Luettua

[Curtvile]

Lukemisen arvoiseksi rankkaaminenkin on jo aika hyvin.
Daniel Way on pätevä kirjoittaja, joten sillä ja tuolla arviolla voisi melkein ajatella Wolverinen jopa lukevansa.

eilen tuli rahdattua tuplia ja triploja vaihtoon ja tilalle tuli otettua läjä sarjakuvaa:
X-Force:Angels&Demons oli malliesimerkki miten mennä metsikköön niin että lepikkö ryskää.
Kuvitus oli poser-ohjelmalle maalattua jälkeä ja kliinistä ja tarina lähti siitä että on lukenut 5-16 eri mutanttilehteä ja tuntee hahmot paremmin kuin sukulaisensa.
Ja voi veljet miten hurjia hahmot ovatkaan!
Rankkoja! Ihan törkeän rankkoja!
tai sitten ei...

Christopher Moellerin JLA: a League of One oli ihan luettava mukavan eurooppalaishenkinen maalattu albumi.
Olen pitänyt herran jäljestä Iron empires sarjoista saakka ja on aina miellyttävää että naishahmo, tällä kertaa Ihmenainen nostetaan aktiiviseksi toimijaksi eikä ole vain pakollinen seinäruusu.

Osa positiivisesta kokemuksesta johtui Vess - Wenzel mielleyhtymistä ja Niebelungenliediin heittävistä piirteistä.
Ei elämää suurempaa mutta kauniisti maalattu ja kuvakerronnaltaan toimiva sarjakuva.
Mikä sekin on joskus aika paljon sanottu.

Goonit ja välistä jäänyt Strangers in Paradise odottavat vuoroaan.

[tertsi]

Olen lukenut tässä parina iltana puolitoista Jonathan-integraalia. Sarjan tekijä on Cosey, jolta on kai julkaistu kymmenisen vuotta sitten pari albumia suomeksi. En ole niitä lukenut.

Jonathan kertoo alle kolmekymppisestä sveitsiläiskundista, joka elelee Intian, Tiibetin ja Kiinan rajaseuduilla. Piirroksista ja sivutaitosta tulee mieleen Buddy Longway. Cosey on myös Giraudinsa lukenut. Vaikka vaikutteet paistavatkin läpi, Coseyn tyyli on riittävän persoonallista, jotta piirrokset eivät näytä miltään pastisseilta. Tarinat ovat pienimuotoisia ja sympaattisia. Mystiikkaa ja muuta yliluonnollista on ripoteltu lisämausteeksi.

Jonathan-sarjakuva nauttii jonkinlaista kulttimainetta Ranska-Belgia-Sveitsi-akselilla.
Alunperin se ilmestyi Tintin-lehdessä 70-luvulla.

Tarinat ovat ehkä pikkuisen ohuita, mutta mikä ilahduttavinta olen pystynyt lukemaan ne melkein kokonaan ilman sanakirjaa.
Liikutaan siis melko perussanastossa.  


Jonathan 2 -intégralin kansi

[Matti Karjalainen]

Hamptonin perheen lomaretki Wyomingin leirintäalueella saa ikävän lopun kun liikemiehenä työskentelevän isäpappa-Garyn raatelee suurpeto, jota epäillään yleisesti karhuksi. Seuraavan täydenkuun aikana käy ilmi, että pedon hyökkäyksellä on muitakin vaikutuksia kuin sairaalareissu...

Robert Kirkmanin, mestarillisen "The Walking Dead" -kauhusarjakuvan käsikirjoittaman luoman "The Astounding Wolfmanin" (Image, 2010) alkumetrit ovat kuin mistä tahansa perinteisestä ihmissusimyyttiä käsittelevästä kauhutarinasta. Sarjakuva ottaa kuitenkin melko pian etäisyyttä tähän kun kehiin marssitetaan vampyyri Zechariah, jonka avustuksella Gary oppii hallitsemaan ihmissusi-voimiaan ja pian kaupunkia suojeleekin uusi supersankari, The Wolf-Man!

