Sivusommitelmat. (HUOM! Lue aloitusviesti.)

[J Lehto]

En malta olla laittamatta toista esimerkkisivua Lucky Lukesta, joka tuli vastaan satunnaisella google-kuvahaulla. Se on Suuriruhtinaan alusta:



Juonen kannalta sivun tarkoitus on selvittää lukijalle tarinan alkuasetelmaa. Samalla siinä on minidraama; Lukelle tarjotaan sikaria, josta hän kieltäytyy, mutta jonka hän lopussa ottaa vastaan. Koko sivu rakentuu Luken tupakkatouhujen varaan.

Siinä on myös toisto: Luke järkyttyy niin, että tiputtaa vehkeensä, mutta malttaa
sitten mielensä ja aloittaa sätkänteon uudelleen. Mutta hyvin pian hän joutuu taas tiputtamaan välineensä aivan samalla tavalla. Tämän koomisen toiston jälkeen Luke ei enää toivukaan niin pian, vaan pitää kiukkuisen puheenvuoron ruudussa, jonka oranssi taustaväri on otettu edellisestä tupakanpudotuskuvasta. Väritys korostaa sitä, että ruutu on suoraa jatketta edelliselle, eli kiukkuinen puhe seuraa välittömästi järkyttymistä. Huomattavaa myös, miten taustaväri muuttuu rauhallisen vaaleasta (joka alleviivaa toiminnan ympäristön arvovaltaista tunnelmaa) suorastaan räikeän oranssiksi kun tullaan asian ytimeen ja Luke menettää malttinsa.

Viimeistä edellisessä kuvassa tupakkatouhu, joka sitä ennen on ollut ainoastaan visuaalisella tasolla, löytää viimein tiensä puhekuplaan: "Kuulkaas, nyt se sikari kelpaisi...". Eli kaiken tämän on täytynyt tulla Goscinnylta.Tämä päättää tupakkadraaman: Luke ja kuvernööri  astuvat ulos siluetteina, Jolly Jumper hoitaa sivun loppukevennyksen.Viimeinen ruutu on kuin hengähdysväli ennen tarinan jatkumista seuraavalla sivulla.

Goscinny on mestari tekemään tällaisia toistoon perustuvia rytmityksiä, ja Lucky Lukessa ne tulevat erittäin hyvin näkyviin Morrisin piirrostyylin ja värityksen johdosta. Juuri tämä dialogin ja kuvien välinen leikki yhden sivun puitteissa tekee Goscinnyn töistä niin nautinnollisia. Hän, samoin kuin Barks ymmärsi ettei sarjakuvatarinan pienin yksikkö ole ruutu, vaan kokonainen sivu.

Lisäyksenä vielä eräs huomio: Viimeisessä kuvassa Luken ja kuvernöörin kulkusuunta on vastakkainen kuin sitä edellisessä. Tämä ei kuitenkaan särähdä millään tavoin silmään, sillä suunnanmuutosta tasapainottavat kuvaa hallitsevat vankkurit, joiden suunta on oikealta vasemmalle kuten kaikissa edeltävissä ruuduissa. Sen sijaan Luken ja kuvernöörin suunnanmuutos korostaa sitä seikkaa että heidän asiansa on nyt käsitelty loppuun ja jokin päätös on tehty ja on aika siirtyä eteenpäin (sarjakuvan lukusuunnassa, vasemmalta oikealle)

[tertsi]

... ja Morris piirtää taloudellisesti kuten aina. Vain kahdessa ruudussa on piirretty taustalle jotain rekvisiittaa, mutta eipä runsaampi lavastus toisikaan mitään sen kummempaa lisäarvoa tapahtumille, se saattaisi vain haitata luettavuutta.

Homma toimii näinkin ja jopa erinomaisesti.

Ensimmäisen rivin toinen ruutu on mielenkiintoinen. Siinä taustan väri muuttuu ilman mitään selvää syytä.

[J Lehto]

Ensimmäisen rivin toinen ruutu on mielenkiintoinen. Siinä taustan väri muuttuu ilman mitään selvää syytä.

Hienoinen värimuutos korostaa siinä olevaa tapahtumaa, eli sikarin tarjoamista, joka antaa sysäyksen sivun sisäiselle draamalle. Jos sen taustana olisi sama sävy kuin sen kummallakin puolella olevissa kuvissa, se jäisi vaisuksi eleeksi eikä erottuisi aloitusrivistä mitenkään.  

