtäjän on pakko ottaa suojaviiva huomioon.

[tertsi]

Ja vielä:
Luke ja korttihuijarit on kuvattu ikään kuin samasta pisteestä, vain hieman "kameraa" kääntämällä. Luke profiilista, konnat etuoikealta.

Toinen ratkaisu olisi ollut kuvata heidät kahdella eri kameralla. Huijarit etuoikealta, Luke etuvasemmalta, niin että kummatkin olisivat puoliprofiilissa, mutta katsesuunnat vastakkaiset. (vai meneekö se just päin vastoin. Nää etuoikeat ja etuvasemmat on mulle vaikeita, katsotaanko kohteesta vai kohteeseen. Ymmärtänette kuitenkin pointin.)

Puhutaan siis tästä sivusta.



Ugh. Nyt en enää kommentoi.

[J Lehto]

Laadin tuosta sivusta kaavion.
Sivun viimeinen kuva vastaa täysin ensimmäistä, se siis kiertyy takaisin alkuun (kuvatyyppi A). Tämä on huomattavin seikka kuvarytmissä. Toinen tärkeä rakenteellinen tekijä on kolmen samantyyppisen kuvan (B) muodostama diagonaali, joka alkaa sivun oikeasta laidasta, ja päättyy vasemmalle. Näistä kuvista kaksi on lähes identtistä (pitkä kaveri pamauttaa lyhyempää päälaelle.)
Kuvat C ovat lähikuvia Lukesta ja hänen mielentiloistaan, ja kuvatyyppi D:ssä näkyvät kummatkin Luken tapaamat hahmot "tasa-arvoisina" (kun taas B-kuvissa painottuu pienemmän kaverin asema alakynnessä olevana). Viimeinen kuva ikään kuin summaa kaiken edellä olevan.

Kuvarytmi tukee täydellisesti dialogia. Onko mahdollista että Goscinny itse oli laatimassa ruutuja?   

[Curtvile]

Tekijä panee sarjakuvan ääniraidalle vain ne äänet, joilla on merkitystä, tarinan, fiiliksen ym. kannalta.

edit.
Tuli vaan mieleen, että jos ruutuun jossa rannalla kuljeskelee vaikkapa pariskunta, lisää meren pauhun kirjoitettuna ääniefektinä, on vaarana, että sen pauhu-efektin alta ei näy enää meren häivääkään.  

ja jos sen tekee riittävän hyvin typografisesti, käyttää kaiken nielevää ääniefektiä tarinaan sopivana elementtinä oli se sitten vaikka pariskunnan ongelmat samanlaisena kaikentäyttävänä ja syrjäyttävänä elementtinä, se toimii.
Muussa tapauksessa se on vain kikkailua.

Äänen sovittaminen äänettömään mediaan on osa sivusommittelua ja siten aiheesta. Osahan ei käytä niitä lainkaan koska ääniefektien käyttö "viihteellistäisi" ja rikkoisi todellisuuden simulaation "sarjakuvamaisuudellaan".

Ääni ei vain jää yksin ääniefekteihin:onko sarjakuvassa ajatuskuplat, käydäänkö ajatusprosesseja ja motiiveja myös tekstilaatikoissa vai onko käykö se kaikki ilmi vain puhutusta kielestä ilmeiden ja eleiden lisäksi?

Viimeisimmässä esimerkissä on juurikin äänen käyttö isossa roolissa:yksin sillä miten puhekuplat on asemoitu pakotetaan lukemaan paitsi oikeassa lukujärjestyksessä myös vahvistetaan muun kuvakerronnan teemoja.
kolmosrivillä AIJAI rikkoo katuojan ja normin, korostaen  samalla kuvan ja tekstin myötä tehtyä asetelmaa keitä miehet oikein ovat(muutenkin kuin ratkaisumalleiltaan) ja tässä ihan konkreettisesti muokataan aikaa. Niin nopea ja äkillinen tapahtuma että rikkoo seinämän ruutujen välillä.

[tertsi]

Vielä nyt kuitenkin kommentoin:
Joku jo mainitsikin värityksen. Vaikka taivas muuttuu selittämättömästi oranssista siniseksi, minua lukijana se ei haittaa pätkääkään. Päinvastoin se tekee sivusta mielenkiintoisemman näköisen ja jäsentää kerrontaa: taivallus, kohtaaminen, taivallus.

Enpä tiedä olisinko itse tohtinut tehdä tällaista väritysratkaisua

[Kuikka]

Sitäpä juuri tarkoitinkin, väritys on epälooginen, mutta toimii oikein hyvin. Ja en olis minäkään tohtinut tuommosia värejä laittaa, varsinkin kun tuosta siluetista tulee iltahämärä mieleen.