Garyn uutta elämää varjostaa kuitenkin se tosiseikka, että hän ei pysty aina hallitsemaan petomaista puoltaan ja muodostaa näin vaaratekijän kaikille lähelle osuville. Veren on vuodettava kun "se aika kuusta" koittaa.

Lisäksi työ- ja ihmissuhteet kärsivät, ja etenkin perheen teini-ikäisellä tyttärellä on vaikeuksia suhtautua isänsä rooliin ihmissutena. Nämä piirteet tuovat "The Astounding Wolf-Maniin" kaivattua lisäsyvyyttä, jota vielä höystetään hienovaraisella supersankariparodialla ja henkilöhahmojen taustoihin liittyvillä mysteereillä.

Lopputulos oli vähäsen pöhelö, mutta jokseenkin viihdyttävä paketti. Kakkososassa jatkettiin samoilla linjoilla, ja mukaan marssitettiin vielä hahmoja Kirkmanin minulle entuudestaan tuntemattomasta "Invincible" -supersankarisarjakuvasta.

Sarjan kolmososa on parasta aikaa yöpöydällä, eli tästä saattaa tulla vielä pitempiaikainenkin tuttavuus.

[Lönkka]

Sarjan kolmososa on parasta aikaa yöpöydällä, eli tästä saattaa tulla vielä pitempiaikainenkin tuttavuus.

Ei tule.
Sarja saa valitettavasti hopealuodista numerossa 25.
Hienoa on se että käyttävät runsaasti numeroita lehden järjelliseen alasajoon eli irtolankoja ei solmita hätäisesti vikassa numerossa.

Mukava sarja, mutta ei mitään elämää suurempaa kuitenkaan.
Muuttuu kyllä jonnin verran tuosta alkuasetelmastaan.

[Sanjo]

Mysterius The Unfathomable

Tulipa luettua tämä modernin päivän okkultismista, spiritismistä ja populaarikulttuurista ammentava humoristinen seikkailutarina. Karityyrimäisen ilmeikkäät ihmishahmot tekivät vaikutuksen kuten myös nykymaailmaan sijoitettu maailmanpelastustarina. Viehättävää oli että taikuri Mysterius joka selvittelee ihmisten yliluonnollisia ongelmia maksua vastaan omien kasaantuessa vauhdilla niskaan on aikamoinen mulkku josta hänen avustajansakin aiheellisesti häntä tylyttää, taikuuden taitajan ei mm. ikinä tarvitsee maksaa kenellekään mistään oikeasti ja omaa elinikää voi myöskin pidentää muiden kustannuksella.

Tunnettujen henkilöiden halvalla pistettyjä kopioita vilahtelee tarinassa ainakin Anton LaVeyn, Tohtori Seussin ja James Randin tunnistin, Burning man festivaali näyttelee keskeistä osaa ja sarjakuva onnistuu olemaan tuoreen tuntuinen vaikka näitä oikea maailma + maaginen piilotodellisuus juttuja on tullut vastaan ihan liikaakin.

[tolppis]

Nämä tullut luettua siis viime aikoina (muun muassa, loput ovat jääneet jo unholaan)

Welcome to Tranquility

Sinänsä ok idea kaupungista johon supersankarit vetäytyvät eläkepäiville. Silti: jo moneen kertaan luetun ja nähdyn tuntua ei voi välttää. Huvittava ajatus silti ja murhamysteerinkin vielä kunnon dekkarifanille sisältäen kyllä tämä viihdytti jos ei muuta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Welcome_to_Tranquility

The Boys: Vol. 2

Sama pätee tähänkin kieli poskessa tehtyyn “kaikki supersankarit ovat pervoja mutta onneksi on The Boys pitämässä huolta että pervoilut pysyvät salassa mutta pervot saavat silti ansionsa mukaan”-tarinaan. Noh, tuossahan se tulikin jo setvittyä. Ihan hubaa menoa ja kuvitus oli aivan loistavaa, etenkin Snejbergin vinkeä tapa piirtää ihastuttaa meikää aina.

