Luettua

[tolppis]

näin käy kun tilaa Suomalaisesta kirjakaupasta: tilaus saapuu helmikuussa, sitä käy kysymässä viikon, parin välein ja sitten kesäkuussa se löytyy siitä samasta asiakastilaushyllystä missä se on nököttänyt joka kerta....

mutta se teos:


ISBN 978-1-59582-358-8

Paljonkos tämä maksoi?

[Lönkka]

Paljonkos tämä maksoi?

Näyttäisi liikkuvan 13 taalerilla.

Tuosta näytettä:
http://www.darkhorse.com/Books/Previews/13-909?page=1

[tolppis]

Hmmm. Täytynee käydä selailemassa jossakin. Näytteiden perusteella vaikea arvioida. Eka näytti Tim Salen kädenjäljeltä, sitten oli sitä kehuttua Kanea (joka ei minuun ole oikein iskenyt) ja kolmas näyte oli ihan uppo-outo...

Yritän tässä taas epätoivoisesti kaivaa mielestäni kesän aikana lukemiani sarjiksia mutta pelkkää blancoa tulee  Täytyy palata asiaan kun kaivelee mielen ja kodin arkistoja ja pinkkoja...

[JV]

Paul Gristin KANElyhärin ja Brubakerin Millerille pokkaavan Criminal-stoorin lisäksi itse nostaisin lopun hienon muuannekin sarjakuvien maailmaan hattua nostavan The Bad Nightin (Azzarello/Moon/Ba) ja David Laphamin Open the goddamn boxin kärkeen mutta heikkoja lenkkejä?
ei ole.

Aika lailla samat nousivat itsellekin suosikeiksi. Mukava paketti lukea, vaikka se ei paljon uutta aiheeseen tarjoa, kuten totesit. Minulle hienoin juttu oli itselle vähemmän tutun Gristin sarjisnovelli, jossa ei sinänsä ollut mitään kummoista, mutta sarjakuvallinen tempo oli tottuneen tarinankertojan. Pitäisi ilmeisesti tutustua miehen tuotantoon!

Suuri osa jenkkiläisistä sarjisantologioista on sillisalaatteja, joiden tarinat on aika hutaisun oloisia. Tässä tapauksessa tekijöiden arvostus lajityyppiä ja lukijoita kohtaan näkyy tasaisessa laadussa.

[JV]

Sain luettua kaikki tähän mennessä ilmestyneet kuusi Scalped kokoomaa ja sarja on noussut tämän hetken suosikikseni. Jason Aaron on onnistunut kirjoittamaan hyvin uskottavia ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, eikä tarina rönsyile liikaa jo ensimmäisessä albumissa esitetystä lähtökohdasta. Eli lyhyesti sarjaa tuntemattomille: Sarja sijoittuu Prairie Rose intiaanireservaatille nykypäivän South Dakotassa. Tarinassa keritään auki yli 20 vuotta sitten reservaatilla tapahtunutta kahden FBI agentin murhaa useiden eri reservaatilla asuvien henkilöiden kautta. R.M. Gueran rosoinen taide sopii Aaronin synkkään maailmaan loistavasti. Vierailevien artistienkaan tyyli ei eroa liikaa Gueran kuvittamista numeroista.

Lisäksi luin 100 Bullets sarjan loppuun, josta kirjoitin jo 100 Bulletsin omaan ketjuun. Nyt olen aloittanut Gotham Central sarjan lukemalla ensimmäisen kovakantisen kokoelman In the Line of Duty. Sarjakuva on ehdottomasti hyvä, mutta ei sovi varmastikaan kaikille. Tarinointi on melko hidastempoista poliisidraamaa, jonka sarjan kirjoittajat Ed Brubaker ja Greg Rucka onneksi hallitsevat erinomaisesti. Ei kannata siis odottaa vauhdikasta toimintaa, vaan dialogiin painottuvaa poliisietsivien työtä ja ihmissuhteita kuvaavaa sarjaa.

Tarinoissa esiintyvät superpahikset ja -sankarit on onnistuttu nivomaan muuten tavalliselta poliisisarjlalta vaikuttavaan Gotham Centraliin luontevasti. Sarja kertoo Gothamin poliisin Major Crimes Unitista, joten rikoksiin liittyy yleensä joku Batmanista tuttu superrikollinen. Batmanin apuun M.C.U. turvautuu kuitenkin vain, jos on pakko. Michael Larkin pehmeäsävyinen taide on aina miellyttänyt silmääni ja niin tälläkin kertaa. Hän oli lempitaiteilijani myös Brubakerin kirjoittamissa Kapteeni Amerikoissa. Tätä tulee varmasti ostettua loputkin kovakantiset kokoelmat.