Sen voi myös ajatella korostavan tilanteen arvovaltaista, hienostunutta luonnetta, kohteliaita tapoja, joka tekee Luken myöhemmästä hermostumisesta vaikuttavamman.

Kolmanneksi, kuvakulman muutos laajempaan, tuollainen sinertävä antaa ruudulle jonkin verran enemmän syvyyttä.

[tertsi]

Rohkenen herätellä keskustelua tästä nuoren sarjakuvapiirtäjän sivusommitelmasta.
Charlier-Gir: Väijytys Punaisessa laaksossa (1965)

[tertsi]

Minusta tässä sivussa on kiinnostavinta kaksi viimeistä ruutua. Aikamoista akrobatiaa harrastaa Blueberry lattialla pyöriessään ja vetäessään aseen kotelosta. Sirkuksessakaan ei näe tuollaista.

Mutta sarjakuvana se toimii oikein hyvin. Nuo kaksi kuvaa muodostavat katsojan päässä epätodellisen ( siis aukuisten oikeasti: mahdottoman), mutta hienon liikkeen.

Ja onhan tässä vasen-oikea mokakin: Korsto heristää asetta vasemmassa kädessään. Kun Craig mottaa häntä, ase onkin oikeassa kädessä.

Eikös tässä nyt rikota suojaviivaakin, seitsemännen ja kahdeksannen ruudun välissä?

[JanneT]

Eikös tässä nyt rikota suojaviivaakin, seitsemännen ja kahdeksannen ruudun välissä?

Ainakin rajoilla mennään alkuperäisen suojaviivan kanssa, mutta ei välttämättä yli. Alkuperäisen suojaviivan ylityksellä ei kuitenkaan olisi edes väliä, sillä Blueberry on koko ajan liikkeessä, eikä linja taistelijoiden välillä ole seuraavassa ruudussa enää samassa paikassa. Eli riippumatta siitä ylittyykö alkuperäinen suojaviiva vai ei asetelma on molemmissa ruuduissa sama - Blueberry vasemmalla, toinen mies oikealla, sillä uusi suojaviiva ei ylity. Blueberryn liikkeen suunta vaihtuu myös esimerkissä vaikka suojaviivaa ei ylitettäisi, sillä liike on suojaviivaa vasten, samoin pöytä vaihtaa puolta.  Alla havaintoesimerkki.



Toisaalta liikkeen kuvauksessa on tavallista vaihtaa myös hahmojen puolta ja rikkoa suojaviiva. Oleellisinta tietenkin on säilyttää lukijan paikan ja tilanteen taju. Jos se hämmentyy ollaan tehty jotain väärin:



Eikä toisaalta kannata aina luottaa pelkkään suojaviivaan:



Giraudin sivu on mielestäni varsin helppolukuinen. Sarjakuva, jossa muistaisin olleeni vaikeuksissa kuvakerronnan kanssa vastaavissa toimintakohtauksissa oli Road to Perdition. Valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt kuvaesimerkkejä, kuinka suuri merkitys suojaviivalla oli tässä.

Edit: Sellainen kritiikki nyt kuitenkin täytyy antaa että Giraudin sommittelu on mielestäni tällä sivulla melko ahdasta.

Edit 2: Jos olisi tahdottu säilyttää suojaviivan lisäksi liikkeen suunta, ei liikkeestä syntyvää linjaa saisi ylittää eli käytännössä kuva 8 ei voisi olla Blueberryn takaa harmaalta alueelta vaan esimerkiksi näin:

[tertsi]

Minustakin sivu on helppolukuinen. Nuori sarjakuvapiirtäjä on pannut parastaan.

Savuisen kapakan tunnelma välittyy hienosti. Ensimmäisen ruudun vihreä pöytäliina on vangitseva. Muissa ruuduissa se ei olekaan enää yhtä kirkas.

Kaksi keskimmäistä riviä on lähes kokonaan ilman taustaa. Blueberryn ryhtyessä tositoimiin tausta räjähtää punaiseksi.

[Curtvile]

koska olen luonnoton ja rietas mies, teen jotain epäpyhää: tuon ketjuun ei-eurooppalaista sarjakuvaa.

Mike Mignola. Hellboy -Hellboy in hell:



Mignolan graafinen tyyli ei nojaa yksin sivusommitteluun mutta hän käyttää sitä niin ammattimaisen upeasti tunnelman ja tauotuksen luontiin sarjakuvaruutujen avulla.