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Boys_%28comics%29

Chimpanzee Complex: 1. Paradox

Tämä se vasta olikin kiintoisa tapaus. Lähes fotorealistista kuvitusta, yllättävänkin mieltä kiehtova juoni, joka nivoutuu mukavasti legendaariseen kuukävelyyn 1969. Pakko lukea jatkokin jos vaan löytyy kirjastosta nekin. Ja jos nyt on edes vielä ilmestynyt englnanniksi.

http://forbiddenplanet.co.uk/blog/2009/chimpanzee-complex-big-wonderful-epic-sci-fi/

Greek Street vol. 1

Yllättävän halvalla läksi (10 ecua) tämä kokooma. Sinänsä hiukan harmittaa että tarina vielä jatkuu koska ostaessani luulin kyseessä olevan ”minisarjan”. Hieman kyllä vaikea sanoa mitään tästä ennen tarinakokonaisuuden loppumista mutta kuvituksesta ei ainakaan jää uupumaan kun Northlandersiakin piirtänyt miekkonen Davide Gianfelice on puikoissa. Toivottavasti myös jatkokokooma on yhtä halpa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Greek_Street_%28comics%29

Miss Don’t touch me

Tämä oli aika hauska tapaus. Ei ihan niin perverssi kuin nimi antaa ymmärtää mutta sinne päin kuitenkin. Ajankuva oli hienoa ja päähenkilö TODELLAKIN oli varsinainen Neiti Älkää Koskeko Minuun. Loppuratkaisu oli suorastaan groteski. Silti, jotain ehkä uupui, en oikein tiedä mitä. Ehkä päähenkilö oli hiukan ”ohut” kuten muutkin henkilöhahmot.

http://blog.newsarama.com/2009/01/25/review-miss-dont-touch-me/

http://www.flickr.com/photos/teohyc/3461704238/

Hound of the Baskervilles

Parempi kuin oletin kunhan totuin kauhean pitkiin dialogeihin. Animaatiomaista, maalauksellisen komeaa kuvitusta. Watson oli kyllä liian säälittävän näköinen hyypiö kuvittajan käsissä.

http://rhbfictions.blogspot.com/2009/10/propaganda-reviews-hound-of.html

Northlanders Vol 3

Etenkin kaksi ensimmäistä tarinaa iskivät. Kaksintaistelujuttu oli sekava ja hiukan ärsyttävä. Viimeinen Sven-stoori taas parempi vaikka hiukan ehkä liian ”yksinkertainen”.

http://warren-peace.blogspot.com/2010/04/northlanders-even-vertigo-can-do-pretty.html

Black Panther: Who is the Black Panther (Vol. 4 #1-6)

Black Panther: The Deadliest of the Species (Vol. 5 #1-6)

Ensimmäinen kokooma oli ehkä hiukan pateettinen mutta kun oli niin komiasti Romita Jr:n kuvittama niin minkäs teet, tykkäsin. Tokassa kokoomassa taas tarina oli ehkä parempi kuin kuvitus. Kyllä näitäkin lisää voi lukea.

http://en.wikipedia.org/wiki/Black_Panther_%28comics%29

En nyt enempää noista jaksa kirjoittaa tai muistella. Tuossa jokusessa linkissä on jopa ihan jonkun muun kirjoittamia arvostelujakin, lukekaapa niistä lisää jos kiinnostus heräsi mun pintapuolisista raapaisuistani.

[Sanjo]

Haunt Of Horror: Lovecraft

Tuli luettua kokoelma näitä sarjakuvasovituksia H.P Lovecraftin nihilistisistä kauhukertomuksista ja runoista. Nautiskelin suunnattomasti Richard Corbenin kuvituksesta, en tiedä pystyvämpää rappion ja groteskin kuvaajaa.