Kyllä! Olen hehkuttanut Kvaakissa Scalpedia sen minkä olen kehdannut. Ekat kolme albumia olivat loistava alku tarinalle. Minua vierailevat taiteilijat Scalpedissa jostain syystä häiritsevät paljon enemmän kuin yleensä, vaikka he ovat ihan passelia jälkeä tehneetkin. Tarinan tunnelma vain kohdallani lepää molempien tekijöiden saumattomassa yhteistyössä.

TwoMorrow Publishing -lafkan Draw! 18 -lehti, jossa on Gueran haastattelu on saatavana pdf:nä ilmaiseksi.

[bats]

Brad Meltzer, Rags Morales - Identity Crisis

Olin lukenut tästä ylistetystä DC-pläjäyksestä, joten päätin ostaa tämän, kun en Good Fellowsista muutakaan löytänyt. (Mikä on sinänsä hyvin erikoista, koska paikka on täynnä sarjiksia. Ei, en väitä että GF:n valikoima olisi huono.)

Luin ensin Joss Whedonin esipuheen, jonka mukaan alun kuvaus Elongated Manin avioliitosta sai hänet pitämään hahmosta. Itse olen eri linjoilla, kuvaus Ralph ja Sue Dibnyn suhteesta oli niin ällöttävän imelän siirappinen, että olen melkein iloinen siitä että Sue päästi "kylmän pierun". Alussa siis tapahtuu mystinen murha, joka laittaa tapahtumat liikkeelle ja pitää jännityksen yllä koko tarinan ajan.

Pidin hyvin paljon siitä, että albumi kuvaa supersankarien ongelmia ja tuo heidät jopa kirpaisevan lähelle. Erityisesti hautajaiskohtaus, jossa sankarien on pakko olla värikkäät puvut päällä, on sekä surullinen että absurdi. Ylipäätään sarjakuva on hyvin raikas, ei lainkaan tunkkainen kuten osa supersankaritarinoista.

Ihmetyksen aihetta minulle antoi se, että yksi ainoa supervihollinen sai melkein koko JLA:n kukistettua yhdessä vaiheessa. Tämä oli kaltaiselleni marvelistille järkytys, vaikka tämä taistelu olikin hyvin ja uskottavasti kuvattu. Ainakaan taistelu ei ollut sitä mistä DC:n JLA-tarinoissa en ole pitänyt, eli koko ryhmä laitetaan polvilleen jonkun supervihollisen halvan aivopähkinän takia, joka sitten pitää ratkaista. Näissä lukemissani tarinoissa ei varsinaista taistelua, jota supersankarisarjakuvalta odotan, ole juuri lainkaan.

Mutta tämä tarina onkin niihin verrattuna aivan toinen.. tarina. Minä todella pidin tästä sarjakuvasta, ja pidin myös DC:n hahmoista tässä tarinassa. Toivon todella löytäväni muita vastaavanlaisia helmiä DC:ltä. Vaikka minusta JLA on aina ollut absurdi idea, kun useimmat sankareista yksinäänkin vastaavat tusinaa Marvelin sankaria, tässä tarinassa kaikki DC:n sankarit olivat hienosti ja inhimillisesti kuvattuja.

PS. Huomasin, että olen kirjoittanut tänne useammankin arvostelun. Tämä on aika mukavaa hommaa, voi treenata omaa kirjoitustaitoaan.

[Doctor Phantomizer]

Ihmetyksen aihetta minulle antoi se, että yksi ainoa supervihollinen sai melkein koko JLA:n kukistettua yhdessä vaiheessa. Tämä oli kaltaiselleni marvelistille järkytys, vaikka tämä taistelu olikin hyvin ja uskottavasti kuvattu.

Tarkoitatkos sitä Deadshottia tai mikä se nyt oli? Sekoitan sen aina Deathstrokeen...
Kuitenkin. Onhan DC:llä Prometheuskin, joka on ns. paha versio Batmanistä, joka kantaa varustevyössään niin kryptoniittia, liekinheitintä ja ties mitä kuivaa maata pysäyttääkseen koko JLA:n pelkällä napin painalluksella. Nämä tämmöiset "One shot, and you're all dead!" tyyppiset heebot tuntuvat olleen DC:llä jokin isokin hitti. Mutta kyllähän Marvelillakin löytyy Tuomari, Mr. X ja muita jotka osaa pistää kaikki sankarit matalaksi, mutta kumma kyllä epäonnistuvat siinä aina...

