Luin Ulkoministeriön (melko pikaisesti).
Olisin kaivannut terävämpää otetta (mitä ikinä se sitten lieneekään). Nyt koko homma oli kuin olisi lukenut Prinssi Rohkeaa, samaa sujuvahkoa jolkottelua ilman laaksoa tahi kukkulaa. Kotoinen Alivaltiosihteeri on parempi.
edit:
Nythän sen taisin keksiä! Tarinoista puuttui draaman kaari. Mielestäni. Paras tarina oli se lounas Nobel-kirjailijan kanssa.