Mielenkiintoiseksi lukukokemuksen teki että kokoelmassa on myös alkuperäiset tarinat ja värssyt niin että pystyy myös tarkastelemaan millä tapaa sovitus sarjakuvaksi poikkeaa, ja minkälaista taiteellista tulkintaa on tehty. Varsinkin runojen kohdalla hyvin vähäisistä lähtökohdista kehitetty mielenkiintoista lihaa ja laardia luiden ympärille. Täysin haudanvakavaa materiaali ei ole, esimerkiksi eräässä tarinassa Corben irvailee wanhan ajan rasistille Lovecraftille enemmän kuin vähemmän muikeasti.

Luulisin että kokoelma uppoaa jenkkiläisen kauhusarjakuvan ystäviin ja roolipelaajiin (tms. poikkeaviin) joiden parissa H.P Lovecraft on jonkin sortin kulttisuosiossa.

[Sanjo]

GANGLAND

Tuli jonkin aikaa sitten hankittua tämä albumi täynnä lyhyitä rikostarinoita huimalta määrältä eri sarjakuvantekijöitä. Sisältö on siis 14 kappaletta lyhyitä tarinoita rikollisista, niin liituraitapukuisista gangstereista, venäjän oligarkeista kuin lökäpöksyisistä gangstoista ja kulman kundeista, vaihdellen sävyltään mielestäni traagisen, tragikoomisen ja ihan vain koomisen välillä.

Erityisinä valopilkkuina jäivät mieleeni Richard Corbenin kuvitus yhdessä lyhyessä tarinassa, Francis E. Decin kulttimainetta nauttiviin skitsofreenisiin salaliittoteorioihin pohjaava Worldwide Gangster Robot Radio Brains ja poliikoiran kaltereiden takaa kertoma surullinen elämäntarina.

Tekijöisssä löytyy tunnettuja nimiä suhteelisen iso listaus kuten: Dave Gibbons, Brian Azzarello, Joe R. Lansdale, Frank Quitely, Gibbons, Richard Corben, Kilian Plunkett, Mark Chiarello ja David Lloyd.

Linkki:
http://www.dccomics.com/vertigo/graphic_novels/?gn=1608

[tolppis]

Kyllä kirjasto on sitten loistava paikka. Näitäkään en olisi varmaan tullut muuten lukeneeksi:

Marvelin ja ranskalaisen Soleilin yhteistyönä englanniksi julkaistua kamaa. Ythaq, the Forsaken world. Aluksi tätä oli hiukan hankala aloittaa kun A4-koko tuntui aivan liian pieneltä tihrulta (alkuperäinen albumikoossa?) mutta siitä huolimatta tarina alkoi vetää ja kuvitusta tuli ihailtua läheltä oikein tarkkaan. Naishahmoilla suuri rooli ja tässä olisi omasta mielestäni Sillageakin kiintoisampi suomentamisen arvoinen sarjakuva.

http://www.amazon.com/Soleil-Ythaq-Forsaken-Premiere-Marvel/dp/0785136266

Paul Pope 100% oli myös positiivinen yllätys. Sinänsä stoorina hyvin yksinkertainen mutta hlöhahmojen tunneskaala ja reaktiot tuntuvat hyvin aidoilta ja ihmisläheisiltä. Jollain tapaa todella lämmin sarjakuva hiukan kylmästä tulevaisuudenkuvastaan huolimatta (GastroVision vai mikä se nyt oli!)...

http://www.dccomics.com/vertigo/graphic_novels/?gn=2735

Vimosena muttei vähäisimpänä hyvin luotaantyöntävän näköinen sarjakuva Strange Embraces joka kuitenkin veti ilkeän tarinansa sisuksiin vääjäämättä. Julmahkoa tarinankerrontaa ja hämmentävää kuvitusta kaikessa vääristyneisyydessään.

http://www.strangeembrace.com/

Ja sarjislainapinkan kahlaaminen läpi jatkuu...