[tolppis]

No niin. Tässäpä tätä kesän aikana kirjastosta lainattua ja luettua kamaa. Tänään palautan koko satsin Espooseen kirjastoon joten jos jotakuta kiinnostaa jokin näistä niin ei kun etsimään/varaamaan/lainaamaan. Yritän jokaisesta sanoa muutaman sanan, ikävä kyllä muisti on aika hatara joten mielikuvat joistakin näistä ovat jo hiukan haalistuneet:

The amazing Spider-man : Return of the Black cat / writers Joe Kelly, J.M. DeMatteis, Marc Guggenheim

- Jaa-a, tämä oli muistaakseni ihan jees. Suoraan sanoen en kauheasti enää tästä muista...

Superman & Batman vs. vampires & werewolves / Kevin Vanhook, writer ; Tom Mandrake, artist and cover

- Mielestäni aika tökerösti piirretty ja stoorikin oli hiukan höperöhkö.

X-men : Worlds apart / writer: Christopher Yost ... [et al.] ; penciler: Diogenes Neves...[et al.]

- Jäi se uusin tarina kesken, en pitänyt kuvittajasta. Lopussa oleva klassinen Claremontin & Byrnen stoori on ihan siisti (ja toki jo tuttu suomalaisesta X-menistä 80-luvulta).

The Hitman's daughter / John Wagner, writer ; Frazer Irving, artist

- Tarina oli kiintoisaa jatkoa Buttonman-saagalle mutta kuvittaja ei oikein Ransoniin verrattuna istu tähän Buttonmaniin vaikka ihan ok onkin.

The chill / writer: Jason Starr ; art: Mick Bertilorenzi

- Tässäpä ilkeä pikku sarjakuva, tykkäsin kovasti. Täytyypä etsiä Starrin romskuja käsiin. Kuvituskin rulasi.

Blazing combat / [story by Archie Goodwin ; art by Joe Orlando ... [et al.]

- Todella mainio kokooma legendaarisesta ja USA:n armeijan aikoinaan lyttäämästä sotasarjakuvan klassikosta. Tarinoiden aikajanatkin mukavasti vaihtelivat USA:n vapaussodasta Vietnamin sotaan asti ja jopa USA:n ja Espanjan välisestä vuoden 1898 sodasta (joka suoraan sanoen aivan outo tapaus meikäläiselle) yksi juttu. Parhaiten mieleen jäi Alex Tothin 1. maailmansodan kanadalaislentäjä-ässästä kertova stoori.

Terra Occulta / Warren Ellis, Jerry Ordway, David Baron

- JLA vs Planetary Elseworlds-stoori. Kummallisen suppea ja hutaisten tehty olo jäi tästä, pidempäänkin käsittelyyn olisi ollut aineksia.

Locke & Key : welcome to Lovecraft / written by Joe Hill ; art by Gabriel Rodriguez

- Tässäpä löytö! Sekoitus Moottorisahamurhaajaa&kummitustarinaa&perhetarinaa&dekkaria + yksi keskeinen hahmo joka toi mieleen ihan kauhuelokuva Ringin/Ringun. Kuvitus aiheutti hiukan närästystä mangamaisuudellaan kun selasin tätä kirjastossa mutta tarina oli niin mainio että kuvitukseenkin alkoi suhtautua myötämielisesti. Locken perheen edesottamuksien seuraamista täytyy ehdottomasti jatkaa ja ehkäpä jopa hankkia hyllyyn.

Sitten pari (jäi eri syistä tosin) kesken:

Johnny Cash, I see a darkness : a graphic novel / by Reinhard Kleist

- Yksinkertaisesti unohtui tämä Cash-elämänkerta lukupinkkaan. Täytyy lainata joskus uudestaan.

Dead irons / writer James Kuhoric; artist Jason Shawn Alexander

- Ja tämä ei vain maistunut, johtunee kuvituksesta joka toi mieleen lähinnä pimeässä huoneessa huonon taskulampun kera vaeltamisen...

[tertsi]

Mike Dawson: Freddie & me,  A Coming-of-Age (Bohemian) Rhapsody
304 sivua. In english.


Oikein sympaattinen tarina. Pidin kovasti. En ole koskaan ollut mikään sen kummempi Queen-fani, joten tämä sarjakuva oli kyllä ihan avartavaa luettavaa.

Sarjakuvan keinot dawson hallitsee erittäin hyvin.
Piirrokset jokseenkin kökköjä, mutta sopivat omaelämäkerralliseen "päiväkirjamuotoon".