Eli en olis osannut. Tätäkään.

[tertsi]

Värityksen voi ajatella myös loogisesti ja kronologisesti:
- Ensimmäisessä ruudussa aurinko nousee
- Sinisissä ruuduissa on päivä
- Viimeisessä ruudussa on ilta (tai vaikkapa seuraava aamu)

Mutta jotenkin kivemmalta tuntuu, jos tuon ajattelee ihan vaan visuaalisena kikkailuna. Loogisuus on tylsää.

[JJalonen]

Sivun ensimmäisen ja viimeisen ruudun värityshän tavoittelee vanhojen valokuvien seepia sävytystä. Toisaalta kirkkaassa auringon vastavalossa värit vääristyvät. 

Ensimmäinen sivuhan on käytännössä johdanto, jossa esitellään albumin vastavoimat. Erittäin osuvasti vielä; hahmojen luonteet suorastaan kristalloituvat tässä yhdessä sivussa.

Ajallisestihan kyse on samasta aurinkoisesta päivästä. Seuraavalla sivulla pelurit peseytyvät. Sitten vaelletaan vielä tunteja, ja saavutaan illaksi albumin aavekaupunkiin.

Aloitussivua on taatusti hiottu aika hartaasti. Siinä esitellään hahmojen lisäksi myös koomiset elementit, jotka jalostuvat albumin edetessä. Tuo JLehdon kaavakuvan B-ruutujen linja on briljantti.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt koulukuntaa, joka ajattelee, että sarjakuvan tulisi olla puhtaasti ymmärrettävissä myös ilman tekstiään. Mielestäni kuva elävöittää tekstiä, teksti kuvaa.

Tottakai on olemassa erinomaista puhtaasti mimiikkaan perustuvaa sarjakuvaa, ja yhtä lailla on olemassa sarjakuvaa jossa on liikaa tekstiä. Goscinnyä lukiessani en ole koskaan ajatellut tekstiä olleen liian paljon.

[tertsi]

Ajallisestihan kyse on samasta aurinkoisesta päivästä. Seuraavalla sivulla pelurit peseytyvät. Sitten vaelletaan vielä tunteja, ja saavutaan illaksi albumin aavekaupunkiin.

Näinhän tuo varmaan menee.

MUTTA mehän emme tiedä varmasti kuinka pian seurue saapuu joelle, jossa voi peseytyä. Hetikohta, illalla vaiko vasta viikon päästä? Toki pelureilla on varmaan kiire päästä eroon tervasta ja höyhenistä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

[JJalonen]

Näinhän tuo varmaan menee.

MUTTA mehän emme tiedä varmasti kuinka pian seurue saapuu joelle, jossa voi peseytyä. Hetikohta, illalla vaiko vasta viikon päästä? Toki pelureilla on varmaan kiire päästä eroon tervasta ja höyhenistä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Pesukohtauksen jälkeen tekstilaatikossa kuitenkin lukee: "Kun on kuljettu useita tunteja."

Olisi aika omituista kerrontaa, jos sivua kääntäessä ennen pesukohtausta olisi vierähtänyt viikko (ja se sitten jätettäisiin lukijalle kertomatta).

Elikkä ajattelisin peseytymisen tapahtuvan tunnin parin sisällä ensimmäisen sivun ensimmäisestä ruudusta.

[Reima Mäkinen]

Itse en ole koskaan ymmärtänyt koulukuntaa, joka ajattelee, että sarjakuvan tulisi olla puhtaasti ymmärrettävissä myös ilman tekstiään.

Eikös tuo ole Marvel-ajattelua. Ja niissä sarjakuvissahan ei mitään merkittävää tarinaa ole takavuosina ollut. Kun juttu muodostuu sopuilusta ja konflikteista se kyllä aukeaa kuvistakin.

Tässä Lukessa mun huomio kiinnittyy tekstimassojen ohella sivun kuvien kaksiulotteisuuteen. Eihän siellä ole ns. hyvin piirrettyjä, tyylikkäitä ruutuja kuin 3kpl. Ensimmäinen kolmas ja viimeinen. Litteys kuitenkin korostaa tässä komiikkaa, joten ratkaisu on huumorisarjassa perusteltu. Jopa tuota ainoaa ruutua jossa on syvyyttä, on tarkoituksellisesti latistettu värityksellä!
Kuten todettu, valaistuskin on tässä täysin alistettu kerronnalle, ei tuolla realismin kanssa ole mitään tekemistä.

Ne, jotka tuntevat tarinaa, voisivat kenties löytää perustelun sillekin miksi tässä on joka kuvassa ylämäki? Ja mennäänkö seuraavilla sivuilla sitten tasaista vai alamäkeä?