[Lönkka]

Ythaq on ihan kelpo mutta en kyllä sanoisi Sillagea paremmaksi.

Paul Pope on nero ja likimain kaikki miehen tuotokset ovat ns. must osastoa joten siitä vaan niitäkin lukemaan. Tosin Sin Titulo ja Ballad of Dr. Richardson ovat raskassoutuisia ja muusta tuotannosta poikkeavia.

Strange Embrace ei jäänyt millään lailla mieleen ja selailu tätä kirjoittaessa ei herättänyt mitään muistikuviakaan. Vanhuus ei tule yksin?

[Divine]

Haunt Of Horror: Lovecraft

Tuli luettua kokoelma näitä sarjakuvasovituksia H.P Lovecraftin nihilistisistä kauhukertomuksista ja runoista. Nautiskelin suunnattomasti Richard Corbenin kuvituksesta, en tiedä pystyvämpää rappion ja groteskin kuvaajaa.

Nuoruuden suosikkini Corben kuvittamassa aikuisuuden suosikkiani Lovecraftia! Voi joo! Taitaa mennä pakkohankinnaksi.

Itse sain eilen n. puolentoista vuoden odottelun jälkeen näppeihini Walking Dead -kokoelma Book 5:n. En vaan voi kyllästyä tuohon tarinaan, en sitten millään. Kirkman on nero. Tarinan aikana tulee niin ilkeitä kohtauksia että pahaa tekee, ja kokonaisuudessaan henkilökuvaukset ja tarinan eteneminen on saavuttanut jo ajat sitten eeppiset mittasuhteet.

Pahin ongelma oli se, että ahmin kirjan about samalta istumalta malttamatta keskittyä kuvitukseen sen vaatimalla tavalla. Pakko lukea tuo pienen sulattelun jälkeen pian uudestaan. Lehtiä on käsittääkseni jo ilmestynyt seuraavan kokoelmallisen verran, mutta kai Book 6:sta joutuu odottamaan taas jotain kaksi vuotta...

[Matti Karjalainen]

Joen taannoisesta suosituksesta tulin tilanneeksi tämän Amazon.comista.

Harold Sipe & Hector Casanova: Screamland (Image, 2008)

Harold Sipen käsikirjoittama ja Hector Casanovan piirtämä "Screamland" (Image Comics, 2008) on minisarja neljästä vanhasta Hollywood-näyttelijästä, joiden kunnian päivät ovat jääneet kauan sitten taakse, mutta jotka kerääntyvät vielä kerran yhteen esiintyäkseen japanilaiseen mangasarjaan perustuvassa elokuvassa "Monsterhunter 2000". Skenaariossa ei sinänsä olisi mitään kovin erikoista, elleivät kyseessä olisi Frankensteinin hirviö, Dracula, Ihmissusi ja Muumio.

Jokaisella monstereista on ollut rankkaa viimeisten vuosikymmenten ajan. Havajilaispaitaan sonnustautunut Frankensteinin hirviö juo liikaa, kuvioista kadonnut Muumio on WTC-tornien romahduksen jälkeen kiinnostanut enemmän USA:n turvallisuuspalvelua kuin elokuvissa käyvää yleisöä, Ihmissusi joutuu elääkseen pyörimään scifi-conien ikääntyvänä vetonaulana ja Dracula yrittää pysyä kaapissa. Uusi elokuva voisi avata jo kertaalleen sulkeutuneet ovet, mutta onko vanhoilla hirviöillä enää sijaa CGI-aikakauden Hollywoodissa?

Näistä aineksista syntyy hauska ja oivaltava sarjakuva, joka onnistuu paikoitellen olemaan vielä melankolisen koskettavakin. Suoranaista kauhusarjakuvaa tämä ei ole, vaikka sellaisia aineksia mukana myös on. Loppuratkaisu on hieman hätäinen ja kiirehditty, mutta muuten sarjakuvasta ei löydy pahemmin nokan koputtamista, vaan se on tutustumisen arvoinen kokemus niin sarjakuvista kuin klassisista Universal-kauhuelokuvista pitäville lukijoille.

