Jalosen esimerkki muuten aika hyvä, mutta tässä ei ole ideana tehdä ilveksestä uhkaavaa, vaan pikemminkin päin vastoin.
Ai että Buddy hämmästyy (alkuperäisessä) sitä miten ystävällinen puuma on?
Deribin versiossa Buddy ensin hämmästyy ilvestä, sitten näkee sen vetoavat silmät, viimeisessä ruudussa metsämies epäröi, mitä tehdä. Seuraavalla sivulla järki voittaa ja ruhosta riittää ruokaa molemmille.
Tästä nähdään että jos mietitään kuvakerrontaa/kuvasommittelua pitäisi sen viereisen sivun lisäksi käsillä olla myös kässäri. Sarjakuvan yksi ominaispiirrehän on se että sivut ja ruudut viittaavat toisiinsa. Jopa monen sivun taakse eteen tai taaksepäin. Ruudut toimivat siis vuorovaikutuksessa saman aukeman ruutujen ja lopulta koko tarinan ruutujen kanssa. Kokonaisuus ja sen toimivuus nousee kaiken yläpuolelle. Kääntäen tämä merkitsee sitä että sivusommittelu on enemmän hifistelyä tai briljeerausta, joskus jopa efekti ja aina dramatisoinnin väline.
Eipä kyllä tekovuoden ilmoittamisestakaan ainakaan haittaa sen tulkitsemiselle olisi.
Ja vielä tuosta alkuperäisestä sivusta:
Viimeisessä ruudussa metsästäjä on koko sivun mittaisen verivanan päässä.
Alkuperäisessä on vikana nykylukijan näkökulmasta se että teksti selittää aivan turhaan kuvia. Ranskani ei ole kovin fluenttia mutta sen verran minäkin tuosta ymmärrän. Selittely syö tehoa hienolta ja mietityltä kuvitukselta.
Kokeillessani tuota uutta sommittelua sivusta, mietin juuri sitä miten eri alueilla (USA, BD, manga) ja eri aikoina kerronnassa ja sivusommittelussa on käytetty erilaisia keinoja.
Kerronnan täytyi tai täytyy avautua helposti lukijalle sekä resonoida kohdealueen ja genren perinteiden kanssa, jos mielii saada tunnustusta tekijänä. Sitten kun on tultu tähän päivään kaikki nämä sarjakuvan innovaatiot ovat meille enemmän tai vähemmän tuttuja ja voimme siitä suuresta korista ikään kuin valita sellaisen kerrontatyylin mikä itseä tekijänä ja lukijana miellyttää.
Saman asian voi lisäksi eri perinteiden sisällä kertoa joko tehokkaan tailoudellisesti, dramaattisesti, hiljaisesti ja neutraalisti myötäillen jne.
Deribin ratkaisu ei tässä KOHDASSA minusta parhaalla mahdollisella tavalla tue sellaista humaania, luonnonläheistä ja filosofista tarinaa, johon Tertsi kuvailussa viittaa. Paitsi, jos kyseessä on tarinan dramaattisin kohtaus, johon on sivusommittelukikkailulla nimen omaan haettu vaikuttavuutta ja nostettu se näin jonkinlaiseksi kliimaksiksi, käännekohdaksi.
Verta, ruumiinpaloja, metsästäjä kohtaa lopulta metsästäjän silmästä silmään... Konflikti laukeaa.