Jälki on periaatteessa hyvin yksinkertaisen näköistä mutta se on vain hämäystä.  Pelkistäminen vaatii taitoa.
Näennäisen staattisilla ruuduilla kerätään tarinallista jännitettä.

[J Lehto]

Sivulla on yksinkertainen kolmiosainen dramaturgia. 1. Pimeätä. 2. Missä ollaan? 3. Ahaa.

Vaiheet 1, 2 käydään läpi kahdessa ensimmäisessä ruudussa. Sivun alaosan neljä ruutua on yksi ainoa tapahtuma, jossa hahmo silmäilee ympärilleen (ja samalla häneen uppoaa se seikka että nyt ollaan "kotona"). Se miten tuo toteutaan graafisesti mahdollisimman sujuvasti on kiintoisa probleema, eli tässä voidaan pohtia sommitelmaa puhtaasti kuvalliselta kannalta: kuinka staattista ja dynaamista yhdistetään ja voidaan jopa ottaa kultainen leikkaus esille jne.

Mutta koko sivuhan onkin yhtä katsetta, näkemistä ja katsomista, ja oikeastaan hieman kliseenomainen, joskin hemmetin ammattimaisesti toteutettu.

[Kuikka]

Mutta koko sivuhan onkin yhtä katsetta, näkemistä ja katsomista, ja oikeastaan hieman kliseenomainen, joskin hemmetin ammattimaisesti toteutettu.

Juuri näin, ja koko sivu keskittyy keskellä sivua olevaan keltaiseen silmään. Silmä oikein imee lukijan katseen itseensä.

Muuten mielenkiintoisen tasapainoinen sivusommittelu, katseen suunta siirtää lukijan seuraavalle sivulle.

[JanneT]

Tämähän on oikeastaan varsin klassista kuvankuljetusta, jossa sommittelulla siirretään katsetta seuraavalle riville ja siitä heti seuraavaan ruutuun - ja lopussa pysäytetään sommittelulla, jonka suunta on päinvastainen. Tätä näki paljon mm. Mämmilässä sekä Asterixissa:

[J Lehto]

JanneT teki erittäin hyvän huomion. On usein hauskaa ja opettavaista leikkiä vähän saksilla ja liimalla ja miettiä miten sivun voisi tehdä toisin. Esimerkiksi tällä tavoin:


Tuossa neljän kuvan silmäilysekvenssissä ei oikeastaan löydy mitään parantamisen varaa. Siinä on hieno jämähtänyt symmetria, kun on nuo kaksi samankaltaista figuuria kummallakin puolen, mutta toisaalta ruutujako luo liikkeen tuntua - siinä katsotaan oikealle ja vasemmalle ja ylös kattoon.

Kun tuo kellertävä silmä on syrjäytetty mahtiasemastaan, kerronta painottuu henkilön sisäiseen tuntemukseen. Nyt tässä sommitelmassa katossa olevat koukut pääsevät keskeiseen asemaan, joka näyttää ihan mielenkiintoiselta. Se panee kaksi viimeistä isoa kuvaa myös ikään kuin "roikkumaan" alaspäin.

En tiedä, minusta jotenkin tästä tuli tyyliltään vähän 80-lukulaisempi, joka voi yllättäen tuntua tuoreeltakin. Se miten tämä toimisi käytännössä, riippuu tietenkin siitä, mitä tätä sivua ennen on ollut ja mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan.

[Kuikka]

J Lehdon saksimassa versiossa sivun massa on ylhäällä, ja alhaalla on ilmavuutta. Tuohon sopisi jatkoksi sivu isolla kuvalla. Sitä ikäänkuin pedataan tässä. Huomio ei ole tässä siinä, mitä Hellboy ajattelee, vaan siinä, mitä tuleman pitää.

[tertsi]

Huomio ei ole tässä siinä, mitä Hellboy ajattelee, vaan siinä, mitä tuleman pitää.

Olipas nappiin analysoitu.
Ei olis tullut mieleeni. No, lukemalla oppii.

[J Lehto]

Huomio ei ole tässä siinä, mitä Hellboy ajattelee, vaan siinä, mitä tuleman pitää.

Tuleman pitää koko sivun kuva, jossa Hellboy puristaa ohimoitaan ja karjuu "NOOOOO..."
 

Ainahan sarjakuvassa joka kuva petaa seuraavaa, sivut myös.