[tolppis]

Ythaq on ihan kelpo mutta en kyllä sanoisi Sillagea paremmaksi.

Sanoinkin KIINTOISAMPI, en parempi  Johtuu ehkä myös siitä että Sillagen suom. alppari oli niin ohkaanen ja siinä ei lopulta ollut kauheasti purtavaa. Kun olen tottunut lukemaan nykysin putkeen noita pitkiä kokoomajulkasuja. Ehkäpä Sillagekin maistuisi vielä paremmalta hiukan tuhdimpina annoksina.

[Curtvile]

näin käy kun tilaa Suomalaisesta kirjakaupasta: tilaus saapuu helmikuussa, sitä käy kysymässä viikon, parin välein ja sitten kesäkuussa se löytyy siitä samasta asiakastilaushyllystä missä se on nököttänyt joka kerta....

mutta se teos:


Dark Horsen kokoelma on 104 sivua hyvää rikossarjakuvaa. monia varmasti kuvaillaan "kuluneiksi" ja muutamassa on selkeitä kaikuja mm. Millerin Sin citystä, mutta syy on selvä:
näissä kovissa tarinoissa kuljetaan klassisilla kaupunkikanjonien ja tyhjenevien syrjäkylien ankarissa oloissa ja totuus ei löydy kaurapuurosta.
Ainoa merkittävästi kokeellisempi tarina on Fracture joka sekin on sisällöltään sopiva antologiaan ja ken lizzin kuvitettu novellikin mahtuu aihepiiriin joskin on enemmän kuin outolintu sarjakuvakokoelmassa.
Paul Gristin KANElyhärin ja Brubakerin Millerille pokkaavan Criminal-stoorin lisäksi itse nostaisin lopun hienon muuannekin sarjakuvien maailmaan hattua nostavan The Bad Nightin (Azzarello/Moon/Ba) ja David Laphamin Open the goddamn boxin kärkeen mutta heikkoja lenkkejä?
ei ole.
jos ei pidä rikossarjakuvista tai sarjakuvista noin ylipäätään, sitten ehkä.
yksinäisiä naisia, heikkoja miehiä, tappajia, tavallisia ihmisiä.
Noir näyttää oikein hyvin ettei värejä tarvita.
Mustavalkoisilla sivuilla on paljon mustaa, myös niissä valkoisissa kohdin.

ISBN 978-1-59582-358-8

[janne luokkanen]

Batman year 100

Olen kuullut paljon hehkutusta Paul Popesta, mutta yhtään sen sarjista en ollut lukenu. Varmaankin tuon ylenpalttisen hehkutuksen takia ei ole kiinnostanut. No nyt on luettu ja kaiken hehkutuksen mitä mies saa, niin sen hän myös ansaitsee. Hyvin kerrottu ja piirretty.

Ja vieläpä hyvin batmanmaisesti kerrottu. Mysteeria, juonenkäänteitä ja yhteiskunnallista otetta. Kaikkea tarpeeksi, mitään ei liikaa tai liian vähän. Tämä ei ole pelkkä Batman tulevaisuudessa, vaan se käsittelee legendaa joka eli meidän aikana ja ennen meitä. Tämä on se jatko-osa, jonka Millerin Yön Ritari olisi pitänyt saada. Huom. tämä ei jatka siitä mihin Millerin batmanit jäi, mitenkään.

Tämä tekee selvän eron perusbatmaneihin jo pelkällä piirrosjäljellä, mutta tämän kerronta - se on niin hienoa. Ja nyt luettuani yhden Paul Popen sarjiksen, niin tajuan millainen vaikutus hänellä on ollut amerikkalaisiin omakustannesarjistelijoihin. Internetissä kun törmää kaikenlaisiin siveltimen heiluttajiin, niin nyt vasta ymmärtää miten paljon ne on Popelta ottanu vaikutteita.