Olen kyllä sitä mieltä, että Dawson olisi voinut piirtää korvat yksityiskohtaisemmin. Nyt ne ovat kummalliset mikkihiirimäiset valkoiset alueet.

Kokonaisuutena miellyttävä lukukokemus, mutta tuskinpa tähän tulee enää uudelleen tartuttua, sen verran köyhää on opuksen visuaalinen anti.

Jos joku haluaa tämän ostaa, niin voin toimittaa kerran luetun kappaleeni vaikka Helsingin kahvilatapaamiseen tai saman kaupungin festareille. Hinta 10 euroa. Yksärillä voi lähestyä.

[Korro]

Luin äsken Dark Avengers:Moleculeman (Vol2).Omistan Vol1:sen myös ja olin ihan täpinöissäni jo ekoistanumeroista.Suosittelen lämpimästi,jos Egmont on yhtään hereillä niin näitä Suomeksi.Tuskin tulee mutta aina voi ehdottaa.
^^

[Lurker]

David Small: Stitches

Ensimmäinen lukureaktio oli, että kuinka joku voi kirjoittaa näin henk. koht. asioista, elämänsä kipupisteista, kaikkien nähtäväksi. Sitten tajuaa, kuinka paljon kirjailija on käynyt elämäänsä  läpi, kuinka hän on selvinnyt lopulta koko paskasta ja tehnyt siitä taideteoksen. Ei se mitään terapiaa ole ollut, olisi jotenkin vähättelevää väittää niin, vaan se on varmasti ollut jonkinlainen vapautus. Minä selvisin, kertoo kirjailijaminä.

Small on niin hyvä, jotta hänen romaaninsa kieli on yhdeksi sulautuneen tekstin ja kuvan summa. Sitä todellakin lukee kuin romaania; se on sarjakuvaa mutta sen unohtaa olevan sarjakuvaa. Stitches on rankempi kuin Bechdelin Hautuukoti, kun se lapsuus ja nuoruus nyt meni niin kuin meni. Mutta ei näitä mihinkään paremmuusjärjestykseen voi laittaa, tietenkään.  Eihän kenenkään elämä voi olla parempi tai huonompi kuin toisen.

Stitches-romaanissa on realismin kyytipojaksi kauhuelementtejä, kauhun lähettiläitä, vaikka itse elämä siinä sitä kauheinta on: taudit, mielisairaudet, kaiken muuttavat salaisuudet, ja se hirvein, arkeen jokapäiväiseksi pinttynyt ankeus ja ahdistus, kaiken tukahduttava epämääräinen huono olo.

Silti romaanin sävy on lopultakin toteava, ja asenteeltaan ällistyttävän rohkeuden ja voiman kuvaus. Ja joitakin ruutuja ei kerran luettuaan koskaan unohda...

[Mon of Olay]

Garth Ennis, Jagen Burrows: Crossed, Volume 1
Oikein hyvää kauhusarjakuvaa globaalista tautiepidemiasta, joka on muuttanut suurimman osan ihmiskunnasta psykoottisen ilkeäksi. Garth Ennis on vaihteeksi hiukkasen hillinnyt kiroilua ja sikailua keskittyen enemmän melankoliaan, ja lopputulos kuuluu lajityyppinsä kärkikastiin.

Evan Dorkin, Jill Thompson: Beasts of Burden Volume 1: Animal Rites
Oikein kaunista Eisner-palkittua kauhusarjakuvaa kotieläimistä, jotka selvittävät kotikaupunkinsa mystisiä ja groteskejakin tapahtumia.   

   

[tolppis]

Tämä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin kun näistä jotain vielä muistin mutta tässäpä viimeisen kuukauden aikana luettua kamaa kirjastosta lainattuna. Tänään palautan nämä ja painavat ihan järjettömästi, lääääähhhh...

Yritän epätoivoisesti pinnistää muististani jotain sanottavaa näistä:

Dominic Fortune : It can happen here and now kokooma by Howard Chaykin et al.

- Chaykinin kulmikas, omaperäinen tyyli on ristiriitaisia tunteita herättävää. Toisaalta tarkkaa ja realistista, toisaalta tyyliteltyä. Tarina nyt oli sitä Natsit jaarin jaarin skeidaa mitä nyt suolletaan vähän väliä. Luin vain ekan stoorin, muut jäivät lukemati jo ajanpuutteen vuoksi (ja toka stoori oli hiukan...omituisen rasittavaa jo silmille fyysisestikin tihrustaa...). Yllättävän rohkeaa sinänsä vaikkei tietysti mitään Black Kissia ollutkaan.

Batman under the Cowl by Grant Morrison et al.

- Tarinakokoelma Battiksen uran varrelta kun Battiksena ollut joku muu kuin Bruce Wayne. Ihan ok mutta hiukan turhan sillisalaattimainen kokoelma.

Powers : Who Killed Retro Girl? by Bendis & Oeming

- Tarinan ratkaisu oli vähän "helppo". Lukenut tämän kai ennenkin. Hiukan haalea jälkimaku jäi.

Wolverine : Origins Dark Reign

- Rajua menoa raksalla sanoisin mutta olen tätä Wolvien nykysaagaa lukenut ihan kronologisesti ihan "pulpfictionisti" joten hiukan hämärtää lukukokemusta...

Wolverine First Class Class Actions

- Tämä oli kiintoisa tuttavuus, ns. vanhaan aikaan sijoittuvia erillis-stooreja. Kuvittajatkin olivat mukavan vaihtelevia tyyliltään. Nice one.

Batman R.I.P. by Grant Morrison, Tony S. Daniels et al.

- Outo sekamelska oli tämäkin ja roistokavalkadi oli aika...narrimainen...Olen sitäpaitsi nyky-Battiksenkin menosta ihan pihalla ja näiden kirjaston kokoomien varassa.

Captain America : Theatre of War by Paul Jenkins at al.

- Sivari kun olen niin tykkään kaikesta sotaisesta  Ihme sinänsä että Jenkins ei ole...jenkki. Sen verran paatoksellista osin oli tarinointi vaikka tykkäsinkin joistakin ideoista (esim. ekan stoorin "pelkuri", tokan stoorin "vihollis-sotilaskin on parhaimmillaan hengenheimolainen"-käsite).

Saapas nähdä mitä tällä kertaa sarjisosastolta bongaan, toivottavasti hiukan vaihtelevampaa kamaa kuin tämä satsi joka hiukan liiankin superheerosmainen.

[Doctor Phantomizer]

Tolppis tuntuu käyttävän tismalleen samoja kirjastoja kuin minä valikoimasta päätellen. Noista itse valitsisin tuon Morrisonin R.I.P.:n vaikkei se olekaan mielestäni miehen parhaita Batmaneitä. Mutta hyvin perinteistä Morrisonia kaikessa omituisuudessaan. Mielestäni juuri jokin aika sitten alkanut tarinan jatko-osa on parempi. Morrisonin Batman on melkein kirjaimellisesti ihan eri universumista (miksei Morrisonin Batverseä ole laitettu vertailuun Millerin Batversen kanssa? Ovathan molemmat ison vision Batman miehiä). Mistään nykyisestä jatkumosta ei tuossa tarvii vielä tietää, jos ei tuota ymmärrä niin ei ymmärrä, mutta menepä yksikin numero eteenpäin, niin kiljut jo apua. Onneksi tosiaan on Kvaak auttamassa...

Tarina nyt oli sitä Natsit jaarin jaarin skeidaa mitä nyt suolletaan vähän väliä.

Kiva kuulla että joku muukin kuin minä on kyllästynyt natseihin. Mitä seuraavaksi? Natsit, vampyyrit, Dragonball Z, Turtlesit ja Batman samassa tarinassa? Minulla ei ole kyseisiä elokuvissa manian synnyttäneitä mitään vastaan, mutta liikaa on liikaa.

[bats]

Kommunistinen ja yleisesti Neuvostoliiton aikainen kuvasto on paljon esteettisempää ja kiinnostavampaa kuin natsien. Juttelin juuri tästä neuvostoliittokamankeräilijäenoni kanssa. Kommunistisen Venäjän alussa venäläiset taiteilijat olivat oikeasti innoissaan uudesta aatteesta ja taide kukoisti.

Kommunismissa on aina ollut hyvä pohja-ajatus. Se vetoaa ihmisten yhteisöllisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen eikä valtaan, voimaan ja vahvimman oikeuteen kuten natsien ideat.

Palatakseni aiheeseen kliseet ja aiheet niin Neuvostoliittoa ja puna-armeijaa pitäisi käsitellä paljon enemmän populaarikulttuurissa. Siinä on paljon osa-alueita täysin läpikäymättä ja niitä käytettyjäkin voisi esittää uudessa valossa. Natsit pois ja neukut tilalle. Natseista on tullut täysi klisee ja kliseestä kasvaa pikkukliseitä jotka ovat aina samassa sopassa natsien kanssa. Nahkabootsit ja -takit, natsikypärät, rytmikäs marssi, hakaristilippu, Hitler, kaasunaamarit, SS, natsisalaliittoteoriat.. Näitä riittää.